Sosiaali- ja terveysalan palveluiden kehittäminen ja yrittäjyysLaajuus (6 op)
Opinnon tunnus: SH00BT03
Laajuus
6 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia antaen näyttöä sisäisestä yrittäjyydestä omassa työskentelyssään
- toimia antaen näyttöä sitoutumisestaan asiakaslähtöisten ja vaikuttavien palveluiden kehittämiseen
- kriittisesti arvioida terveyttä ja hyvinvointia edistävien palvelujen vaikuttavuutta ja vaikutuksia sekä tunnistaa uudistamistarpeita yksilön, asiakasryhmien ja yhteiskunnan näkökulmasta
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida oman alansa innovaatioprojektin hyödyntäen monialaista asiantuntijayhteisöä ja –verkostoa
- käyttää soveltuvia tutkimus-, kehittämistyöntyön ja palvelumuotoilun menetelmiä innovaatioprojektissa
- arvioida innovaatioprojektin tuloksia, prosessia sekä syntynyttä tulosta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin
- viestiä vakuuttavasti syntyneistä tuote- ja palveluratkaisuista ja liikeideoista
- osaa tuottaa laadukasta ja motivoivaa ohjausmateriaalia asiakkaan ja työyhteisön käyttöön
- tunnistaa sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden erityispiirteet ja merkityksen palvelujärjestelmässä
Ilmoittautumisaika
19.05.2025 - 25.05.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
6 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Laurea Tikkurila, sote
Toimipiste
Laurea Tikkurila
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
- Kirsi Ronkainen
- Anja Mertanen
Vastuuopettaja
Kirsi Ronkainen
Ryhmät
-
SHV223SNSairaanhoitajakoulutus, päivätoteutus, S23, Tikkurila

Arviointiasteikko
H-5
Ilmoittautumisaika
19.05.2025 - 25.05.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
3 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Laurea Otaniemi, sote
Toimipiste
Laurea Otaniemi
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHG2), Laurea Otaniemi
Opettaja
- Hannamari Talasma
- Kirsi Ronkainen
- Meri Punkari
Vastuuopettaja
Hannamari Talasma
Ryhmät
-
SHG223SASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S23, Otaniemi

Laurea Hyvinkää, sote
Toimipiste
Laurea Hyvinkää
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHB2), Laurea Hyvinkää
Opettaja
- Terhi Hautaviita
- Sanna Pirinen
- Anja Mertanen
Vastuuopettaja
Sanna Pirinen
Ryhmät
-
SHB223SASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S23, Hyvinkää

Laurea Lohja, sote
Toimipiste
Laurea Lohja
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHF2), Laurea Lohja
Opettaja
- Virpi Valkama
- Liisa Ranta
- Anja Mertanen
Vastuuopettaja
Liisa Ranta
Ryhmät
-
SHF223SASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S23, Lohja

Hyväksytty/Hylätty
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
3 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Laurea Porvoo, sote
Toimipiste
Laurea Porvoo
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHP2), Laurea Porvoo
Opettaja
- Erja Annola
- Ann-Marie Suvisaari
- Anja Mertanen
Vastuuopettaja
Erja Annola
Ryhmät
-
SHP223SASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S23, Porvoo
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia antaen näyttöä sisäisestä yrittäjyydestä omassa työskentelyssään
- toimia antaen näyttöä sitoutumisestaan asiakaslähtöisten ja vaikuttavien palveluiden kehittämiseen
- kriittisesti arvioida terveyttä ja hyvinvointia edistävien palvelujen vaikuttavuutta ja vaikutuksia sekä tunnistaa uudistamistarpeita yksilön, asiakasryhmien ja yhteiskunnan näkökulmasta
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida oman alansa innovaatioprojektin hyödyntäen monialaista asiantuntijayhteisöä ja –verkostoa
- käyttää soveltuvia tutkimus-, kehittämistyöntyön ja palvelumuotoilun menetelmiä innovaatioprojektissa
- arvioida innovaatioprojektin tuloksia, prosessia sekä syntynyttä tulosta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin
- viestiä vakuuttavasti syntyneistä tuote- ja palveluratkaisuista ja liikeideoista
- osaa tuottaa laadukasta ja motivoivaa ohjausmateriaalia asiakkaan ja työyhteisön käyttöön
- tunnistaa sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden erityispiirteet ja merkityksen palvelujärjestelmässä
Toteutustapa
Orientaatio opintojaksoon 6 op
- luento & verkkokeskustelu Canvasissa
Sote -palveluiden yhteiskehittäminen 4 op
Verkko-opiskelu Canvasissa: Perehtyminen yhteiskehittämiseen ja palvelumuotoiluun itsenäisten tehtävien/ videoiden avulla.
Työpajat: Opinnolla on aikataulutettua työpajaopetusta sekä kampuksella että etänä zoomin kautta. Työskentely työpajoissa etenee palvelumuotoillun vaiheiden mukaisesti opiskelijatiimeissä. Työpajoissa on läsnäolovelvollisuus.
Sairaanhoitaja yrittäjänä 2 op
Itsenäinen opiskelu Canvas oppimisympäristössä, joka sisältää opiskelumateriaalin ja tehtävät/testit. Kokonaisuus suoritetaan tehtäväpalautusten aikataulu huomioiden / määräaikaan mennessä. Opinto edellyttää itseohjautuvuutta. Opinto ei sisällä yhteisiä tapaamisia.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppimateriaalin ja suositeltavan kirjallisuuden löydät Canvasista.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Campusonlinen vastaavat opinnot.
Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijalla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla.
Katso lisätietoa opiskelijaintrasta.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Sote-palveluiden yhteiskehittäminen -projekti toteutuu kokonaisuudessaan työelämäyhteistyössä.
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Ks. ystävällisesti Pakki ja Tuudo.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Sote-palveluiden yhteiskehittäminen 4 op 108 h
Sairaanhoitaja yrittäjänä 2 op 54 h
Sisältö ja sen jaksotus
Opintojaksolla keskitytään tarkastelemaan sairaanhoitajan roolia aktiivisena toimijana ja asiakaslähtöisten palveluiden kehittäjänä. Alansa kehittäjänä toimiminen on sairaanhoitajan osaamisen ydintä kliinisen osaamisen rinnalla. Nykyhetken ja tulevaisuuden työelämässä odotetaan ammattikorkeakoulusta valmistuvalta sairaanhoitajalta valmiuksia oman työn kehittämiseen ja alansa vaikuttajana toimimiseen.
Opintojakso koostuu seuraavista osista:
-Orientaatio opintojaksoon & orientoiva verkkokeskustelu
-Sote-palveluiden yhteiskehittäminen 4 op
-Sairaanhoitaja yrittäjänä 2 op
Orientaatio-moduulin sisältö auttaa sinua hahmottamaan opintojaksoa kokonaisuutena. Näet, miten opintojakso etenee, millaisia sisältöjä opintojaksolla on ja millaisia tehtäviä opintojaksolle kuuluu. Moduulin orientaatiotehtävässä tarkastelet yhteisellä keskustelualueella teemaa: Minä sairaanhoitajana - mihin tarvitsen kehittämisen ja yrittäjyyden taitoja?
Sotepalveluiden yhteiskehittäminen -moduulissa, 4 op paneudut ihmislähtöiseen kehittämistoimintaan ja palvelumuotoiluun. Opit yhteiskehittämisen perusteita yhdessä opiskelijatiimisi kanssa. Yhteiskehittämisprojektit toteutetaan aidon työelämäkumppanin toimeksiannosta.
Sairaanhoitaja yrittäjänä -moduulissa, 2 op perehdyt yrittäjyyden monimuotoisuuteen sekä sosiaali- ja terveyspalvelualan yrittäjyyden erityispiirteisiin. Ideoit myös uudenlaisen palvelun tai tuotteen opintojakson aikana.
Lisätietoja opiskelijoille
Ensimmäisellä lähiopetuskerralla tulee olla paikalla, jolloin vahvistetaan osallistuminen ja paikka opintojaksolle.Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Lauran tutkintosääntö.)
Arviointiasteikko
H-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Osaamisen arviointi kohdistuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja osaamisen taso arvioidaan opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitetun arviointikriteeristön perusteella (Laurean tutkintosääntö).
Opinnon tavoitteena olevan osaamisen arvioinnissa käytetään Laurean yhteisten arviointikriteereiden vaativuustasoa 2. Kaikissa moduuleissa arviointi perustuu testeihin ja kirjallisiin tehtäviin, jotka arvioidaan T1-K5. Opintojakson tehtävien tarkemmat arviointiperusteet ilmoitetaan ja käydään läpi opintojakson orientaatioissa.
Hylätty (0)
Opiskelija ei saavuta hyväksytyn suorituksen kriteerejä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa
-käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä ja osoittaa perehtyneensä tietoperustaan
-raportoida ja viestiä ammattimaisesti
-toimia itsenäisesti toimintaympäristö huomioiden
-ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahon kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa
vastaamisesta
-kuvata oman toimintansa
merkitystä yhteistyön onnistumiseksi
-kuvata osaamistaan suhteessa opinnon osaamistavoitteisiin
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija osaa
-arvioida kriittisesti tietoa ja perustella toimintaansa tutkitun tiedon avulla
-esittää ratkaisuja ammatillisiin tehtäviin luovuutta hyödyntäen
-edistää ammatillista yhteistyötä sekä kehittää asiakas-
tai kumppanisuhdetta
-edistää toiminnallaan ryhmän yrittäjämäistäja vastuullista työskentelyotetta
-kuvata oman osaamisensakehittymistä suhteessa opinnon osaamistavoitteisiin
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa
-arvioida ja kehittää ryhmän yrittäjämäistä ja vastuullista työskentelyotetta
-arvioida osaamisen hyödyntämismahdollisuuksia sekä suunnitella omaa ja ryhmän
kehittymistä
-arvioida tuotetun tiedon, taidon tai idean sovellettavuutta ja vaikuttavuutta muihin yhteyksiin
-ennakoida asiakkaan ja/tai yhteistyötahojen tarpeita
-analysoida hankittua tietoa ja tehdä päätelmiä sekä yhdistää teoreettisen ja kokemuksellisen tiedon toisiinsa
Ilmoittautumisaika
25.11.2024 - 01.12.2024
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
6 op
TKI-osuus
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Laurea Tikkurila, sote
Toimipiste
Laurea Tikkurila
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 50
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
- Kirsi Ronkainen
- Anja Mertanen
Vastuuopettaja
Kirsi Ronkainen
Ryhmät
-
SHV223KNSairaanhoitajakoulutus, päivätoteutus, K23, Tikkurila

PÄIVÄOPETUS: Tällä toteutuksella opintoja ei voi tehtä etänä, itsenäisesti eikä verkko-opintona.
Opintojakso jakautuu kahteen kokonaisuuteen:
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
2) Yrittäjyys 2 op
OLETHAN YHTEYDESSÄ MAHDOLLISIMMAN PIAN VASTUUOPETTAJAAN; MIKÄLI OSALLISTUT VAIN TOISEEN OSATOTEUTUKSEEN.
---
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
- Opinto on toteutustavaltaan yhdessä tehtävä projekti. Kehittämisprojekti tehdään kumppaniyrityksen/ työelämäkumppanin toimeksiannon pohjalta tiimityönä, joka on etukäteen aikataulutettu.
- Opinnolla on aikataulutettua lähiopetusta ja työpajoja koululla, tiimien ohjausta sekä tiimien itsenäistä työskentelyä.
- Opiskelijan on hyväksytyn suorituksen saamiseksi VÄLTTÄMÄTÖNTÄ (=pakollista) osallistua kampuksella järjestettävään lähiopetukseen ja -ohjaukseen aikataulun mukaisesti tiiminsä kanssa. Opetus- ja ohjaustilanteita ei tallenneta. Mikäli poissaoloja kertyy, opettajalla on mahdollisuus pyytää täydentävää näyttöä opiskelijan osaamisesta tai opiskelija siirtyy toiselle toteutukselle suorittaakseen opinnot.
- Opinnon toteutus perustuu Canvasiin rakennettuun oppimisympäristöön, joka avautuu n. 1 viikko ennen toteutuksen alkua.
- Tiimit muodostetaan opiskelijoiden ehdotusten pohjalta. Opettajan vastuulla on, että kaikille opiskelijoille löytyy tiimi.
Suoritukset
- Pakollinen orientaatiokerta (Huomioi tutkintosääntö).
- Palvelumuotoiluprojektin 4 kehittämisvaiheen toteutus ja niiden tuotokset/ tulokset.
- Loppuarviointi (sis. vertaisarvioinnin)
- Tietotesti (hyv./hyl.)
2) Yrittäjyys 2 op
- Yrittäjyyden opinnot rakentuvat ensin tehtävistä itsenäisistä tehtävistä JA opitun pohjalta käytävästä yhdestä n. 1,5 h tiimin yhteisestä ja nauhoitetusta lukupiirikeskustelusta.
- Opettaja muodostaa tiimit sen jälkeen, kun opintoihin osallistuvat opiskelijat ovat selvillä. Tiimijakoa ei tule muuttaa ilman neuvottelua opettajan kanssa.
- Opiskelijat sopivat tiimissä itsenäisesti aikataulun tehtävien ja lukupiirin toteutukseen.
- Opinnon toteutus perustuu Canvasiin rakennettuun oppimisympäristöön, joka avautuu n. 1 viikko ennen toteutuksen alkua.
- Yrittäjyyden tehtävät voit aloittaa viikolta 3.
Aika ja paikka
Alustava aikataulu, johon saattaa tulla muutoksia kumppanin kanssa käytävissä neuvotteluissa.
Ti 25.03.2025 08.15 - 11.30 B505-506 (50 henkilöä) Orientaatio + viestintä (pakollinen)
Ti 01.04.2025 09.00 - 15.00 B505-506 (50 henkilöä) Löydä-vaihe (pakollinen)
Ti 08.04.2025 09.00 - 15.00 B505-506 (50 henkilöä) Ohjaus + its
Ke 16.04.2025 09.00 - 15.00 B505-506 (50 henkilöä) Its
Ti 22.04.2025 09.00 - 14.00 B505-506 (50 henkilöä) Määritä-vaihe (pakollinen)
Ke 23.04.2025 09.00 - 14.00 B505-506 (50 henkilöä) Kehitä-vaihe (pakollinen)
Ti 29.04.2025 09.00 - 14.00 B505-506 (50 henkilöä) Prototypointi (pakollinen)
Ti 06.05.2025 09.00 - 15.00 B505-506 (50 henkilöä) Its + viestintä
Ma 19.05.2025 08.15 - 11.30 B505-506 (50 henkilöä) Ohjaus + tietotesti
Ti 27.05.2025 08.15 - 11.30 B505-506 (50 henkilöä) Loppuesitykset (pakollinen)
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Esim.
Stickdorn, M. & Schneider J. 2010. This is service design thinking. Amsterdam : BIS Publishers.
Stickdorn M., Hormess M., Lawrence A. & Schneider J. 2018. This Is Service Design Doing. Sebastopol: O’Reilly, 26.
Koivisto & al, 2019. Palvelumuotoilun bisneskirja. E-kirja. Helsinki: Alma Talent.
Ojasalo K., Moilanen T., Ritalahti J. 2014. Kehittämistyön menetelmät - uudenlaista osaamista liiketomintaan.Helsinki: Sanoma Pro.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op: Korkeakoulutasoiset palvelumuotoilun opinnot.
2) Yrittäjyys 2 op: Korkeakoulutasoiset yrittäjyyden opinnot tai yrittäjänä toimiminen.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Varmistuu myöhemmin.
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
- Ks. edellä projektin aikataulu ja ohjelma.
- Portfolion palautus 31.5.
- Tietotesti 19.5.
2) Yrittäjyys 2 op
- Yrittäjyyden lukupiiri-tehtävän palautus 30.4. mennessä.
Kansainvälisyys toteutuksella
Ei ole.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
- Opiskelijan tulee varautua edistämään projektia läsnäolo- ja ohjauskerroilla sekä yhdessä tiiminsä kanssa sovittuina ajankohtina. Tiimitapaamisissa tulee olla läsnä. Tiiviin projektityön aikana täysipäiväinen harjoittelu tai työssäkäynti ei ole mahdollista.
- Ajankäyttö:
Lähiopetus, ohjaus 1,5 op
Tiimityöskentely 1,5 op
Opiskelijan itsenäinen opiskelu 1 op
2) Yrittäjyys 2 op
- Itsenäisesti tehtävät oppimistehtävät n. 50 h
- Lukupiirikeskustelu 2 h
Sisältö ja sen jaksotus
Ks. edellä ohjelma + sisältö
Lisätietoja opiskelijoille
Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
On erittäin tärkeää varautua intensiiviseen tiimityöskentelyyn projektin aikana ja sopia ajoissa tiimin kanssa riittävästi työskentelyaikaa myös opetuskertojen välille.
Arviointiasteikko
H-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op- 60 % kokonaisarvosanasta
2) Yrittäjyys 2 op - 40 % kokonaisarvosanasta
Hylätty (0)
Tyydyttävän arvosanan osaamisvaatimukset eivät toteudu
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Tiimi/opiskelija:
Osaa hakea tietoa, mutta johtopäätökset eivät aina perustu saatavilla olevaan tietoon.
Tiimi/opiskelija:
Tunnistaa joitakin palvelumuotoilun työkaluja ja menetelmiä ja niiden merkityksen palvelukonseptin kehittämisessä.
Osaa kuvata mitä asiakasymmärrys tarkoittaa palvelumuotoilussa.
Opiskelija:
On pääsääntöisesti mukana tiimin työskentelyssä.
Kaikki prosessin vaiheet on dokumentoitu portfolioon.
Portfoliota on jonkin verran visualisoitu.Konsepti sisältää joitakin asiakasarvoa tuottavia elementtejä.
Konsepti perustuu toimeksiantoon.
Konseptin / ideoiden esitykset toimeksiantajalle on toimitettu.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Tiimi/ opiskelija:
Osaa hankkia tietoa ja arvioida sitä
Osaa perustella johtopäätöksiä teoreettiseen tietoon pohjautuen
Tiimi/ opiskelija:
Osaa käyttää palvelumuotoilun prosessia, menetelmitä ja työkaluja palvelukonseptin kehittämisessä.
Tekee päätökset ja valinnat perustuen asiakasymmärrykseen.
Osaa käyttää asiakasymmärrystä palvelukonseptin kehittämisessä
Opiskelija:
Ottaa vastuuta tiimin edistymisestä ja osallistuu tiimin tavoitteiden saavuttamiseen.
Osallistuu tiimin oppimiseen ja kehittämiseen.
Prosessin etenemistä on vaivatonta seurata portfoliossa.
Portfoliossa on hyödynnetty visualisointia
Prosessin aikana annettua palautetta on hyödynnetty portfolion kehittämisessä.
Konsepti tuottaa arvoa asiakkaalle / palvelun käyttäjälle.
Konsepti tuottaa arvoa toimeksiantajalle.
Konsepti on pääosin toteutettavissa.
Kaikki konseptin / ideoiden esitykset toimeksiantajalle on valmisteltu ja toimitettu.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Tiimi / opiskelija:
Hankkii monipuolista tietoa aktiivisesti ja aloitteellisesti.
Osaa arvioida tietoa kriittisesti
Osaa soveltaa teoreettista tietoa käytäntöön.
Osaa perustella johtopäätökset analysoituun tietoon pohjautuen.
Tiimi/opiskelija:
Osaa soveltaa joustavasti palvelumuotoiluprosessia palvelukonseptin kehittämisessä.

Osaa tuoda lisäarvoa palvelumuotoilun työkaluilla ja menetelmillä palvelukonseptin kehittämiseen.
Opiskelija:
Ottaa vastuuta tiimin edistymisestä ja ennakoi asioita, joita tarvitaan tiimin tavoitteiden saavuttamikseksi.
Tuo tiimiin innostusta ja yrittämisen henkeä.
Edistää aktiivisesti tiimin oppimista ja kehittymistä.
Portfolio esittelee prosessin selkeästi ja ymmärrettävästi. Päätökset ova perusteltuja.
Visualisointi tuo lisäarvoa portfolioon.
Prosessin aikana annettua palautetta on hyödynnetty portfolion kehittämisessä
Konsepti täyttää asiakkaiden ja palvelun käyttäjien tarpeet

Konsepti on toteutettavissa,.
Kaikki konseptin / ideoiden esitykset toimeksiantajalle on valmisteltu ja toimitettu hyvin.
Ilmoittautumisaika
25.11.2024 - 01.12.2024
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
3 op
TKI-osuus
4 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Laurea Lohja, sote
Toimipiste
Laurea Lohja
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHF2), Laurea Lohja
Opettaja
- Virpi Valkama
- Viestintä Virtuaali
- Liisa Ranta
Vastuuopettaja
Liisa Ranta
Ryhmät
-
SHF223KASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K23, Lohja
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia antaen näyttöä sisäisestä yrittäjyydestä omassa työskentelyssään
- toimia antaen näyttöä sitoutumisestaan asiakaslähtöisten ja vaikuttavien palveluiden kehittämiseen
- kriittisesti arvioida terveyttä ja hyvinvointia edistävien palvelujen vaikuttavuutta ja vaikutuksia sekä tunnistaa uudistamistarpeita yksilön, asiakasryhmien ja yhteiskunnan näkökulmasta
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida oman alansa innovaatioprojektin hyödyntäen monialaista asiantuntijayhteisöä ja –verkostoa
- käyttää soveltuvia tutkimus-, kehittämistyöntyön ja palvelumuotoilun menetelmiä innovaatioprojektissa
- arvioida innovaatioprojektin tuloksia, prosessia sekä syntynyttä tulosta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin
- viestiä vakuuttavasti syntyneistä tuote- ja palveluratkaisuista ja liikeideoista
- osaa tuottaa laadukasta ja motivoivaa ohjausmateriaalia asiakkaan ja työyhteisön käyttöön
- tunnistaa sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden erityispiirteet ja merkityksen palvelujärjestelmässä
Toteutustapa
Opintojakso koostuu kahdesta moduulista: Sotepalveluiden yhteiskehittäminen ja Sairaanhoitaja yrittäjänä.
1.Opintojakso alkaa orientaatiotehtävällä.
2.Sotepalveluiden yhteiskehittäminen -moduuli (4 op)
- Palvelumuotoilun teoria (1 op)
Osuus suoritetaan täysin itsenäisesti tehtäväpalautusten aikataulu huomioiden.
Opinto edellyttää itseohjautuvuutta. Opinto ei sisällä yhteisiä tapaamisia eikä pari-
tai ryhmätyöskentelyä. Opiskelet kokonaisuuden Canvasiin rakennetussa
oppimisympäristössä, joka sisältää opiskelumateriaalin ja testin. Testin suoritus on
vähintään 7/10.Testistä ei anneta henkilökohtaista palautetta.
-Yhteiskehittämisprojekti (3 op)
Projekti toteutuu projektiryhmissä. Projektin toteutukseen sisältyy työpajoja
kampuksella sekä työskentelyä projektiryhmissä työpajojen välillä projektiryhmässä
sovitulla tavalla. Projektiopinnot edellyttävät osallistumisen projektin toteutukseen ja
projektiraportin koostamiseen projektiryhmässä.
3. Sairaanhoitaja yrittäjänä (2 op)
-Testi: Opinto suoritetaan itsenäisesti tehtäväpalautusten määräaikaan mennessä.
Opiskelet kokonaisuuden Canvasiin rakennetussa oppimisympäristössä, joka
sisältää opiskelumateriaalin ja testin. Testin suoritus on vähintään 7/10.Testistä ei
anneta henkilökohtaista palautetta.
