Ammattitaitoa edistävä harjoittelu 1Laajuus (7 op)
Opinnon tunnus: SH00BY59
Laajuus
7 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia hoitotyön arvojen ja eettisten periaatteiden mukaisesti ja arvioi niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä
- toimia kollegiaalisesti ja vastuullisesti osana työyhteisöä
- tehdä havaintoja asiakkaan perustarpeista, toimintakyvystä ja peruselintoimintojen muutoksista
- tukea potilaan toimintakykyä monipuolisesti ja vastata hänen perustarpeisiinsa
- laatia hoitosuunnitelman ja arvioida asiakkaan saamaa hoitoa huomioiden asiakkaan voimavarat
- toteuttaa peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa ja tarkentaa sen perusteella hoitosuunnitelmaa
- toteuttaa ohjattuna enteraalista, paikallista sekä injektioina annettavaa lääkehoitoa
- dokumentoida potilasasiakirjoihin ja raportoida suullisesti potilaan voinnista ja hoidosta
toimia aseptisesti
- soveltaa potilas- ja työturvallisuuteen sekä tietosuojaan liittyviä menetelmiä työskentelyssään
- toimia välittömästi vaaratapahtuman ilmetessä
- kuvata ammatillisen hoitosuhteen merkityksen
- soveltaa voimaannuttavan läsnäolon ja vuorovaikutuksen periaatteita asiakasvuorovaikutuksessa
- arvioida toimintaansa yhdessä asiakkaan kanssa ja kehittää toimintaansa asiakaskokemus huomioiden
- kantaa vastuuta oppimisestaan harjoittelun aikana
- analysoida oman osaamisensa kehittymistä ja hyödyntää aktiivisesti palautetta
- hakea ja esittää tiivistetysti tutkimustietoa potilashoidon tueksi ja kehittämiseksi
- viestiä vakuuttavasti asiantuntijuuttaan tiimi- ja työyhteisökonteksteissa
Sisältö
Teema: Potilaan perustarpeisiin vastaaminen, potilas- ja työturvallisuus.
Harjoittelun LbD-tehtävä: Näyttöön perustuva hoitotyö
- Hoitotyön ilmiöön tai ongelmaan kohdennettu tiedonhaku ja kliinisten tutkimuskysymysten muodostaminen: Esim. PICO/PICoa/PCC, käsitekartta tai muu valittu menetelmä.
- Tutkimustiedon haku ja tiivistäminen.
- Viestinnän opettajan palaute.
Esitietovaatimukset
Opiskelijan tulee olla osallistunut aktiivisesti opintojaksolle "Lääkehoito ja lääkelaskut 1" ja läpäissyt hyväksytysti lääkelaskut ennen harjoittelun alkamista.
Ilmoittautumisaika
19.05.2025 - 25.05.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
7 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Laurea Hyvinkää, sote
Toimipiste
Laurea Hyvinkää
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHB2), Laurea Hyvinkää
Opettaja
- Katja Laukkanen
- Anja Mertanen
Vastuuopettaja
Katja Laukkanen
Ryhmät
-
SHB225SASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S25, Hyvinkää

Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Esitietovaatimukset
Opiskelijan tulee olla osallistunut aktiivisesti opintojaksolle "Lääkehoito ja lääkelaskut 1" ja läpäissyt hyväksytysti lääkelaskut ennen harjoittelun alkamista.
