Siirry suoraan sisältöön

Johdanto näyttöön perustuvaan hoitotyöhönLaajuus (3 op)

Opinnon tunnus: SH00BS76

Laajuus

3 op

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
- kuvata sairaanhoitajan/terveydenhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
- kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
- hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
- arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
- lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
- tunnistaa tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
- soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
- esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
- esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
- asennoitua myönteisesti tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
- keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
- tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Ilmoittautumisaika

22.05.2023 - 28.05.2023

Ajoitus

24.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

34 % Lähiopetus, 66 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Porvoo, sote

Toimipiste

Laurea Porvoo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHP2), Laurea Porvoo
Opettaja
  • Tiina Himmelroos
  • Monika Cseh
  • Anja Mertanen
Vastuuopettaja

Tiina Himmelroos

Ryhmät
  • SHP223SA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S23, Porvoo

Monimuotototeutus:

Opintojakso sisältää opintoja näyttöön perustuvan hoitotyön, viestinnän ja hoitotyön etiikan alueilta. Aiheisiin liittyen on toteutuksella arvioitavia tehtäviä ja testejä. Opinnon toteutusta tukee Canvasiin rakennettu oppimisympäristö. Opinnolla on aikataulutettua opetusta tai ohjausta sekä kampuksella että etänä (zoom). Etäopetusta ei tallenneta. Opinnossa on pari- tai ryhmätyöskentelyä. Tehtävistä annetaan henkilökohtaista palautetta opettajan toimesta sekä voidaan hyödyntää myös vertaispalautteenantoa.

Viestintä tapahtuu pääasiassa Canvaksen keskustelualueen kautta.

Lukukauden lopussa on valtakunnallinen tietotesti.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Materiaalit näet Canvaksesta.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti ”Kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opinnosta vastaava opettaja tai muu tehtävään nimetty henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja pääsääntöisesti samaa arviointiasteikkoa kuin vastaavalla opintojaksolla tai -kokonaisuudella. Opiskelijalla on oikeus hakea osaamisen tunnustamista riippumatta siitä, missä, miten ja milloin osaaminen on hankittu. Opiskelija voi hakea myös työssä hankittavan osaamisen tunnistamista osaksi tutkintoa (työn opinnollistaminen). Opiskelija vastaa osaamisen osoittamisesta, todistamisesta ja riittävien tietojen toimittamisesta. Osaamisen arvioivat opiskelija ja näytön vastaanottava ohjaaja yhdessä. ” Katso lisätietoa opiskelijaintrasta.

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Laurean tutkintosääntö.) Virtuaalitoteutuksilla voidaan edellyttää muunlaista aktiivisuuden osoitusta paikan vahvistamiseksi viikon sisällä toteutuksen alkamisesta (Opetuksesta vastavan vararehtorin päätös 7/2019)."

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakso on laajuudeltaan 3op.
Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 26,7 tuntia opiskelijan tekemää työtä.
Opintojakso on 3 opintopisteen laajuinen, joka tarkoittaa opiskelijalle laskennallisesti 81 opiskeluun käytettyä tuntia, joten kalenteriin kannattaa myös ajatuksella suunnitella aikataulua tehtävien tekemiseen.

Sisältö ja sen jaksotus

Näyttöön perustuvan toiminnan osiossa käydään läpi näyttöön perustuvaa tietoa ja opiskellaan sen etsimistä ja hyödyntämistä.

Hoitotyön etiikan osiossa omaksutaan hoitotyötä ohjaavat eettiset periaatteet ja harjoitellaan eettisen ongelman ratkaisua. Lisäksi keskustellaan hoitotyön eettisyyteen liittyvistä osa-alueista, mm. kollegiaalisuus, ammattieettiset ohjeistukset jne.

Viestinnän osiossa perehdytään mm. tieteelliseen kirjoittamiseen. Palautettavia tehtäviä ovat testit ja essee. Testit ja tehtäväannot ovat canvasin työtilassa. Ennen ensimmäistä viestinnän tuntia perehdy esseen tehtäväantoon ja lue ennakkotehtävän teksti huolella.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.
Jos opinnon toteutustapaa on oleellisesti muutettu, hyödyntää opettaja toteutuksen laadun arvioinnissa opetuksen laatukriteereitä.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitettavaan arviointikriteeristöön (Laurean tutkintosääntö).

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä:

AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja -tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida

AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä

- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa.

Ilmoittautumisaika

22.05.2023 - 28.05.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Laurea Otaniemi, sote

Toimipiste

Laurea Otaniemi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 90

Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus (STG2), Laurea Otaniemi
Opettaja
  • Anne Maijala
  • Pia Lahtinen
  • Meri Punkari
Vastuuopettaja

Pia Lahtinen

Ryhmät
  • STG223SA
    Terveydenhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S23, Otaniemi
  • SHG223SA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S23, Otaniemi

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
- kuvata sairaanhoitajan/terveydenhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
- kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
- hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
- arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
- lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
- tunnistaa tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
- soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
- esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
- esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
- asennoitua myönteisesti tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
- keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
- tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Toteutustapa

Moduuli 1 Hoitotiede ja näyttöön perustuvaa hoitotyö & Tiedonhaku 1 op
Moduuli 2 Etiikka 1 op
Moduuli 3 Kirjallinen ja suullinen viestintä 1 op

Aika ja paikka

Canvas työtila
Zoom luennot

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojakson orientaatiossa osoitettu materiaali.
Sairaanhoitajan eettinen ohjeistus.

Sisältö ja sen jaksotus

Moduuli 1 Hoitotiede ja näyttöön perustuvaa hoitotyö 0,5 op & Tiedonhaku
Moduuli 2 Etiikka 1,5 op
Moduuli 3 Kirjallinen ja suullinen viestintä 1 op

Lisätietoja opiskelijoille

Opiskelija osaa

määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
kuvata sairaanhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
kuvata tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
myönteisen asenteen tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Arviointiasteikko

H-5

Hylätty (0)

Opiskelija ei saavuta hyväksytyn kriteereitä

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia ohjattuna opiskeltavia taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa
- ottaa vastaan ohjausta
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Ilmoittautumisaika

22.05.2023 - 28.05.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

67 % Lähiopetus, 33 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Tikkurila, sote

Toimipiste

Laurea Tikkurila

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
  • Irene Latva-Korpela
  • Saara Laakso
  • Eija Okker-Tikkunen
  • Monika Cseh
Vastuuopettaja

Eija Okker-Tikkunen

Ryhmät
  • SHV223SN
    Sairaanhoitajakoulutus, päivätoteutus, S23, Tikkurila

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
- kuvata sairaanhoitajan/terveydenhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
- kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
- hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
- arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
- lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
- tunnistaa tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
- soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
- esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
- esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
- asennoitua myönteisesti tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
- keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
- tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Toteutustapa

Opintojakso sisältää opintoja näyttöön perustuvan hoitotyön, viestinnän ja hoitotyön etiikan alueilta.

Opetus tapahtuu osin kampuksella lähiopetuksena ja osin verkossa (Canvas).
Viestintä tapahtuu pääasiassa Canvasissa opintojakson SH00BS76-3032 työtilassa.
Lukukauden lopussa on valtakunnallinen tietotesti.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opiskeluun liittyvä materiaali on Canvas oppimisalustalla SH00BS76-3032 Johdanto näyttöön perustuvaan hoitotyöhön.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Katso lisätietoa opiskelijaintrasta

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Aikataulut lukujärjestyksessä.
Tenttien aikataulut opintojakson SH00BS76-3032 työtilassa / Canvas.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus 3op.
1op / 27h

Osa 1. Näyttöön perustuva hoitotyö 1op / Eija Okker-Tikkunen (vastuulehtori)
Osa 2. Tiedonhaku (sis. ed. opintoon) / Monika Cseh
Osa 3. Hoitotyön filosofiset ja eettiset perusteet 1op / Eija Okker-Tikkunen
Osa 4. Kirjallinen ja suullinen viestintä 1op / Saara Laakso

Sisältö ja sen jaksotus

Näyttöön perustuvassa hoitotyössä opiskellaan näyttöön perustuvan tiedon perusperiaatteita, miten tietoa haetaan eri tietokannoista ja missä sitä käytetään.

Hoitotyön filosofiset ja eetiset perusteet sisältävät mm.etiikan peruskäsitteet sekä hoitotyötä ohjaavat eettiset periaatteet. Lisäksi keskustellaan hoitotyön eettisyyteen liittyvistä osa-alueista, mm. kollegiaalisuus, ammattieettiset ohjeistukset.

Viestinnässä perehdytään mm. tieteelliseen kirjoittamiseen. Palautettavia tehtäviä ovat testit, essee ja video. Testit ja tehtäväannot ovat Canvasin työtilassa SH00BS76-3032 Johdanto näyttöön perustuvaan hoitotyöhön.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitettavaan arviointikriteeristöön (Laurean tutkintosääntö).

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä.

Hylätty (0)

Opiskelija ei saavuta hyväksytyn suorituksen kriteereitä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia ohjattuna opiskeltavia taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa
- ottaa vastaan ohjausta
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Ilmoittautumisaika

22.05.2023 - 28.05.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

67 % Lähiopetus, 33 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Lohja, sote

Toimipiste

Laurea Lohja

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHF2), Laurea Lohja
Opettaja
  • Virpi Valkama
  • Liisa Ranta
  • Monika Cseh
  • Anja Mertanen
Vastuuopettaja

Virpi Valkama

Ryhmät
  • SHF223SA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S23, Lohja

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
- kuvata sairaanhoitajan/terveydenhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
- kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
- hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
- arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
- lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
- tunnistaa tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
- soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
- esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
- esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
- asennoitua myönteisesti tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
- keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
- tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Toteutustapa

Monimuotototeutus:

Opinnon toteutusta tukee Canvasiin rakennettu oppimisympäristö. Opinnolla on aikataulutettua opetusta tai ohjausta sekä kampuksella että etänä. Osasta tehtäviä annetaan henkilökohtaista palautetta opettajan toimesta sekä voidaan hyödyntää myös työelämä- ja vertaispalautteenantoa. Tehtävät,joista saa henkilökohtaisen palautteen ilmoitetaan opintojen alussa.

Opintojakso sisältää opintoja näyttöön perustuvan hoitotyön, viestinnän ja hoitotyön etiikan alueilta. Opetus tapahtuu osin kampuksella lähiopetuksena, etäluentoina ja osin verkossa (Canvas). Tehtävien erillisen aikataulun näet Canvaksen kalenterista.
Viestintä tapahtuu pääasiassa Canvaksen keskustelualueen kautta. Henkilökohtaisissa ja kiireellisissä asioissa laita opintojakson opettajalle viestiä sähköpostilla.