-Kirjallinen tehtävä: Moduulissa on lisäksi kirjallinen tehtävä, jonka voit suorittaa
yksilö- tai parityönä.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppimateriaali ilmoitetaan Canvas -työtilassa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Laurean tutkintosäännön mukaisesti ”Kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opinnosta vastaava opettaja tai muu tehtävään nimetty henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja pääsääntöisesti samaa arviointiasteikkoa kuin vastaavalla opintojaksolla tai -kokonaisuudella. Opiskelijalla on oikeus hakea osaamisen tunnustamista riippumatta siitä, missä, miten ja milloin osaaminen on hankittu. Opiskelija voi hakea myös työssä hankittavan osaamisen tunnistamista osaksi tutkintoa (työn opinnollistaminen). Opiskelija vastaa osaamisen osoittamisesta, todistamisesta ja riittävien tietojen toimittamisesta. Osaamisen arvioivat opiskelija ja näytön vastaanottava ohjaaja yhdessä. ” Katso lisätietoa Opiskelijaintrasta.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Yhteiskehittämisen projekti toteutuu yhteistyössä tilaajan kanssa. Projekti esitellään aloitusinfossa.
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle opintoon osallistumisensa vahvistamiseksi. Vaihtoehtoisesti opettaja voi määrittää myös muun tavan, jolla opiskelija vahvistaa osallistumisensa toteutukselle. Näitä toimia voidaan edellyttää viikon sisällä toteutuksen alkamisesta. Edellä esitetyn mukaisesti toimintatavan soveltaminen edellyttää, että opettaja tiedottaa toteutukselle hyväksyttyjä opiskelijoita käytänteestä ja että käytänne on kerrottu opinnon toteutussuunnitelmassa. Mikäli opiskelija on estynyt perusteluista syistä osallistumaan ensimmäiseen kontaktikertaan tai aktivoitumaan opinnoissa opettajan asettamien edellytysten mukaisesti, hänen tulee olla yhteydessä vastuuopettajaan toteutukselle osallistumisesta sopimiseksi. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta tai poissaolon syytä ei voida pitää perusteltuna. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija”.
Kansainvälisyys toteutuksella
-
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Sotepalveluiden yhteiskehittäminen 4 op
-Palvelumuotoilu teoria 1 op
-Yhteiskehittämisen projekti 3 op
-työpajat
-työpajojen välissä toteutettavat projektityö projektiryhmässä
Sairaanhoitaja yrittäjänä 4 op
1 op on 27,5 h.
Opintojakson kokonaiskuormittavuus
Lähiopetus ja ohjaus 33% (51 h)
Itsenäinen opiskelu 35% (55 h)
Muu oppimistoiminta 33% (56 h)
Sisältö ja sen jaksotus
Opintojaksolla keskitytään tarkastelemaan sairaanhoitajan roolia aktiivisena toimijana ja asiakaslähtöisten palveluiden kehittäjänä. Alansa kehittäjänä toimiminen on sairaanhoitajan osaamisen ydintä kliinisen osaamisen rinnalla. Nykyhetken ja tulevaisuuden työelämässä odotetaan ammattikorkeakoulusta valmistuvalta sairaanhoitajalta valmiuksia oman työn kehittämiseen ja alansa vaikuttajana toimimiseen.
Lisätietoja opiskelijoille
Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.
Opinnon toteutustapa on arvoitu hyödyntäen opetuksen laatukriteereitä. Itsearviointi on opiskelijan nähtävillä Canvasissa.
Arviointiasteikko
H-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Osaamisen arviointi kohdistuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja osaamisen taso arvioidaan opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitetun arviointikriteeristön perusteella (Laurean tutkintosääntö).
Sote -palveluiden yhteiskehittäminen-moduulissa on kaksi arvioitavaa tehtävää:
-Testaa tietosi palvelumuotoilusta arvioidaan asteikolla hyväksytty-hylätty.
Hyväksytty suoritus edellyttää, että saat tietotestistä vähintään 7/10.
Voit uusia testin kaksi kertaa.
-Yhteiskehittämisprojekti -tehtävä arvioidaan numeraalisesti asteikolla HYL-K5.
Tehtävä tehdään tiimityönä.
T1 arvosanaan tarvitaan vähintään 40/100 pistettä. Arviointi perustuu tehtävän
arviointitaulukon kriteereihin.
Sairaanhoitaja yrittäjänä-moduulissa on kaksi arvioitavaa tehtävää:
-Sote-toimialan erityispiirteet -tietotesti arvioidaan asteikolla hyväksytty-hylätty.
Hyväksytty suoritus edellyttää, että saat tietotestistä vähintään 7/10.Voit uusia testin
kaksi kertaa.
-Yrittäjäksi sosiaali- ja terveysalalle -tehtävä arvioidaan numeraalisesti asteikolla T1-
K5. T1 arvosanaan tarvitaan vähintään 40/100 pistettä. Arviointi perustuu
tehtävän arviointitaulukon kriteereihin.
Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)
Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Ouriginalin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.
Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason II mukaisia kriteereitä:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI
Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- analysoida hankittua tietoa ja tehdä päätelmiä sekä yhdistää teoreettisen ja
kokemuksellisen tiedon toisiinsa
Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- arvioida kriittisesti tietoa ja perustella toimintaansa tutkitun tiedon avulla
Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä ja osoittaa perehtyneensä tietoperustaan
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN
Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- arvioida tuotetun tiedon, taidon tai idean sovellettavuut-ta ja vaikuttavuutta muihin
yhteyksiin
- ennakoida asiakkaan ja/tai yhteistyötahojen tarpeita
Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- esittää ratkaisuja ammatillisiin tehtäviin luovuutta hyödyntäen
- edistää ammatillista yhteistyötä sekä kehittää asiakas- tai kumppanisuhdetta

- toimia itsenäisesti toimintaympäristö huomioiden
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahon kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS
Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- arvioida ja kehittää ryhmän yrittäjämäistä ja vastuullista työskentelyotetta
- arvioida osaamisen hyödyntämismahdollisuuksia sekä suunnitella omaa ja ryhmän kehittymistä
Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän yrittäjämäistä ja vastuullista työskentelyotetta
- kuvata oman osaamisensa kehittymistä suhteessa opinnon osaamistavoitteisiin

- kuvata oman toimintansa merkitystä yhteistyön onnistumiseksi
- kuvata osaamistaan suhteessa opinnon osaamistavoitteisiin
Ilmoittautumisaika
25.11.2024 - 01.12.2024
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
3 op
TKI-osuus
4 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Laurea Porvoo, sote
Toimipiste
Laurea Porvoo
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHP2), Laurea Porvoo
Opettaja
- Viestintä Virtuaali
- Erja Annola
- Ann-Marie Suvisaari
Vastuuopettaja
Erja Annola
Ryhmät
-
SHP223KASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K23, Porvoo
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia antaen näyttöä sisäisestä yrittäjyydestä omassa työskentelyssään
- toimia antaen näyttöä sitoutumisestaan asiakaslähtöisten ja vaikuttavien palveluiden kehittämiseen
- kriittisesti arvioida terveyttä ja hyvinvointia edistävien palvelujen vaikuttavuutta ja vaikutuksia sekä tunnistaa uudistamistarpeita yksilön, asiakasryhmien ja yhteiskunnan näkökulmasta
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida oman alansa innovaatioprojektin hyödyntäen monialaista asiantuntijayhteisöä ja –verkostoa
- käyttää soveltuvia tutkimus-, kehittämistyöntyön ja palvelumuotoilun menetelmiä innovaatioprojektissa
- arvioida innovaatioprojektin tuloksia, prosessia sekä syntynyttä tulosta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin
- viestiä vakuuttavasti syntyneistä tuote- ja palveluratkaisuista ja liikeideoista
- osaa tuottaa laadukasta ja motivoivaa ohjausmateriaalia asiakkaan ja työyhteisön käyttöön
- tunnistaa sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden erityispiirteet ja merkityksen palvelujärjestelmässä
Toteutustapa
Orientaatio opintojaksoon 6 op
- luento & verkkokeskustelu Canvasissa
Sote -palveluiden yhteiskehittäminen 4 op
Verkko-opiskelu Canvasissa: Perehtyminen yhteiskehittämiseen ja palvelumuotoiluun itsenäisten tehtävien/ videoiden avulla.
Työpajat: Opinnolla on aikataulutettua työpajaopetusta sekä kampuksella että etänä zoomin kautta. Työskentely työpajoissa etenee palvelumuotoillun vaiheiden mukaisesti opiskelijatiimeissä. Työpajoissa on läsnäolovelvollisuus.
Sairaanhoitaja yrittäjänä 2 op
Itsenäinen opiskelu Canvas oppimisympäristössä, joka sisältää opiskelumateriaalin ja tehtävät/testit. Kokonaisuus suoritetaan tehtäväpalautusten aikataulu huomioiden / määräaikaan mennessä. Opinto edellyttää itseohjautuvuutta. Opinto ei sisällä yhteisiä tapaamisia.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppimateriaalin ja suositeltavan kirjallisuuden löydät Canvasista.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Campusonlinen vastaavat opinnot.
Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijalla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla.
Katso lisätietoa opiskelijaintrasta.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Sote-palveluiden yhteiskehittäminen -projekti toteutuu kokonaisuudessaan työelämäyhteistyössä.
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Ks. ystävällisesti Pakki ja Tuudo.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Sote-palveluiden yhteiskehittäminen 4 op 108 h
Sairaanhoitaja yrittäjänä 2 op 54 h
Sisältö ja sen jaksotus
Opintojaksolla keskitytään tarkastelemaan sairaanhoitajan roolia aktiivisena toimijana ja asiakaslähtöisten palveluiden kehittäjänä. Alansa kehittäjänä toimiminen on sairaanhoitajan osaamisen ydintä kliinisen osaamisen rinnalla. Nykyhetken ja tulevaisuuden työelämässä odotetaan ammattikorkeakoulusta valmistuvalta sairaanhoitajalta valmiuksia oman työn kehittämiseen ja alansa vaikuttajana toimimiseen.
Opintojakso koostuu seuraavista osista:
-Orientaatio opintojaksoon & orientoiva verkkokeskustelu
-Sote-palveluiden yhteiskehittäminen 4 op
-Sairaanhoitaja yrittäjänä 2 op
Orientaatio-moduulin sisältö auttaa sinua hahmottamaan opintojaksoa kokonaisuutena. Näet, miten opintojakso etenee, millaisia sisältöjä opintojaksolla on ja millaisia tehtäviä opintojaksolle kuuluu. Moduulin orientaatiotehtävässä tarkastelet yhteisellä keskustelualueella teemaa: Minä sairaanhoitajana - mihin tarvitsen kehittämisen ja yrittäjyyden taitoja?
Sotepalveluiden yhteiskehittäminen -moduulissa, 4 op paneudut ihmislähtöiseen kehittämistoimintaan ja palvelumuotoiluun. Opit yhteiskehittämisen perusteita yhdessä opiskelijatiimisi kanssa. Yhteiskehittämisprojektit toteutetaan aidon työelämäkumppanin toimeksiannosta.
Sairaanhoitaja yrittäjänä -moduulissa, 2 op perehdyt yrittäjyyden monimuotoisuuteen sekä sosiaali- ja terveyspalvelualan yrittäjyyden erityispiirteisiin. Ideoit myös uudenlaisen palvelun tai tuotteen opintojakson aikana.
Lisätietoja opiskelijoille
Ensimmäisellä lähiopetuskerralla tulee olla paikalla, jolloin vahvistetaan osallistuminen ja paikka opintojaksolle.Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Lauran tutkintosääntö.)
Arviointiasteikko
H-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Osaamisen arviointi kohdistuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja osaamisen taso arvioidaan opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitetun arviointikriteeristön perusteella (Laurean tutkintosääntö).
Opinnon tavoitteena olevan osaamisen arvioinnissa käytetään Laurean yhteisten arviointikriteereiden vaativuustasoa 2. Kaikissa moduuleissa arviointi perustuu testeihin ja kirjallisiin tehtäviin, jotka arvioidaan T1-K5. Opintojakson tehtävien tarkemmat arviointiperusteet ilmoitetaan ja käydään läpi opintojakson orientaatioissa.
Hylätty (0)
Opiskelija ei saavuta hyväksytyn suorituksen kriteerejä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa
-käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä ja osoittaa perehtyneensä tietoperustaan
-raportoida ja viestiä ammattimaisesti
-toimia itsenäisesti toimintaympäristö huomioiden
-ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahon kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa
vastaamisesta
-kuvata oman toimintansa
merkitystä yhteistyön onnistumiseksi
-kuvata osaamistaan suhteessa opinnon osaamistavoitteisiin
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija osaa
-arvioida kriittisesti tietoa ja perustella toimintaansa tutkitun tiedon avulla
-esittää ratkaisuja ammatillisiin tehtäviin luovuutta hyödyntäen
-edistää ammatillista yhteistyötä sekä kehittää asiakas-
tai kumppanisuhdetta
-edistää toiminnallaan ryhmän yrittäjämäistäja vastuullista työskentelyotetta
-kuvata oman osaamisensakehittymistä suhteessa opinnon osaamistavoitteisiin
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa
-arvioida ja kehittää ryhmän yrittäjämäistä ja vastuullista työskentelyotetta
-arvioida osaamisen hyödyntämismahdollisuuksia sekä suunnitella omaa ja ryhmän
kehittymistä
-arvioida tuotetun tiedon, taidon tai idean sovellettavuutta ja vaikuttavuutta muihin yhteyksiin
-ennakoida asiakkaan ja/tai yhteistyötahojen tarpeita
-analysoida hankittua tietoa ja tehdä päätelmiä sekä yhdistää teoreettisen ja kokemuksellisen tiedon toisiinsa
Ilmoittautumisaika
25.11.2024 - 01.12.2024
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
3 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Laurea Otaniemi, sote
Toimipiste
Laurea Otaniemi
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHG2), Laurea Otaniemi
Opettaja
- Hannamari Talasma
- Kirsi Ronkainen
- Meri Punkari
Vastuuopettaja
Hannamari Talasma
Ryhmät
-
SHG223KASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K23, Otaniemi

Sosiaali-terveysalan palveluiden kehittäminen: Verkko-opiskelu Canvasissa palvelumuotoilun itsenäisten tehtävien osalta. Aktivoiva ja osallistava verkko-opetus, työskentely työpajoissa palvelumuotoilun vaiheiden mukaisesti. Kehittämisprojektin puitteissa yhteistyö työelämäkumppanin kanssa.
Yrittäjyys: Yrittäjyysopinnot suoritetaan kokonaan verkko-opintoina Canvas -työtilassa itsenäisesti ja omassa aikataulussa.
Canvas työtila avautuu hyvissä ajoin ennen opintojakson aloitusta. Avautumisesta tiedotetaan ilmoittautuneille opinnolle hyväkstytyille sähköpostiin saapuvalla Peppi-viestillä.
Aika ja paikka
Opintojakso toteutuu Zoomissa. Yhteiskehittämisen projektit toteutetaan tiimeissä ja se edellyttää työskentelyä Zoomin työpajojen ulkopuolella.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppimateriaali ilmoitetaan Canvas -työtilassa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Campusonlinen vastaavat opinnot.
Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijalla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Katso lisätietoa opiskelijaintrasta.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Osallistava yhteiskehittäminen -projekti toteutuu kokonaisuudessaan työelämäyhteistyössä.
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Ks. ystävällisesti Pakki ja Tuudo.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson kokonaisuus on 26,7 h x 6, joka tarkoittaa noin 160 h opiskelijan työtä.
Opintojakso on jaettu kahteen teemaan:
Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen 4 op 107 h
Yrittäjyys 2 op 53,5 h
Sisältö ja sen jaksotus
Opintojakso koostuu seuraavista asioista:
Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen, josta teoreettista opiskelua 1 op ja yhteiskehittämisprojekti 3 op. Yhteensä 4 op
Yhteiskehittämisen projekti dokumentoidaan tiimikohtaiseksi dokumentaatioksi, joka arvioidaan K5 - Hyl. (0). Projekti esitellään suullisesti kurssin lopussa (Zoom), jolloin kaikkien tiimiläisten osallistuminen tärkeää.
Yrittäjyys 2 op
Lisätietoja opiskelijoille
-> Ensimmäisellä lähiopetuskerralla tulee olla paikalla, jolloin vahvistetaan osallistuminen ja paikka opintojaksolle.
-> Opintojakson luonne ja palvelumuotoiluprojektin eteneminen edellyttää aktiivista läsnäoloa työpajoissa. Opintojakson suoritus ei ole mahdollista ilman aktiivista työpajatyöskentelyä.
Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Lauran tutkintosääntö.)
Arviointiasteikko
H-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opinnon tavoitteena olevan osaamisen arvioinnissa käytetään Laurean yhteisten arviointikriteereiden vaativuustasoa 2. Kaikissa moduuleissa arviointi perustuu kirjallisiin tehtäviin, jotka arvioidaan T1-K5. Opintojakson tehtävien tarkemmat arviointiperusteet ilmoitetaan ja käydään läpi opintojakson orientaatioissa.
Canvas tehtävät suoritettu hyväksytysti
Aktiivinen osallistuminen opintojakson kontaktikertoihin
Yhteiskehittämisprojektista arvosana hyl, T1-K5
Yrittäjyydestä arvosana hyl, T1-K5
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty
Canvas tehtävät suoritettu hyväksytysti
Aktiivinen osallistuminen opintojakson kontaktikertoihin
Yhteiskehittämisprojektista arvosana hyl, T1-K5
Yrittäjyydestä arvosana hyl, T1-K5
Hylätty (0)
Opiskelija ei saavuta hyväksytyn suorituksen kriteerejä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa
-käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä ja osoittaa
perehtyneensä tietoperustaan
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti
-toimia itsenäisesti toimintaympäristö huomioiden
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahon kanssa
toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
-kuvata oman toimintansa
merkitystä yhteistyön onnistumiseksi
- kuvata osaamistaan suhteessa
opinnon osaamistavoitteisiin
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija osaa
-arvioida kriittisesti tietoa ja perustella
toimintaansa tutkitun tiedon avulla
-esittää ratkaisuja ammatillisiin
tehtäviin luovuutta hyödyntäen
- edistää ammatillista yhteistyötä sekä kehittää asiakas-
tai kumppanisuhdetta
-edistää toiminnallaan ryhmän yrittäjämäistä
ja vastuullista työskentelyotetta
- kuvata oman osaamisensa
kehittymistä suhteessa opinnon
osaamistavoitteisiin
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa
-arvioida ja kehittää ryhmän
yrittäjämäistä ja vastuullista
työskentelyotetta
- arvioida osaamisen
hyödyntämismahdollisuuksia sekä
suunnitella omaa ja ryhmän
kehittymistä
-arvioida tuotetun tiedon, taidon
tai idean sovellettavuutta ja
vaikuttavuutta muihin yhteyksiin
- ennakoida asiakkaan ja/tai
yhteistyötahojen tarpeita
-analysoida hankittua tietoa ja tehdä
päätelmiä sekä yhdistää teoreettisen ja
kokemuksellisen tiedon toisiinsa
Ilmoittautumisaika
25.11.2024 - 01.12.2024
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
2 op
TKI-osuus
4 op
Toteutustapa
67 % Lähiopetus, 33 % Etäopetus
Yksikkö
Laurea Hyvinkää, sote
Toimipiste
Laurea Hyvinkää
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHB2), Laurea Hyvinkää
Opettaja
- Terhi Hautaviita
- Anja Mertanen
- Sanna Pirinen
Vastuuopettaja
Sanna Pirinen
Ryhmät
-
SHB223KASairaanhoitajakoulutus, monimuototeutus, K23, Hyvinkää
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia antaen näyttöä sisäisestä yrittäjyydestä omassa työskentelyssään
- toimia antaen näyttöä sitoutumisestaan asiakaslähtöisten ja vaikuttavien palveluiden kehittämiseen
- kriittisesti arvioida terveyttä ja hyvinvointia edistävien palvelujen vaikuttavuutta ja vaikutuksia sekä tunnistaa uudistamistarpeita yksilön, asiakasryhmien ja yhteiskunnan näkökulmasta
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida oman alansa innovaatioprojektin hyödyntäen monialaista asiantuntijayhteisöä ja –verkostoa
- käyttää soveltuvia tutkimus-, kehittämistyöntyön ja palvelumuotoilun menetelmiä innovaatioprojektissa
- arvioida innovaatioprojektin tuloksia, prosessia sekä syntynyttä tulosta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin
- viestiä vakuuttavasti syntyneistä tuote- ja palveluratkaisuista ja liikeideoista
- osaa tuottaa laadukasta ja motivoivaa ohjausmateriaalia asiakkaan ja työyhteisön käyttöön
- tunnistaa sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden erityispiirteet ja merkityksen palvelujärjestelmässä
Toteutustapa
Opinnon toteutusta tukee Canvasiin rakennettu oppimisympäristö. Opinnolla on aikataulutettua opetusta tai ohjausta sekä kampuksella että etänä. Etäopetusta ei tallenneta. Opinnossa on ryhmätyöskentelyä. Tehtävistä annetaan henkilökohtaista palautetta opettajan toimesta sekä voidaan hyödyntää myös työelämä- ja vertaispalautteenantoa.
Palveluiden kehittäminen: Opiskelijaprojekti yhteistyökumppanin kanssa.
Yrittäjyys: Yrittäjyysopinnot suoritetaan verkko-opintoina. Opintojakson yrittäjyys -moduulit ovat itsenäisesti ja omassa aikataulussa suoritettavia kokonaisuuksia.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppimateriaali ilmoitetaan Canvas -työtilassa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Muut vastaavat korkeakouluopinnot.
Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijalla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Katso lisätietoa opiskelijaintrasta.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Yhteiskehittäminen -projekti toteutuu kokonaisuudessaan työelämäyhteistyössä.
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Ks. ystävällisesti Pakki ja Tuudo.
Läsnöololtaan pakolliset kerrat:
- opintojakson aloitus
- opiskelijaprojektin työpajapäivät
- viestinnän paja
- seminaaripäivä.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson kokonaisuus on 26,7 h x 6, joka tarkoittaa noin 160 h opiskelijan työtä.
Opintojakso on jaettu kahteen teemaan:
Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen 4 op 107 h
Yrittäjyys 2 op 53,5 h
Sisältö ja sen jaksotus
Opintojakso koostuu seuraavista asioista:
Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen 4 op
Yrittäjyys 2 op
Lisätietoja opiskelijoille
Ensimmäisellä lähiopetuskerralla tulee olla paikalla, jolloin vahvistetaan osallistuminen ja paikka opintojaksolle.Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Lauran tutkintosääntö.)
Arviointiasteikko
H-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opinnon tavoitteena olevan osaamisen arvioinnissa käytetään Laurean yhteisten arviointikriteereiden vaativuustasoa 2. Kaikissa moduuleissa arviointi perustuu kirjallisiin tehtäviin, jotka arvioidaan T1-K5. Opintojakson tehtävien tarkemmat arviointiperusteet ilmoitetaan ja käydään läpi opintojakson orientaatioissa.