Ilmoittautumisaika
19.05.2025 - 25.05.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
7 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Laurea Lohja, sote
Toimipiste
Laurea Lohja
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHF2), Laurea Lohja
Opettaja
- Helena Santanen
- Anja Mertanen
Vastuuopettaja
Elina Pajakoski
Ryhmät
-
SHF225SASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S25, Lohja

TKI-osuus
7 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Laurea Tikkurila, sote
Toimipiste
Laurea Tikkurila
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
1 - 90
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
- Ilari Ernamo
- Irene Latva-Korpela
- Saara Laakso
- Eija Okker-Tikkunen
Vastuuopettaja
Irene Latva-Korpela
Ryhmät
-
STV225SNTerveydenhoitajakoulutus, päivätoteutus, S25, Tikkurila
-
SHV225SNSairaanhoitajakoulutus, päivätoteutus, S25, Tikkurila

1 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
- SH Virtuaali
- Eija Okker-Tikkunen
Vastuuopettaja
Eija Okker-Tikkunen
Ryhmät
-
SHV225SAMSairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S25, Tikkurila

Laurea Porvoo, sote
Toimipiste
Laurea Porvoo
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHP2), Laurea Porvoo
Opettaja
- Hanna Aaltonen
- Anja Mertanen
Vastuuopettaja
Hanna Aaltonen
Ryhmät
-
SHP225SAMSairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S25, Porvoo

02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
7 op
TKI-osuus
7 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Laurea Otaniemi, sote
Toimipiste
Laurea Otaniemi
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHG2), Laurea Otaniemi
Opettaja
- Ami Heikkinen
- Meri Punkari
Vastuuopettaja
Ami Heikkinen
Ryhmät
-
SHG225SASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S25, Otaniemi

25.11.2024 - 01.12.2024
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
7 op
TKI-osuus
7 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Laurea Tikkurila, sote
Toimipiste
Laurea Tikkurila
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
1 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
- Ilari Ernamo
- Irene Latva-Korpela
- Saara Laakso
- Marja Tanskanen
Vastuuopettaja
Marja Tanskanen
Ryhmät
-
SHV224SN3Sairaanhoitajakoulutus, päivätoteutus, S24, Tikkurila, ryhmä 3

1 - 150
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHG2), Laurea Otaniemi
Opettaja
- Ami Heikkinen
- Meri Vuorinen
- Meri Punkari
- Kirsi Leinonen
Vastuuopettaja
Meri Vuorinen
Ryhmät
-
SHG224SA2Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S24, Otaniemi, ryhmä 2
-
SHG224SA3Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S24, Otaniemi, ryhmä 3
-
STG225KATerveydenhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K25, Otaniemi
-
SHG225KASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K25, Otaniemi
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia hoitotyön arvojen ja eettisten periaatteiden mukaisesti ja arvioi niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä
- toimia kollegiaalisesti ja vastuullisesti osana työyhteisöä
- tehdä havaintoja asiakkaan perustarpeista, toimintakyvystä ja peruselintoimintojen muutoksista
- tukea potilaan toimintakykyä monipuolisesti ja vastata hänen perustarpeisiinsa
- laatia hoitosuunnitelman ja arvioida asiakkaan saamaa hoitoa huomioiden asiakkaan voimavarat
- toteuttaa peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa ja tarkentaa sen perusteella hoitosuunnitelmaa
- toteuttaa ohjattuna enteraalista, paikallista sekä injektioina annettavaa lääkehoitoa
- dokumentoida potilasasiakirjoihin ja raportoida suullisesti potilaan voinnista ja hoidosta
toimia aseptisesti
- soveltaa potilas- ja työturvallisuuteen sekä tietosuojaan liittyviä menetelmiä työskentelyssään
- toimia välittömästi vaaratapahtuman ilmetessä
- kuvata ammatillisen hoitosuhteen merkityksen
- soveltaa voimaannuttavan läsnäolon ja vuorovaikutuksen periaatteita asiakasvuorovaikutuksessa
- arvioida toimintaansa yhdessä asiakkaan kanssa ja kehittää toimintaansa asiakaskokemus huomioiden
- kantaa vastuuta oppimisestaan harjoittelun aikana
- analysoida oman osaamisensa kehittymistä ja hyödyntää aktiivisesti palautetta
- hakea ja esittää tiivistetysti tutkimustietoa potilashoidon tueksi ja kehittämiseksi
- viestiä vakuuttavasti asiantuntijuuttaan tiimi- ja työyhteisökonteksteissa
Sisältö
Teema: Potilaan perustarpeisiin vastaaminen, potilas- ja työturvallisuus.
Harjoittelun LbD-tehtävä: Näyttöön perustuva hoitotyö
- Hoitotyön ilmiöön tai ongelmaan kohdennettu tiedonhaku ja kliinisten tutkimuskysymysten muodostaminen: Esim. PICO/PICoa/PCC, käsitekartta tai muu valittu menetelmä.
- Tutkimustiedon haku ja tiivistäminen.
- Viestinnän opettajan palaute.
Toteutustapa
Ammattitaitoa edistävä 1.harjoittelu suoritetaan
hoiva- ja palvelutaloissa, terveyskeskusten/perusterveydenhuoltotasoisen sairaalan vuode- ja hoivaosastoilla tai vammaispalveluiden yksiköissä.