Lukukauden lopussa on valtakunnallinen tietotesti.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Canvaksen verkkokurssien materiaalit näet Canvaksesta kyseisten tehtävien kohdalta.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti ”Kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opinnosta vastaava opettaja tai muu tehtävään nimetty henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja pääsääntöisesti samaa arviointiasteikkoa kuin vastaavalla opintojaksolla tai -kokonaisuudella. Opiskelijalla on oikeus hakea osaamisen tunnustamista riippumatta siitä, missä, miten ja milloin osaaminen on hankittu. Opiskelija voi hakea myös työssä hankittavan osaamisen tunnistamista osaksi tutkintoa (työn opinnollistaminen). ... Opiskelija vastaa osaamisen osoittamisesta, todistamisesta ja riittävien tietojen toimittamisesta. Osaamisen arvioivat opiskelija ja näytön vastaanottava ohjaaja yhdessä. ” Katso lisätietoa opiskelijaintrasta.

Työelämäyhteistyö ja/tai TKI

Viestinnän tehtävä linkittyy työelämän tarpeeseen. Tehtävää tukee teoriaopetus näyttöön perustuvasta hoitotyöstä ja hoitotyön etiikasta.

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Tarkista testien päivämäärät Canvaksesta. Testit on mahdollista uusia kaksi kertaa.

Luentojen, työpajojen ja tehtävien palautuksien päivämäärät näet Pakista. Työpajat ovat läsnäolovelvoitteisia, mm eettisen ongelman ratkaisun työpaja.

Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle opintoon osallistumisensa vahvistamiseksi. Vaihtoehtoisesti opettaja voi määrittää myös muun tavan, jolla opiskelija vahvistaa osallistumisensa toteutukselle. Näitä toimia voidaan edellyttää viikon sisällä toteutuksen alkamisesta. Edellä esitetyn mukaisesti toimintatavan soveltaminen edellyttää, että opettaja tiedottaa toteutukselle hyväksyttyjä opiskelijoita käytänteestä ja että käytänne on kerrottu opinnon toteutussuunnitelmassa. Mikäli opiskelija on estynyt perusteluista syistä osallistumaan ensimmäiseen kontaktikertaan tai aktivoitumaan opinnoissa opettajan asettamien edellytysten mukaisesti, hänen tulee olla yhteydessä vastuuopettajaan toteutukselle osallistumisesta sopimiseksi. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta tai poissaolon syytä ei voida pitää perusteltuna. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija”.

Kansainvälisyys toteutuksella

Englanninkielisen tutkimuksen lukutekniikka ja hyödyntäminen tehtävässä

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakso on laajuudeltaan 3op. 1op on laskennallisesti 27h opiskelijan työaikaa.

Viestintä 1op
Näyttöön perustuva toiminta 1op
Hoitotyön etiikka 1op

Opintojen kuormittavuuslaskuri käydään läpi opintojen aloituksen yhteydessä

Sisältö ja sen jaksotus

Näyttöön perustuvan toiminnan osiossa käydään läpi näyttöön perustuvaa tietoa ja opiskellaan sen etsimistä ja hyödyntämistä.
Hoitotyön etiikan osiossa omaksutaan hoitotyötä ohjaavat eettiset periaatteet ja harjoitellaan eettisen ongelman ratkaisua. Lisäksi keskustellaan hoitotyön eettisyyteen liittyvistä osa-alueista, mm. kollegiaalisuus, ammattieettiset ohjeistukset jne.
Viestinnän osiossa perehdytään mm. tieteelliseen kirjoittamiseen. Palautettavia tehtäviä ovat testit ja essee. Testit ja tehtäväannot ovat canvasin työtilassa. Ennen ensimmäistä viestinnän tuntia perehdy esseen tehtäväantoon ja lue ennakkotehtävän teksti huolella.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.

Opinnon toteutustapa on arvoitu hyödyntäen opetuksen laatukriteereitä. Itsearviointi on opiskelijan nähtävillä Canvasissa.

Toteutukselle on varattu paikkoja Avoimen AMK:n opiskelijoille,

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaamisen arviointi kohdistuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja osaamisen taso arvioidaan opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitetun arviointikriteeristön perusteella (Laurean tutkintosääntö).
Opintojaksolla näyttöön perustuva hoitotyö arvioidaan K5-T1/ täydennettävä. Etiikka arvioidaan hyväksytty/hylätty. Viestintä arvioidaan K5 - T1/ täydennettävä.

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Ouriginalin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä:

AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja -tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida

AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Ilmoittautumisaika

22.05.2023 - 28.05.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

34 % Lähiopetus, 66 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Hyvinkää, sote

Toimipiste

Laurea Hyvinkää

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHB2), Laurea Hyvinkää
Opettaja
  • Monika Cseh
  • Terhi Hautaviita
  • Anja Mertanen
Vastuuopettaja

Terhi Hautaviita

Ryhmät
  • SHB223SA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S23, Hyvinkää

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
- kuvata sairaanhoitajan/terveydenhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
- kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
- hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
- arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
- lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
- tunnistaa tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
- soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
- esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
- esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
- asennoitua myönteisesti tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
- keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
- tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Toteutustapa

Opintojakso sisältää:
1. Lähiopetusta joko kampuksella tai reaaliaikaisesti zoomissa. Aikataulu ja paikka löytyvät lukujärjestyksestä.
2. Pienryhmätyöskentelyä
3. Opiskelijan itsenäistä opiskelua.
4. Tenttejä ja arvioitavia tehtäväpalautuksia Canvas-oppimisalustalla.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla hyödynnettävä sähköinen materiaali on linkitetty Canvas-oppimisalustalle ja käytettävät oppikirjat löytyvät samoin Canvasin tehtäväalueilta.

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Seuraavat tehtäväpalautukset ja tentit:

1. Näyttöön perustuva hoitotyö; työpajan ennakkotehtävä DL 1.9.2023 ja kertaava tentti Canvasissa DL 29.9.2023
2. Etiikka: työpajan ennakkotehtävä DL 1.9.2023 ja kertaava tentti DL 29.9.2023
4. Essee hoitotyön etiikasta yhdessä parin kanssa (sisältyy Kirjalliseen ja suulliseen viestintään). Palautus 17.9.2023
5. Video hoitotyön etiikasta ryhmässä (sisältyy Kirjalliseen ja suulliseen viestintään). Palautus 15.10.2023 ja Vertaispalaute 22.10.2023
6. Lähteet ja viitteet -testi 10.9.2023
7. Oikeakielisyystesti 10.9.2023

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 3 op ja se jakaantuu seuraavasti:

Näyttöön perustuva hoitotyö 1 op
Hoitotyön eettiset perusteet 1 op
Kirjallinen ja suullinen viestintä 1 op

1 op = 27 tuntia opiskelijan työtä. Opintojen etenemisen näkökulmasta on ensiarvoisen tärkeätä, että merkitset itsellesi opintojaksoon sisältyvät tehtäväpalautukset ja tentit kalenteriisi ja allokoit ajankohdat itsenäiselle opiskelulle sekä pienryhmätyöskentelylle.

Sisältö ja sen jaksotus

Näyttöön perustuva hoitotyö 1 op etenee seuraavasti: aloitusluento 24.8.2023 ja paikan vahvistaminen opintojaksolla (kts. tutkintosääntö), työpajan ennakkotehtävä DL 1.9.2023, työpaja ryhmät 1 + 2 7.9.2023 ja ryhmät 3 + 4 8.9.2023 sekä em. mainittuihin sisältyneiden keskeisten teemojen kertaava tentti Canvasissa DL 29.9.2023.

Hoitotyön eeettiset perusteet 1 op: aloitusluento 24.8.2023 ja paikan vahvistaminen opintojaksolla (kts. tutkintosääntö), työpajan ennakkotehtävä DL 1.9.2023, työpaja ryhmät 1 + 2 7.9.2023 ja ryhmät 3 + 4 8.9.2023 sekä em. mainittuihin sisältyneiden keskeisten teemojen kertaava tentti Canvasissa DL 29.9.2023.

Kirjallinen ja suullinen viestintä 1 op:
Sisältää seuraavat arvioitavat tehtävät:
1. Essee hoitotyön etiikasta yksilötehtäv. Arviointi 0 - 5.
2. Video hoitotyön etiikasta ryhmässä. Arviointi hyväksytty - hylätty
3. Lähteet ja viitteet -testi. Arviointi hyväksytty - hylätty
4. Oikeakielisyystesti. Arviointi hyväksytty - hylätty
.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaamisen arviointi kohdistuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja osaamisen taso arvioidaan opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitetun arviointikriteeristön perusteella (Laurean tutkintosääntö).

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Ouriginalin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä.

Opintojakson kokonaisarvosana asteikolla T1 - K5, joka määrityy numeerisesti arvioitavien tehtävien keskiarvona:
1. Näyttöön perustuva hoitotyön kertaava tentti DL 29.9.2023
2. Essee hoitotyön etiikasta..kts. viestintä
3. Hoitotyön etiikan kertaava tentti DL 29.9.2023.

Lisäksi opintojaksoon sisältyy seuraavat tehtävät, jotka arvioidaan asteikolla hyväksytty -hylätty:
1. Näyttöön perustuva hoitotyö työpaja ja sitä edeltävä ennakkotehtävä. Hyväksytty suoritus edellyttää ennakkotehtävän tekemistä sekä työpajaan osallistumista.
2. Hoitotyön etiikan työpaja ja sitä edeltävä ennakkotehtävä. Hyväksytyy suoritus edellyttää ennakkotehtävän tekemistä ja työpajaan osallistumista.
5. Video hoitotyön etiikasta ryhmässä (sisältyy Kirjalliseen ja suulliseen viestintään)
6. Lähteet ja viitteet -testi
7. Oikeakielisyystesti

Hylätty (0)

Seuraavat opintojaksoon sisältyvät tehtävät arvioidaan asteikolla hyväksytty - hylätty:

1. Etiikan työpaja: hyväksytyn suorituksen kriteerinä läsnäolo työpajapäivässä. Poissaoloa ei voi korvata erillisellä kirjallisella tehtävällä tms., vaan opiskelija osallistuu seuraavan lukukauden vastaavaan työpajaan.
3. Näyttöön perustuvan hoitotyön työpaja: hyväksytyn suorituksen kriteeri, kts kohta 1.
5. Video hoitotyön etiikasta ryhmässä. Hyväksytty suoritus edellyttää, että video on palautettu ja vertaispalaute annettu.
6. Lähteet ja viitteet -testi. Hyväksytty suoritus edellyttää, että 50 % vastauksista on oikein (12 p/24 p)
7. Oikeakielisyystesti. Hyväksytty suoritus edellyttää, että 50 % vastauksista on oikein (17 p/34 p).