Hylätty (0)
Opiskelija ei saavuta hyväksytyn suorituksen kriteerejä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa
-käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä ja osoittaa
perehtyneensä tietoperustaan
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti
-toimia itsenäisesti toimintaympäristö huomioiden
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahon kanssa
toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
-kuvata oman toimintansa
merkitystä yhteistyön onnistumiseksi
- kuvata osaamistaan suhteessa
opinnon osaamistavoitteisiin
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija osaa
-arvioida kriittisesti tietoa ja perustella
toimintaansa tutkitun tiedon avulla
-esittää ratkaisuja ammatillisiin
tehtäviin luovuutta hyödyntäen
- edistää ammatillista yhteistyötä sekä kehittää asiakas-
tai kumppanisuhdetta
-edistää toiminnallaan ryhmän yrittäjämäistä
ja vastuullista työskentelyotetta
- kuvata oman osaamisensa
kehittymistä suhteessa opinnon
osaamistavoitteisiin
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa
-arvioida ja kehittää ryhmän
yrittäjämäistä ja vastuullista
työskentelyotetta
- arvioida osaamisen
hyödyntämismahdollisuuksia sekä
suunnitella omaa ja ryhmän
kehittymistä
-arvioida tuotetun tiedon, taidon
tai idean sovellettavuutta ja
vaikuttavuutta muihin yhteyksiin
- ennakoida asiakkaan ja/tai
yhteistyötahojen tarpeita
-analysoida hankittua tietoa ja tehdä
päätelmiä sekä yhdistää teoreettisen ja
kokemuksellisen tiedon toisiinsa
Ilmoittautumisaika
20.05.2024 - 11.08.2024
Ajoitus
21.10.2024 - 17.12.2024
Opintopistemäärä
6 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Laurea Tikkurila, sote
Toimipiste
Laurea Tikkurila
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
- Saara Helander
- Milla Ylitalo
- Tanja Hakkarainen
Vastuuopettaja
Tanja Hakkarainen
Ryhmät
-
SHV222SNSairaanhoitajakoulutus, päivätoteutus, S22, Tikkurila
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia antaen näyttöä sisäisestä yrittäjyydestä omassa työskentelyssään
- toimia antaen näyttöä sitoutumisestaan asiakaslähtöisten ja vaikuttavien palveluiden kehittämiseen
- kriittisesti arvioida terveyttä ja hyvinvointia edistävien palvelujen vaikuttavuutta ja vaikutuksia sekä tunnistaa uudistamistarpeita yksilön, asiakasryhmien ja yhteiskunnan näkökulmasta
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida oman alansa innovaatioprojektin hyödyntäen monialaista asiantuntijayhteisöä ja –verkostoa
- käyttää soveltuvia tutkimus-, kehittämistyöntyön ja palvelumuotoilun menetelmiä innovaatioprojektissa
- arvioida innovaatioprojektin tuloksia, prosessia sekä syntynyttä tulosta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin
- viestiä vakuuttavasti syntyneistä tuote- ja palveluratkaisuista ja liikeideoista
- osaa tuottaa laadukasta ja motivoivaa ohjausmateriaalia asiakkaan ja työyhteisön käyttöön
- tunnistaa sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden erityispiirteet ja merkityksen palvelujärjestelmässä
Toteutustapa
Orientaatio opintojaksoon
luento & verkkokeskustelu Canvasissa
Sote -palveluiden yhteiskehittäminen 4 op
Verkko-opiskelu Canvasissa: Perehtyminen yhteiskehittämiseen ja palvelumuotoiluun itsenäisten tehtävien/ videoiden avulla.
Projekti ja työpajat: Opinnolla on aikataulutettua työpajaopetusta sekä kampuksella että etänä zoomin kautta. Työskentely työpajoissa etenee palvelumuotoillun vaiheiden mukaisesti opiskelijatiimeissä. Työpajoissa on läsnäolovelvollisuus.
Sairaanhoitaja yrittäjänä 2 op
Itsenäinen opiskelu Canvas oppimisympäristössä, joka sisältää opiskelumateriaalin ja tehtävät/testit. Kokonaisuus suoritetaan tehtäväpalautusten aikataulu huomioiden / määräaikaan mennessä. Opinto edellyttää itseohjautuvuutta. Opinto ei sisällä yhteisiä tapaamisia.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppimateriaalin ja suositeltavan kirjallisuuden löydät Canvasista.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Campusonlinen vastaavat opinnot.
Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijalla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla.
Katso lisätietoa opiskelijaintrasta.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Sote-palveluiden yhteiskehittäminen -projekti toteutuu kokonaisuudessaan työelämäyhteistyössä.
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Ks. ystävällisesti Pakki ja Tuudo.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Sote-palveluiden yhteiskehittäminen 4 op 108 h
Sairaanhoitaja yrittäjänä 2 op 54 h
Sisältö ja sen jaksotus
Opintojaksolla keskitytään tarkastelemaan sairaanhoitajan roolia aktiivisena toimijana ja asiakaslähtöisten palveluiden kehittäjänä. Alansa kehittäjänä toimiminen on sairaanhoitajan osaamisen ydintä kliinisen osaamisen rinnalla. Nykyhetken ja tulevaisuuden työelämässä odotetaan ammattikorkeakoulusta valmistuvalta sairaanhoitajalta valmiuksia oman työn kehittämiseen ja alansa vaikuttajana toimimiseen.
Opintojakso koostuu seuraavista osista:
-Orientaatio opintojaksoon & orientoiva verkkokeskustelu
-Sote-palveluiden yhteiskehittäminen 4 op
-Sairaanhoitaja yrittäjänä 2 o
Orientaatio-moduulin sisältö auttaa sinua hahmottamaan opintojaksoa kokonaisuutena. Näet, miten opintojakso etenee, millaisia sisältöjä opintojaksolla on ja millaisia tehtäviä opintojaksolle kuuluu. Moduulin orientaatiotehtävässä tarkastelet yhteisellä keskustelualueella teemaa: Minä sairaanhoitajana - mihin tarvitsen kehittämisen ja yrittäjyyden taitoja?
Sotepalveluiden yhteiskehittäminen -moduulissa, 4 op paneudut ihmislähtöiseen kehittämistoimintaan ja palvelumuotoiluun. Opit yhteiskehittämisen perusteita yhdessä opiskelijatiimisi kanssa. Yhteiskehittämisprojektit toteutetaan aidon työelämäkumppanin toimeksiannosta.
Sairaanhoitaja yrittäjänä -moduulissa, 2 op perehdyt yrittäjyyden monimuotoisuuteen sekä sosiaali- ja terveyspalvelualan yrittäjyyden erityispiirteisiin. Ideoit myös uudenlaisen palvelun tai tuotteen opintojakson aikana.
Lisätietoja opiskelijoille
Ensimmäisellä lähiopetuskerralla tulee olla paikalla, jolloin vahvistetaan osallistuminen ja paikka opintojaksolle.Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Lauran tutkintosääntö.)
Arviointiasteikko
H-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Osaamisen arviointi kohdistuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja osaamisen taso arvioidaan opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitetun arviointikriteeristön perusteella (Laurean tutkintosääntö).
Opinnon tavoitteena olevan osaamisen arvioinnissa käytetään Laurean yhteisten arviointikriteereiden vaativuustasoa 2. Kaikissa moduuleissa arviointi perustuu testeihin ja kirjallisiin tehtäviin, jotka arvioidaan T1-K5. Opintojakson tehtävien tarkemmat arviointiperusteet ilmoitetaan ja käydään läpi opintojakson orientaatioissa.
Hylätty (0)
Opiskelija ei saavuta hyväksytyn suorituksen kriteerejä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa
-käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä ja osoittaa perehtyneensä tietoperustaan
-raportoida ja viestiä ammattimaisesti
-toimia itsenäisesti toimintaympäristö huomioiden
-ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahon kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa
vastaamisesta
-kuvata oman toimintansa
merkitystä yhteistyön onnistumiseksi
-kuvata osaamistaan suhteessa opinnon osaamistavoitteisiin
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija osaa
-arvioida kriittisesti tietoa ja perustella toimintaansa tutkitun tiedon avulla
-esittää ratkaisuja ammatillisiin tehtäviin luovuutta hyödyntäen
-edistää ammatillista yhteistyötä sekä kehittää asiakas-
tai kumppanisuhdetta
-edistää toiminnallaan ryhmän yrittäjämäistäja vastuullista työskentelyotetta
-kuvata oman osaamisensakehittymistä suhteessa opinnon osaamistavoitteisiin
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa
-arvioida ja kehittää ryhmän yrittäjämäistä ja vastuullista työskentelyotetta
-arvioida osaamisen hyödyntämismahdollisuuksia sekä suunnitella omaa ja ryhmän
kehittymistä
-arvioida tuotetun tiedon, taidon tai idean sovellettavuutta ja vaikuttavuutta muihin yhteyksiin
-ennakoida asiakkaan ja/tai yhteistyötahojen tarpeita
-analysoida hankittua tietoa ja tehdä päätelmiä sekä yhdistää teoreettisen ja kokemuksellisen tiedon toisiinsa
Ilmoittautumisaika
20.05.2024 - 31.08.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
3 op
TKI-osuus
4 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Laurea Tikkurila, sote
Toimipiste
Laurea Tikkurila
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
- Saara Helander
- Anne Suvitie
- Kirsi Ronkainen
Vastuuopettaja
Kirsi Ronkainen
Ryhmät
-
SHV222SASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S22, Tikkurila
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia antaen näyttöä sisäisestä yrittäjyydestä omassa työskentelyssään
- toimia antaen näyttöä sitoutumisestaan asiakaslähtöisten ja vaikuttavien palveluiden kehittämiseen
- kriittisesti arvioida terveyttä ja hyvinvointia edistävien palvelujen vaikuttavuutta ja vaikutuksia sekä tunnistaa uudistamistarpeita yksilön, asiakasryhmien ja yhteiskunnan näkökulmasta
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida oman alansa innovaatioprojektin hyödyntäen monialaista asiantuntijayhteisöä ja –verkostoa
- käyttää soveltuvia tutkimus-, kehittämistyöntyön ja palvelumuotoilun menetelmiä innovaatioprojektissa
- arvioida innovaatioprojektin tuloksia, prosessia sekä syntynyttä tulosta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin
- viestiä vakuuttavasti syntyneistä tuote- ja palveluratkaisuista ja liikeideoista
- osaa tuottaa laadukasta ja motivoivaa ohjausmateriaalia asiakkaan ja työyhteisön käyttöön
- tunnistaa sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden erityispiirteet ja merkityksen palvelujärjestelmässä
Toteutustapa
PÄIVÄOPETUS
Opintojakso jakautuu kahteen kokonaisuuteen:
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
2) Yrittäjyys 2 op
---
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
- Opinto on toteutustavaltaan yhdessä tehtävä projekti. Kehittämisprojekti tehdään kumppaniyrityksen/ työelämäkumppanin toimeksiannon pohjalta tiimityönä, joka on etukäteen aikataulutettu.
- Opinnolla on aikataulutettua lähiopetusta ja työpajoja koululla, tiimien ohjausta sekä tiimien itsenäistä työskentelyä. Opiskelijan on hyväksytyn suorituksen saamiseksi VÄLTTÄMÄTÖNTÄ (=pakollista) osallistua kampuksella järjestettävään lähiopetukseen ja -ohjaukseen aikataulun mukaisesti tiiminsä kanssa. Opetus- ja ohjaustilanteita ei tallenneta. Mikäli poissaoloja kertyy, opettajalla on mahdollisuus pyytää täydentävää näyttöä opiskelijan osaamisesta.
- Opinnon toteutus perustuu Canvasiin rakennettuun oppimisympäristöön, joka avautuu n. 1 viikko ennen toteutuksen alkua.
- Tiimit muodostetaan opiskelijoiden ehdotusten pohjalta. Opettajan vastuulla on, että kaikille opiskelijoille löytyy tiimi.
- HUOM! Tämän toteutuksen opintoja ei voi tehtä etänä, itsenäisesti eikä verkko-opintona.
Suoritukset
- Pakollinen orientaatiokerta (Huomioi tutkintosääntö).
- Palvelumuotoiluprojektin 4 kehittämisvaiheen toteutus ja niiden tuotokset/ tulokset.
- Loppuarviointi (sis. vertaisarvioinnin)
- Tietotesti (hyv./hyl.)
2) Yrittäjyys 2 op
- Yrittäjyyden opinnot rakentuvat ensin tehtävistä itsenäisistä tehtävistä JA opitun pohjalta käytävästä yhdestä n. 1,5 h kestävästä tiimin lukupiirikeskustelusta.
- Opettaja muodostaa tiimit sen jälkeen, kun opintoihin osallistuvat opiskelijat ovat selvillä. Tiimijakoa ei tule muuttaa ilman neuvottelua opettajan kanssa.
- Opiskelijat sopivat tiimissä itsenäisesti aikataulun tehtävien ja lukupiirin toteutukseen.
- Opinnon toteutus perustuu Canvasiin rakennettuun oppimisympäristöön, joka avautuu n. 1 viikko ennen toteutuksen alkua.
- Yrittäjyyden tehtävät voit aloittaa viikolta 35 (26.8.24).
Aika ja paikka
Alustava aikataulu, johon saattaa tulla muutoksia kumppanin kanssa käytävissä neuvotteluissa.
22.10.2024 08.15 - 14.00 B505-506 Orientaatio. Pakollinen
24.10.2024 09.00 - 14.00 B304 Löydä-vaihe. Pakollinen
01.11.2024 09.00 - 15.00 B505-506 Tiimityötä, ohjausta
05.11.2024 10.00 - 15.45 B309 Tiimityötä, ohjausta
12.11.2024 10.00 - 15.45 B505-506 Määritä-vaihe. Pakollinen
19.11.2024 09.00 - 15.00 B505-506 Kehitä-vaihe. Pakollinen
25.11.2024 10.00 - 15.00 B505-506 Prototypointi ja testaus. Pakollinen
02.12.2024 09.00 - 14.00 B505-506 Suulliseen loppuesitykseen valmistautuminen & tiimityötä.
04.12.2024 09.00 - 15.00 Timityötä, ohjausta
10.12.2024 08.15 - 11.30 B505-506 Loppuesitykset. Pakollinen.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Esim.
Stickdorn, M. & Schneider J. 2010. This is service design thinking. Amsterdam : BIS Publishers.
Stickdorn M., Hormess M., Lawrence A. & Schneider J. 2018. This Is Service Design Doing. Sebastopol: O’Reilly, 26.
Koivisto & al, 2019. Palvelumuotoilun bisneskirja. E-kirja. Helsinki: Alma Talent.
Ojasalo K., Moilanen T., Ritalahti J. 2014. Kehittämistyön menetelmät - uudenlaista osaamista liiketomintaan.Helsinki: Sanoma Pro.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op: Korkeakoulutasoiset palvelumuotoilun opinnot.
2) Yrittäjyys 2 op: Korkeakoulutasoiset yrittäjyyden opinnot tai yrittäjänä toimiminen.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Attendo Vantaanhelmi, Korso, Vantaa
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
- Ks. edellä projektin aikataulu ja ohjelma.
- Portfolion palautus 13.12.24
- Tietotesti 10.12.24
2) Yrittäjyys 2 op
- Yrittäjyyden lukupiiri-tehtävän palautus 31.11.24 mennessä.
Kansainvälisyys toteutuksella
Ei ole.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
- Opiskelijan tulee varautua edistämään projektia läsnäolo- ja ohjauskerroilla sekä yhdessä tiiminsä kanssa sovittuina ajankohtina. Tiimitapaamisissa tulee olla läsnä. Tiiviin projektityön aikana täysipäiväinen harjoittelu tai työssäkäynti ei ole mahdollista.
- Ajankäyttö:
Lähiopetus, ohjaus 1,5 op
Tiimityöskentely 1,5 op
Opiskelijan itsenäinen opiskelu 1 op
2) Yrittäjyys 2 op
- Itsenäisesti tehtävät oppimistehtävät n. 50 h
- Lukupiirikeskustelu 2 h
Sisältö ja sen jaksotus
Ks. edellä ohjelma + sisältö
Lisätietoja opiskelijoille
Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
On erittäin tärkeää varautua intensiiviseen tiimityöskentelyyn projektin aikana ja sopia ajoissa tiimin kanssa riittävästi työskentelyaikaa myös opetuskertojen välille.
Arviointiasteikko
H-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op- 60 % kokonaisarvosanasta
2) Yrittäjyys 2 op - 40 % kokonaisarvosanasta
Hylätty (0)
Tyydyttävän arvosanan osaamisvaatimukset eivät toteudu
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Tiimi/opiskelija:
Osaa hakea tietoa, mutta johtopäätökset eivät aina perustu saatavilla olevaan tietoon.
Tiimi/opiskelija:
Tunnistaa joitakin palvelumuotoilun työkaluja ja menetelmiä ja niiden merkityksen palvelukonseptin kehittämisessä.
Osaa kuvata mitä asiakasymmärrys tarkoittaa palvelumuotoilussa.
Opiskelija:
On pääsääntöisesti mukana tiimin työskentelyssä.
Kaikki prosessin vaiheet on dokumentoitu portfolioon.
Portfoliota on jonkin verran visualisoitu.Konsepti sisältää joitakin asiakasarvoa tuottavia elementtejä.
Konsepti perustuu toimeksiantoon.
Konseptin / ideoiden esitykset toimeksiantajalle on toimitettu.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Tiimi/ opiskelija:
Osaa hankkia tietoa ja arvioida sitä
Osaa perustella johtopäätöksiä teoreettiseen tietoon pohjautuen
Tiimi/ opiskelija:
Osaa käyttää palvelumuotoilun prosessia, menetelmitä ja työkaluja palvelukonseptin kehittämisessä.
Tekee päätökset ja valinnat perustuen asiakasymmärrykseen.
Osaa käyttää asiakasymmärrystä palvelukonseptin kehittämisessä
Opiskelija:
Ottaa vastuuta tiimin edistymisestä ja osallistuu tiimin tavoitteiden saavuttamiseen.
Osallistuu tiimin oppimiseen ja kehittämiseen.
Prosessin etenemistä on vaivatonta seurata portfoliossa.
Portfoliossa on hyödynnetty visualisointia
Prosessin aikana annettua palautetta on hyödynnetty portfolion kehittämisessä.
Konsepti tuottaa arvoa asiakkaalle / palvelun käyttäjälle.
Konsepti tuottaa arvoa toimeksiantajalle.
Konsepti on pääosin toteutettavissa.
Kaikki konseptin / ideoiden esitykset toimeksiantajalle on valmisteltu ja toimitettu.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Tiimi / opiskelija:
Hankkii monipuolista tietoa aktiivisesti ja aloitteellisesti.
Osaa arvioida tietoa kriittisesti
Osaa soveltaa teoreettista tietoa käytäntöön.
Osaa perustella johtopäätökset analysoituun tietoon pohjautuen.
Tiimi/opiskelija:
Osaa soveltaa joustavasti palvelumuotoiluprosessia palvelukonseptin kehittämisessä.
Tekee päätökset ja valinnat perustuen asiakasymmärrykseen.
Osaa tuoda lisäarvoa palvelumuotoilun työkaluilla ja menetelmillä palvelukonseptin kehittämiseen.
Opiskelija:
Ottaa vastuuta tiimin edistymisestä ja ennakoi asioita, joita tarvitaan tiimin tavoitteiden saavuttamikseksi.
Tuo tiimiin innostusta ja yrittämisen henkeä.
Edistää aktiivisesti tiimin oppimista ja kehittymistä.
Portfolio esittelee prosessin selkeästi ja ymmärrettävästi. Päätökset ova perusteltuja.
Visualisointi tuo lisäarvoa portfolioon.
Prosessin aikana annettua palautetta on hyödynnetty portfolion kehittämisessä
Konsepti täyttää asiakkaiden ja palvelun käyttäjien tarpeet
Konsepti tuottaa arvoa toimeksiantajalle.
Konsepti on toteutettavissa,.
Kaikki konseptin / ideoiden esitykset toimeksiantajalle on valmisteltu ja toimitettu hyvin.
Ilmoittautumisaika
20.05.2024 - 31.08.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
3 op
TKI-osuus
4 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Laurea Tikkurila, sote
Toimipiste
Laurea Tikkurila
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
- Saara Helander
- Kirsi Ronkainen
Vastuuopettaja
Kirsi Ronkainen
Ryhmät
-
SHV222SA2Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S22, Tikkurila, ryhmä 2
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia antaen näyttöä sisäisestä yrittäjyydestä omassa työskentelyssään
- toimia antaen näyttöä sitoutumisestaan asiakaslähtöisten ja vaikuttavien palveluiden kehittämiseen
- kriittisesti arvioida terveyttä ja hyvinvointia edistävien palvelujen vaikuttavuutta ja vaikutuksia sekä tunnistaa uudistamistarpeita yksilön, asiakasryhmien ja yhteiskunnan näkökulmasta
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida oman alansa innovaatioprojektin hyödyntäen monialaista asiantuntijayhteisöä ja –verkostoa
- käyttää soveltuvia tutkimus-, kehittämistyöntyön ja palvelumuotoilun menetelmiä innovaatioprojektissa
- arvioida innovaatioprojektin tuloksia, prosessia sekä syntynyttä tulosta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin
- viestiä vakuuttavasti syntyneistä tuote- ja palveluratkaisuista ja liikeideoista
- osaa tuottaa laadukasta ja motivoivaa ohjausmateriaalia asiakkaan ja työyhteisön käyttöön
- tunnistaa sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden erityispiirteet ja merkityksen palvelujärjestelmässä
Toteutustapa
PÄIVÄOPETUS
Opintojakso jakautuu kahteen kokonaisuuteen:
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
2) Yrittäjyys 2 op
---
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
- Opinto on toteutustavaltaan yhdessä tehtävä projekti. Kehittämisprojekti tehdään kumppaniyrityksen/ työelämäkumppanin toimeksiannon pohjalta tiimityönä, joka on etukäteen aikataulutettu.
- Opinnolla on aikataulutettua lähiopetusta ja työpajoja koululla, tiimien ohjausta sekä tiimien itsenäistä työskentelyä. Opiskelijan on hyväksytyn suorituksen saamiseksi VÄLTTÄMÄTÖNTÄ (=pakollista) osallistua kampuksella järjestettävään lähiopetukseen ja -ohjaukseen aikataulun mukaisesti tiiminsä kanssa. Opetus- ja ohjaustilanteita ei tallenneta. Mikäli poissaoloja kertyy, opettajalla on mahdollisuus pyytää täydentävää näyttöä opiskelijan osaamisesta.
- Opinnon toteutus perustuu Canvasiin rakennettuun oppimisympäristöön, joka avautuu n. 1 viikko ennen toteutuksen alkua.
- Tiimit muodostetaan opiskelijoiden ehdotusten pohjalta. Opettajan vastuulla on, että kaikille opiskelijoille löytyy tiimi.
- HUOM! Tämän toteutuksen opintoja ei voi tehtä etänä, itsenäisesti eikä verkko-opintona.
Suoritukset
- Pakollinen orientaatiokerta (Huomioi tutkintosääntö).
- Palvelumuotoiluprojektin 4 kehittämisvaiheen toteutus ja niiden tuotokset/ tulokset.
- Loppuarviointi (sis. vertaisarvioinnin)
- Tietotesti (hyv./hyl.)
2) Yrittäjyys 2 op
- Yrittäjyyden opinnot rakentuvat ensin tehtävistä itsenäisistä tehtävistä JA opitun pohjalta käytävästä yhdestä n. 1,5 h kestävästä tiimin lukupiirikeskustelusta.
- Opettaja muodostaa tiimit sen jälkeen, kun opintoihin osallistuvat opiskelijat ovat selvillä. Tiimijakoa ei tule muuttaa ilman neuvottelua opettajan kanssa.
- Opiskelijat sopivat tiimissä itsenäisesti aikataulun tehtävien ja lukupiirin toteutukseen.