Harjoittelun aloittamisen edellytyksenä on:
- Aktiivinen osallistuminen opintojaksoille "Kliinisen hoitotyön perusteet"
- Aktiivinen osallistuminen "Lääkehoito ja lääkelaskut 1"
- Hyväksytty suoritus kliinisen hoitotyön perusteista ja lääkehoidosta
- Hyväksytty suoritus lääkelaskuista
- Kliinisen hoitotyön perusteet -opintojakson työpajat ja simulaatiot pitää olla pääsääntöisesti käytynä ennen harjoitteluun menoa. Mikäli jokin työpajoista jää käymättä, pitää opiskelijan keskustella opintojakson opettajan kanssa kyseisen työpajan tärkeyden merkityksestä suhteessa harjoitteluun menemiseen. Tietyt kliinisen hoitotyön työpajat pitää olla suoritettuna ennen harjoitteluun menemistä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Mikäli sinulla on lähihoitajan tutkinto sekä riittävä, soveltuva työkokemus suuntautuen hoitotyön ympäristöihin, on 1. harjoittelu mahdollista suorittaa osaamisen näyttönä.
Mielenterveystyön tai muun potilaan ohjaukseen painottuvan työn tuomasta työkokemuksesta voi hakea osittaista osaamisen tunnustamista. Katso ohjeet tarkemmin opiskelijaintrasta.
Prosessi käynnistyy omasta aloitteestasi. Vertaa osaamistasi suhteessa opintojakson osaamistavoitteisiin. Osaamisen näytöstä tarkemmat ohjeet näytöistä vastaavalta lehtorilta.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Harjoittelun liittyy LbD-tehtävä: Eettiset kysymykset osana näyttöön perustuvaa hoitotyötä (LbD). Viestinnän lehtori tarkastaa tehtävän.
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu I - LbD -tehtävän tavoitteena on, että harjoittelun päätyttyä osaat:
- hakea ja esittää tiivistetysti tutkimustietoa potilashoidon tueksi ja kehittämiseksi.
- viestiä vakuuttavasti asiantuntijuuttasi tiimi- ja työyhteisökonteksteissa
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Harjoittelu I info pidetään Zoomissa kevään 2025 aikana. Tarkempi aikataulu löytyy lukujärjestyksestä.
Kansainvälisyys toteutuksella
-
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
- Harjoittelun jobiili-info 1 h
- Harjoitteluinfo 2h (sis. infon & itsenäinen tutustuminen harjoittelun Workseed-työtilan harjoittelun yleisiin ohjeisiin)
-Harjoittelu kliinisessä hoitotyön ympäristössä 5 viikkoa (7op)
Huomioi harjoittelun ajalle mahdollisesti sattuvat arkipyhät, jolloin yksikön toiminta voi olla rajoittunutta.
Sisältö ja sen jaksotus
Kliininen harjoittelu ja LbD -tehtävä
Tavoitteena on, että harjoittelun suoritettuaan opiskelija osaa:
- Toimia hoitotyön arvojen ja eettisten periaatteiden mukaisesti ja arvioi niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä
- Toimia kollegiaalisesti ja vastuullisesti osana työyhteisöä
- Tehdä havaintoja asiakkaan perustarpeista, toimintakyvystä ja peruselintoimintojen muutoksista
- Tukea potilaan toimintakykyä monipuolisesti ja vastata hänen perustarpeisiinsa
- Laatia hoitosuunnitelman ja arvioida asiakkaan saamaa hoitoa huomioiden asiakkaan voimavarat
- Toteuttaa peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa ja tarkentaa sen perusteella hoitosuunnitelmaa
- Toteuttaa ohjattuna enteraalista, paikallista sekä injektioina annettavaa lääkehoitoa
- Dokumentoida potilasasiakirjoihin ja raportoida suullisesti potilaan voinnista ja hoidosta
- Toimia aseptisesti
- Soveltaa potilas- ja työturvallisuuteen sekä tietosuojaan liittyviä menetelmiä työskentelyssään
- Toimia välittömästi vaaratapahtuman ilmetessä
- Soveltaa voimaannuttavan läsnäolon ja vuorovaikutuksen periaatteita asiakasvuorovaikutuksessa
- Arvioida toimintaansa yhdessä asiakkaan kanssa ja kehittää toimintaansa asiakaskokemus huomioiden
- Kantaa vastuuta oppimisestaan harjoittelun aikana
- Analysoida oman osaamisensa kehittymistä ja hyödyntää aktiivisesti palautetta
- Hakea ja esittää tiivistetysti tutkimustietoa potilashoidon tueksi ja kehittämiseksi
- Viestiä vakuuttavasti asiantuntijuuttaan tiimi- ja työyhteisökonteksteissa
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Lbd tehtävä hyväksytty/hylätty täydennettävä.
Harjoittelu hyväksytty/hylätty.