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja -tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida

AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla

TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä

RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti

AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan

RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Essee hoitotyön etiikasta yhdessä parin kanssa pisteytys:
50 – 44 = 5
43 – 37 = 4
36 – 30 = 3
29 – 23 = 2
22 – 20 = 1

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 04.12.2022

Ajoitus

16.01.2023 - 31.07.2023

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

34 % Lähiopetus, 66 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Porvoo, sote

Toimipiste

Laurea Porvoo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHP2), Laurea Porvoo
Opettaja
  • Tiina Himmelroos
  • Monika Cseh
  • Anja Mertanen
Vastuuopettaja

Tiina Himmelroos

Ryhmät
  • SHP223KA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K23, Porvoo

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
- kuvata sairaanhoitajan/terveydenhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
- kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
- hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
- arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
- lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
- tunnistaa tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
- soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
- esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
- esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
- asennoitua myönteisesti tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
- keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
- tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Toteutustapa

Opintojakso sisältää opintoja näyttöön perustuvan hoitotyön, viestinnän ja hoitotyön etiikan alueilta. Aiheisiin liittyen on toteutuksella arvioitavia tehtäviä ja testejä.

Opetus tapahtuu osin kampuksella lähiopetuksena ja osin verkossa (Canvas, Zoom).

Viestintä tapahtuu pääasiassa Canvaksen keskustelualueen kautta.

Lukukauden lopussa on valtakunnallinen tietotesti.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Materiaalit näet Canvaksesta.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Katso lisätietoa opiskelijaintrasta.

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Laurean tutkintosääntö.) Virtuaalitoteutuksilla voidaan edellyttää muunlaista aktiivisuuden osoitusta paikan vahvistamiseksi viikon sisällä toteutuksen alkamisesta (Opetuksesta vastavan vararehtorin päätös 7/2019)."

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakso on laajuudeltaan 3op.
Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 26,7 tuntia opiskelijan tekemää työtä.
Opintojakso on 3 opintopisteen laajuinen, joka tarkoittaa opiskelijalle laskennallisesti 81 opiskeluun käytettyä tuntia, joten kalenteriin kannattaa myös ajatuksella suunnitella aikataulua tehtävien tekemiseen.

Sisältö ja sen jaksotus

Näyttöön perustuvan toiminnan osiossa käydään läpi näyttöön perustuvaa tietoa ja opiskellaan sen etsimistä ja hyödyntämistä.

Hoitotyön etiikan osiossa omaksutaan hoitotyötä ohjaavat eettiset periaatteet ja harjoitellaan eettisen ongelman ratkaisua. Lisäksi keskustellaan hoitotyön eettisyyteen liittyvistä osa-alueista, mm. kollegiaalisuus, ammattieettiset ohjeistukset jne.

Viestinnän osiossa perehdytään mm. tieteelliseen kirjoittamiseen. Palautettavia tehtäviä ovat testit ja essee. Testit ja tehtäväannot ovat canvasin työtilassa. Ennen ensimmäistä viestinnän tuntia perehdy esseen tehtäväantoon ja lue ennakkotehtävän teksti huolella.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.
Jos opinnon toteutustapaa on oleellisesti muutettu, hyödyntää opettaja toteutuksen laadun arvioinnissa opetuksen laatukriteereitä.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitettavaan arviointikriteeristöön (Laurean tutkintosääntö).

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä:

AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja -tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida

AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu.

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 04.12.2022

Ajoitus

01.01.2023 - 31.07.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Laurea Otaniemi, sote

Toimipiste

Laurea Otaniemi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHG2), Laurea Otaniemi
Opettaja
  • Pia Lahtinen
  • Meri Punkari
Vastuuopettaja

Pia Lahtinen

Ryhmät
  • SHG223KA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K23, Otaniemi

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
- kuvata sairaanhoitajan/terveydenhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
- kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
- hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
- arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
- lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
- tunnistaa tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
- soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
- esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
- esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
- asennoitua myönteisesti tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
- keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
- tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Toteutustapa

Moduuli 1 Hoitotiede ja näyttöön perustuvaa hoitotyö 0,5 op & Tiedonhaku
Moduuli 2 Etiikka 1,5 op
Moduuli 3 Kirjallinen viestintä 1 op

Aika ja paikka

Canvas työtila
Zoom luennot

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojakson orientaatiossa osoitettu materiaali.
Sairaanhoitajan eettinen ohjeistus.

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Kirjallinen viestintä:
31.1. Oikeakielisyystesti
15.2. Viitteet ja lähteet -testi
26.3. Esseen palautus

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 op vastaa opiskelijan noin 27h työmäärää.

Sisältö ja sen jaksotus

Moduuli 1 Hoitotiede ja näyttöön perustuvaa hoitotyö 0,5 op & Tiedonhaku
Moduuli 2 Etiikka 1,5 op
Moduuli 3 Kirjallinen viestintä 1 op

Lisätietoja opiskelijoille

Opiskelija osaa

määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
kuvata sairaanhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
kuvata tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
myönteisen asenteen tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Arviointiasteikko

H-5

Hylätty (0)

Opiskelija ei saavuta hyväksytyn kriteereitä

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia ohjattuna opiskeltavia taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa
- ottaa vastaan ohjausta
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 04.12.2022

Ajoitus

01.01.2023 - 31.07.2023

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

34 % Lähiopetus, 66 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Tikkurila, sote

Toimipiste

Laurea Tikkurila

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 45

Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus (STV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
  • Annika Kallio
  • Irene Latva-Korpela
  • Saara Laakso
  • Eija Okker-Tikkunen
  • Monika Cseh
Vastuuopettaja

Eija Okker-Tikkunen

Ryhmät
  • STV223KA
    Terveydenhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K23, Tikkurila

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
- kuvata sairaanhoitajan/terveydenhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
- kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
- hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
- arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
- lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
- tunnistaa tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
- soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
- esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
- esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
- asennoitua myönteisesti tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
- keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
- tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Toteutustapa

Opintojakso sisältää opintoja näyttöön perustuvan hoitotyön, viestinnän ja hoitotyön etiikan alueilta.

Opetus tapahtuu osin kampuksella lähiopetuksena ja osin verkossa (Canvas).
Viestintä tapahtuu pääasiassa Canvasissa (Ilmoitukset).
Lukukauden lopussa on valtakunnallinen tietotesti.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opiskeluun liittyvä materiaali on Canvas oppimisalustalla SH00BS76-3028 Johdanto näyttöön perustuvaan hoitotyöhön.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Katso lisätietoa opiskelijaintrasta

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Aikataulut lukujärjestyksessä.
Tenttien aikataulut Canvasissa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus 3op.
1op / 27h

Osa 1. Näyttöön perustuva hoitotyö 1op / Eija Okker-Tikkunen (vastuulehtori)
Osa 2. Tiedonhaku (sis. ed. opintoon) / Monika Cseh
Osa 3. Hoitotyön filosofiset ja eettiset perusteet 1op / Eija Okker-Tikkunen
Osa 4. Kirjallinen ja suullinen viestintä 1op / Saara Laakso

Sisältö ja sen jaksotus

Näyttöön perustuvassa hoitotyössä opiskellaan näyttöön perustuvan tiedon perusperiaatteita, miten hatietoaetaan eri tietokannoista ja missä sitä käytetään.

Hoitotyön filosofiset ja eetiset perusteet sisältävät mm.etiikan peruskäsitteet sekä hoitotyötä ohjaavat eettiset periaatteet. Lisäksi keskustellaan hoitotyön eettisyyteen liittyvistä osa-alueista, mm. kollegiaalisuus, ammattieettiset ohjeet.

Viestinnässä perehdytään mm. tieteelliseen kirjoittamiseen. Palautettavia tehtäviä ovat testit ja essee. Testit ja tehtävnäannot ovat Canvasin työtilassa SH00BS76-3020 Johdanto näyttöön perustuvaan hoitotyöhön.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitettavaan arviointikriteeristöön (Laurean tutkintosääntö).

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä:

AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja -tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida

AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu.

Hylätty (0)

Opiskelija ei saavuta hyväksytyn suorituksen kriteereitä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia ohjattuna opiskeltavia taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa
- ottaa vastaan ohjausta
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Ilmoittautumisaika

23.05.2022 - 29.05.2022

Ajoitus

01.01.2023 - 31.07.2023

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

67 % Lähiopetus, 33 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Tikkurila, sote

Toimipiste

Laurea Tikkurila

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
  • Annika Kallio
  • Irene Latva-Korpela
  • Saara Laakso
  • Eija Okker-Tikkunen
  • Monika Cseh
Vastuuopettaja

Eija Okker-Tikkunen

Ryhmät
  • SHV223KN
    Sairaanhoitajakoulutus, päivätoteutus, K23, Tikkurila

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
- kuvata sairaanhoitajan/terveydenhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
- kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
- hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
- arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
- lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
- tunnistaa tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
- soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
- esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
- esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
- asennoitua myönteisesti tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
- keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
- tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Toteutustapa

Opintojakso sisältää opintoja näyttöön perustuvan hoitotyön, viestinnän ja hoitotyön etiikan alueilta.

Opetus tapahtuu osin kampuksella lähiopetuksena ja osin verkossa (Canvas).
Viestintä tapahtuu pääasiassa Canvasissa (Ilmoitukset).
Lukukauden lopussa on valtakunnallinen tietotesti.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opiskeluun liittyvä materiaali on Canvas oppimisalustalla SH00BS76-3028 Johdanto näyttöön perustuvaan hoitotyöhön.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Katso lisätietoa opiskelijaintrasta

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Aikataulut lukujärjestyksessä.
Tenttien aikataulut Canvas.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus 3op.
1op / 27h

Osa 1. Näyttöön perustuva hoitotyö 1op / Eija Okker-Tikkunen (vastuulehtori)
Osa 2. Tiedonhaku (sis. ed. opintoon) / Monika Cseh
Osa 3. Hoitotyön filosofiset ja eettiset perusteet 1op / Eija Okker-Tikkunen
Osa 4. Kirjallinen ja suullinen viestintä 1op / Saara Laakso

Sisältö ja sen jaksotus

Näyttöön perustuvassa hoitotyössä opiskellaan näyttöön perustuvan tiedon perusperiaatteita, miten tietoa haetaan eri tietokannoista ja missä sitä käytetään.

Hoitotyön filosofiset ja eetiset perusteet sisältävät mm.etiikan peruskäsitteet sekä hoitotyötä ohjaavat eettiset periaatteet. Lisäksi keskustellaan hoitotyön eettisyyteen liittyvistä osa-alueista, mm. kollegiaalisuus, ammattieettiset ohjeistukset.

Viestinnässä perehdytään mm. tieteelliseen kirjoittamiseen. Palautettavia tehtäviä ovat testit, essee ja video. Testit ja tehtäväannot ovat Canvasin työtilassa SH00BS76-3020 Johdanto näyttöön perustuvaan hoitotyöhön.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitettavaan arviointikriteeristöön (Laurean tutkintosääntö).