- Opinnon toteutus perustuu Canvasiin rakennettuun oppimisympäristöön, joka avautuu n. 1 viikko ennen toteutuksen alkua.
- Yrittäjyyden tehtävät voit aloittaa viikolta 35 (26.8.24).
Aika ja paikka
Alustava aikataulu, johon saattaa tulla muutoksia kumppanin kanssa käytävissä neuvotteluissa.
16.09.2024 08.15 - 11.30 B505-506 (50 henkilöä) Orientaatio. Pakollinen
17.09.2024 09.00 - 15.00 B505-506 (50 henkilöä) Löydä-vaiheen käynnistys. Pakollinen.
25.09.2024 10.00 - 15.45 A306 (24 henkilöä) Tiimien työskentelyä
01.10.2024 10.00 - 15.45 B304 (76 henkilöä) Määritä-vaihe. Pakollinen.
09.10.2024 09.00 - 15.00 B308 (48 henkilöä) Kehitä-vaihe. Pakollinen.
16.10.2024 09.00 - 14.00 B505-506 (50 henkilöä) Prototypointi ja testaus. Pakollinen.
23.10.2024 09.00 - 14.00 B505-506 (50 henkilöä) Testaushaastattelut Teamsissa Pakollinen
29.10.2024 10.00 - 16.00 B505-506 (50 henkilöä) Suullinen viestintä ja valmistautuminen loppuesityksiin, Saara H
30.10.2024 12.30 - 15.45 B304 (76 henkilöä) Ohjaukset & pakollinen tietotesti klo. 14.45.-15.45
08.11.2024 9.00 - 13.00 B101 Loppuesitykset Teamissa. Pakollinen.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Esim.
Stickdorn, M. & Schneider J. 2010. This is service design thinking. Amsterdam : BIS Publishers.
Stickdorn M., Hormess M., Lawrence A. & Schneider J. 2018. This Is Service Design Doing. Sebastopol: O’Reilly, 26.
Koivisto & al, 2019. Palvelumuotoilun bisneskirja. E-kirja. Helsinki: Alma Talent.
Ojasalo K., Moilanen T., Ritalahti J. 2014. Kehittämistyön menetelmät - uudenlaista osaamista liiketomintaan.Helsinki: Sanoma Pro.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op: Korkeakoulutasoiset palvelumuotoilun opinnot.
2) Yrittäjyys 2 op: Korkeakoulutasoiset yrittäjyyden opinnot tai yrittäjänä toimiminen.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Varmistuu myöhemmin.
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
- Ks. edellä projektin aikataulu ja ohjelma.
- Portfolion palautus 12.11.24
- Tietotesti 8.11.24
2) Yrittäjyys 2 op
- Yrittäjyyden lukupiiri-tehtävän palautus 24.11.24 mennessä.
Kansainvälisyys toteutuksella
Ei ole.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
- Opiskelijan tulee varautua edistämään projektia läsnäolo- ja ohjauskerroilla sekä yhdessä tiiminsä kanssa sovittuina ajankohtina. Tiimitapaamisissa tulee olla läsnä. Tiiviin projektityön aikana täysipäiväinen harjoittelu tai työssäkäynti ei ole mahdollista.
- Ajankäyttö:
Lähiopetus, ohjaus 1,5 op
Tiimityöskentely 1,5 op
Opiskelijan itsenäinen opiskelu 1 op
2) Yrittäjyys 2 op
- Itsenäisesti tehtävät oppimistehtävät n. 50 h
- Lukupiirikeskustelu 2 h
Sisältö ja sen jaksotus
Ks. edellä ohjelma + sisältö
Lisätietoja opiskelijoille
Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
On erittäin tärkeää varautua intensiiviseen tiimityöskentelyyn projektin aikana ja sopia ajoissa tiimin kanssa riittävästi työskentelyaikaa myös opetuskertojen välille.
Arviointiasteikko
H-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op- 60 % kokonaisarvosanasta
2) Yrittäjyys 2 op - 40 % kokonaisarvosanasta
Hylätty (0)
Tyydyttävän arvosanan osaamisvaatimukset eivät toteudu
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Tiimi/opiskelija:
Osaa hakea tietoa, mutta johtopäätökset eivät aina perustu saatavilla olevaan tietoon.
Tiimi/opiskelija:
Tunnistaa joitakin palvelumuotoilun työkaluja ja menetelmiä ja niiden merkityksen palvelukonseptin kehittämisessä.
Osaa kuvata mitä asiakasymmärrys tarkoittaa palvelumuotoilussa.
Opiskelija:
On pääsääntöisesti mukana tiimin työskentelyssä.
Kaikki prosessin vaiheet on dokumentoitu portfolioon.
Portfoliota on jonkin verran visualisoitu.Konsepti sisältää joitakin asiakasarvoa tuottavia elementtejä.
Konsepti perustuu toimeksiantoon.
Konseptin / ideoiden esitykset toimeksiantajalle on toimitettu.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Tiimi/ opiskelija:
Osaa hankkia tietoa ja arvioida sitä
Osaa perustella johtopäätöksiä teoreettiseen tietoon pohjautuen
Tiimi/ opiskelija:
Osaa käyttää palvelumuotoilun prosessia, menetelmitä ja työkaluja palvelukonseptin kehittämisessä.
Tekee päätökset ja valinnat perustuen asiakasymmärrykseen.
Osaa käyttää asiakasymmärrystä palvelukonseptin kehittämisessä
Opiskelija:
Ottaa vastuuta tiimin edistymisestä ja osallistuu tiimin tavoitteiden saavuttamiseen.
Osallistuu tiimin oppimiseen ja kehittämiseen.
Prosessin etenemistä on vaivatonta seurata portfoliossa.
Portfoliossa on hyödynnetty visualisointia
Prosessin aikana annettua palautetta on hyödynnetty portfolion kehittämisessä.
Konsepti tuottaa arvoa asiakkaalle / palvelun käyttäjälle.
Konsepti tuottaa arvoa toimeksiantajalle.
Konsepti on pääosin toteutettavissa.
Kaikki konseptin / ideoiden esitykset toimeksiantajalle on valmisteltu ja toimitettu.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Tiimi / opiskelija:
Hankkii monipuolista tietoa aktiivisesti ja aloitteellisesti.
Osaa arvioida tietoa kriittisesti
Osaa soveltaa teoreettista tietoa käytäntöön.
Osaa perustella johtopäätökset analysoituun tietoon pohjautuen.
Tiimi/opiskelija:
Osaa soveltaa joustavasti palvelumuotoiluprosessia palvelukonseptin kehittämisessä.
Tekee päätökset ja valinnat perustuen asiakasymmärrykseen.
Osaa tuoda lisäarvoa palvelumuotoilun työkaluilla ja menetelmillä palvelukonseptin kehittämiseen.
Opiskelija:
Ottaa vastuuta tiimin edistymisestä ja ennakoi asioita, joita tarvitaan tiimin tavoitteiden saavuttamikseksi.
Tuo tiimiin innostusta ja yrittämisen henkeä.
Edistää aktiivisesti tiimin oppimista ja kehittymistä.
Portfolio esittelee prosessin selkeästi ja ymmärrettävästi. Päätökset ova perusteltuja.
Visualisointi tuo lisäarvoa portfolioon.
Prosessin aikana annettua palautetta on hyödynnetty portfolion kehittämisessä
Konsepti täyttää asiakkaiden ja palvelun käyttäjien tarpeet
Konsepti tuottaa arvoa toimeksiantajalle.
Konsepti on toteutettavissa,.
Kaikki konseptin / ideoiden esitykset toimeksiantajalle on valmisteltu ja toimitettu hyvin.
Ilmoittautumisaika
20.05.2024 - 13.06.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
3 op
TKI-osuus
4 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Laurea Porvoo, sote
Toimipiste
Laurea Porvoo
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHP2), Laurea Porvoo
Opettaja
- Erja Annola
- Ann-Marie Suvisaari
- Anja Mertanen
Vastuuopettaja
Erja Annola
Ryhmät
-
SHP222SASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S22, Porvoo
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia antaen näyttöä sisäisestä yrittäjyydestä omassa työskentelyssään
- toimia antaen näyttöä sitoutumisestaan asiakaslähtöisten ja vaikuttavien palveluiden kehittämiseen
- kriittisesti arvioida terveyttä ja hyvinvointia edistävien palvelujen vaikuttavuutta ja vaikutuksia sekä tunnistaa uudistamistarpeita yksilön, asiakasryhmien ja yhteiskunnan näkökulmasta
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida oman alansa innovaatioprojektin hyödyntäen monialaista asiantuntijayhteisöä ja –verkostoa
- käyttää soveltuvia tutkimus-, kehittämistyöntyön ja palvelumuotoilun menetelmiä innovaatioprojektissa
- arvioida innovaatioprojektin tuloksia, prosessia sekä syntynyttä tulosta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin
- viestiä vakuuttavasti syntyneistä tuote- ja palveluratkaisuista ja liikeideoista
- osaa tuottaa laadukasta ja motivoivaa ohjausmateriaalia asiakkaan ja työyhteisön käyttöön
- tunnistaa sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden erityispiirteet ja merkityksen palvelujärjestelmässä
Toteutustapa
Orientaatio opintojaksoon 6 op
- luento & verkkokeskustelu Canvasissa
Sote -palveluiden yhteiskehittäminen 4 op
Verkko-opiskelu Canvasissa: Perehtyminen yhteiskehittämiseen ja palvelumuotoiluun itsenäisten tehtävien/ videoiden avulla.
Työpajat: Opinnolla on aikataulutettua työpajaopetusta sekä kampuksella että etänä zoomin kautta. Työskentely työpajoissa etenee palvelumuotoillun vaiheiden mukaisesti opiskelijatiimeissä. Työpajoissa on läsnäolovelvollisuus.
Sairaanhoitaja yrittäjänä 2 op
Itsenäinen opiskelu Canvas oppimisympäristössä, joka sisältää opiskelumateriaalin ja tehtävät/testit. Kokonaisuus suoritetaan tehtäväpalautusten aikataulu huomioiden / määräaikaan mennessä. Opinto edellyttää itseohjautuvuutta. Opinto ei sisällä yhteisiä tapaamisia.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppimateriaalin ja suositeltavan kirjallisuuden löydät Canvasista.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Campusonlinen vastaavat opinnot.
Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijalla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla.
Katso lisätietoa opiskelijaintrasta.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Sote-palveluiden yhteiskehittäminen -projekti toteutuu kokonaisuudessaan työelämäyhteistyössä.
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Ks. ystävällisesti Pakki ja Tuudo.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Sote-palveluiden yhteiskehittäminen 4 op 108 h
Sairaanhoitaja yrittäjänä 2 op 54 h
Sisältö ja sen jaksotus
Opintojaksolla keskitytään tarkastelemaan sairaanhoitajan roolia aktiivisena toimijana ja asiakaslähtöisten palveluiden kehittäjänä. Alansa kehittäjänä toimiminen on sairaanhoitajan osaamisen ydintä kliinisen osaamisen rinnalla. Nykyhetken ja tulevaisuuden työelämässä odotetaan ammattikorkeakoulusta valmistuvalta sairaanhoitajalta valmiuksia oman työn kehittämiseen ja alansa vaikuttajana toimimiseen.
Opintojakso koostuu seuraavista osista:
-Orientaatio opintojaksoon & orientoiva verkkokeskustelu
-Sote-palveluiden yhteiskehittäminen 4 op
-Sairaanhoitaja yrittäjänä 2 op
Orientaatio-moduulin sisältö auttaa sinua hahmottamaan opintojaksoa kokonaisuutena. Näet, miten opintojakso etenee, millaisia sisältöjä opintojaksolla on ja millaisia tehtäviä opintojaksolle kuuluu. Moduulin orientaatiotehtävässä tarkastelet yhteisellä keskustelualueella teemaa: Minä sairaanhoitajana - mihin tarvitsen kehittämisen ja yrittäjyyden taitoja?
Sotepalveluiden yhteiskehittäminen -moduulissa, 4 op paneudut ihmislähtöiseen kehittämistoimintaan ja palvelumuotoiluun. Opit yhteiskehittämisen perusteita yhdessä opiskelijatiimisi kanssa. Yhteiskehittämisprojektit toteutetaan aidon työelämäkumppanin toimeksiannosta.
Sairaanhoitaja yrittäjänä -moduulissa, 2 op perehdyt yrittäjyyden monimuotoisuuteen sekä sosiaali- ja terveyspalvelualan yrittäjyyden erityispiirteisiin. Ideoit myös uudenlaisen palvelun tai tuotteen opintojakson aikana.
Lisätietoja opiskelijoille
Ensimmäisellä lähiopetuskerralla tulee olla paikalla, jolloin vahvistetaan osallistuminen ja paikka opintojaksolle.Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Lauran tutkintosääntö.)
Arviointiasteikko
H-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Osaamisen arviointi kohdistuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja osaamisen taso arvioidaan opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitetun arviointikriteeristön perusteella (Laurean tutkintosääntö).
Opinnon tavoitteena olevan osaamisen arvioinnissa käytetään Laurean yhteisten arviointikriteereiden vaativuustasoa 2. Kaikissa moduuleissa arviointi perustuu testeihin ja kirjallisiin tehtäviin, jotka arvioidaan T1-K5. Opintojakson tehtävien tarkemmat arviointiperusteet ilmoitetaan ja käydään läpi opintojakson orientaatioissa.
Hylätty (0)
Opiskelija ei saavuta hyväksytyn suorituksen kriteerejä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa
-käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä ja osoittaa perehtyneensä tietoperustaan
-raportoida ja viestiä ammattimaisesti
-toimia itsenäisesti toimintaympäristö huomioiden
-ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahon kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa
vastaamisesta
-kuvata oman toimintansa
merkitystä yhteistyön onnistumiseksi
-kuvata osaamistaan suhteessa opinnon osaamistavoitteisiin
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija osaa
-arvioida kriittisesti tietoa ja perustella toimintaansa tutkitun tiedon avulla
-esittää ratkaisuja ammatillisiin tehtäviin luovuutta hyödyntäen
-edistää ammatillista yhteistyötä sekä kehittää asiakas-
tai kumppanisuhdetta
-edistää toiminnallaan ryhmän yrittäjämäistäja vastuullista työskentelyotetta
-kuvata oman osaamisensakehittymistä suhteessa opinnon osaamistavoitteisiin
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa
-arvioida ja kehittää ryhmän yrittäjämäistä ja vastuullista työskentelyotetta
-arvioida osaamisen hyödyntämismahdollisuuksia sekä suunnitella omaa ja ryhmän
kehittymistä
-arvioida tuotetun tiedon, taidon tai idean sovellettavuutta ja vaikuttavuutta muihin yhteyksiin
-ennakoida asiakkaan ja/tai yhteistyötahojen tarpeita
-analysoida hankittua tietoa ja tehdä päätelmiä sekä yhdistää teoreettisen ja kokemuksellisen tiedon toisiinsa
Ilmoittautumisaika
20.05.2024 - 26.05.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
3 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Laurea Hyvinkää, sote
Toimipiste
Laurea Hyvinkää
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHB2), Laurea Hyvinkää
Opettaja
- Pirkko Rimpilä-Vanninen
- Johannes Koskinen
- Sanna Pirinen
- Anja Mertanen
Vastuuopettaja
Sanna Pirinen
Ryhmät
-
SHB222SASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S22, Hyvinkää
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia antaen näyttöä sisäisestä yrittäjyydestä omassa työskentelyssään
- toimia antaen näyttöä sitoutumisestaan asiakaslähtöisten ja vaikuttavien palveluiden kehittämiseen
- kriittisesti arvioida terveyttä ja hyvinvointia edistävien palvelujen vaikuttavuutta ja vaikutuksia sekä tunnistaa uudistamistarpeita yksilön, asiakasryhmien ja yhteiskunnan näkökulmasta
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida oman alansa innovaatioprojektin hyödyntäen monialaista asiantuntijayhteisöä ja –verkostoa
- käyttää soveltuvia tutkimus-, kehittämistyöntyön ja palvelumuotoilun menetelmiä innovaatioprojektissa
- arvioida innovaatioprojektin tuloksia, prosessia sekä syntynyttä tulosta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin
- viestiä vakuuttavasti syntyneistä tuote- ja palveluratkaisuista ja liikeideoista
- osaa tuottaa laadukasta ja motivoivaa ohjausmateriaalia asiakkaan ja työyhteisön käyttöön
- tunnistaa sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden erityispiirteet ja merkityksen palvelujärjestelmässä
Toteutustapa
Opinnon toteutusta tukee Canvasiin rakennettu oppimisympäristö. Opinnolla on aikataulutettua opetusta tai ohjausta sekä kampuksella että etänä. Etäopetusta ei tallenneta. Opinnossa on ryhmätyöskentelyä. Tehtävistä annetaan henkilökohtaista palautetta opettajan toimesta sekä voidaan hyödyntää myös työelämä- ja vertaispalautteenantoa.
Palveluiden kehittäminen: Opiskelijaprojekti yhteistyökumppanin kanssa.
Yrittäjyys: Yrittäjyysopinnot suoritetaan verkko-opintoina. Opintojakson yrittäjyys -moduulit ovat itsenäisesti ja omassa aikataulussa suoritettavia kokonaisuuksia.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppimateriaali ilmoitetaan Canvas -työtilassa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Campusonlinen vastaavat opinnot.
Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijalla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Katso lisätietoa opiskelijaintrasta.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Osallistava yhteiskehittäminen -projekti toteutuu kokonaisuudessaan työelämäyhteistyössä.
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Ks. ystävällisesti Pakki ja Tuudo.
Läsnöololtaan pakolliset kerrat:
- opintojakson aloitus
- opiskelijaprojektin työpajapäivät
- viestinnän paja
- seminaaripäivä.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson kokonaisuus on 26,7 h x 6, joka tarkoittaa noin 160 h opiskelijan työtä.
Opintojakso on jaettu kahteen teemaan:
Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen 4 op 107 h
Yrittäjyys 2 op 53,5 h
Sisältö ja sen jaksotus
Opintojakso koostuu seuraavista asioista:
Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen, josta teoreettista opiskelua 1 op (Palvelumuotoilu) ja yhteiskehittämisprojekti 3 op. Yhteensä 4 op.
Yrittäjyys 2 op
Lisätietoja opiskelijoille
Ensimmäisellä lähiopetuskerralla tulee olla paikalla, jolloin vahvistetaan osallistuminen ja paikka opintojaksolle.Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Lauran tutkintosääntö.)
Arviointiasteikko
H-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opinnon tavoitteena olevan osaamisen arvioinnissa käytetään Laurean yhteisten arviointikriteereiden vaativuustasoa 2. Kaikissa moduuleissa arviointi perustuu kirjallisiin tehtäviin, jotka arvioidaan T1-K5. Opintojakson tehtävien tarkemmat arviointiperusteet ilmoitetaan ja käydään läpi opintojakson orientaatioissa.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty
Canvas tehtävät suoritettu hyväksytysti
Aktiivinen osallistuminen opintojakson kontaktikertoihin
Yhteiskehittämisprojektista T1-K5 arvosana
Yrittäjyydestä T1-K5 arvosana
Hylätty (0)
Opiskelija ei saavuta hyväksytyn suorituksen kriteerejä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa
-käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä ja osoittaa
perehtyneensä tietoperustaan
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti
-toimia itsenäisesti toimintaympäristö huomioiden
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahon kanssa
toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
-kuvata oman toimintansa
merkitystä yhteistyön onnistumiseksi
- kuvata osaamistaan suhteessa
opinnon osaamistavoitteisiin
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija osaa
-arvioida kriittisesti tietoa ja perustella
toimintaansa tutkitun tiedon avulla
-esittää ratkaisuja ammatillisiin
tehtäviin luovuutta hyödyntäen
- edistää ammatillista yhteistyötä sekä kehittää asiakas-
tai kumppanisuhdetta
-edistää toiminnallaan ryhmän yrittäjämäistä
ja vastuullista työskentelyotetta
- kuvata oman osaamisensa
kehittymistä suhteessa opinnon
osaamistavoitteisiin
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa
-arvioida ja kehittää ryhmän
yrittäjämäistä ja vastuullista
työskentelyotetta
- arvioida osaamisen
hyödyntämismahdollisuuksia sekä
suunnitella omaa ja ryhmän
kehittymistä
-arvioida tuotetun tiedon, taidon
tai idean sovellettavuutta ja
vaikuttavuutta muihin yhteyksiin
- ennakoida asiakkaan ja/tai
yhteistyötahojen tarpeita
-analysoida hankittua tietoa ja tehdä
päätelmiä sekä yhdistää teoreettisen ja
kokemuksellisen tiedon toisiinsa
Ilmoittautumisaika
20.05.2024 - 10.06.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
3 op
TKI-osuus
4 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Laurea Lohja, sote
Toimipiste
Laurea Lohja
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHF2), Laurea Lohja
Opettaja
- Virpi Valkama
- Liisa Ranta
- Anja Mertanen
Vastuuopettaja
Liisa Ranta
Ryhmät
-
SHF222SASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S22, Lohja
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia antaen näyttöä sisäisestä yrittäjyydestä omassa työskentelyssään
- toimia antaen näyttöä sitoutumisestaan asiakaslähtöisten ja vaikuttavien palveluiden kehittämiseen
- kriittisesti arvioida terveyttä ja hyvinvointia edistävien palvelujen vaikuttavuutta ja vaikutuksia sekä tunnistaa uudistamistarpeita yksilön, asiakasryhmien ja yhteiskunnan näkökulmasta
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida oman alansa innovaatioprojektin hyödyntäen monialaista asiantuntijayhteisöä ja –verkostoa
- käyttää soveltuvia tutkimus-, kehittämistyöntyön ja palvelumuotoilun menetelmiä innovaatioprojektissa
- arvioida innovaatioprojektin tuloksia, prosessia sekä syntynyttä tulosta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin
- viestiä vakuuttavasti syntyneistä tuote- ja palveluratkaisuista ja liikeideoista
- osaa tuottaa laadukasta ja motivoivaa ohjausmateriaalia asiakkaan ja työyhteisön käyttöön
- tunnistaa sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden erityispiirteet ja merkityksen palvelujärjestelmässä
Toteutustapa
Opintojakso koostuu kahdesta moduulista: Sotepalveluiden yhteiskehittäminen ja Sairaanhoitaja yrittäjänä.
1.Opintojakso alkaa orientaatiotehtävällä.
2.Sotepalveluiden yhteiskehittäminen -moduuli (4 op)
- Palvelumuotoilun teoria (1 op)
Osuus suoritetaan täysin itsenäisesti tehtäväpalautusten aikataulu huomioiden.
Opinto edellyttää itseohjautuvuutta. Opinto ei sisällä yhteisiä tapaamisia eikä pari-
tai ryhmätyöskentelyä. Opiskelet kokonaisuuden Canvasiin rakennetussa
oppimisympäristössä, joka sisältää opiskelumateriaalin ja testin. Testin suoritus on
vähintään 7/10.Testistä ei anneta henkilökohtaista palautetta.
-Yhteiskehittämisprojekti (3 op)
Projekti toteutuu projektiryhmissä. Projektin toteutukseen sisältyy työpajoja
kampuksella sekä työskentelyä projektiryhmissä työpajojen välillä projektiryhmässä
sovitulla tavalla. Projektiopinnot edellyttävät osallistumisen projektin toteutukseen ja
projektiraportin koostamiseen projektiryhmässä.
3. Sairaanhoitaja yrittäjänä (2 op)
-Testi: Opinto suoritetaan itsenäisesti tehtäväpalautusten määräaikaan mennessä.