Esitietovaatimukset
Opiskelijan tulee olla osallistunut aktiivisesti opintojaksolle "Lääkehoito ja lääkelaskut 1" ja läpäissyt hyväksytysti lääkelaskut ennen harjoittelun alkamista.
Ilmoittautumisaika
25.11.2024 - 01.12.2024
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
7 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Laurea Hyvinkää, sote
Toimipiste
Laurea Hyvinkää
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHB2), Laurea Hyvinkää
Opettaja
- Katja Laukkanen
- Anja Mertanen
Vastuuopettaja
Katja Laukkanen
Ryhmät
-
SHB225KASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K25, Hyvinkää
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia hoitotyön arvojen ja eettisten periaatteiden mukaisesti ja arvioi niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä
- toimia kollegiaalisesti ja vastuullisesti osana työyhteisöä
- tehdä havaintoja asiakkaan perustarpeista, toimintakyvystä ja peruselintoimintojen muutoksista
- tukea potilaan toimintakykyä monipuolisesti ja vastata hänen perustarpeisiinsa
- laatia hoitosuunnitelman ja arvioida asiakkaan saamaa hoitoa huomioiden asiakkaan voimavarat
- toteuttaa peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa ja tarkentaa sen perusteella hoitosuunnitelmaa
- toteuttaa ohjattuna enteraalista, paikallista sekä injektioina annettavaa lääkehoitoa
- dokumentoida potilasasiakirjoihin ja raportoida suullisesti potilaan voinnista ja hoidosta
toimia aseptisesti
- soveltaa potilas- ja työturvallisuuteen sekä tietosuojaan liittyviä menetelmiä työskentelyssään
- toimia välittömästi vaaratapahtuman ilmetessä
- kuvata ammatillisen hoitosuhteen merkityksen
- soveltaa voimaannuttavan läsnäolon ja vuorovaikutuksen periaatteita asiakasvuorovaikutuksessa
- arvioida toimintaansa yhdessä asiakkaan kanssa ja kehittää toimintaansa asiakaskokemus huomioiden
- kantaa vastuuta oppimisestaan harjoittelun aikana
- analysoida oman osaamisensa kehittymistä ja hyödyntää aktiivisesti palautetta
- hakea ja esittää tiivistetysti tutkimustietoa potilashoidon tueksi ja kehittämiseksi
- viestiä vakuuttavasti asiantuntijuuttaan tiimi- ja työyhteisökonteksteissa
Sisältö
Teema: Potilaan perustarpeisiin vastaaminen, potilas- ja työturvallisuus.
Harjoittelun LbD-tehtävä: Näyttöön perustuva hoitotyö
- Hoitotyön ilmiöön tai ongelmaan kohdennettu tiedonhaku ja kliinisten tutkimuskysymysten muodostaminen: Esim. PICO/PICoa/PCC, käsitekartta tai muu valittu menetelmä.
- Tutkimustiedon haku ja tiivistäminen.
- Viestinnän opettajan palaute.
Toteutustapa
Ammattitaitoa edistävä 1.harjoittelu suoritetaan
hoiva- ja palvelutaloissa, terveyskeskusten/perusterveydenhuoltotasoisen sairaalan vuode- ja hoivaosastoilla sekä vammaispalveluiden yksiköissä.
Opiskelija varaa harjoittelupaikan itse Jobiili -järjestelmän kautta mahdollisimman pian opintojen alettua. Kliinisen harjoittelun vastuuopettaja Katja Laukkanen vahvistaa opiskelijan varauksen Jobiili -järjestelmän kautta.
Ensimmäisen harjoittelupaikan voi myös varata soittamalla kyseiseen hoivapaikkaan ja tiedustelemalla mahdollisuutta harjoitella siellä.
Opiskelijan tulee olla osallistunut aktiivisesti opintojaksoille kliinisen hoitotyön perusteet ja "Lääkehoito ja lääkelaskut 1" sekä tenttinyt lääkehoidon ja läpäissyt hyväksytysti lääkelaskut kaksi viikkoa ennen harjoittelun alkamista. Kliinisen hoitotyön perusteet -opintojakson työpajat ja simulaatiot pitää olla pääsääntöisesti käytynä.Mikäli jokin työpajoista jää käymättä, pitää opiskelijan keskustella opintojakson opettajan kanssa kyseisen työpajan tärkeyden merkityksestä suhteessa harjoitteluun menemiseen.Tietyt kliinisen hoitotyön työpajat pitää olla suoritettuna ennen harjoitteluun menemistä.