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä:

AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja -tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida

AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Hylätty (0)

Opiskelija ei saavuta hyväksytyn suorituksen kriteereitä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia ohjattuna opiskeltavia taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa
- ottaa vastaan ohjausta
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 04.12.2022

Ajoitus

01.01.2023 - 31.07.2023

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

1 op

TKI-osuus

3 op

Toteutustapa

67 % Lähiopetus, 33 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Lohja, sote

Toimipiste

Laurea Lohja

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHF2), Laurea Lohja
Opettaja
  • Virpi Valkama
  • Anne Makkonen
  • Monika Cseh
  • Anja Mertanen
Vastuuopettaja

Anne Makkonen

Ryhmät
  • SHF223KA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K23, Lohja

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
- kuvata sairaanhoitajan/terveydenhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
- kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
- hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
- arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
- lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
- tunnistaa tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
- soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
- esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
- esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
- asennoitua myönteisesti tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
- keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
- tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Toteutustapa

Monimuotototeutus:

Opinnon toteutusta tukee Canvasiin rakennettu oppimisympäristö. Opinnolla on aikataulutettua opetusta tai ohjausta sekä kampuksella että etänä. Etäopetusta ei tallenneta. Osasta tehtäviä annetaan henkilökohtaista palautetta opettajan toimesta sekä voidaan hyödyntää myös työelämä- ja vertaispalautteenantoa. Tehtävät,joista saa henkilökohtaisen palautteen ilmoitetaan opintojen alussa.

Opintojakso sisältää opintoja näyttöön perustuvan hoitotyön, viestinnän ja hoitotyön etiikan alueilta. Opetus tapahtuu osin kampuksella lähiopetuksena, etäluentoina ja osin verkossa (Canvas). Tehtävien erillisen aikataulun näet Canvaksen kalenterista.
Viestintä tapahtuu pääasiassa Canvaksen keskustelualueen kautta. Henkilökohtaisissa ja kiireellisissä asioissa laita opintojakson opettajalle viestiä sähköpostilla.

Lukukauden lopussa on valtakunnallinen tietotesti.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Canvaksen verkkokurssien materiaalit näet Canvaksesta kyseisten tehtävien kohdalta.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti ”Kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opinnosta vastaava opettaja tai muu tehtävään nimetty henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja pääsääntöisesti samaa arviointiasteikkoa kuin vastaavalla opintojaksolla tai -kokonaisuudella. Opiskelijalla on oikeus hakea osaamisen tunnustamista riippumatta siitä, missä, miten ja milloin osaaminen on hankittu. Opiskelija voi hakea myös työssä hankittavan osaamisen tunnistamista osaksi tutkintoa (työn opinnollistaminen). ... Opiskelija vastaa osaamisen osoittamisesta, todistamisesta ja riittävien tietojen toimittamisesta. Osaamisen arvioivat opiskelija ja näytön vastaanottava ohjaaja yhdessä. ” Katso lisätietoa opiskelijaintrasta.

Työelämäyhteistyö ja/tai TKI

Viestinnän tehtävä linkittyy työelämän tarpeeseen. Tehtävää tukee teoriaopetus näyttöön perustuvasta hoitotyöstä ja hoitotyön etiikasta.

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Tarkista testien päivämäärät Canvaksesta. Testit on mahdollista uusia kaksi kertaa.

Luentojen, työpajojen ja tehtävien palautuksien päivämäärät näet Pakista. Työpajat ovat läsnäolovelvoitteisia, mm eettisen ongelman ratkaisun työpaja.

Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle opintoon osallistumisensa vahvistamiseksi. Vaihtoehtoisesti opettaja voi määrittää myös muun tavan, jolla opiskelija vahvistaa osallistumisensa toteutukselle. Näitä toimia voidaan edellyttää viikon sisällä toteutuksen alkamisesta. Edellä esitetyn mukaisesti toimintatavan soveltaminen edellyttää, että opettaja tiedottaa toteutukselle hyväksyttyjä opiskelijoita käytänteestä ja että käytänne on kerrottu opinnon toteutussuunnitelmassa. Mikäli opiskelija on estynyt perusteluista syistä osallistumaan ensimmäiseen kontaktikertaan tai aktivoitumaan opinnoissa opettajan asettamien edellytysten mukaisesti, hänen tulee olla yhteydessä vastuuopettajaan toteutukselle osallistumisesta sopimiseksi. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta tai poissaolon syytä ei voida pitää perusteltuna. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija”.

Kansainvälisyys toteutuksella

Englanninkielisen tutkimuksen lukutekniikka ja hyödyntäminen tehtävässä

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakso on laajuudeltaan 3op. 1op on laskennallisesti 27h opiskelijan työaikaa.

Viestintä 1op
Näyttöön perustuva toiminta 1op
Hoitotyön etiikka 1op

Opintojen kuormittavuuslaskuri käydään läpi opintojen aloituksen yhteydessä

Sisältö ja sen jaksotus

Näyttöön perustuvan toiminnan osiossa käydään läpi näyttöön perustuvaa tietoa ja opiskellaan sen etsimistä ja hyödyntämistä.
Hoitotyön etiikan osiossa omaksutaan hoitotyötä ohjaavat eettiset periaatteet ja harjoitellaan eettisen ongelman ratkaisua. Lisäksi keskustellaan hoitotyön eettisyyteen liittyvistä osa-alueista, mm. kollegiaalisuus, ammattieettiset ohjeistukset jne.
Viestinnän osiossa perehdytään mm. tieteelliseen kirjoittamiseen. Palautettavia tehtäviä ovat testit ja essee. Testit ja tehtäväannot ovat canvasin työtilassa. Ennen ensimmäistä viestinnän tuntia perehdy esseen tehtäväantoon ja lue ennakkotehtävän teksti huolella.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.

Opinnon toteutustapa on arvoitu hyödyntäen opetuksen laatukriteereitä. Itsearviointi on opiskelijan nähtävillä Canvasissa.

Toteutukselle on varattu paikkoja Avoimen AMK:n opiskelijoille,

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaamisen arviointi kohdistuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja osaamisen taso arvioidaan opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitetun arviointikriteeristön perusteella (Laurean tutkintosääntö).
Opintojaksolla näyttöön perustuva hoitotyö arvioidaan K5-T1/ täydennettävä. Etiikka arvioidaan hyväksytty/hylätty. Viestintä arvioidaan K5 - T1/ täydennettävä.

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Ouriginalin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä:

AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja -tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida

AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 04.12.2022

Ajoitus

01.01.2023 - 31.07.2023

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

34 % Lähiopetus, 66 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Hyvinkää, sote

Toimipiste

Laurea Hyvinkää

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHB2), Laurea Hyvinkää
Opettaja
  • Monika Cseh
  • Terhi Hautaviita
  • Anja Mertanen
Vastuuopettaja

Terhi Hautaviita

Ryhmät
  • SHB223KA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuototeutus, K23, Hyvinkää

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
- kuvata sairaanhoitajan/terveydenhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
- kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
- hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
- arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
- lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
- tunnistaa tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
- soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
- esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
- esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
- asennoitua myönteisesti tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
- keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
- tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Toteutustapa

Opintojakso sisältää:
1. Lähiopetusta joko kampuksella tai reaaliaikaisesti zoomissa. Aikataulu ja paikka löytyvät lukujärjestyksestä.
2. Pienryhmätyöskentelyä ja pienryhmissä suoritettavia arvioitavia tehtäviä.
3. Opiskelijan itsenäistä opiskelua.
4. Tentejä ja arvioitavia tehtäväpalautuksia Canvas-oppimisalustalla.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla hyödynnettävä sähköinen materiaali on linkitetty Canvas-oppimisalustalle ja käytettävät oppikirjat löytyvät samoin Canvasin tehtäväalueilta.

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Seuraavat tehtäväpalautukset ja tentit:

1. Näyttöön perustuva hoitotyö -tietotesti. Tehtävä 5.4.2023 klo 16 mennessä.
2. Keskustelu: Etiikka hoitotyössä ja ammatillinen yhteistyösuhde. Tehtävä viimeistään 24.3.2023 klo 16 mennessä.
3. Eettisen ongelman ratkaiseminen (pienyhmätehtävä). Tehtävä palautettava Canvasiin viimeistään 13.3.2023 klo 16. Esitys seminaarissa 21.3.2023. Seminaarissa läsnäolovelvollisuus.
4. Essee hoitotyön etiikasta yhdessä parin kanssa (sisältyy Kirjalliseen ja suulliseen viestintään). Palautus 10.2.2023
5. Video hoitotyön etiikasta ryhmässä (sisältyy Kirjalliseen ja suulliseen viestintään). Palautus 14.3.2023 ja Vertaispalaute 23.3.2023
6. Lähteet ja viitteet -testi 6.2.2023
7. Oikeakielisyystesti 6.2.2023

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 3 op ja se jakaantuu seuraavasti:

Näyttöön perustuva hoitotyö ja hoitotyön eettiset perusteet 2 op
Kirjallinen ja suullinen viestintä 1 op

1 op = 27 tuntia opiskelijan työtä. Opintojen etenemisen näkökulmasta on ensiarvoisen tärkeätä, että merkitset itsellesi opintojaksoon sisältyvät tehtäväpalautukset ja tentit kalenteriisi ja allokoit ajankohdat itsenäiselle opiskelulle sekä pienryhmätyöskentelylle.

Sisältö ja sen jaksotus

Näyttöön perustuva hoityö ja hoitotyön eettiset perusteet 2 op:
- jakaantuu kahteen osaan:
1. Näyttöön perustuva hoitotyö; sisältää numeerisesti arvioitavan Näyttöön perustuva hoitotyö -tietotestin.
2. Hoitotyön eettiset ja filosofiset perusteet: sisältää hyväksytty - hylätty arvioitavat 2 tehtävää:
Keskustelu: Etiikka hoitotyössä ja ammatillinen yhteistyösuhde sekä
Eettisen ongelman ratkaiseminen (pienryhmätehtävä) ja osallistuminen seminaariin
21.3.2023.