Opiskelet kokonaisuuden Canvasiin rakennetussa oppimisympäristössä, joka
sisältää opiskelumateriaalin ja testin. Testin suoritus on vähintään 7/10.Testistä ei
anneta henkilökohtaista palautetta.
-Kirjallinen tehtävä: Moduulissa on lisäksi kirjallinen tehtävä, jonka voit suorittaa
yksilö- tai parityönä.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppimateriaali ilmoitetaan Canvas -työtilassa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Laurean tutkintosäännön mukaisesti ”Kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opinnosta vastaava opettaja tai muu tehtävään nimetty henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja pääsääntöisesti samaa arviointiasteikkoa kuin vastaavalla opintojaksolla tai -kokonaisuudella. Opiskelijalla on oikeus hakea osaamisen tunnustamista riippumatta siitä, missä, miten ja milloin osaaminen on hankittu. Opiskelija voi hakea myös työssä hankittavan osaamisen tunnistamista osaksi tutkintoa (työn opinnollistaminen). Opiskelija vastaa osaamisen osoittamisesta, todistamisesta ja riittävien tietojen toimittamisesta. Osaamisen arvioivat opiskelija ja näytön vastaanottava ohjaaja yhdessä. ” Katso lisätietoa Opiskelijaintrasta.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Yhteiskehittämisen projekti toteutuu yhteistyössä tilaajan kanssa. Projekti esitellään aloitusinfossa.
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle opintoon osallistumisensa vahvistamiseksi. Vaihtoehtoisesti opettaja voi määrittää myös muun tavan, jolla opiskelija vahvistaa osallistumisensa toteutukselle. Näitä toimia voidaan edellyttää viikon sisällä toteutuksen alkamisesta. Edellä esitetyn mukaisesti toimintatavan soveltaminen edellyttää, että opettaja tiedottaa toteutukselle hyväksyttyjä opiskelijoita käytänteestä ja että käytänne on kerrottu opinnon toteutussuunnitelmassa. Mikäli opiskelija on estynyt perusteluista syistä osallistumaan ensimmäiseen kontaktikertaan tai aktivoitumaan opinnoissa opettajan asettamien edellytysten mukaisesti, hänen tulee olla yhteydessä vastuuopettajaan toteutukselle osallistumisesta sopimiseksi. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta tai poissaolon syytä ei voida pitää perusteltuna. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija”.
Kansainvälisyys toteutuksella
-
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Sotepalveluiden yhteiskehittäminen 4 op
-Palvelumuotoilu teoria 1 op
-Yhteiskehittämisen projekti 3 op
-työpajat
-työpajojen välissä toteutettavat projektityö projektiryhmässä
Sairaanhoitaja yrittäjänä 4 op
1 op on 27,5 h.
Opintojakson kokonaiskuormittavuus
Lähiopetus ja ohjaus 33% (51 h)
Itsenäinen opiskelu 35% (55 h)
Muu oppimistoiminta 33% (56 h)
Sisältö ja sen jaksotus
Opintojaksolla keskitytään tarkastelemaan sairaanhoitajan roolia aktiivisena toimijana ja asiakaslähtöisten palveluiden kehittäjänä. Alansa kehittäjänä toimiminen on sairaanhoitajan osaamisen ydintä kliinisen osaamisen rinnalla. Nykyhetken ja tulevaisuuden työelämässä odotetaan ammattikorkeakoulusta valmistuvalta sairaanhoitajalta valmiuksia oman työn kehittämiseen ja alansa vaikuttajana toimimiseen.
Lisätietoja opiskelijoille
Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.
Opinnon toteutustapa on arvoitu hyödyntäen opetuksen laatukriteereitä. Itsearviointi on opiskelijan nähtävillä Canvasissa.
Arviointiasteikko
H-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Osaamisen arviointi kohdistuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja osaamisen taso arvioidaan opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitetun arviointikriteeristön perusteella (Laurean tutkintosääntö).
Sote -palveluiden yhteiskehittäminen-moduulissa on kaksi arvioitavaa tehtävää:
-Testaa tietosi palvelumuotoilusta arvioidaan asteikolla hyväksytty-hylätty.
Hyväksytty suoritus edellyttää, että saat tietotestistä vähintään 7/10.
Voit uusia testin kaksi kertaa.
-Yhteiskehittämisprojekti -tehtävä arvioidaan numeraalisesti asteikolla HYL-K5.
Tehtävä tehdään tiimityönä.
T1 arvosanaan tarvitaan vähintään 40/100 pistettä. Arviointi perustuu tehtävän
arviointitaulukon kriteereihin.
Sairaanhoitaja yrittäjänä-moduulissa on kaksi arvioitavaa tehtävää:
-Sote-toimialan erityispiirteet -tietotesti arvioidaan asteikolla hyväksytty-hylätty.
Hyväksytty suoritus edellyttää, että saat tietotestistä vähintään 7/10.Voit uusia testin
kaksi kertaa.
-Yrittäjäksi sosiaali- ja terveysalalle -tehtävä arvioidaan numeraalisesti asteikolla T1-
K5. T1 arvosanaan tarvitaan vähintään 40/100 pistettä. Arviointi perustuu
tehtävän arviointitaulukon kriteereihin.
Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)
Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Ouriginalin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.
Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason II mukaisia kriteereitä:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI
Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- analysoida hankittua tietoa ja tehdä päätelmiä sekä yhdistää teoreettisen ja
kokemuksellisen tiedon toisiinsa
Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- arvioida kriittisesti tietoa ja perustella toimintaansa tutkitun tiedon avulla
Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä ja osoittaa perehtyneensä tietoperustaan
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN
Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- arvioida tuotetun tiedon, taidon tai idean sovellettavuut-ta ja vaikuttavuutta muihin
yhteyksiin
- ennakoida asiakkaan ja/tai yhteistyötahojen tarpeita
Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- esittää ratkaisuja ammatillisiin tehtäviin luovuutta hyödyntäen
- edistää ammatillista yhteistyötä sekä kehittää asiakas- tai kumppanisuhdetta
Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia itsenäisesti toimintaympäristö huomioiden
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahon kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS
Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- arvioida ja kehittää ryhmän yrittäjämäistä ja vastuullista työskentelyotetta
- arvioida osaamisen hyödyntämismahdollisuuksia sekä suunnitella omaa ja ryhmän kehittymistä
Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän yrittäjämäistä ja vastuullista työskentelyotetta
- kuvata oman osaamisensa kehittymistä suhteessa opinnon osaamistavoitteisiin
Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- kuvata oman toimintansa merkitystä yhteistyön onnistumiseksi
- kuvata osaamistaan suhteessa opinnon osaamistavoitteisiin
Ilmoittautumisaika
20.05.2024 - 26.05.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
3 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Laurea Otaniemi, sote
Toimipiste
Laurea Otaniemi
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHG2), Laurea Otaniemi
Opettaja
- Päivi Ylinen
- Meri Punkari
- Kirsi Leinonen
Vastuuopettaja
Kirsi Leinonen
Ryhmät
-
SHG222SA2Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S22, Otaniemi, ryhmä 2
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia antaen näyttöä sisäisestä yrittäjyydestä omassa työskentelyssään
- toimia antaen näyttöä sitoutumisestaan asiakaslähtöisten ja vaikuttavien palveluiden kehittämiseen
- kriittisesti arvioida terveyttä ja hyvinvointia edistävien palvelujen vaikuttavuutta ja vaikutuksia sekä tunnistaa uudistamistarpeita yksilön, asiakasryhmien ja yhteiskunnan näkökulmasta
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida oman alansa innovaatioprojektin hyödyntäen monialaista asiantuntijayhteisöä ja –verkostoa
- käyttää soveltuvia tutkimus-, kehittämistyöntyön ja palvelumuotoilun menetelmiä innovaatioprojektissa
- arvioida innovaatioprojektin tuloksia, prosessia sekä syntynyttä tulosta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin
- viestiä vakuuttavasti syntyneistä tuote- ja palveluratkaisuista ja liikeideoista
- osaa tuottaa laadukasta ja motivoivaa ohjausmateriaalia asiakkaan ja työyhteisön käyttöön
- tunnistaa sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden erityispiirteet ja merkityksen palvelujärjestelmässä
Toteutustapa
Sosiaali-terveysalan palveluiden kehittäminen: Verkko-opiskelu Canvasissa palvelumuotoilun itsenäisten tehtävien osalta. Aktivoiva ja osallistava kontaktiopetus/-verkko-opetus, työskentely työpajoissa (kampus/Zoom) palvelumuotoilun vaiheiden mukaisesti. Kehittämisprojektin puitteissa yhteistyö työelämäkumppanin kanssa.
Yrittäjyys: Yrittäjyysopinnot suoritetaan kokonaan verkko-opintoina Canvas -työtilassa itsenäisesti ja omassa aikataulussa.
Canvas työtila avautuu hyvissä ajoin ennen opintojakson aloitusta. Avautumisesta tiedotetaan ilmoittautuneille opinnolle hyväkstytyille sähköpostiin saapuvalla Peppi-viestillä.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppimateriaali ilmoitetaan Canvas -työtilassa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Campusonlinen vastaavat opinnot.
Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijalla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Katso lisätietoa opiskelijaintrasta.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Osallistava yhteiskehittäminen -projekti toteutuu kokonaisuudessaan työelämäyhteistyössä.
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Ks. ystävällisesti Pakki ja Tuudo.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson kokonaisuus on 26,7 h x 6, joka tarkoittaa noin 160 h opiskelijan työtä.
Opintojakso on jaettu kahteen teemaan:
Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen 4 op 107 h
Yrittäjyys 2 op 53,5 h
Sisältö ja sen jaksotus
Opintojakso koostuu seuraavista asioista:
Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen, josta teoreettista opiskelua 1 op ja yhteiskehittämisprojekti 3 op. Yhteensä 4 op
Yrittäjyys 2 op
Lisätietoja opiskelijoille
Ensimmäisellä lähiopetuskerralla tulee olla paikalla, jolloin vahvistetaan osallistuminen ja paikka opintojaksolle.Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Lauran tutkintosääntö.)
Arviointiasteikko
H-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opinnon tavoitteena olevan osaamisen arvioinnissa käytetään Laurean yhteisten arviointikriteereiden vaativuustasoa 2. Kaikissa moduuleissa arviointi perustuu kirjallisiin tehtäviin, jotka arvioidaan T1-K5. Opintojakson tehtävien tarkemmat arviointiperusteet ilmoitetaan ja käydään läpi opintojakson orientaatioissa.
Canvas tehtävät suoritettu hyväksytysti
Aktiivinen osallistuminen opintojakson kontaktikertoihin
Yhteiskehittämisprojektista arvosana hyl, T1-K5
Yrittäjyydestä arvosana hyl, T1-K5
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty
Canvas tehtävät suoritettu hyväksytysti
Aktiivinen osallistuminen opintojakson kontaktikertoihin
Yhteiskehittämisprojektista arvosana hyl, T1-K5
Yrittäjyydestä arvosana hyl, T1-K5
Hylätty (0)
Opiskelija ei saavuta hyväksytyn suorituksen kriteerejä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa
-käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä ja osoittaa
perehtyneensä tietoperustaan
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti
-toimia itsenäisesti toimintaympäristö huomioiden
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahon kanssa
toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
-kuvata oman toimintansa
merkitystä yhteistyön onnistumiseksi
- kuvata osaamistaan suhteessa
opinnon osaamistavoitteisiin
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija osaa
-arvioida kriittisesti tietoa ja perustella
toimintaansa tutkitun tiedon avulla
-esittää ratkaisuja ammatillisiin
tehtäviin luovuutta hyödyntäen
- edistää ammatillista yhteistyötä sekä kehittää asiakas-
tai kumppanisuhdetta
-edistää toiminnallaan ryhmän yrittäjämäistä
ja vastuullista työskentelyotetta
- kuvata oman osaamisensa
kehittymistä suhteessa opinnon
osaamistavoitteisiin
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa
-arvioida ja kehittää ryhmän
yrittäjämäistä ja vastuullista
työskentelyotetta
- arvioida osaamisen
hyödyntämismahdollisuuksia sekä
suunnitella omaa ja ryhmän
kehittymistä
-arvioida tuotetun tiedon, taidon
tai idean sovellettavuutta ja
vaikuttavuutta muihin yhteyksiin
- ennakoida asiakkaan ja/tai
yhteistyötahojen tarpeita
-analysoida hankittua tietoa ja tehdä
päätelmiä sekä yhdistää teoreettisen ja
kokemuksellisen tiedon toisiinsa
Ilmoittautumisaika
20.05.2024 - 26.05.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
3 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Laurea Otaniemi, sote
Toimipiste
Laurea Otaniemi
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHG2), Laurea Otaniemi
Opettaja
- Päivi Ylinen
- Meri Punkari
- Kirsi Leinonen
Vastuuopettaja
Päivi Ylinen
Ryhmät
-
SHG222SASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S22, Otaniemi

27.11.2023 - 03.12.2023
Ajoitus
01.01.2024 - 31.05.2024
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
3 op
TKI-osuus
6 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Laurea Otaniemi, sote
Toimipiste
Laurea Otaniemi
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHG2), Laurea Otaniemi
Opettaja
- Päivi Ylinen
- Kirsi Leinonen
- Meri Punkari
Vastuuopettaja
Kirsi Leinonen
Ryhmät
-
SHG222KASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K22, Otaniemi

01.01.2024 - 31.07.2024
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
2 op
TKI-osuus
4 op
Toteutustapa
67 % Lähiopetus, 33 % Etäopetus
Yksikkö
Laurea Tikkurila, sote
Toimipiste
Laurea Tikkurila
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 50
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
- Saara Helander
- Kirsi Ronkainen
Vastuuopettaja
Kirsi Ronkainen
Ryhmät
-
SHV222KNSairaanhoitajakoulutus, päivätoteutus, K22, Tikkurila
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia antaen näyttöä sisäisestä yrittäjyydestä omassa työskentelyssään
- toimia antaen näyttöä sitoutumisestaan asiakaslähtöisten ja vaikuttavien palveluiden kehittämiseen
- kriittisesti arvioida terveyttä ja hyvinvointia edistävien palvelujen vaikuttavuutta ja vaikutuksia sekä tunnistaa uudistamistarpeita yksilön, asiakasryhmien ja yhteiskunnan näkökulmasta
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida oman alansa innovaatioprojektin hyödyntäen monialaista asiantuntijayhteisöä ja –verkostoa
- käyttää soveltuvia tutkimus-, kehittämistyöntyön ja palvelumuotoilun menetelmiä innovaatioprojektissa
- arvioida innovaatioprojektin tuloksia, prosessia sekä syntynyttä tulosta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin
- viestiä vakuuttavasti syntyneistä tuote- ja palveluratkaisuista ja liikeideoista
- osaa tuottaa laadukasta ja motivoivaa ohjausmateriaalia asiakkaan ja työyhteisön käyttöön
- tunnistaa sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden erityispiirteet ja merkityksen palvelujärjestelmässä
Toteutustapa
PÄIVÄOPETUS
Opintojakso jakautuu kahteen kokonaisuuteen:
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
2) Yrittäjyys 2 op
---
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
- Opinnoissa on ennakkotehtävä joka avautuu 3-4 viikkoa ennen lähiopetuksen alkua. Ennakkotehtävät tulee olla hyväksytysti suoritettu, jotta voi osallistua projektiin.
- Opinto on toteutustavaltaan yhdessä tehtävä projekti. Kehittämisprojekti tehdään kumppaniyrityksen/ työelämäkumppanin toimeksiannon pohjalta tiimityönä, joka on etukäteen aikataulutettu.
- Opinnolla on aikataulutettua lähiopetusta ja työpajoja koululla, tiimien ohjausta sekä tiimien itsenäistä työskentelyä. Opiskelijan on hyväksytyn suorituksen saamiseksi VÄLTTÄMÄTÖNTÄ (=pakollista) osallistua kampuksella järjestettävään lähiopetukseen ja -ohjaukseen aikataulun mukaisesti tiiminsä kanssa. Opetus- ja ohjaustilanteita ei tallenneta. Mikäli poissaoloja kertyy, opettajalla on mahdollisuus pyytää täydentävää näyttöä opiskelijan osaamisesta.
- Opinnon toteutus perustuu Canvasiin rakennettuun oppimisympäristöön, joka avautuu n. 1 viikko ennen toteutuksen alkua.
- Tiimit muodostetaan opiskelijoiden ehdotusten pohjalta. Opettajan vastuulla on, että kaikille opiskelijoille löytyy tiimi.
- HUOM! Opintoja ei voi tehtä etänä, itsenäisesti eikä verkko-opintona.
Suoritukset
- Ennakkotehtävät
- Pakollinen orientaatiokerta (Huomioi tutkintosääntö).
- Palvelumuotoiluprojektin 4 kehittämisvaiheen toteutus ja niiden tuotokset/ tulokset.
- Loppuarviointi (sis. vertaisarvioinnin)
2) Yrittäjyys 2 op
- Yrittäjyyden opinnot rakentuvat ensin tehtävistä itsenäisistä tehtävistä -> sekä opitun pohjalta käytävästä yhdestä 1-1,5 h kestävästä tiimin lukupiirikeskustelusta.
- Opettaja rakentaa tiimit sen jälkeen kun opintoihin osallistuvat opiskelijat ovat selvillä. Tiimijakoa ei tule muuttaa ilman neuvottelua opettajan kanssa.
- Opiskelijat sopivat tiimissä aikataulun tehtävien ja lukupiirin toteutukseen.
- Opinnon toteutus perustuu Canvasiin rakennettuun oppimisympäristöön, joka avautuu n. 1 viikko ennen toteutuksen alkua.
- Yrittäjyyden tehtävät voit aloittaa viikolta 3 eli 15.1.23
Aika ja paikka
21.03.2024 08.15 - 11.30 B505-506 (50 henkilöä) Orientaatio: Pakollinen läsnäolo
28.03.2024 09.00 - 15.00 B505-506 (50 henkilöä) Löydä-vaiheen käynnistys
04.04.2024 09.00 - 15.45 B505-506 (50 henkilöä) Ohjaus (30 min./tiimi) ja tiimityöskentelyä
11.04.2024 09.00 - 15.45 B505-506 (50 henkilöä) Löydä-vaiheen toteutusta tiimeissä
18.04.2024 09.00 - 13.00 B505-506 (50 henkilöä) Määritä-vaihe
19.04.2024 09.00 - 14.00 B505-506 (50 henkilöä) Kehitä-vaihe: Ideointityöpaja
25.04.2024 09.00 - 14.00 B505-506 (50 henkilöä) Tuota-vaihe: Prototypointi ja testaus
29.04.2024 09.00 - 15.45 B505-506 (50 henkilöä) Tuota-vaiheen toteutusta tiimeissä
15.05.2024 12.30 - 15.45 B505-506 (50 henkilöä) Tiimien ohjaus
22.05.2024 12.30 - 15.45 Ulkopuolinen tila : Teams Esitykset
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Esim.
Stickdorn, M. & Schneider J. 2010. This is service design thinking. Amsterdam : BIS Publishers.
Stickdorn M., Hormess M., Lawrence A. & Schneider J. 2018. This Is Service Design Doing. Sebastopol: O’Reilly, 26.
Koivisto & al, 2019. Palvelumuotoilun bisneskirja. E-kirja. Helsinki: Alma Talent.
Ojasalo K., Moilanen T., Ritalahti J. 2014. Kehittämistyön menetelmät - uudenlaista osaamista liiketomintaan.Helsinki: Sanoma Pro.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op: Korkeakoulutasoiset palvelumuotoilun opinnot.
2) Yrittäjyys 2 op: Korkeakoulutasoiset yrittäjyyden opinnot tai yrittäjänä toimiminen.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Työelämän yhteistyökumppani varmistuu myöhemmin.
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
- Ks. edellä projektin aikataulu ja ohjelma.
- Portfolion palautus 24.5.24
2) Yrittäjyys 2 op
- Yrittäjyyden lukupiiri-tehtävän palautus 30.4.24 mennessä.
Kansainvälisyys toteutuksella
Ei ole.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
- Opiskelijan tulee varautua edistämään projektia läsnäolo- ja ohjauskerroilla sekä yhdessä tiiminsä kanssa sovittuina ajankohtina. Tiimitapaamisissa tulee olla läsnä. Tiiviin projektityön aikana täysipäiväinen harjoittelu tai työssäkäynti ei ole mahdollista.
- Ajankäyttö:
Lähiopetus, ohjaus 1,5 op
Tiimityöskentely 1,5 op
Opiskelijan itsenäinen opiskelu 1 op
2) Yrittäjyys 2 op
- Itsenäisesti tehtävät oppimistehtävät n. 50 h
- Lukupiirikeskustelu 2 h
Sisältö ja sen jaksotus
Ks. edellä ohjelma + sisältö
Lisätietoja opiskelijoille
Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
On erittäin tärkeää varautua intensiiviseen tiimityöskentelyyn projektin aikana ja sopia ajoissa tiimin kanssa riittävästi työskentelyaikaa myös opetuskertojen välille.
Arviointiasteikko
H-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op- 60 % kokonaisarvosanasta
2) Yrittäjyys 2 op - 40 % kokonaisarvosanasta
Hylätty (0)
Tyydyttävän arvosanan osaamisvaatimukset eivät toteudu
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Tiimi/opiskelija:
Osaa hakea tietoa, mutta johtopäätökset eivät aina perustu saatavilla olevaan tietoon.
Tiimi/opiskelija:
Tunnistaa joitakin palvelumuotoilun työkaluja ja menetelmiä ja niiden merkityksen palvelukonseptin kehittämisessä.
Osaa kuvata mitä asiakasymmärrys tarkoittaa palvelumuotoilussa.
Opiskelija:
On pääsääntöisesti mukana tiimin työskentelyssä.
Kaikki prosessin vaiheet on dokumentoitu portfolioon.
Portfoliota on jonkin verran visualisoitu.Konsepti sisältää joitakin asiakasarvoa tuottavia elementtejä.
Konsepti perustuu toimeksiantoon.
Konseptin / ideoiden esitykset toimeksiantajalle on toimitettu.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Tiimi/ opiskelija:
Osaa hankkia tietoa ja arvioida sitä
Osaa perustella johtopäätöksiä teoreettiseen tietoon pohjautuen
Tiimi/ opiskelija:
Osaa käyttää palvelumuotoilun prosessia, menetelmitä ja työkaluja palvelukonseptin kehittämisessä.
Tekee päätökset ja valinnat perustuen asiakasymmärrykseen.
Osaa käyttää asiakasymmärrystä palvelukonseptin kehittämisessä
Opiskelija:
Ottaa vastuuta tiimin edistymisestä ja osallistuu tiimin tavoitteiden saavuttamiseen.
Osallistuu tiimin oppimiseen ja kehittämiseen.
Prosessin etenemistä on vaivatonta seurata portfoliossa.
Portfoliossa on hyödynnetty visualisointia
Prosessin aikana annettua palautetta on hyödynnetty portfolion kehittämisessä.
Konsepti tuottaa arvoa asiakkaalle / palvelun käyttäjälle.
Konsepti tuottaa arvoa toimeksiantajalle.
Konsepti on pääosin toteutettavissa.
Kaikki konseptin / ideoiden esitykset toimeksiantajalle on valmisteltu ja toimitettu.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Tiimi / opiskelija:
Hankkii monipuolista tietoa aktiivisesti ja aloitteellisesti.
Osaa arvioida tietoa kriittisesti
Osaa soveltaa teoreettista tietoa käytäntöön.
Osaa perustella johtopäätökset analysoituun tietoon pohjautuen.