Kirjallinen ja suullinen viestintä 1 op:
Sisältää seuraavat arvioitavat tehtävät:
1. Essee hoitotyön etiikasta yhdessä parin kanssa. Arviointi 0 - 5.
2. Video hoitotyön etiikasta ryhmässä. Arviointi hyväksytty - hylätty
3. Lähteet ja viitteet -testi. Arviointi hyväksytty - hylätty
4. Oikeakielisyystesti. Arviointi hyväksytty - hylätty
.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson kokonaisarvosana asteikolla T1 - K5, joka määrityy numeerisesti arvioitavien tehtävien keskiarvona:
1. Näyttöön perustuva hoitotyö -tietotesti sekä
2. Essee hoitotyön etiikasta yhdessä parin kanssa

Lisäksi opintojaksoon sisältyy seuraavat tehtävät, jotka arvioidaan asteikolla hyväksytty -hylätty:
2. Keskustelu: Etiikka hoitotyössä ja ammatillinen yhteistyösuhde.
3. Eettisen ongelman ratkaiseminen (pineryhmätehtävä)
5. Video hoitotyön etiikasta ryhmässä (sisältyy Kirjalliseen ja suulliseen viestintään)
6. Lähteet ja viitteet -testi
7. Oikeakielisyystesti

Hylätty (0)

Seuraavat opintojaksoon sisältyvät tehtävät arvioidaan asteikolla hyväksytty - hylätty:

1. Keskustelu: Etiikka hoitotyössä ja ammatillinen yhteistyösuhde.Hyväksytty suoritus edellyttää, että opiskelija osalistuu keskustelualueen keskusteluun aktiivisesti vähintään 4 (neljällä) kirjoituksella.
3. Eettisen ongelman ratkaiseminen (pienyhmätehtävä). Hyväksytty suoritus edellyttää, että opiskelija tekee tehtävän pienryhmässä annettujen ohjeistusten mukaisesti ja esittää työnsä seminaarissa 21.3.2023.
5. Video hoitotyön etiikasta ryhmässä. Hyväksytty suoritus edellyttää, että video on palautettu ja vertaispalaute annettu.
6. Lähteet ja viitteet -testi. Hyväksytty suoritus edellyttää, että 50 % vastauksista on oikein (12 p/24 p)
7. Oikeakielisyystesti. Hyväksytty suoritus edellyttää, että 50 % vastauksista on oikein (17 p/34 p).

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

1. Näyttöön perustuva hoitotyö -tietotestin pisteytys:
Hylätty 0-174 pistettä
T1. 175-209 pistettä
T2. 210-244 pistettä
H3. 245-279 pistettä
H4. 280-314 pistettä
K5. 315-350 pistettä

2. Essee hoitotyön etiikasta yhdessä parin kanssa pisteytys:
50 – 44 = 5
43 – 37 = 4
36 – 30 = 3
29 – 23 = 2
22 – 20 = 1

Ilmoittautumisaika

23.05.2022 - 29.05.2022

Ajoitus

25.08.2022 - 31.10.2022

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

2 op

TKI-osuus

2 op

Toteutustapa

34 % Lähiopetus, 66 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Lohja, sote

Toimipiste

Laurea Lohja

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHF2), Laurea Lohja
Opettaja
  • Anne Makkonen
  • Monika Cseh
  • Anja Mertanen
Vastuuopettaja

Anne Makkonen

Ajoitusryhmät
  • Avoin AMK (Koko: 5. Avoin AMK: 5.)
Ryhmät
  • SHF222SA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S22, Lohja
Pienryhmät
  • Avoin AMK

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
- kuvata sairaanhoitajan/terveydenhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
- kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
- hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
- arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
- lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
- tunnistaa tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
- soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
- esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
- esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
- asennoitua myönteisesti tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
- keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
- tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Toteutustapa

Opintojakso sisältää opintoja näyttöön perustuvan hoitotyön, viestinnän ja hoitotyön etiikan alueilta. Opetus tapahtuu osin kampuksella lähiopetuksena, etäluentoina ja osin verkossa (Canvas). Tehtävien erillisen aikataulun näet Canvaksen kalenterista.
Viestintä tapahtuu pääasiassa Canvaksen keskustelualueen kautta. Henkilökohtaisissa ja kiireellisissä asioissa laita opintojakson opettajalle viestiä sähköpostilla.

Lukukauden lopussa on valtakunnallinen tietotesti.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Canvaksen verkkokurssien materiaalit näet Canvaksesta kyseisten tehtävien kohdalta.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Katso lisätietoa opiskelijaintrasta

Työelämäyhteistyö ja/tai TKI

Viestinnän tehtävä linkittyy työelämän tarpeeseen.

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Tarkista testien päivämäärät Canvaksesta. Testit on mahdollista uusia kaksi kertaa.

Luentojen, työpajojen ja tehtävien palautuksien päivämäärät näet Pakista.

Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Laurean tutkintosääntö.) Virtuaalitoteutuksilla voidaan edellyttää muunlaista aktiivisuuden osoitusta paikan vahvistamiseksi viikon sisällä toteutuksen alkamisesta (Opetuksesta vastavan vararehtorin päätös 7/2019). ”

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakso on laajuudeltaan 3op. 1op on laskennallisesti 27h opiskelijan työaikaa.

Viestintä 1op
Näyttöön perustuva toiminta 1op
Hoitotyön etiikka 1op

Sisältö ja sen jaksotus

Näyttöön perustuvan toiminnan osiossa käydään läpi näyttöön perustuvaa tietoa ja opiskellaan sen etsimistä ja hyödyntämistä.
Hoitotyön etiikan osiossa omaksutaan hoitotyötä ohjaavat eettiset periaatteet ja harjoitellaan eettisen ongelman ratkaisua. Lisäksi keskustellaan hoitotyön eettisyyteen liittyvistä osa-alueista, mm. kollegiaalisuus, ammattieettiset ohjeistukset jne.
Viestinnän osiossa perehdytään mm. tieteelliseen kirjoittamiseen. Palautettavia tehtäviä ovat testit ja essee. Testit ja tehtäväannot ovat canvasin työtilassa. Ennen ensimmäistä viestinnän tuntia perehdy esseen tehtäväantoon ja lue ennakkotehtävän teksti huolella.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.

Soveltuu avoimen AMK:n opintoihin.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitettavaan arviointikriteeristöön (Laurean tutkintosääntö). Opintojakson Laurea-tasoiset arviointiperusteet tarkentuvat marraskuun aikana ja tieto täydentyy Peppiin joulukuun ensimmäisellä viikolla.

Opintojaksolla näyttöön perustuva hoitotyö ja etiikka arvioidaan hyväksytty/hylätty.

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä:

AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja -tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida

AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

[Jätä soveltuvilta osin:] Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. [Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.]

Ilmoittautumisaika

23.05.2022 - 29.05.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

34 % Lähiopetus, 66 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Porvoo, sote

Toimipiste

Laurea Porvoo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHP2), Laurea Porvoo
Opettaja
  • Tiina Himmelroos
  • Monika Cseh
  • Anja Mertanen
Vastuuopettaja

Tiina Himmelroos

Ryhmät
  • SHP222SA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S22, Porvoo

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
- kuvata sairaanhoitajan/terveydenhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
- kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
- hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
- arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
- lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
- tunnistaa tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
- soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
- esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
- esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
- asennoitua myönteisesti tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
- keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
- tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Toteutustapa

Opintojakso sisältää opintoja näyttöön perustuvan hoitotyön, viestinnän ja hoitotyön etiikan alueilta. Aiheisiin liittyen on toteutuksella arvioitavia tehtäviä ja testejä.

Opetus tapahtuu osin kampuksella lähiopetuksena ja osin verkossa (Canvas, Zoom).
.
Viestintä tapahtuu pääasiassa Canvaksen keskustelualueen kautta.

Lukukauden lopussa on valtakunnallinen tietotesti.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Materiaalit näet Canvaksesta.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Katso lisätietoa opiskelijaintrasta

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Laurean tutkintosääntö.) Virtuaalitoteutuksilla voidaan edellyttää muunlaista aktiivisuuden osoitusta paikan vahvistamiseksi viikon sisällä toteutuksen alkamisesta (Opetuksesta vastavan vararehtorin päätös 7/2019). ”

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakso on laajuudeltaan 3op.

1op on laskennallisesti 27h opiskelijan työaikaa.

Sisältö ja sen jaksotus

Näyttöön perustuvan toiminnan osiossa käydään läpi näyttöön perustuvaa tietoa ja opiskellaan sen etsimistä ja hyödyntämistä.

Hoitotyön etiikan osiossa omaksutaan hoitotyötä ohjaavat eettiset periaatteet ja harjoitellaan eettisen ongelman ratkaisua. Lisäksi keskustellaan hoitotyön eettisyyteen liittyvistä osa-alueista, mm. kollegiaalisuus, ammattieettiset ohjeistukset jne.

Viestinnän osiossa perehdytään mm. tieteelliseen kirjoittamiseen. Palautettavia tehtäviä ovat testit ja essee. Testit ja tehtäväannot ovat canvasin työtilassa. Ennen ensimmäistä viestinnän tuntia perehdy esseen tehtäväantoon ja lue ennakkotehtävän teksti huolella.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.
Jos opinnon toteutustapaa on oleellisesti muutettu, hyödyntää opettaja toteutuksen laadun arvioinnissa opetuksen laatukriteereitä.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitettavaan arviointikriteeristöön (Laurean tutkintosääntö).

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä:

AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja -tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida

AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu.

Ilmoittautumisaika

23.05.2022 - 29.05.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

67 % Lähiopetus, 33 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Tikkurila, sote

Toimipiste

Laurea Tikkurila

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
  • Tiina Leino
  • Saara Laakso
  • Monika Cseh
Vastuuopettaja

Tiina Leino

Ryhmät
  • SHV222SN
    Sairaanhoitajakoulutus, päivätoteutus, S22, Tikkurila

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
- kuvata sairaanhoitajan/terveydenhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
- kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
- hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
- arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
- lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
- tunnistaa tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
- soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
- esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
- esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
- asennoitua myönteisesti tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
- keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
- tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Toteutustapa

Opintojakso sisältää opintoja näyttöön perustuvan hoitotyön, viestinnän ja hoitotyön etiikan alueilta.

Opetus tapahtuu osin kampuksella lähiopetuksena ja osin verkossa (Canvas).
.
Viestintä tapahtuu pääasiassa Canvaksen keskustelualueen kautta.

Lukukauden lopussa on valtakunnallinen tietotesti.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojakson orientaatiossa osoitettu materiaali.
Sairaanhoitajan eettinen ohjeistus.
Materiaalit näet Canvaksesta.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Katso lisätietoa opiskelijaintrasta

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Laurean tutkintosääntö.) Virtuaalitoteutuksilla voidaan edellyttää muunlaista aktiivisuuden osoitusta paikan vahvistamiseksi viikon sisällä toteutuksen alkamisesta (Opetuksesta vastavan vararehtorin päätös 7/2019). ”

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakso on laajuudeltaan 3op. 1op on laskennallisesti 27h opiskelijan työaikaa.

Viestintä 1op
Näyttöön perustuva toiminta 1op
Hoitoyön etiikka 1op

Sisältö ja sen jaksotus

Näyttöön perustuvan toiminnan osiossa käydään läpi näyttöön perustuvaa tietoa ja opsikellaan sen etsimistä ja hyödyntämistä.

Hoitotyön etiikan osiossa omaksutaan hoitotyötä ohjaavat eettiset periaatteet ja harjoitellaan eettisen ongelman ratkaisua. Lisäksi keskustellaan hoitotyön eettisyyteen liittyvistä osa-alueista, mm. kollegiaalisuus, ammattieettiset ohjeistukset jne.

Viestinnän osiossa perehdytään mm. tieteelliseen kirjoittamiseen. Palautettavia tehtäviä ovat testit ja essee. Testit ja tehtäväannot ovat canvasin työtilassa. Ennen ensimmäistä viestinnän tuntia perehdy esseen tehtäväantoon ja lue ennakkotehtävän teksti huolella.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.
Jos opinnon toteutustapaa on oleellisesti muutettu, hyödyntää opettaja toteutuksen laadun arvioinnissa opetuksen laatukriteereitä. Itsearviointi on opiskelijan nähtävillä esim. Canvasissa tai Teamsissa.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitettavaan arviointikriteeristöön (Laurean tutkintosääntö).

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä:

AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja -tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida

AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu.

Hylätty (0)

Opiskelija ei saavuta hyväksytyn kriteereitä

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia ohjattuna opiskeltavia taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa
- ottaa vastaan ohjausta
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Ilmoittautumisaika

23.05.2022 - 29.05.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Laurea Otaniemi, sote

Toimipiste

Laurea Otaniemi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

100 - 120

Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus (STG2), Laurea Otaniemi
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHG2), Laurea Otaniemi
Opettaja
  • Saara Laakso
  • Pia Lahtinen
Vastuuopettaja

Pia Lahtinen

Ryhmät
  • STG222SA
    Terveydenhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S22, Otaniemi
  • SHG222SA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S22, Otaniemi
  • SHG222SA2
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S22, Otaniemi, ryhmä 2

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
- kuvata sairaanhoitajan/terveydenhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
- kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
- hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
- arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
- lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
- tunnistaa tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
- soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
- esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
- esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
- asennoitua myönteisesti tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
- keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
- tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Toteutustapa

Moduuli 1 Hoitotiede ja näyttöön perustuvaa hoitotyö 0,5 op & Tiedonhaku
Moduuli 2 Etiikka 1,5 op
Moduuli 3 Kirjallinen ja suullinen viestintä 1 op

Aika ja paikka

Canvas työtila
Zoom luennot

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojakson orientaatiossa osoitettu materiaali.
Sairaanhoitajan eettinen ohjeistus.

Sisältö ja sen jaksotus

Moduuli 1 Hoitotiede ja näyttöön perustuvaa hoitotyö 0,5 op & Tiedonhaku
Moduuli 2 Etiikka 1,5 op
Moduuli 3 Kirjallinen ja suullinen viestintä 1 op

Lisätietoja opiskelijoille

Opiskelija osaa

määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
kuvata sairaanhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
kuvata tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
myönteisen asenteen tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Arviointiasteikko

H-5

Hylätty (0)

Opiskelija ei saavuta hyväksytyn kriteereitä

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia ohjattuna opiskeltavia taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa
- ottaa vastaan ohjausta
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Ilmoittautumisaika

23.05.2022 - 29.05.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

34 % Lähiopetus, 66 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Hyvinkää, sote

Toimipiste

Laurea Hyvinkää

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHB2), Laurea Hyvinkää
Opettaja
  • Monika Cseh
  • Terhi Hautaviita
  • Anja Mertanen
Vastuuopettaja

Terhi Hautaviita

Ryhmät
  • SHB222SA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S22, Hyvinkää

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
- kuvata sairaanhoitajan/terveydenhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
- kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
- hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
- arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
- lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
- tunnistaa tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
- soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
- esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
- esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
- asennoitua myönteisesti tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
- keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
- tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Toteutustapa

Opintojakso sisältää:
1. Lähiopetusta joko kampuksella tai reaaliaikaisesti zoomissa. Aikataulu ja paikka löytyvät lukujärjestyksestä.
2. Pienryhmätyöskentelyä ja pienryhmissä suoritettavia arvioitavia tehtäviä.
3. Opiskelijan itsenäistä opiskelua.
4. Tentejä ja arvioitavia tehtäväpalautuksia Canvas-oppimisalustalla.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojaksolla hyödynnettävä sähköinen materiaali on linkitetty Canvas-oppimisalustalle ja käytettävät oppikirjat löytyvät samoin Canvasin tehtäväalueilta.

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Seuraavat tehtäväpalautukset ja tentit:

1. Näyttöön perustuva hoitotyö -tietotesti. Tehtävä 14.10.2022 mennessä.
2. Keskustelu: Etiikka hoitotyössä ja ammatillinen yhteistyösuhde. Tehtävä viimeistään 14.10.2022 mennessä.
3. Eettisen ongelman ratkaiseminen (pienyhmätehtävä). Tehtävä viimeistään 14.10.2022.
4. Essee hoitotyön etiikasta yhdessä parin kanssa (sisältyy Kirjalliseen ja suulliseen viestintään). Palautus 23.9.2022.
5. Video hoitotyön etiikasta ryhmässä (sisältyy Kirjalliseen ja suulliseen viestintään). Palautus 31.10.2022. Vertaispalaute 6.11.2022 mennessä
6. Lähteet ja viitteet -testi 30.10.2022 mennessä.
7. Oikeakielisyystesti 30.10.2022 mennessä.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 3 op ja se jakaantuu seuraavasti:

Näyttöön perustuva hoitotyö ja hoitotyön eettiset perusteet 2 op
Kirjallinen ja suullinen viestintä 1 op

1 op = 27 tuntia opiskelijan työtä. Opintojen etenemisen näkökulmasta on ensiarvoisen tärkeätä, että merkitset itsellesi opintojaksoon sisältyvät tehtäväpalautukset ja tentit kalenteriisi ja allokoit ajankohdat itsenäiselle opiskelulle sekä pienryhmätyöskentelylle.

Sisältö ja sen jaksotus

Näyttöön perustuva hoityö ja hoitotyön eettiset perusteet 2 op:
- jakaantuu kahteen osaan:
1. Näyttöön perustuva hoitotyö; sisältää numeerisesti arvioitavan Näyttöön perustuva hoitotyö -tietotestin.
2. Hoitotyön eettiset ja filosofiset perusteet: sisältää hyväksytty - hylätty arvioitavat 2 tehtävää:
Keskustelu: Etiikka hoitotyössä ja ammatillinen yhteistyösuhde sekä
Eettisen ongelman ratkaiseminen (pienryhmätehtävä)

Kirjallinen ja suullinen viestintä 1 op:
Sisältää seuraavat arvioitavat tehtävät:
1. Essee hoitotyön etiikasta yhdessä parin kanssa
2. Video hoitotyön etiikasta ryhmässä
3. Lähteet ja viitteet -testi
4. Oikeakielisyystesti

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson kokonaisarvosana asteikolla T1 - K5, joka määrityy numeerisesti arvioitavien tehtävien keskiarvona:
1. Näyttöön perustuva hoitotyö -tietotesti sekä
2. Essee hoitotyön etiikasta yhdessä parin kanssa

Lisäksi opintojaksoon sisältyy seuraavat tehtävät, jotka arvioidaan asteikolla hyväksytty -hylätty:
2. Keskustelu: Etiikka hoitotyössä ja ammatillinen yhteistyösuhde.
3. Eettisen ongelman ratkaiseminen (pineryhmätehtävä)
5. Video hoitotyön etiikasta ryhmässä (sisältyy Kirjalliseen ja suulliseen viestintään)
6. Lähteet ja viitteet -testi
7. Oikeakielisyystesti

Hylätty (0)

Seuraavat opintojaksoon sisältyvät tehtävät arvioidaan asteikolla hyväksytty - hylätty:

1. Keskustelu: Etiikka hoitotyössä ja ammatillinen yhteistyösuhde.Hyväksytty suoritus edellyttää, että opiskelija osalistuu keskustelualueen keskusteluun aktiivisesti vähintään 4 (neljällä) kirjoituksella.
3. Eettisen ongelman ratkaiseminen (pienyhmätehtävä). Hyväksytty suoritus edellyttää, että opiskelija osallistuu pienryhmätyöskentelyyn, pienryhmä tuottaa tehtävänannon mukaisen kirjallisen työn sekä antaa ohjeistuksen mukaisen vertaispalautteen.
5. Video hoitotyön etiikasta ryhmässä. Hyväksytty suoritus edellyttää, että video on palautettu ja vertaispalaute annettu.
6. Lähteet ja viitteet -testi. Hyväksytty suoritus edellyttää, että 50 % vastauksista on oikein (12 p/24 p)
7. Oikeakielisyystesti. Hyväksytty suoritus edellyttää, että 50 % vastauksista on oikein (17 p/34 p).

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

1. Näyttöön perustuva hoitotyö -tietotestin pisteytys:
Hylätty 0-174 pistettä
T1. 175-209 pistettä
T2. 210-244 pistettä
H3. 245-279 pistettä
H4. 280-314 pistettä
K5. 315-350 pistettä

2. Essee hoitotyön etiikasta yhdessä parin kanssa pisteytys:
50 – 44 = 5
43 – 37 = 4
36 – 30 = 3
29 – 23 = 2
22 – 20 = 1

Ilmoittautumisaika

23.05.2022 - 29.05.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

67 % Lähiopetus, 33 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Tikkurila, sote

Toimipiste

Laurea Tikkurila

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
  • Saara Laakso
  • Eija Okker-Tikkunen
  • Monika Cseh
Vastuuopettaja

Heli Karjalainen

Ryhmät
  • SHV222SA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S22, Tikkurila

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
- kuvata sairaanhoitajan/terveydenhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
- kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
- hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
- arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
- lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
- tunnistaa tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
- soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
- esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
- esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
- asennoitua myönteisesti tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
- keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
- tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Toteutustapa

Opintojakso sisältää opintoja näyttöön perustuvan hoitotyön, viestinnän ja hoitotyön etiikan alueilta.

Opetus tapahtuu osin kampuksella lähiopetuksena ja osin verkossa (Canvas).
Viestintä tapahtuu pääasiassa Canvaksen keskustelu- ja ilmoitusalustoilla.
Lukukauden lopussa on valtakunnallinen tietotesti.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opiskeluun liittyvä materiaali on Canvas oppimisalustalla SH00BS76-3020 Johdanto näyttöön perustuvaan hoitotyöhön.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Katso lisätietoa opiskelijaintrasta

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Aikataulut lukujärjestyksessä sekä
Canvasin oppimisalustalla SH00BS76-3020 Johdanto näyttöön perustuvaan hoitotyöhön.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus 3op.
1op / 27h

Osa 1. Näyttöön perustuva hoitotyö 1op / Eija Okker-Tikkunen (vastuulehtori)
Osa 2. Tiedonhaku (sis. ed. opintoon) / Monika Cseh
Osa 3. Hoitotyön filosofiset ja eettiset perusteet 1op / Eija Okker-Tikkunen
Osa 4. Kirjallinen ja suullinen viestintä 1op / Saara Laakso

Sisältö ja sen jaksotus

Näyttöön perustuvassa hoitotyössä opiskellaan näyttöön perustuvan tiedon perusperiaatteita, miten sitä haetaan eri tietokannoista ja missä sitä käytetään.