Tiimi/opiskelija:
Osaa soveltaa joustavasti palvelumuotoiluprosessia palvelukonseptin kehittämisessä.
Tekee päätökset ja valinnat perustuen asiakasymmärrykseen.
Osaa tuoda lisäarvoa palvelumuotoilun työkaluilla ja menetelmillä palvelukonseptin kehittämiseen.
Opiskelija:
Ottaa vastuuta tiimin edistymisestä ja ennakoi asioita, joita tarvitaan tiimin tavoitteiden saavuttamikseksi.
Tuo tiimiin innostusta ja yrittämisen henkeä.
Edistää aktiivisesti tiimin oppimista ja kehittymistä.
Portfolio esittelee prosessin selkeästi ja ymmärrettävästi. Päätökset ova perusteltuja.
Visualisointi tuo lisäarvoa portfolioon.
Prosessin aikana annettua palautetta on hyödynnetty portfolion kehittämisessä
Konsepti täyttää asiakkaiden ja palvelun käyttäjien tarpeet
Konsepti tuottaa arvoa toimeksiantajalle.
Konsepti on toteutettavissa,.
Kaikki konseptin / ideoiden esitykset toimeksiantajalle on valmisteltu ja toimitettu hyvin.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 03.12.2023
Ajoitus
01.01.2024 - 31.07.2024
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
3 op
TKI-osuus
4 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Laurea Porvoo, sote
Toimipiste
Laurea Porvoo
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHP2), Laurea Porvoo
Opettaja
- Erja Annola
- Ann-Marie Suvisaari
- Anja Mertanen
Vastuuopettaja
Erja Annola
Ryhmät
-
SHP222KASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K22, Porvoo
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia antaen näyttöä sisäisestä yrittäjyydestä omassa työskentelyssään
- toimia antaen näyttöä sitoutumisestaan asiakaslähtöisten ja vaikuttavien palveluiden kehittämiseen
- kriittisesti arvioida terveyttä ja hyvinvointia edistävien palvelujen vaikuttavuutta ja vaikutuksia sekä tunnistaa uudistamistarpeita yksilön, asiakasryhmien ja yhteiskunnan näkökulmasta
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida oman alansa innovaatioprojektin hyödyntäen monialaista asiantuntijayhteisöä ja –verkostoa
- käyttää soveltuvia tutkimus-, kehittämistyöntyön ja palvelumuotoilun menetelmiä innovaatioprojektissa
- arvioida innovaatioprojektin tuloksia, prosessia sekä syntynyttä tulosta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin
- viestiä vakuuttavasti syntyneistä tuote- ja palveluratkaisuista ja liikeideoista
- osaa tuottaa laadukasta ja motivoivaa ohjausmateriaalia asiakkaan ja työyhteisön käyttöön
- tunnistaa sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden erityispiirteet ja merkityksen palvelujärjestelmässä
Toteutustapa
Orientaatio opintojaksoon 6 op
- luento & verkkokeskustelu Canvasissa
Sote -palveluiden yhteiskehittäminen 4 op
Verkko-opiskelu Canvasissa: Perehtyminen yhteiskehittämiseen ja palvelumuotoiluun itsenäisten tehtävien/ videoiden avulla.
Työpajat: Opinnolla on aikataulutettua työpajaopetusta sekä kampuksella että etänä zoomin kautta. Työskentely työpajoissa etenee palvelumuotoillun vaiheiden mukaisesti opiskelijatiimeissä. Työpajoissa on läsnäolovelvollisuus.
Sairaanhoitaja yrittäjänä 2 op
Itsenäinen opiskelu Canvas oppimisympäristössä, joka sisältää opiskelumateriaalin ja tehtävät/testit. Kokonaisuus suoritetaan tehtäväpalautusten aikataulu huomioiden / määräaikaan mennessä. Opinto edellyttää itseohjautuvuutta. Opinto ei sisällä yhteisiä tapaamisia.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppimateriaalin ja suositeltavan kirjallisuuden löydät Canvasista.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Campusonlinen vastaavat opinnot.
Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijalla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla.
Katso lisätietoa opiskelijaintrasta.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Sote-palveluiden yhteiskehittäminen -projekti toteutuu kokonaisuudessaan työelämäyhteistyössä.
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Ks. ystävällisesti Pakki ja Tuudo.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Sote-palveluiden yhteiskehittäminen 4 op 108 h
Sairaanhoitaja yrittäjänä 2 op 54 h
Sisältö ja sen jaksotus
Opintojaksolla keskitytään tarkastelemaan sairaanhoitajan roolia aktiivisena toimijana ja asiakaslähtöisten palveluiden kehittäjänä. Alansa kehittäjänä toimiminen on sairaanhoitajan osaamisen ydintä kliinisen osaamisen rinnalla. Nykyhetken ja tulevaisuuden työelämässä odotetaan ammattikorkeakoulusta valmistuvalta sairaanhoitajalta valmiuksia oman työn kehittämiseen ja alansa vaikuttajana toimimiseen.
Opintojakso koostuu seuraavista osista:
-Orientaatio opintojaksoon & orientoiva verkkokeskustelu
-Sote-palveluiden yhteiskehittäminen 4 op
-Sairaanhoitaja yrittäjänä 2 op
Orientaatio-moduulin sisältö auttaa sinua hahmottamaan opintojaksoa kokonaisuutena. Näet, miten opintojakso etenee, millaisia sisältöjä opintojaksolla on ja millaisia tehtäviä opintojaksolle kuuluu. Moduulin orientaatiotehtävässä tarkastelet yhteisellä keskustelualueella teemaa: Minä sairaanhoitajana - mihin tarvitsen kehittämisen ja yrittäjyyden taitoja?
Sotepalveluiden yhteiskehittäminen -moduulissa, 4 op paneudut ihmislähtöiseen kehittämistoimintaan ja palvelumuotoiluun. Opit yhteiskehittämisen perusteita yhdessä opiskelijatiimisi kanssa. Yhteiskehittämisprojektit toteutetaan aidon työelämäkumppanin toimeksiannosta.
Sairaanhoitaja yrittäjänä -moduulissa, 2 op perehdyt yrittäjyyden monimuotoisuuteen sekä sosiaali- ja terveyspalvelualan yrittäjyyden erityispiirteisiin. Ideoit myös uudenlaisen palvelun tai tuotteen opintojakson aikana.
Lisätietoja opiskelijoille
Ensimmäisellä lähiopetuskerralla tulee olla paikalla, jolloin vahvistetaan osallistuminen ja paikka opintojaksolle.Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Lauran tutkintosääntö.)
Arviointiasteikko
H-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Osaamisen arviointi kohdistuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja osaamisen taso arvioidaan opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitetun arviointikriteeristön perusteella (Laurean tutkintosääntö).
Opinnon tavoitteena olevan osaamisen arvioinnissa käytetään Laurean yhteisten arviointikriteereiden vaativuustasoa 2. Kaikissa moduuleissa arviointi perustuu testeihin ja kirjallisiin tehtäviin, jotka arvioidaan T1-K5. Opintojakson tehtävien tarkemmat arviointiperusteet ilmoitetaan ja käydään läpi opintojakson orientaatioissa.
Hylätty (0)
Opiskelija ei saavuta hyväksytyn suorituksen kriteerejä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa
-käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä ja osoittaa perehtyneensä tietoperustaan
-raportoida ja viestiä ammattimaisesti
-toimia itsenäisesti toimintaympäristö huomioiden
-ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahon kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa
vastaamisesta
-kuvata oman toimintansa
merkitystä yhteistyön onnistumiseksi
-kuvata osaamistaan suhteessa opinnon osaamistavoitteisiin
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija osaa
-arvioida kriittisesti tietoa ja perustella toimintaansa tutkitun tiedon avulla
-esittää ratkaisuja ammatillisiin tehtäviin luovuutta hyödyntäen
-edistää ammatillista yhteistyötä sekä kehittää asiakas-
tai kumppanisuhdetta
-edistää toiminnallaan ryhmän yrittäjämäistäja vastuullista työskentelyotetta
-kuvata oman osaamisensakehittymistä suhteessa opinnon osaamistavoitteisiin
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa
-arvioida ja kehittää ryhmän yrittäjämäistä ja vastuullista työskentelyotetta
-arvioida osaamisen hyödyntämismahdollisuuksia sekä suunnitella omaa ja ryhmän
kehittymistä
-arvioida tuotetun tiedon, taidon tai idean sovellettavuutta ja vaikuttavuutta muihin yhteyksiin
-ennakoida asiakkaan ja/tai yhteistyötahojen tarpeita
-analysoida hankittua tietoa ja tehdä päätelmiä sekä yhdistää teoreettisen ja kokemuksellisen tiedon toisiinsa
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 03.12.2023
Ajoitus
01.01.2024 - 31.07.2024
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
3 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Laurea Hyvinkää, sote
Toimipiste
Laurea Hyvinkää
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHB2), Laurea Hyvinkää
Opettaja
- Pirkko Rimpilä-Vanninen
- Johannes Koskinen
- Anja Mertanen
- Sanna Pirinen
Vastuuopettaja
Sanna Pirinen
Ryhmät
-
SHB222KASairaanhoitajakoulutus, monimuototeutus, K22, Hyvinkää
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia antaen näyttöä sisäisestä yrittäjyydestä omassa työskentelyssään
- toimia antaen näyttöä sitoutumisestaan asiakaslähtöisten ja vaikuttavien palveluiden kehittämiseen
- kriittisesti arvioida terveyttä ja hyvinvointia edistävien palvelujen vaikuttavuutta ja vaikutuksia sekä tunnistaa uudistamistarpeita yksilön, asiakasryhmien ja yhteiskunnan näkökulmasta
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida oman alansa innovaatioprojektin hyödyntäen monialaista asiantuntijayhteisöä ja –verkostoa
- käyttää soveltuvia tutkimus-, kehittämistyöntyön ja palvelumuotoilun menetelmiä innovaatioprojektissa
- arvioida innovaatioprojektin tuloksia, prosessia sekä syntynyttä tulosta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin
- viestiä vakuuttavasti syntyneistä tuote- ja palveluratkaisuista ja liikeideoista
- osaa tuottaa laadukasta ja motivoivaa ohjausmateriaalia asiakkaan ja työyhteisön käyttöön
- tunnistaa sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden erityispiirteet ja merkityksen palvelujärjestelmässä
Toteutustapa
Opinnon toteutusta tukee Canvasiin rakennettu oppimisympäristö. Opinnolla on aikataulutettua opetusta tai ohjausta sekä kampuksella että etänä. Etäopetusta ei tallenneta. Opinnossa on ryhmätyöskentelyä. Tehtävistä annetaan henkilökohtaista palautetta opettajan toimesta sekä voidaan hyödyntää myös työelämä- ja vertaispalautteenantoa.
Palveluiden kehittäminen: Palvelumuotoilun MOOC-kurssi sekä opiskelijaprojekti TEOS (Työtä, tekijöitä ja osaamista ikääntyneiden palveluihin)- hankkeessa yhteistyökumppanin kanssa.
Yrittäjyys: Yrittäjyysopinnot suoritetaan verkko-opintoina. Opintojakson yrittäjyys -moduulit ovat itsenäisesti ja omassa aikataulussa suoritettavia kokonaisuuksia.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppimateriaali ilmoitetaan Canvas -työtilassa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Campusonlinen vastaavat opinnot.
Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijalla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Katso lisätietoa opiskelijaintrasta.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Osallistava yhteiskehittäminen -projekti toteutuu kokonaisuudessaan työelämäyhteistyössä.
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Ks. ystävällisesti Pakki ja Tuudo.
Läsnöololtaan pakolliset kerrat:
- opintojakson aloitus
- viestinnän paja
- seminaaripäivä.
Opiskelijaprojektien ohjauskertoihin osallistutaan lähtökohtaisesti, mutta yksittäiset poissaolot hyväksytään mikäli poissaolosta on sovittu muun pienryhmän kanssa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson kokonaisuus on 26,7 h x 6, joka tarkoittaa noin 160 h opiskelijan työtä.
Opintojakso on jaettu kahteen teemaan:
Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen 4 op 107 h
Yrittäjyys 2 op 53,5 h
Sisältö ja sen jaksotus
Opintojakso koostuu seuraavista asioista:
Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen, josta teoreettista opiskelua 1 op (Palvelumuotoilu) ja yhteiskehittämisprojekti 3 op. Yhteensä 4 op
Yrittäjyys 2 op
Palvelumuotoilu 1 op
Yhteiskehittämisprojektiin voi osallistua, kun suorittaa samalla opintoihin kuuluvan Palvelumuotoilun opintokokonaisuuden hyväksytysti. Palvelumuotoilun opiskeluun kuuluu Palvelumuotoilun MOOC-kurssin sisältöiset opinnot.
Lisätietoja opiskelijoille
Ensimmäisellä lähiopetuskerralla tulee olla paikalla, jolloin vahvistetaan osallistuminen ja paikka opintojaksolle.Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Lauran tutkintosääntö.)
Arviointiasteikko
H-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opinnon tavoitteena olevan osaamisen arvioinnissa käytetään Laurean yhteisten arviointikriteereiden vaativuustasoa 2. Kaikissa moduuleissa arviointi perustuu kirjallisiin tehtäviin, jotka arvioidaan T1-K5. Opintojakson tehtävien tarkemmat arviointiperusteet ilmoitetaan ja käydään läpi opintojakson orientaatioissa.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty
Canvas tehtävät suoritettu hyväksytysti
Aktiivinen osallistuminen opintojakson kontaktikertoihin
Yhteiskehittämisprojektista T1-K5 arvosana
Yrittäjyydestä T1-K5 arvosana
Hylätty (0)
Opiskelija ei saavuta hyväksytyn suorituksen kriteerejä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa
-käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä ja osoittaa
perehtyneensä tietoperustaan
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti
-toimia itsenäisesti toimintaympäristö huomioiden
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahon kanssa
toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
-kuvata oman toimintansa
merkitystä yhteistyön onnistumiseksi
- kuvata osaamistaan suhteessa
opinnon osaamistavoitteisiin
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija osaa
-arvioida kriittisesti tietoa ja perustella
toimintaansa tutkitun tiedon avulla
-esittää ratkaisuja ammatillisiin
tehtäviin luovuutta hyödyntäen
- edistää ammatillista yhteistyötä sekä kehittää asiakas-
tai kumppanisuhdetta
-edistää toiminnallaan ryhmän yrittäjämäistä
ja vastuullista työskentelyotetta
- kuvata oman osaamisensa
kehittymistä suhteessa opinnon
osaamistavoitteisiin
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa
-arvioida ja kehittää ryhmän
yrittäjämäistä ja vastuullista
työskentelyotetta
- arvioida osaamisen
hyödyntämismahdollisuuksia sekä
suunnitella omaa ja ryhmän
kehittymistä
-arvioida tuotetun tiedon, taidon
tai idean sovellettavuutta ja
vaikuttavuutta muihin yhteyksiin
- ennakoida asiakkaan ja/tai
yhteistyötahojen tarpeita
-analysoida hankittua tietoa ja tehdä
päätelmiä sekä yhdistää teoreettisen ja
kokemuksellisen tiedon toisiinsa
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 31.12.2023
Ajoitus
01.01.2024 - 31.07.2024
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
3 op
TKI-osuus
4 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Laurea Lohja, sote
Toimipiste
Laurea Lohja
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHF2), Laurea Lohja
Opettaja
- Virpi Valkama
- Liisa Ranta
- Anja Mertanen
Vastuuopettaja
Liisa Ranta
Ryhmät
-
SHF222KASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K22, Lohja
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia antaen näyttöä sisäisestä yrittäjyydestä omassa työskentelyssään
- toimia antaen näyttöä sitoutumisestaan asiakaslähtöisten ja vaikuttavien palveluiden kehittämiseen
- kriittisesti arvioida terveyttä ja hyvinvointia edistävien palvelujen vaikuttavuutta ja vaikutuksia sekä tunnistaa uudistamistarpeita yksilön, asiakasryhmien ja yhteiskunnan näkökulmasta
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida oman alansa innovaatioprojektin hyödyntäen monialaista asiantuntijayhteisöä ja –verkostoa
- käyttää soveltuvia tutkimus-, kehittämistyöntyön ja palvelumuotoilun menetelmiä innovaatioprojektissa
- arvioida innovaatioprojektin tuloksia, prosessia sekä syntynyttä tulosta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin
- viestiä vakuuttavasti syntyneistä tuote- ja palveluratkaisuista ja liikeideoista
- osaa tuottaa laadukasta ja motivoivaa ohjausmateriaalia asiakkaan ja työyhteisön käyttöön
- tunnistaa sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden erityispiirteet ja merkityksen palvelujärjestelmässä
Toteutustapa
Opintojakso koostuu kahdesta moduulista: Sotepalveluiden yhteiskehittäminen ja Sairaanhoitaja yrittäjänä.
1.Opintojakso alkaa orientaatiotehtävällä.
2.Sotepalveluiden yhteiskehittäminen -moduuli (4 op)
- Palvelumuotoilun teoria (1 op)
Osuus suoritetaan täysin itsenäisesti tehtäväpalautusten aikataulu huomioiden.
Opinto edellyttää itseohjautuvuutta. Opinto ei sisällä yhteisiä tapaamisia eikä pari-
tai ryhmätyöskentelyä. Opiskelet kokonaisuuden Canvasiin rakennetussa
oppimisympäristössä, joka sisältää opiskelumateriaalin ja testin. Testin suoritus on
vähintään 7/10.Testistä ei anneta henkilökohtaista palautetta.
-Yhteiskehittämisprojekti (3 op)
Projekti toteutuu projektiryhmissä. Projektin toteutukseen sisältyy työpajoja
kampuksella sekä työskentelyä projektiryhmissä työpajojen välillä projektiryhmässä
sovitulla tavalla. Projektiopinnot edellyttävät osallistumisen projektin toteutukseen ja
projektiraportin koostamiseen projektiryhmässä.
3. Sairaanhoitaja yrittäjänä (2 op)
-Testi: Opinto suoritetaan itsenäisesti tehtäväpalautusten määräaikaan mennessä.
Opiskelet kokonaisuuden Canvasiin rakennetussa oppimisympäristössä, joka
sisältää opiskelumateriaalin ja testin. Testin suoritus on vähintään 7/10.Testistä ei
anneta henkilökohtaista palautetta.
-Kirjallinen tehtävä: Moduulissa on lisäksi kirjallinen tehtävä, jonka voit suorittaa
yksilö- tai parityönä.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppimateriaali ilmoitetaan Canvas -työtilassa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Laurean tutkintosäännön mukaisesti ”Kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opinnosta vastaava opettaja tai muu tehtävään nimetty henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja pääsääntöisesti samaa arviointiasteikkoa kuin vastaavalla opintojaksolla tai -kokonaisuudella. Opiskelijalla on oikeus hakea osaamisen tunnustamista riippumatta siitä, missä, miten ja milloin osaaminen on hankittu. Opiskelija voi hakea myös työssä hankittavan osaamisen tunnistamista osaksi tutkintoa (työn opinnollistaminen). Opiskelija vastaa osaamisen osoittamisesta, todistamisesta ja riittävien tietojen toimittamisesta. Osaamisen arvioivat opiskelija ja näytön vastaanottava ohjaaja yhdessä. ” Katso lisätietoa Opiskelijaintrasta.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Yhteiskehittämisen projekti toteutuu yhteistyössä tilaajan kanssa. Projekti esitellään aloitusinfossa.
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle opintoon osallistumisensa vahvistamiseksi. Vaihtoehtoisesti opettaja voi määrittää myös muun tavan, jolla opiskelija vahvistaa osallistumisensa toteutukselle. Näitä toimia voidaan edellyttää viikon sisällä toteutuksen alkamisesta. Edellä esitetyn mukaisesti toimintatavan soveltaminen edellyttää, että opettaja tiedottaa toteutukselle hyväksyttyjä opiskelijoita käytänteestä ja että käytänne on kerrottu opinnon toteutussuunnitelmassa. Mikäli opiskelija on estynyt perusteluista syistä osallistumaan ensimmäiseen kontaktikertaan tai aktivoitumaan opinnoissa opettajan asettamien edellytysten mukaisesti, hänen tulee olla yhteydessä vastuuopettajaan toteutukselle osallistumisesta sopimiseksi. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta tai poissaolon syytä ei voida pitää perusteltuna. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija”.
Kansainvälisyys toteutuksella
-
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Sotepalveluiden yhteiskehittäminen 4 op
-Palvelumuotoilu teoria 1 op
-Yhteiskehittämisen projekti 3 op
-työpajat
-työpajojen välissä toteutettavat projektityö projektiryhmässä
Sairaanhoitaja yrittäjänä 4 op
1 op on 27,5 h.
Opintojen kuormittavuuslaskuri esitettään aloitusinfossa.
Sisältö ja sen jaksotus
Opintojaksolla keskitytään tarkastelemaan sairaanhoitajan roolia aktiivisena toimijana ja asiakaslähtöisten palveluiden kehittäjänä. Alansa kehittäjänä toimiminen on sairaanhoitajan osaamisen ydintä kliinisen osaamisen rinnalla. Nykyhetken ja tulevaisuuden työelämässä odotetaan ammattikorkeakoulusta valmistuvalta sairaanhoitajalta valmiuksia oman työn kehittämiseen ja alansa vaikuttajana toimimiseen.
Lisätietoja opiskelijoille
Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.
Opinnon toteutustapa on arvoitu hyödyntäen opetuksen laatukriteereitä. Itsearviointi on opiskelijan nähtävillä Canvasissa.
Arviointiasteikko
H-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Osaamisen arviointi kohdistuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja osaamisen taso arvioidaan opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitetun arviointikriteeristön perusteella (Laurean tutkintosääntö).
Sote -palveluiden yhteiskehittäminen-moduulissa on kaksi arvioitavaa tehtävää:
-Testaa tietosi palvelumuotoilusta arvioidaan asteikolla hyväksytty-hylätty.
Hyväksytty suoritus edellyttää, että saat tietotestistä vähintään 7/10.
Voit uusia testin kaksi kertaa.
-Yhteiskehittämisprojekti -tehtävä arvioidaan numeraalisesti asteikolla HYL-K5.
Tehtävä tehdään tiimityönä.
T1 arvosanaan tarvitaan vähintään 40/100 pistettä. Arviointi perustuu tehtävän
arviointitaulukon kriteereihin.
Sairaanhoitaja yrittäjänä-moduulissa on kaksi arvioitavaa tehtävää:
-Sote-toimialan erityispiirteet -tietotesti arvioidaan asteikolla hyväksytty-hylätty.
Hyväksytty suoritus edellyttää, että saat tietotestistä vähintään 7/10.Voit uusia testin
kaksi kertaa.
-Yrittäjäksi sosiaali- ja terveysalalle -tehtävä arvioidaan numeraalisesti asteikolla T1-
K5. T1 arvosanaan tarvitaan vähintään 40/100 pistettä. Arviointi perustuu
tehtävän arviointitaulukon kriteereihin.
Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)
Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Ouriginalin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.
Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason II mukaisia kriteereitä:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI
Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- analysoida hankittua tietoa ja tehdä päätelmiä sekä yhdistää teoreettisen ja
kokemuksellisen tiedon toisiinsa
Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- arvioida kriittisesti tietoa ja perustella toimintaansa tutkitun tiedon avulla
Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä ja osoittaa perehtyneensä tietoperustaan
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN
Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- arvioida tuotetun tiedon, taidon tai idean sovellettavuut-ta ja vaikuttavuutta muihin
yhteyksiin
- ennakoida asiakkaan ja/tai yhteistyötahojen tarpeita
Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- esittää ratkaisuja ammatillisiin tehtäviin luovuutta hyödyntäen
- edistää ammatillista yhteistyötä sekä kehittää asiakas- tai kumppanisuhdetta
Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia itsenäisesti toimintaympäristö huomioiden
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahon kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS
Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- arvioida ja kehittää ryhmän yrittäjämäistä ja vastuullista työskentelyotetta
- arvioida osaamisen hyödyntämismahdollisuuksia sekä suunnitella omaa ja ryhmän kehittymistä
Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän yrittäjämäistä ja vastuullista työskentelyotetta
- kuvata oman osaamisensa kehittymistä suhteessa opinnon osaamistavoitteisiin
Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- kuvata oman toimintansa merkitystä yhteistyön onnistumiseksi
- kuvata osaamistaan suhteessa opinnon osaamistavoitteisiin
Ilmoittautumisaika
22.05.2023 - 06.08.2023
Ajoitus
18.08.2023 - 31.10.2023
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
3 op
TKI-osuus
4 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Laurea Porvoo, sote
Toimipiste
Laurea Porvoo
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHP2), Laurea Porvoo
Opettaja
- Erja Annola
- Ann-Marie Suvisaari
- Anja Mertanen
Vastuuopettaja
Erja Annola
Ryhmät
-
SHP221SASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S21, Porvoo
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia antaen näyttöä sisäisestä yrittäjyydestä omassa työskentelyssään
- toimia antaen näyttöä sitoutumisestaan asiakaslähtöisten ja vaikuttavien palveluiden kehittämiseen
- kriittisesti arvioida terveyttä ja hyvinvointia edistävien palvelujen vaikuttavuutta ja vaikutuksia sekä tunnistaa uudistamistarpeita yksilön, asiakasryhmien ja yhteiskunnan näkökulmasta
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida oman alansa innovaatioprojektin hyödyntäen monialaista asiantuntijayhteisöä ja –verkostoa
- käyttää soveltuvia tutkimus-, kehittämistyöntyön ja palvelumuotoilun menetelmiä innovaatioprojektissa
- arvioida innovaatioprojektin tuloksia, prosessia sekä syntynyttä tulosta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin
- viestiä vakuuttavasti syntyneistä tuote- ja palveluratkaisuista ja liikeideoista
- osaa tuottaa laadukasta ja motivoivaa ohjausmateriaalia asiakkaan ja työyhteisön käyttöön
- tunnistaa sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden erityispiirteet ja merkityksen palvelujärjestelmässä
Toteutustapa
Orientaatio opintojaksoon
luento & verkkokeskustelu Canvasissa
Sote -palveluiden yhteiskehittäminen 4 op
Verkko-opiskelu Canvasissa: Perehtyminen yhteiskehittämiseen ja palvelumuotoiluun itsenäisten tehtävien/ videoiden avulla.
Työpajat: Opinnolla on aikataulutettua työpajaopetusta sekä kampuksella että etänä zoomin kautta. Työskentely työpajoissa etenee palvelumuotoillun vaiheiden mukaisesti opiskelijatiimeissä. Työpajoissa on läsnäolovelvollisuus.
Sairaanhoitaja yrittäjänä 2 op
Itsenäinen opiskelu Canvas oppimisympäristössä, joka sisältää opiskelumateriaalin ja tehtävät/testit. Kokonaisuus suoritetaan tehtäväpalautusten aikataulu huomioiden / määräaikaan mennessä. Opinto edellyttää itseohjautuvuutta. Opinto ei sisällä yhteisiä tapaamisia.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppimateriaalin ja suositeltavan kirjallisuuden löydät Canvasista.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Campusonlinen vastaavat opinnot.
Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijalla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla.
Katso lisätietoa opiskelijaintrasta.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Sote-palveluiden yhteiskehittäminen -projekti toteutuu kokonaisuudessaan työelämäyhteistyössä.
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Ks. ystävällisesti Pakki ja Tuudo.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Sote-palveluiden yhteiskehittäminen 4 op 108 h
Sairaanhoitaja yrittäjänä 2 op 54 h
Sisältö ja sen jaksotus
Opintojaksolla keskitytään tarkastelemaan sairaanhoitajan roolia aktiivisena toimijana ja asiakaslähtöisten palveluiden kehittäjänä. Alansa kehittäjänä toimiminen on sairaanhoitajan osaamisen ydintä kliinisen osaamisen rinnalla. Nykyhetken ja tulevaisuuden työelämässä odotetaan ammattikorkeakoulusta valmistuvalta sairaanhoitajalta valmiuksia oman työn kehittämiseen ja alansa vaikuttajana toimimiseen.
Opintojakso koostuu seuraavista osista:
-Orientaatio opintojaksoon & orientoiva verkkokeskustelu
-Sote-palveluiden yhteiskehittäminen 4 op
-Sairaanhoitaja yrittäjänä 2 o
Orientaatio-moduulin sisältö auttaa sinua hahmottamaan opintojaksoa kokonaisuutena. Näet, miten opintojakso etenee, millaisia sisältöjä opintojaksolla on ja millaisia tehtäviä opintojaksolle kuuluu. Moduulin orientaatiotehtävässä tarkastelet yhteisellä keskustelualueella teemaa: Minä sairaanhoitajana - mihin tarvitsen kehittämisen ja yrittäjyyden taitoja?
Sotepalveluiden yhteiskehittäminen -moduulissa, 4 op paneudut ihmislähtöiseen kehittämistoimintaan ja palvelumuotoiluun. Opit yhteiskehittämisen perusteita yhdessä opiskelijatiimisi kanssa. Yhteiskehittämisprojektit toteutetaan aidon työelämäkumppanin toimeksiannosta.
Sairaanhoitaja yrittäjänä -moduulissa, 2 op perehdyt yrittäjyyden monimuotoisuuteen sekä sosiaali- ja terveyspalvelualan yrittäjyyden erityispiirteisiin. Ideoit myös uudenlaisen palvelun tai tuotteen opintojakson aikana.
Lisätietoja opiskelijoille
Ensimmäisellä lähiopetuskerralla tulee olla paikalla, jolloin vahvistetaan osallistuminen ja paikka opintojaksolle.Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Lauran tutkintosääntö.)
Arviointiasteikko
H-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Osaamisen arviointi kohdistuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja osaamisen taso arvioidaan opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitetun arviointikriteeristön perusteella (Laurean tutkintosääntö).
Opinnon tavoitteena olevan osaamisen arvioinnissa käytetään Laurean yhteisten arviointikriteereiden vaativuustasoa 2. Kaikissa moduuleissa arviointi perustuu testeihin ja kirjallisiin tehtäviin, jotka arvioidaan T1-K5. Opintojakson tehtävien tarkemmat arviointiperusteet ilmoitetaan ja käydään läpi opintojakson orientaatioissa.
Hylätty (0)
Opiskelija ei saavuta hyväksytyn suorituksen kriteerejä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa
-käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä ja osoittaa perehtyneensä tietoperustaan
-raportoida ja viestiä ammattimaisesti
-toimia itsenäisesti toimintaympäristö huomioiden
-ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahon kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa
vastaamisesta
-kuvata oman toimintansa
merkitystä yhteistyön onnistumiseksi
-kuvata osaamistaan suhteessa opinnon osaamistavoitteisiin
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija osaa
-arvioida kriittisesti tietoa ja perustella toimintaansa tutkitun tiedon avulla
-esittää ratkaisuja ammatillisiin tehtäviin luovuutta hyödyntäen
-edistää ammatillista yhteistyötä sekä kehittää asiakas-
tai kumppanisuhdetta
-edistää toiminnallaan ryhmän yrittäjämäistäja vastuullista työskentelyotetta
-kuvata oman osaamisensakehittymistä suhteessa opinnon osaamistavoitteisiin
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa
-arvioida ja kehittää ryhmän yrittäjämäistä ja vastuullista työskentelyotetta
-arvioida osaamisen hyödyntämismahdollisuuksia sekä suunnitella omaa ja ryhmän
kehittymistä
-arvioida tuotetun tiedon, taidon tai idean sovellettavuutta ja vaikuttavuutta muihin yhteyksiin
-ennakoida asiakkaan ja/tai yhteistyötahojen tarpeita
-analysoida hankittua tietoa ja tehdä päätelmiä sekä yhdistää teoreettisen ja kokemuksellisen tiedon toisiinsa
Ilmoittautumisaika
22.05.2023 - 28.05.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 31.12.2023
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
3 op
TKI-osuus
6 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Laurea Otaniemi, sote
Toimipiste
Laurea Otaniemi
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHG2), Laurea Otaniemi
Opettaja
- Reija Korhonen
- Kirsi Leinonen
- Meri Punkari
Vastuuopettaja
Reija Korhonen
Ryhmät
-
SHG221SASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S21, Otaniemi
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia antaen näyttöä sisäisestä yrittäjyydestä omassa työskentelyssään
- toimia antaen näyttöä sitoutumisestaan asiakaslähtöisten ja vaikuttavien palveluiden kehittämiseen
- kriittisesti arvioida terveyttä ja hyvinvointia edistävien palvelujen vaikuttavuutta ja vaikutuksia sekä tunnistaa uudistamistarpeita yksilön, asiakasryhmien ja yhteiskunnan näkökulmasta
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida oman alansa innovaatioprojektin hyödyntäen monialaista asiantuntijayhteisöä ja –verkostoa
- käyttää soveltuvia tutkimus-, kehittämistyöntyön ja palvelumuotoilun menetelmiä innovaatioprojektissa
- arvioida innovaatioprojektin tuloksia, prosessia sekä syntynyttä tulosta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin
- viestiä vakuuttavasti syntyneistä tuote- ja palveluratkaisuista ja liikeideoista
- osaa tuottaa laadukasta ja motivoivaa ohjausmateriaalia asiakkaan ja työyhteisön käyttöön
- tunnistaa sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden erityispiirteet ja merkityksen palvelujärjestelmässä
Toteutustapa
Sosiaali-terveysalan palveluiden kehittäminen: Verkko-opiskelu Canvasissa palvelumuotoilun itsenäisten tehtävien osalta. Aktivoiva ja osallistava kontaktiopetus/-verkko-opetus, työskentely työpajoissa (kampus/Zoom) palvelumuotoilun vaiheiden mukaisesti. Kehittämisprojektin puitteissa yhteistyö työelämäkumppanin kanssa.
Yrittäjyys: Yrittäjyysopinnot suoritetaan kokonaan verkko-opintoina Canvas -työtilassa itsenäisesti ja omassa aikataulussa.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppimateriaali ilmoitetaan Canvas -työtilassa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Campusonlinen vastaavat opinnot.
Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijalla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Katso lisätietoa opiskelijaintrasta.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Osallistava yhteiskehittäminen -projekti toteutuu kokonaisuudessaan työelämäyhteistyössä.
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Ks. ystävällisesti Pakki ja Tuudo.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson kokonaisuus on 26,7 h x 6, joka tarkoittaa noin 160 h opiskelijan työtä.
Opintojakso on jaettu kahteen teemaan:
Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen 4 op 107 h
Yrittäjyys 2 op 53,5 h
Sisältö ja sen jaksotus
Opintojakso koostuu seuraavista asioista:
Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen, josta teoreettista opiskelua 1 op ja yhteiskehittämisprojekti 3 op. Yhteensä 4 op
Yrittäjyys 2 op
Lisätietoja opiskelijoille
Ensimmäisellä lähiopetuskerralla tulee olla paikalla, jolloin vahvistetaan osallistuminen ja paikka opintojaksolle.Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Lauran tutkintosääntö.)
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opinnon tavoitteena olevan osaamisen arvioinnissa käytetään Laurean yhteisten arviointikriteereiden vaativuustasoa 2. Kaikissa moduuleissa arviointi perustuu kirjallisiin tehtäviin, jotka arvioidaan T1-K5. Opintojakson tehtävien tarkemmat arviointiperusteet ilmoitetaan ja käydään läpi opintojakson orientaatioissa.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty
Canvas tehtävät suoritettu hyväksytysti
Aktiivinen osallistuminen opintojakson kontaktikertoihin
Yhteiskehittämisprojektista T1-K5 arvosana
Yrittäjyydestä T1-K5 arvosana
Hylätty (0)
Opiskelija ei saavuta hyväksytyn suorituksen kriteerejä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa
-käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä ja osoittaa
perehtyneensä tietoperustaan
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti
-toimia itsenäisesti toimintaympäristö huomioiden
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahon kanssa
toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
-kuvata oman toimintansa
merkitystä yhteistyön onnistumiseksi
- kuvata osaamistaan suhteessa
opinnon osaamistavoitteisiin
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija osaa
-arvioida kriittisesti tietoa ja perustella
toimintaansa tutkitun tiedon avulla
-esittää ratkaisuja ammatillisiin
tehtäviin luovuutta hyödyntäen
- edistää ammatillista yhteistyötä sekä kehittää asiakas-
tai kumppanisuhdetta
-edistää toiminnallaan ryhmän yrittäjämäistä
ja vastuullista työskentelyotetta
- kuvata oman osaamisensa
kehittymistä suhteessa opinnon
osaamistavoitteisiin
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa
-arvioida ja kehittää ryhmän
yrittäjämäistä ja vastuullista
työskentelyotetta
- arvioida osaamisen
hyödyntämismahdollisuuksia sekä
suunnitella omaa ja ryhmän
kehittymistä
-arvioida tuotetun tiedon, taidon
tai idean sovellettavuutta ja
vaikuttavuutta muihin yhteyksiin
- ennakoida asiakkaan ja/tai
yhteistyötahojen tarpeita
-analysoida hankittua tietoa ja tehdä
päätelmiä sekä yhdistää teoreettisen ja
kokemuksellisen tiedon toisiinsa
Ilmoittautumisaika
22.05.2023 - 28.05.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 31.12.2023
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
1 op
TKI-osuus
4 op
Toteutustapa
84 % Lähiopetus, 16 % Etäopetus
Yksikkö
Laurea Tikkurila, sote
Toimipiste
Laurea Tikkurila
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
- Saara Helander
- Kirsi Ronkainen
Vastuuopettaja
Kirsi Ronkainen
Ryhmät
-
SHV221SASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S21, Tikkurila
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia antaen näyttöä sisäisestä yrittäjyydestä omassa työskentelyssään
- toimia antaen näyttöä sitoutumisestaan asiakaslähtöisten ja vaikuttavien palveluiden kehittämiseen
- kriittisesti arvioida terveyttä ja hyvinvointia edistävien palvelujen vaikuttavuutta ja vaikutuksia sekä tunnistaa uudistamistarpeita yksilön, asiakasryhmien ja yhteiskunnan näkökulmasta
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida oman alansa innovaatioprojektin hyödyntäen monialaista asiantuntijayhteisöä ja –verkostoa
- käyttää soveltuvia tutkimus-, kehittämistyöntyön ja palvelumuotoilun menetelmiä innovaatioprojektissa
- arvioida innovaatioprojektin tuloksia, prosessia sekä syntynyttä tulosta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin
- viestiä vakuuttavasti syntyneistä tuote- ja palveluratkaisuista ja liikeideoista
- osaa tuottaa laadukasta ja motivoivaa ohjausmateriaalia asiakkaan ja työyhteisön käyttöön
- tunnistaa sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden erityispiirteet ja merkityksen palvelujärjestelmässä
Toteutustapa
PÄIVÄOPETUS
Opintojakso jakautuu kahteen kokonaisuuteen:
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
2) Yrittäjyys 2 op
---
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
- Opinnolla on aikataulutettua lähiopetusta ja työpajoja koululla, tiimien ohjausta sekä tiimien itsenäistä työskentelyä.
- Oppimisen ja projektin toteutuksen kannalta on välttämätöntä osallistua kampuksella järjestettävään lähiopetukseen ja -ohjaukseen aikataulun mukaisesti.
- Opetus- ja ohjaustilanteita ei tallenneta.
- Kehittämisprojekti tehdään Espoon kaupungin toimeksiannon pohjalta tiimityönä, joka on etukäteen aikataulutettu.
- Opinnon toteutus perustuu Canvasiin rakennettuun oppimisympäristöön, joka avautuu n. 1 viikko ennen toteutuksen alkua.
- Tiimit muodostetaan opiskelijoiden ehdotusten pohjalta. Opettajan vastuulla on, että kaikille opiskelijoille löytyy tiimi.
Suoritukset
- Pakollinen orientaatiokerta (Huomioi tutkintosääntö).
- Palvelumuotoiluprojektin 4 kehittämisvaiheen toteutus ja niiden tuotokset/ tulokset.
- Loppuarviointi (sis. vertaisarvioinnin)
2) Yrittäjyys 2 op
- Yrittäjyyden opinnot rakentuvat itsenäisistä tehtävistä sekä niiden pohjalta käytävästä tiimin lukupiirikeskustelusta.
- Opettaja rakentaa tiimit sen jälkeen kun opintoihin osallistuvat opiskelijat ovat selvillä.
- Opiskelijat sopivat tiimissä aikataulun lukupiirin toteutukseen.
- Opinnon toteutus perustuu Canvasiin rakennettuun oppimisympäristöön, joka avautuu n. 1 viikko ennen toteutuksen alkua.
Aika ja paikka
Vko 43
Ma 23.10 9-11.30:
Orientaatio, palvelumuotoilun lähtökohdat ja visuaalinen viestintä, tiimisopimus.
Ti 24.10 9-15:
Taustatutkimus ja kenttätutkimuksen aloitus
Vkot 44-46
Ti 31.10 10-15.45:
Kenttätutkimuksen toteutus tiimeissä (sis havainnointi & haastattelut)
Vko 47
Ma 20.11. 9-15:
Määritä -vaihe: Löydä-vaiheen tulosten kiteytys
Ti 21.11. 9-14:
Kehitä-vaihe: Ideointi ja ideoiden seulonta
Opettajan välipalaute portfolioista.
Vko 48
Viestinnän opettajan kirjallinen ohjaus ideakorteilla esitettyjen ratkaisujen toteuttamiseksi.
Ti 28.11. 9-14:
Prototypointi ja testaus
Vko 49
Ma 4.12. 9-15:
Testaushaastatteluiden toteutus tiimeissä.
Ti 5.12. 12.30-15.45
Suullinen vaikuttava viestintä
Tiimien ohjaukset loppuesityksiin
Vko 50.
Ma 11.12. 9-11.30: Suulliset loppuesitykset (Teams)
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Esim.
Stickdorn, M. & Schneider J. 2010. This is service design thinking. Amsterdam : BIS Publishers.
Stickdorn M., Hormess M., Lawrence A. & Schneider J. 2018. This Is Service Design Doing. Sebastopol: O’Reilly, 26.
Koivisto & al, 2019. Palvelumuotoilun bisneskirja. E-kirja. Helsinki: Alma Talent.
Ojasalo K., Moilanen T., Ritalahti J. 2014. Kehittämistyön menetelmät - uudenlaista osaamista liiketomintaan.Helsinki: Sanoma Pro.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
Korkeakoulutasoiset palvelumutoilun opinnot.
2) Yrittäjyys 2 op
Korkeakoulutasoiset yrittjyyden opinnot tai yrittäjänä toimiminen.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Espoon terveysasemat
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
- Ks. edellä projektin aikataulu ja ohjelma.
- Portfolion palautus 17.12.23
2) Yrittäjyys 2 op
- Yrittäjyyden lukupiiri-tehtävän palautus 17.12. mennessä.
Kansainvälisyys toteutuksella
Ei ole.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
- Opiskelijan tulee varautua edistämään projektia läsnäolo- ja ohjauskerroilla sekä yhdessä tiiminsä kanssa sovittuina ajankohtina. Tiiviin projektin aikana täysipäiväinen harjoittelu tai työssäkäynti ei ole mahdollista.
- Ajankäyttö:
Lähiopetus, ohjaus 1,5 op
Tiimityöskentely 1,5 op
Opiskelijan itsenäinen opiskelu 1 op
2) Yrittäjyys 2 op
- Itsenäisesti tehtävät oppimistehtävät n. 50 h
- Lukupiirikeskustelu 2 h
Sisältö ja sen jaksotus
Ks. edellä ohjelma + sisältö
Lisätietoja opiskelijoille
Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
- On erittäin tärkeää varautua intensiiviseen tiimityöskentelyyn projektin aikana ja sopia ajoissa tiimin kanssa riittävästi työskentelyaikaa myös opetuskertojen välille.
Arviointiasteikko
H-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op- 60% kokonaisarvosanasta
2) Yrittäjyys 2 op -40% kokonaisarvosanasta
Hylätty (0)
Tyydyttävän arvosanan osaamisvaatimukset eivät toteudu
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Tiimi/opiskelija:
Osaa hakea tietoa, mutta johtopäätökset eivät aina perustu saatavilla olevaan tietoon.
Tiimi/opiskelija:
Tunnistaa joitakin palvelumuotoilun työkaluja ja menetelmiä ja niiden merkityksen palvelukonseptin kehittämisessä.
Osaa kuvata mitä asiakasymmärrys tarkoittaa palvelumuotoilussa.
Opiskelija:
On pääsääntöisesti mukana tiimin työskentelyssä.
Kaikki prosessin vaiheet on dokumentoitu portfolioon.
Portfoliota on jonkin verran visualisoitu.Konsepti sisältää joitakin asiakasarvoa tuottavia elementtejä.
Konsepti perustuu toimeksiantoon.
Konseptin / ideoiden esitykset toimeksiantajalle on toimitettu.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Tiimi/ opiskelija:
Osaa hankkia tietoa ja arvioida sitä
Osaa perustella johtopäätöksiä teoreettiseen tietoon pohjautuen
Tiimi/ opiskelija:
Osaa käyttää palvelumuotoilun prosessia, menetelmitä ja työkaluja palvelukonseptin kehittämisessä.
Tekee päätökset ja valinnat perustuen asiakasymmärrykseen.
Osaa käyttää asiakasymmärrystä palvelukonseptin kehittämisessä
Opiskelija:
Ottaa vastuuta tiimin edistymisestä ja osallistuu tiimin tavoitteiden saavuttamiseen.
Osallistuu tiimin oppimiseen ja kehittämiseen.
Prosessin etenemistä on vaivatonta seurata portfoliossa.
Portfoliossa on hyödynnetty visualisointia
Prosessin aikana annettua palautetta on hyödynnetty portfolion kehittämisessä.
Konsepti tuottaa arvoa asiakkaalle / palvelun käyttäjälle.
Konsepti tuottaa arvoa toimeksiantajalle.
Konsepti on pääosin toteutettavissa.
Kaikki konseptin / ideoiden esitykset toimeksiantajalle on valmisteltu ja toimitettu.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Tiimi / opiskelija:
Hankkii monipuolista tietoa aktiivisesti ja aloitteellisesti.
Osaa arvioida tietoa kriittisesti
Osaa soveltaa teoreettista tietoa käytäntöön.
Osaa perustella johtopäätökset analysoituun tietoon pohjautuen.
Tiimi/opiskelija:
Osaa soveltaa joustavasti palvelumuotoiluprosessia palvelukonseptin kehittämisessä.
Tekee päätökset ja valinnat perustuen asiakasymmärrykseen.
Osaa tuoda lisäarvoa palvelumuotoilun työkaluilla ja menetelmillä palvelukonseptin kehittämiseen.
Opiskelija:
Ottaa vastuuta tiimin edistymisestä ja ennakoi asioita, joita tarvitaan tiimin tavoitteiden saavuttamikseksi.
Tuo tiimiin innostusta ja yrittämisen henkeä.
Edistää aktiivisesti tiimin oppimista ja kehittymistä.