Hoitotyön filosofiset ja eetiset perusteet sisältävät mm.etiikan peruskäsitteet sekä hoitotyötä ohjaavat eettiset periaatteet. Lisäksi keskustellaan hoitotyön eettisyyteen liittyvistä osa-alueista, mm. kollegiaalisuus, ammattieettiset ohjeistukset.

Viestinnässä perehdytään mm. tieteelliseen kirjoittamiseen. Palautettavia tehtäviä ovat testit ja essee. Testit ja tehtäväannot ovat Canvasin työtilassa SH00BS76-3020 Johdanto näyttöön perustuvaan hoitotyöhön.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitettavaan arviointikriteeristöön (Laurean tutkintosääntö).

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä:

AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja -tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida

AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu.

Hylätty (0)

Opiskelija ei saavuta hyväksytyn suorituksen kriteereitä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia ohjattuna opiskeltavia taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa
- ottaa vastaan ohjausta
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Ilmoittautumisaika

23.05.2022 - 29.05.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

67 % Lähiopetus, 33 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Tikkurila, sote

Toimipiste

Laurea Tikkurila

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
  • Saara Laakso
  • Eija Okker-Tikkunen
  • Monika Cseh
Vastuuopettaja

Eija Okker-Tikkunen

Ryhmät
  • SHV222SA2
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S22, Tikkurila, ryhmä 2

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
- kuvata sairaanhoitajan/terveydenhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
- kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
- hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
- arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
- lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
- tunnistaa tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
- soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
- esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
- esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
- asennoitua myönteisesti tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
- keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
- tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Toteutustapa

Opintojakso sisältää opintoja näyttöön perustuvan hoitotyön, viestinnän ja hoitotyön etiikan alueilta.

Opetus tapahtuu osin kampuksella lähiopetuksena ja osin verkossa (Canvas).
Viestintä tapahtuu pääasiassa Canvaksen keskustelu- ja ilmoitusalustoilla.
Lukukauden lopussa on valtakunnallinen tietotesti.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opiskeluun liittyvä materiaali on Canvas oppimisalustalla SH00BS76-3023 Johdanto näyttöön perustuvaan hoitotyöhön.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Katso lisätietoa opiskelijaintrasta

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Aikataulut lukujärjestyksessä sekä
Canvasin oppimisalustalla SH00BS76-3023 Johdanto näyttöön perustuvaan hoitotyöhön.

29.11.2021 - 05.12.2021

Ajoitus

10.01.2022 - 31.05.2022

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

34 % Lähiopetus, 66 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Porvoo, sote

Toimipiste

Laurea Porvoo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHP2), Laurea Porvoo
Opettaja
  • Maija Aho
  • Monika Cseh
  • Anja Mertanen
Vastuuopettaja

Maija Aho

Ryhmät
  • SHP222KA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K22, Porvoo

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
- kuvata sairaanhoitajan/terveydenhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
- kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
- hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
- arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
- lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
- tunnistaa tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
- soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
- esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
- esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
- asennoitua myönteisesti tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
- keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
- tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Toteutustapa

Opintojakso sisältää opintoja näyttöön perustuvan hoitotyön, viestinnän ja hoitotyön etiikan alueilta.

Opetus tapahtuu osin kampuksella lähiopetuksena ja osin verkossa (Canvas).
.
Viestintä tapahtuu pääasiassa Canvaksen keskustelualueen kautta.

Lukukauden lopussa on valtakunnallinen tietotesti.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Materiaalit näet Canvaksesta.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Katso lisätietoa opiskelijaintrasta

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Laurean tutkintosääntö.) Virtuaalitoteutuksilla voidaan edellyttää muunlaista aktiivisuuden osoitusta paikan vahvistamiseksi viikon sisällä toteutuksen alkamisesta (Opetuksesta vastavan vararehtorin päätös 7/2019). ”

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakso on laajuudeltaan 3op.

1op on laskennallisesti 27h opiskelijan työaikaa.

Sisältö ja sen jaksotus

Näyttöön perustuvan toiminnan osiossa käydään läpi näyttöön perustuvaa tietoa ja opiskellaan sen etsimistä ja hyödyntämistä.

Hoitotyön etiikan osiossa omaksutaan hoitotyötä ohjaavat eettiset periaatteet ja harjoitellaan eettisen ongelman ratkaisua. Lisäksi keskustellaan hoitotyön eettisyyteen liittyvistä osa-alueista, mm. kollegiaalisuus, ammattieettiset ohjeistukset jne.

Viestinnän osiossa perehdytään mm. tieteelliseen kirjoittamiseen. Palautettavia tehtäviä ovat testit ja essee. Testit ja tehtäväannot ovat canvasin työtilassa. Ennen ensimmäistä viestinnän tuntia perehdy esseen tehtäväantoon ja lue ennakkotehtävän teksti huolella.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.
Jos opinnon toteutustapaa on oleellisesti muutettu, hyödyntää opettaja toteutuksen laadun arvioinnissa opetuksen laatukriteereitä.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitettavaan arviointikriteeristöön (Laurean tutkintosääntö).

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä:

AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja -tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida

AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu.

Ilmoittautumisaika

29.11.2021 - 05.12.2021

Ajoitus

01.01.2022 - 31.05.2022

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Laurea Otaniemi, sote

Toimipiste

Laurea Otaniemi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHG2), Laurea Otaniemi
Opettaja
  • Pipsa Kostamo
  • Pia Lahtinen
Vastuuopettaja

Pia Lahtinen

Ryhmät
  • SHG222KA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K22, Otaniemi

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
- kuvata sairaanhoitajan/terveydenhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
- kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
- hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
- arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
- lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
- tunnistaa tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
- soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
- esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
- esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
- asennoitua myönteisesti tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
- keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
- tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Toteutustapa

Opintojakson osat ja laajuus:
Näyttöön perustuvan hoitotyön perusteet 1 op
Hoitotyön eettiset perusteet 1 op
Kirjallinen ja suullinen viestintä: laajuus 1 op

Opintojakso alkaa orientaatiolla kampuksella ja jatkuu opetuksella Zoomissa.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojakson orientaatiossa osoitettu materiaali löytyy Canvaksen työtilasta.
Sairaanhoitajan eettinen ohjeistus - käytetään niin opintojaksolla että YleSh kkliinisen osaamisen osakoe 1:ssä, josta tarkemmin tietoa opintojaksossa SH00BS78 Kliinisen hoitotyön perusteet.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti ”Kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opinnosta vastaava opettaja tai muu tehtävään nimetty henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja pääsääntöisesti samaa arviointiasteikkoa kuin vastaavalla opintojaksolla tai -kokonaisuudella. Opiskelijalla on oikeus hakea osaamisen tunnustamista riippumatta siitä, missä, miten ja milloin osaaminen on hankittu. Opiskelija voi hakea myös työssä hankittavan osaamisen tunnistamista osaksi tutkintoa (työn opinnollistaminen).
Opiskelija vastaa osaamisen osoittamisesta, todistamisesta ja riittävien tietojen toimittamisesta. Osaamisen arvioivat opiskelija ja näytön vastaanottava ohjaaja yhdessä. ” Katso lisätietoa opiskelijaintrasta.

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Opintojakson suoritus edellyttää kaikkien tehtävien tekemistä hyväksytysti 28.2.2022 klo 23.59 mennessä.
Tehtävien täydennykset 28.3.2022 klo 23.59 mennessä.
Mikäli Hoitotyön lähtökohdat osa jää kesken, ilmoittaudu syksyn 2022 toteutukselle.

Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle opintoon osallistumisensa vahvistamiseksi. Vaihtoehtoisesti opettaja voi määrittää myös muun tavan, jolla opiskelija vahvistaa osallistumisensa toteutukselle. Näitä toimia voidaan edellyttää viikon sisällä toteutuksen alkamisesta. Edellä esitetyn mukaisesti toimintatavan soveltaminen edellyttää, että opettaja tiedottaa toteutukselle hyväksyttyjä opiskelijoita käytänteestä ja että käytänne on kerrottu opinnon toteutussuunnitelmassa. Mikäli opiskelija on estynyt perusteluista syistä osallistumaan ensimmäiseen kontaktikertaan tai aktivoitumaan opinnoissa opettajan asettamien edellytysten mukaisesti, hänen tulee olla yhteydessä vastuuopettajaan toteutukselle osallistumisesta sopimiseksi. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta tai poissaolon syytä ei voida pitää perusteltuna. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija”.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 26,7 tuntia opiskelijan tekemää työtä.

Sisältö ja sen jaksotus

Näyttöön perustuvan hoitotyön perusteet ml. tutkimustiedon hyödyntäminen: laajuus 1 op
Hoitotyön filosofiset ja eettiset perusteet ml. eettinen ongelmanratkaisu: laajuus 1 op
Kirjallinen ja suullinen viestintä: laajuus 1 op

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaamisen arviointi kohdistuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja osaamisen taso arvioidaan opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitetun arviointikriteeristön perusteella (Laurean tutkintosääntö).

Moduuli 1. Tietotesti Hylätty-K5

Moduuli 2. Eettinen ongelma -tehtävä ja Etiikan verkkokeskustelu. Verkkokeskusteluaika on 10.2-28.2.2022 ja edellyttää vähintään neljän kommentin kirjoittamista perusteluineen. Molemmat arvioidaan Hyväksytty/Hylätty (Täydennettävä)

Moduuli 3. Essee T1-K5 (Täydennettävä), Oikeakielisyystesti, Lähteet ja viitteet -testi ja Tehtävä: Video hoitotyön etiikasta ryhmässä. Kaikki kolme arvioidaan Hyväksytty/Hylätty (Täydennettävä).

Opintojakson kokonaisarvosana muodostuu moduulien 1 ja 3 keskiarvosta.

Opintojakson suoritus edellyttää kaikkien tehtävien tekemistä hyväksytysti 28.2.2022 klo 23.59 mennessä.Tehtävien täydennykset 28.3.2022 klo 23.59 mennessä.

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä:

AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja -tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida

AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

[Jätä soveltuvilta osin:] Opiskelijan, joka ei ole osoittanut osaamistaan arviointikriteeristön edellyttämällä hyväksytyllä tasolla, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. [Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.]

Hylätty (0)

Opiskelija ei saavuta hyväksytyn kriteereitä

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia ohjattuna opiskeltavia taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa
- ottaa vastaan ohjausta
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Ilmoittautumisaika

29.11.2021 - 05.12.2021

Ajoitus

01.01.2022 - 31.07.2022

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

34 % Lähiopetus, 66 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Tikkurila, sote

Toimipiste

Laurea Tikkurila

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
  • Ilari Ernamo
  • Marja-Leena Piispanen
  • Irene Latva-Korpela
  • Sari Juvonen
  • Monika Cseh
Vastuuopettaja

Ilari Ernamo

Ryhmät
  • SHV222KN
    Sairaanhoitajakoulutus, päivätoteutus, K22, Tikkurila

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
- kuvata sairaanhoitajan/terveydenhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
- kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
- hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
- arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
- lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
- tunnistaa tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
- soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
- esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
- esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
- asennoitua myönteisesti tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
- keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
- tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Toteutustapa

Opintojakso sisältää opintoja näyttöön perustuvan hoitotyön, viestinnän ja hoitotyön etiikan alueilta.

Opetus tapahtuu osin kampuksella lähiopetuksena ja osin verkossa (Canvas).
.
Viestintä tapahtuu pääasiassa Canvaksen keskustelualueen kautta.

Lukukauden lopussa on valtakunnallinen tietotesti.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojakson orientaatiossa osoitettu materiaali.
Sairaanhoitajan eettinen ohjeistus.
Materiaalit näet Canvaksesta.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Katso lisätietoa opiskelijaintrasta

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Laurean tutkintosääntö.) Virtuaalitoteutuksilla voidaan edellyttää muunlaista aktiivisuuden osoitusta paikan vahvistamiseksi viikon sisällä toteutuksen alkamisesta (Opetuksesta vastavan vararehtorin päätös 7/2019). ”

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakso on laajuudeltaan 3op. 1op on laskennallisesti 27h opiskelijan työaikaa.

Viestintä 1op
Näyttöön perustuva toiminta 1op
Hoitoyön etiikka 1op

Sisältö ja sen jaksotus

Näyttöön perustuvan toiminnan osiossa käydään läpi näyttöön perustuvaa tietoa ja opsikellaan sen etsimistä ja hyödyntämistä.

Hoitotyön etiikan osiossa omaksutaan hoitotyötä ohjaavat eettiset periaatteet ja harjoitellaan eettisen ongelman ratkaisua. Lisäksi keskustellaan hoitotyön eettisyyteen liittyvistä osa-alueista, mm. kollegiaalisuus, ammattieettiset ohjeistukset jne.

Viestinnän osiossa perehdytään mm. tieteelliseen kirjoittamiseen. Palautettavia tehtäviä ovat testit ja essee. Testit ja tehtäväannot ovat canvasin työtilassa. Ennen ensimmäistä viestinnän tuntia perehdy esseen tehtäväantoon ja lue ennakkotehtävän teksti huolella.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.
Jos opinnon toteutustapaa on oleellisesti muutettu, hyödyntää opettaja toteutuksen laadun arvioinnissa opetuksen laatukriteereitä. Itsearviointi on opiskelijan nähtävillä esim. Canvasissa tai Teamsissa.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitettavaan arviointikriteeristöön (Laurean tutkintosääntö).

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä:

AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja -tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida

AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu.

Hylätty (0)

Opiskelija ei saavuta hyväksytyn kriteereitä

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia ohjattuna opiskeltavia taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa
- ottaa vastaan ohjausta
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Ilmoittautumisaika

29.11.2021 - 05.12.2021

Ajoitus

01.01.2022 - 31.07.2022

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

34 % Lähiopetus, 66 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Tikkurila, sote

Toimipiste

Laurea Tikkurila

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus (STV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
  • Marja-Leena Piispanen
  • Irene Latva-Korpela
  • Eija Okker-Tikkunen
  • Sari Juvonen
  • Monika Cseh
Vastuuopettaja

Eija Okker-Tikkunen

Ryhmät
  • STV222KN
    Terveydenhoitajakoulutus, päivätoteutus, K22, Tikkurila

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
- kuvata sairaanhoitajan/terveydenhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
- kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
- hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
- arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
- lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
- tunnistaa tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
- soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
- esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
- esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
- asennoitua myönteisesti tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
- keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
- tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Toteutustapa

Opintojakso sisältää opintoja näyttöön perustuvan hoitotyön, viestinnän ja hoitotyön etiikan alueilta.

Opetus tapahtuu osin kampuksella lähiopetuksena ja osin verkossa (Canvas).

Viestintä tapahtuu pääasiassa Canvaksen keskustelualueella.

Lukukauden lopussa on valtakunnallinen tietotesti.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Opintojakson orientaatiossa osoitettu materiaali.
Sairaanhoitajan eettiset ohjeet.
Materiaalit näet Canvaksesta.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Katso lisätietoa opiskelijaintrasta

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Canvas

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakso on laajuudeltaan 3op. 1op on laskennallisesti 27h opiskelijan työaikaa.

Osa 1. Näyttöön perustuva hoitotyö 1op / Eija Okker-Tikkunen (vastuulehtori)
Osa 2. Tiedonhaku 0op (sis. ed. opintoon) / Monika Cseh
Osa 3. Hoitotyön filosofiset ja eettiset perusteet 1op / Eija Okker-Tikkunen
Osa 4. Kirjallinen ja suullinen viestintä 1op / Marja-Leena Piispanen

Sisältö ja sen jaksotus

Näyttöön perustuvassa hoitotyössä opiskellaan, mitä on näyttöön perustuva tieto, miten sitä haetaan eri tietokannoista ja missä sitä käytetään.

Hoitotyön filosofiset ja eetiset perusteet sisältävät mm.etiikan peruskäsitteet sekä hoitotyötä ohjaavat eettiset periaatteet. Lisäksi keskustellaan hoitotyön eettisyyteen liittyvistä osa-alueista, mm. kollegiaalisuus, ammattieettiset ohjeistukset.

Viestinnän osiossa perehdytään mm. tieteelliseen kirjoittamiseen. Palautettavia tehtäviä ovat testit ja essee. Testit ja tehtäväannot ovat Canvasin työtilassa. Ennen ensimmäistä viestinnän tuntia perehdy esseen tehtäväantoon ja lue ennakkotehtävän teksti huolella.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.
Jos opinnon toteutustapaa on oleellisesti muutettu, hyödyntää opettaja toteutuksen laadun arvioinnissa opetuksen laatukriteereitä. Itsearviointi on opiskelijan nähtävillä esim. Canvasissa tai Teamsissa.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitettavaan arviointikriteeristöön (Laurean tutkintosääntö).

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä:

AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja -tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida

AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu.

Hylätty (0)

Opiskelija ei saavuta hyväksytyn kriteereitä

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia ohjattuna opiskeltavia taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa
- ottaa vastaan ohjausta
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa:
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS:
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Ilmoittautumisaika

29.11.2021 - 05.12.2021

Ajoitus

01.01.2022 - 31.07.2022

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

34 % Lähiopetus, 66 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Hyvinkää, sote

Toimipiste

Laurea Hyvinkää

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHB2), Laurea Hyvinkää
Opettaja
  • Monika Cseh
  • Terhi Hautaviita
  • Anja Mertanen
Vastuuopettaja

Terhi Hautaviita

Ryhmät
  • SHB222KA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuototeutus, K22, Hyvinkää

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
- kuvata sairaanhoitajan/terveydenhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
- kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
- hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
- arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
- lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
- tunnistaa tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
- soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
- esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
- esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
- asennoitua myönteisesti tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
- keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
- tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Johdanto näyttöön perustuvaan hoitotyöhön -moduulin verkkotentin arviointi on nähtävissä myös Canvasissa ko. tentin kuvauksessa. Arviointi on asetettu seuraavasti:

Testi arvioidaan numeerisesti Hylätty-K5 

Monivalinta kysymyksistä saa 10 pistettä oikeasta vastauksesta ja 0 pistettä väärästä. Kirjaamiseen liittyvät kysymykset arvioidaan 0-30 pistettä ja avoimet kysymykset 0-50 pistettä. 

Tietotestin arvosana-asteikko:

Hylätty   0-174 pistettä
T1.         175-209 pistettä
T2.         210-244 pistettä
H3.        245-279 pistettä
H4.        280-314 pistettä
K5.        315-350 pistettä

Ilmoittautumisaika

29.11.2021 - 05.12.2021

Ajoitus

01.01.2022 - 15.05.2022

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

1 op

TKI-osuus

3 op

Toteutustapa

67 % Lähiopetus, 33 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Lohja, sote

Toimipiste

Laurea Lohja

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHF2), Laurea Lohja
Opettaja
  • Anne Makkonen
  • Monika Cseh
  • Anja Mertanen
Vastuuopettaja

Anne Makkonen

Ryhmät
  • SHF222KA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K22, Lohja

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä, mitä näyttöön perustuva tieto tarkoittaa, miten sitä tuotetaan, tiivistetään ja levitetään
- kuvata sairaanhoitajan/terveydenhoitajan roolin näyttöön perustuvassa hoidossa ja sitoutuu toteuttamaan sitä
- kuvata eri tiedon lajien merkitystä terveyspalveluiden asiakastilanteissa ja näyttöön perustuvassa hoitotyössä
- hakea tietoa yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista
- arvioida kriittisesti eri tiedonlähteitä ja aineiston luotettavuutta
- lukea ja hyödyntää tutkimustietoa
- tunnistaa tekijänoikeuksiin liittyvät perusteet ja osaa viitata lähteisiin
- soveltaa perusraportoinnin ja tutkivan kirjoittamisen perusteita
- esittää tietoa eri tavoilla kohderyhmä ja tarve huomioiden
- esiintymistaidon perusteet ja osaa hyödyntää niitä
- asennoitua myönteisesti tutkimusta ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä kohtaan
- keskustella ihmisoikeuksien, hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden merkityksestä hoitotyössä ja omassa työskentelyssään
- tunnistaa eettisten ristiriitojen olemassaolon ja esittää niihin perusteltuja ratkaisuja

Toteutustapa

Opintojakso sisältää opintoja näyttöön perustuvan hoitotyön, viestinnän ja hoitotyön etiikan alueilta. Opetus tapahtuu osin kampuksella lähiopetuksena ja osin verkossa (Canvas). Tehtävien erillisen aikataulun näet Canvaksen kalenterista.
Viestintä tapahtuu pääasiassa Canvaksen keskustelualueen kautta. Henkilökohtaisissa ja kiireellisissä asioissa laita opintojakson opettajalle viestiä sähköpostilla.

Lukukauden lopussa on valtakunnallinen tietotesti.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Canvaksen verkkokurssien materiaalit näet Canvaksesta kyseisten tehtävien kohdalta.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Katso lisätietoa opiskelijaintrasta

Työelämäyhteistyö ja/tai TKI

Viestinnän tehtävä linkittyy työelämän tarpeeseen.

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Tarkista tentin päivämäärä Pakista. Tentti on mahdollista uusia kaksi kertaa. Nämä kerrat ovat kaksi seuraavaa Laurean uusintatenttipäivää.