Portfolio esittelee prosessin selkeästi ja ymmärrettävästi. Päätökset ova perusteltuja.
Visualisointi tuo lisäarvoa portfolioon.
Prosessin aikana annettua palautetta on hyödynnetty portfolion kehittämisessä
Konsepti täyttää asiakkaiden ja palvelun käyttäjien tarpeet
Konsepti tuottaa arvoa toimeksiantajalle.
Konsepti on toteutettavissa,.
Kaikki konseptin / ideoiden esitykset toimeksiantajalle on valmisteltu ja toimitettu hyvin.
Ilmoittautumisaika
22.05.2023 - 28.05.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 31.12.2023
Opintopistemäärä
6 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Laurea Tikkurila, sote
Toimipiste
Laurea Tikkurila
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
- Saara Helander
- Kirsi Ronkainen
Vastuuopettaja
Kirsi Ronkainen
Ryhmät
-
SHV221SNSairaanhoitajakoulutus, päivätoteutus, S21, Tikkurila
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia antaen näyttöä sisäisestä yrittäjyydestä omassa työskentelyssään
- toimia antaen näyttöä sitoutumisestaan asiakaslähtöisten ja vaikuttavien palveluiden kehittämiseen
- kriittisesti arvioida terveyttä ja hyvinvointia edistävien palvelujen vaikuttavuutta ja vaikutuksia sekä tunnistaa uudistamistarpeita yksilön, asiakasryhmien ja yhteiskunnan näkökulmasta
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida oman alansa innovaatioprojektin hyödyntäen monialaista asiantuntijayhteisöä ja –verkostoa
- käyttää soveltuvia tutkimus-, kehittämistyöntyön ja palvelumuotoilun menetelmiä innovaatioprojektissa
- arvioida innovaatioprojektin tuloksia, prosessia sekä syntynyttä tulosta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin
- viestiä vakuuttavasti syntyneistä tuote- ja palveluratkaisuista ja liikeideoista
- osaa tuottaa laadukasta ja motivoivaa ohjausmateriaalia asiakkaan ja työyhteisön käyttöön
- tunnistaa sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden erityispiirteet ja merkityksen palvelujärjestelmässä
Toteutustapa
PÄIVÄOPETUS
Opintojakso jakautuu kahteen kokonaisuuteen:
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
2) Yrittäjyys 2 op
---
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
- Opinnolla on aikataulutettua lähiopetusta ja työpajoja koululla, tiimien ohjausta sekä tiimien itsenäistä työskentelyä.
- Oppimisen ja projektin toteutuksen kannalta on välttämätöntä osallistua kampuksella järjestettävään lähiopetukseen ja -ohjaukseen aikataulun mukaisesti.
- Opetus- ja ohjaustilanteita ei tallenneta.
- Kehittämisprojekti tehdään Espoon kaupungin toimeksiannon pohjalta tiimityönä, joka on etukäteen aikataulutettu.
- Opinnon toteutus perustuu Canvasiin rakennettuun oppimisympäristöön, joka avautuu n. 1 viikko ennen toteutuksen alkua.
- Tiimit muodostetaan opiskelijoiden ehdotusten pohjalta. Opettajan vastuulla on, että kaikille opiskelijoille löytyy tiimi.
Suoritukset
- Pakollinen orientaatiokerta (Huomioi tutkintosääntö).
- Palvelumuotoiluprojektin 4 kehittämisvaiheen toteutus ja niiden tuotokset/ tulokset.
- Loppuarviointi (sis. vertaisarvioinnin)
2) Yrittäjyys 2 op
- Yrittäjyyden opinnot rakentuvat itsenäisistä tehtävistä sekä niiden pohjalta käytävästä tiimin lukupiirikeskustelusta.
- Opettaja rakentaa tiimit sen jälkeen kun opintoihin osallistuvat opiskelijat ovat selvillä.
- Opiskelijat sopivat tiimissä aikataulun lukupiirin toteutukseen.
- Opinnon toteutus perustuu Canvasiin rakennettuun oppimisympäristöön, joka avautuu n. 1 viikko ennen toteutuksen alkua.
Aika ja paikka
Vko 43
Ma 23.10 12.30-15.45
Orientaatio, palvelumuotoilun lähtökohdat ja visuaalinen viestintä, tiimisopimus.
Ke 25.10 9-15:
Taustatutkimus ja kenttätutkimuksen aloitus
Vkot 44-46
T0 2.11 9-15.45:
Kenttätutkimuksen toteutus tiimeissä (sis havainnointi & haastattelut)
Vko 47
Ke 22.11. 9-15:
Määritä -vaihe: Löydä-vaiheen tulosten kiteytys
To 23.11. 9-14:
Kehitä-vaihe: Ideointi ja ideoiden seulonta
Opettajan välipalaute portfolioista.
Vko 48
Viestinnän opettajan kirjallinen ohjaus ideakorteilla esitettyjen ratkaisujen toteuttamiseksi.
Ke 29.11. 9-14:
Prototypointi ja testaus
Vko 49
Ma 4.12. 9-15:
Testaushaastatteluiden toteutus tiimeissä.
Ti 7.12. 12.30-15.45
Suullinen vaikuttava viestintä
Tiimien ohjaukset loppuesityksiin
Vko 50.
Ma 11.12. 12.30-15.45 Suulliset loppuesitykset (Teams)
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Esim.
Stickdorn, M. & Schneider J. 2010. This is service design thinking. Amsterdam : BIS Publishers.
Stickdorn M., Hormess M., Lawrence A. & Schneider J. 2018. This Is Service Design Doing. Sebastopol: O’Reilly, 26.
Koivisto & al, 2019. Palvelumuotoilun bisneskirja. E-kirja. Helsinki: Alma Talent.
Ojasalo K., Moilanen T., Ritalahti J. 2014. Kehittämistyön menetelmät - uudenlaista osaamista liiketomintaan.Helsinki: Sanoma Pro.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
Korkeakoulutasoiset palvelumutoilun opinnot.
2) Yrittäjyys 2 op
Korkeakoulutasoiset yrittjyyden opinnot tai yrittäjänä toimiminen.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Espoon terveysasemat
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
- Ks. edellä projektin aikataulu ja ohjelma.
- Portfolion palautus 17.12.23
2) Yrittäjyys 2 op
- Yrittäjyyden lukupiiri-tehtävän palautus 17.12. mennessä.
Kansainvälisyys toteutuksella
Ei ole.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
- Opiskelijan tulee varautua edistämään projektia läsnäolo- ja ohjauskerroilla sekä yhdessä tiiminsä kanssa sovittuina ajankohtina. Tiiviin projektin aikana täysipäiväinen harjoittelu tai työssäkäynti ei ole mahdollista.
- Ajankäyttö:
Lähiopetus, ohjaus 1,5 op
Tiimityöskentely 1,5 op
Opiskelijan itsenäinen opiskelu 1 op
2) Yrittäjyys 2 op
- Itsenäisesti tehtävät oppimistehtävät n. 50 h
- Lukupiirikeskustelu 2 h
Sisältö ja sen jaksotus
Ks. edellä ohjelma + sisältö
Lisätietoja opiskelijoille
Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op
- On erittäin tärkeää varautua intensiiviseen tiimityöskentelyyn projektin aikana ja sopia ajoissa tiimin kanssa riittävästi työskentelyaikaa myös opetuskertojen välille.
Arviointiasteikko
H-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
1) Palvelumuotoiluprojekti ja viestintä 4 op- 60% kokonaisarvosanasta
2) Yrittäjyys 2 op -40% kokonaisarvosanasta
Hylätty (0)
Tyydyttävän arvosanan osaamisvaatimukset eivät toteudu
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Tiimi/opiskelija:
Osaa hakea tietoa, mutta johtopäätökset eivät aina perustu saatavilla olevaan tietoon.
Tiimi/opiskelija:
Tunnistaa joitakin palvelumuotoilun työkaluja ja menetelmiä ja niiden merkityksen palvelukonseptin kehittämisessä.
Osaa kuvata mitä asiakasymmärrys tarkoittaa palvelumuotoilussa.
Opiskelija:
On pääsääntöisesti mukana tiimin työskentelyssä.
Kaikki prosessin vaiheet on dokumentoitu portfolioon.
Portfoliota on jonkin verran visualisoitu.Konsepti sisältää joitakin asiakasarvoa tuottavia elementtejä.
Konsepti perustuu toimeksiantoon.
Konseptin / ideoiden esitykset toimeksiantajalle on toimitettu.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Tiimi/ opiskelija:
Osaa hankkia tietoa ja arvioida sitä
Osaa perustella johtopäätöksiä teoreettiseen tietoon pohjautuen
Tiimi/ opiskelija:
Osaa käyttää palvelumuotoilun prosessia, menetelmitä ja työkaluja palvelukonseptin kehittämisessä.
Tekee päätökset ja valinnat perustuen asiakasymmärrykseen.
Osaa käyttää asiakasymmärrystä palvelukonseptin kehittämisessä
Opiskelija:
Ottaa vastuuta tiimin edistymisestä ja osallistuu tiimin tavoitteiden saavuttamiseen.
Osallistuu tiimin oppimiseen ja kehittämiseen.
Prosessin etenemistä on vaivatonta seurata portfoliossa.
Portfoliossa on hyödynnetty visualisointia
Prosessin aikana annettua palautetta on hyödynnetty portfolion kehittämisessä.
Konsepti tuottaa arvoa asiakkaalle / palvelun käyttäjälle.
Konsepti tuottaa arvoa toimeksiantajalle.
Konsepti on pääosin toteutettavissa.
Kaikki konseptin / ideoiden esitykset toimeksiantajalle on valmisteltu ja toimitettu.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Tiimi / opiskelija:
Hankkii monipuolista tietoa aktiivisesti ja aloitteellisesti.
Osaa arvioida tietoa kriittisesti
Osaa soveltaa teoreettista tietoa käytäntöön.
Osaa perustella johtopäätökset analysoituun tietoon pohjautuen.
Tiimi/opiskelija:
Osaa soveltaa joustavasti palvelumuotoiluprosessia palvelukonseptin kehittämisessä.
Tekee päätökset ja valinnat perustuen asiakasymmärrykseen.
Osaa tuoda lisäarvoa palvelumuotoilun työkaluilla ja menetelmillä palvelukonseptin kehittämiseen.
Opiskelija:
Ottaa vastuuta tiimin edistymisestä ja ennakoi asioita, joita tarvitaan tiimin tavoitteiden saavuttamikseksi.
Tuo tiimiin innostusta ja yrittämisen henkeä.
Edistää aktiivisesti tiimin oppimista ja kehittymistä.
Portfolio esittelee prosessin selkeästi ja ymmärrettävästi. Päätökset ova perusteltuja.
Visualisointi tuo lisäarvoa portfolioon.
Prosessin aikana annettua palautetta on hyödynnetty portfolion kehittämisessä
Konsepti täyttää asiakkaiden ja palvelun käyttäjien tarpeet
Konsepti tuottaa arvoa toimeksiantajalle.
Konsepti on toteutettavissa,.
Kaikki konseptin / ideoiden esitykset toimeksiantajalle on valmisteltu ja toimitettu hyvin.
Ilmoittautumisaika
22.05.2023 - 31.07.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 31.12.2023
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
3 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Laurea Hyvinkää, sote
Toimipiste
Laurea Hyvinkää
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHB2), Laurea Hyvinkää
Opettaja
- Pirkko Rimpilä-Vanninen
- Anja Mertanen
- Sanna Pirinen
Vastuuopettaja
Sanna Pirinen
Ryhmät
-
SHB221SNSairaanhoitajakoulutus, päivätoteutus, S21, Hyvinkää
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia antaen näyttöä sisäisestä yrittäjyydestä omassa työskentelyssään
- toimia antaen näyttöä sitoutumisestaan asiakaslähtöisten ja vaikuttavien palveluiden kehittämiseen
- kriittisesti arvioida terveyttä ja hyvinvointia edistävien palvelujen vaikuttavuutta ja vaikutuksia sekä tunnistaa uudistamistarpeita yksilön, asiakasryhmien ja yhteiskunnan näkökulmasta
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida oman alansa innovaatioprojektin hyödyntäen monialaista asiantuntijayhteisöä ja –verkostoa
- käyttää soveltuvia tutkimus-, kehittämistyöntyön ja palvelumuotoilun menetelmiä innovaatioprojektissa
- arvioida innovaatioprojektin tuloksia, prosessia sekä syntynyttä tulosta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin
- viestiä vakuuttavasti syntyneistä tuote- ja palveluratkaisuista ja liikeideoista
- osaa tuottaa laadukasta ja motivoivaa ohjausmateriaalia asiakkaan ja työyhteisön käyttöön
- tunnistaa sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden erityispiirteet ja merkityksen palvelujärjestelmässä
Toteutustapa
Opinnon toteutusta tukee Canvasiin rakennettu oppimisympäristö. Opinnolla on aikataulutettua opetusta tai ohjausta sekä kampuksella että etänä. Etäopetusta ei tallenneta. Opinnossa on ryhmätyöskentelyä. Tehtävistä annetaan henkilökohtaista palautetta opettajan toimesta sekä voidaan hyödyntää myös työelämä- ja vertaispalautteenantoa.
Yhteiskehittäminen: Lähiopetus, Pamu/palvelumuotoilun -työpaja ja Yhteiskehittämisen -projekti. Aktivoiva ja osallistava kontaktiopetus/-verkko-opetus, Työskentely työpajoissa (kampus) palvelumuotoilun vaiheiden mukaisesti. Yhteiskehittämisen -projektin puitteissa yhteistyö hankekumppanin kanssa. Huom. projektissa ns. sprinttiviikko viikolla 39 eli 25.9- 29.9, jolloin tehdään yhteistyötä yhteistyökumppanin kanssa Helsingissä.
Yrittäjyys: Yrittäjyysopinnot suoritetaan verkko-opintoina. Opintojakson yrittäjyys -moduulit ovat itsenäisesti ja omassa aikataulussa suoritettavia kokonaisuuksia.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppimateriaali ilmoitetaan Canvas -työtilassa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Campusonlinen vastaavat opinnot.
Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijalla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Katso lisätietoa opiskelijaintrasta.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Osallistava yhteiskehittäminen -projekti toteutuu kokonaisuudessaan työelämäyhteistyössä.
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Ks. ystävällisesti Pakki ja Tuudo.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson kokonaisuus on 26,7 h x 6, joka tarkoittaa noin 160 h opiskelijan työtä.
Opintojakso on jaettu kahteen teemaan:
Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen 4 op 107 h
Yrittäjyys 2 op 53,5 h
Sisältö ja sen jaksotus
Opintojakso koostuu seuraavista asioista:
Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen, josta teoreettista opiskelua 1 op (Palvelumuotoilu) ja yhteiskehittämisprojekti 3 op. Yhteensä 4 op
Yrittäjyys 2 op
Palvelumuotoilu 1 op
Yhteiskehittämisprojektiin voi osallistua, kun on suorittanut Palvelumuotoilun teoriaopinnot hyväksytysti. Palvelumuotoilun opiskeluun kuuluu seuraavat opinnot:
-Luennot: Palvelumuotoilun ominaispiirteet, prosessi ja menetelmät
-Havainnointitehtävä: Palvelun havainnoiminen aidossa ympäristössä ja havaintojen kirjaaminen. Tehtävä tehdään ennen työpajaa. Tehtävä ohjataan opintojakson aloitustunnilla.
-Palvelumuotoilu/Pamu -työpaja
-Tietotesti: tehdään Pamu -työpajan päätteeksi
Lisätietoja opiskelijoille
Ensimmäisellä lähiopetuskerralla tulee olla paikalla, jolloin vahvistetaan osallistuminen ja paikka opintojaksolle.Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Lauran tutkintosääntö.)
Arviointiasteikko
H-5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opinnon tavoitteena olevan osaamisen arvioinnissa käytetään Laurean yhteisten arviointikriteereiden vaativuustasoa 2. Kaikissa moduuleissa arviointi perustuu kirjallisiin tehtäviin, jotka arvioidaan T1-K5. Opintojakson tehtävien tarkemmat arviointiperusteet ilmoitetaan ja käydään läpi opintojakson orientaatioissa.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty
Canvas tehtävät suoritettu hyväksytysti
Aktiivinen osallistuminen opintojakson kontaktikertoihin
Yhteiskehittämisprojektista T1-K5 arvosana
Yrittäjyydestä T1-K5 arvosana
Hylätty (0)
Opiskelija ei saavuta hyväksytyn suorituksen kriteerejä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa
-käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä ja osoittaa
perehtyneensä tietoperustaan
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti
-toimia itsenäisesti toimintaympäristö huomioiden
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahon kanssa
toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
-kuvata oman toimintansa
merkitystä yhteistyön onnistumiseksi
- kuvata osaamistaan suhteessa
opinnon osaamistavoitteisiin
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija osaa
-arvioida kriittisesti tietoa ja perustella
toimintaansa tutkitun tiedon avulla
-esittää ratkaisuja ammatillisiin
tehtäviin luovuutta hyödyntäen
- edistää ammatillista yhteistyötä sekä kehittää asiakas-
tai kumppanisuhdetta
-edistää toiminnallaan ryhmän yrittäjämäistä
ja vastuullista työskentelyotetta
- kuvata oman osaamisensa
kehittymistä suhteessa opinnon
osaamistavoitteisiin
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa
-arvioida ja kehittää ryhmän
yrittäjämäistä ja vastuullista
työskentelyotetta
- arvioida osaamisen
hyödyntämismahdollisuuksia sekä
suunnitella omaa ja ryhmän
kehittymistä
-arvioida tuotetun tiedon, taidon
tai idean sovellettavuutta ja
vaikuttavuutta muihin yhteyksiin
- ennakoida asiakkaan ja/tai
yhteistyötahojen tarpeita
-analysoida hankittua tietoa ja tehdä
päätelmiä sekä yhdistää teoreettisen ja
kokemuksellisen tiedon toisiinsa
Ilmoittautumisaika
22.05.2023 - 09.08.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 31.12.2023
Opintopistemäärä
6 op
Virtuaaliosuus
3 op
TKI-osuus
4 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Laurea Lohja, sote
Toimipiste
Laurea Lohja
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHF2), Laurea Lohja
Opettaja
- Virpi Valkama
- Liisa Ranta
- Anja Mertanen
Vastuuopettaja
Liisa Ranta
Ryhmät
-
SHF221SASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S21, Lohja
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia antaen näyttöä sisäisestä yrittäjyydestä omassa työskentelyssään
- toimia antaen näyttöä sitoutumisestaan asiakaslähtöisten ja vaikuttavien palveluiden kehittämiseen
- kriittisesti arvioida terveyttä ja hyvinvointia edistävien palvelujen vaikuttavuutta ja vaikutuksia sekä tunnistaa uudistamistarpeita yksilön, asiakasryhmien ja yhteiskunnan näkökulmasta
- suunnitella, toteuttaa ja arvioida oman alansa innovaatioprojektin hyödyntäen monialaista asiantuntijayhteisöä ja –verkostoa
- käyttää soveltuvia tutkimus-, kehittämistyöntyön ja palvelumuotoilun menetelmiä innovaatioprojektissa
- arvioida innovaatioprojektin tuloksia, prosessia sekä syntynyttä tulosta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin
- viestiä vakuuttavasti syntyneistä tuote- ja palveluratkaisuista ja liikeideoista
- osaa tuottaa laadukasta ja motivoivaa ohjausmateriaalia asiakkaan ja työyhteisön käyttöön
- tunnistaa sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden erityispiirteet ja merkityksen palvelujärjestelmässä
Toteutustapa
Opintojakso koostuu kahdesta moduulista: Sotepalveluiden yhteiskehittäminen ja Sairaanhoitaja yrittäjänä.
1.Opintojakso alkaa orientaatiotehtävällä.
2.Sotepalveluiden yhteiskehittäminen -moduuli (4 op)
- Palvelumuotoilun teoria (1 op)
Osuus suoritetaan täysin itsenäisesti tehtäväpalautusten aikataulu huomioiden.
Opinto edellyttää itseohjautuvuutta. Opinto ei sisällä yhteisiä tapaamisia eikä pari-
tai ryhmätyöskentelyä. Opiskelet kokonaisuuden Canvasiin rakennetussa
oppimisympäristössä, joka sisältää opiskelumateriaalin ja testin. Testin suoritus on
vähintään 7/10.Testistä ei anneta henkilökohtaista palautetta.
-Yhteiskehittämisprojekti (3 op)
Projekti toteutuu projektiryhmissä. Projektin toteutukseen sisältyy työpajoja
kampuksella sekä työskentelyä projektiryhmissä työpajojen välillä projektiryhmässä
sovitulla tavalla. Projektiopinnot edellyttävät osallistumisen projektin toteutukseen ja
projektiraportin koostamiseen projektiryhmässä.
3. Sairaanhoitaja yrittäjänä (2 op)
-Testi: Opinto suoritetaan itsenäisesti tehtäväpalautusten määräaikaan mennessä.
Opiskelet kokonaisuuden Canvasiin rakennetussa oppimisympäristössä, joka
sisältää opiskelumateriaalin ja testin. Testin suoritus on vähintään 7/10.Testistä ei
anneta henkilökohtaista palautetta.
-Kirjallinen tehtävä: Moduulissa on lisäksi kirjallinen tehtävä, jonka voit suorittaa
yksilö- tai parityönä.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppimateriaali ilmoitetaan Canvas -työtilassa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Laurean tutkintosäännön mukaisesti ”Kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opinnosta vastaava opettaja tai muu tehtävään nimetty henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja pääsääntöisesti samaa arviointiasteikkoa kuin vastaavalla opintojaksolla tai -kokonaisuudella. Opiskelijalla on oikeus hakea osaamisen tunnustamista riippumatta siitä, missä, miten ja milloin osaaminen on hankittu. Opiskelija voi hakea myös työssä hankittavan osaamisen tunnistamista osaksi tutkintoa (työn opinnollistaminen). Opiskelija vastaa osaamisen osoittamisesta, todistamisesta ja riittävien tietojen toimittamisesta. Osaamisen arvioivat opiskelija ja näytön vastaanottava ohjaaja yhdessä. ” Katso lisätietoa Opiskelijaintrasta.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Yhteiskehittämisen projekti toteutuu yhteistyössä tilaajan kanssa. Toteutuksella on valittavana kaksi projektia. Projektit esitellään aloitusinfossa.
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle opintoon osallistumisensa vahvistamiseksi. Vaihtoehtoisesti opettaja voi määrittää myös muun tavan, jolla opiskelija vahvistaa osallistumisensa toteutukselle. Näitä toimia voidaan edellyttää viikon sisällä toteutuksen alkamisesta. Edellä esitetyn mukaisesti toimintatavan soveltaminen edellyttää, että opettaja tiedottaa toteutukselle hyväksyttyjä opiskelijoita käytänteestä ja että käytänne on kerrottu opinnon toteutussuunnitelmassa. Mikäli opiskelija on estynyt perusteluista syistä osallistumaan ensimmäiseen kontaktikertaan tai aktivoitumaan opinnoissa opettajan asettamien edellytysten mukaisesti, hänen tulee olla yhteydessä vastuuopettajaan toteutukselle osallistumisesta sopimiseksi. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta tai poissaolon syytä ei voida pitää perusteltuna. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija”.
Kansainvälisyys toteutuksella
-
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Sotepalveluiden yhteiskehittäminen 4 op
-Palvelumuotoilu teoria 1 op
-Yhteiskehittämisen projekti 3 op
- työpajat 23,5 h
- työskentely projektiryhmässä 57,5 h