Mikäli ei pysty esimerkiksi sairastumisen vuoksi osallistumaan työpajaan, voi tiedustella muilta Laurean kampuksilta, olisiko heillä vielä kyseinen työpaja käymättä ja mahtuuko heidän ryhmiinsä suorittamaan sen.
Aika ja paikka
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Mikäli sinulla on lähihoitajan tutkinto ja työkokemus suuntautuen hoitotyön ympäristöihin, on se korvannut 1.harjoittelun yhdessä kirjoittamasi reflektion kanssa. Info kokoaa harkkaprosessin vaiheet ja selventää käytännettä, mikäli haet osaamisen tunnistamista. Infossa kerätään tiedot ketkä menevät harjoitteluun ja ketkä hakevat hyväksilukua.
TAI voit hakea osittaista osaamisen tunnistamista 3 op verran 1-mod harjoittelusta, kun työkokemus on muualta kuin perushoidon ympäristöstä, mutta kuitenkin hoitotyön ympäristöstä. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen (päiväkoti) ympäristöstä ei voi hakea osaamisen tunnustamista, koska se ei ole hoitotyön ympäristö, mutta mielenterveystyön tai kehitysvammapuolen asumispalveluyksikön tuomasta työkokemuksesta voi hakea osittaista osaamisen tunnistamista. Perushoitoon suuntautuvasta työkokemuksesta voi hakea koko harjoittelun osaamisen tunnistamista.
Prosessi käynnistyy omasta aloitteestasi. Vertaa osaamistasi suhteessa opintojakson osaamistavoitteisiin. Osaamisen näyttö koostuu 2-3 sivun kirjallisesta reflektiosta. Kuvaa työtehtäviesi sisällöt ja toimenkuva sekä toimintaympäristö (mm. toimintaympäristön toimintafilosofia, asiakasprofiili, henkilökuntarakenne). Reflektoi omaa osaamistasi ja sen kehittymistä suhteessa opintojakson osaamistavoitteisiin. Mitä lähihoitajan työ on esimerkiksi sinulle antanut?
Liitä reflektioon kopiot lähihoitajan tutkintotodistuksesta sekä muut mahdolliset dokumentit esim.työkokemus, joihin haluat vedota.
Toimita reflektio liitteineen Canvasiin 1. harkan työtilaan kohtaan "palauta harjoittelun hyväksiluvun dokumentit tänne" viimeistään tammikuun loppuun mennessä. Tällöin kun osaamisesi vastaa opetussuunnitelmassa edellytettyä osaamista, jolloin saat suoritusmerkinnän 7op rekisteriisi.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Harjoittelun liittyy LbD-tehtävä: Eettiset kysymykset osana näyttöön perustuvaa hoitotyötä (LbD). Viestinnän opettaja Anna Mertanen tarkastaa tehtävän.
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu I - LbD -tehtävän tavoitteena on, että harjoittelun päätyttyä osaat:
- hakea ja esittää tiivistetysti tutkimustietoa potilashoidon tueksi ja kehittämiseksi.
- viestiä vakuuttavasti asiantuntijuuttasi tiimi- ja työyhteisökonteksteissa
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Info 14.1 klo8.30 Zoomissa (linkki lukujärjestyksessä) Olemalla paikalla otat kurssipaikan vastaan
Info 2. 16.4 klo12.00 Helene
Infojen tunnit (3h) ovat osa harkkatunteja. Ensimmäisellä infokerralla hyvä olla paikalla tai vaihtoehtoisesti ilmoittaa esteestä ja ottaa paikan vastaan. Tällöin infojen sisältö jää itseopiskelun varaan.
Harjoittelu ajoittuu n. 21.4-25.5.25 aikavälille.
Kansainvälisyys toteutuksella
-
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
-Harjoittelun info 2h (sis. infon & itsenäinen tutustuminen harjoittelun Workseed-työtilan harjoittelun yleisiin ohjeisiin)
-Harjoittelu reflektio 3h (sisältää oman itsereflektion)
-Harjoittelun tehtävä 10h, tehtävään kuuluva havainnointi tapahtuu harjoittelupaikalla koko harjoittelujakson ajan.
-Harjoittelu kliinisessä hoitotyön ympäristössä 172h (n. 5 viikkoa).
Huomioi harjoittelun ajalle sattuvat arkipyhät, jolloin yksikön toiminta voi olla rajoittunutta.
Sisältö ja sen jaksotus
Kliininen harjoittelu ja Lbd tehtävä
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Lbd tehtävä hyväksytty/hylätty täydennettävä.
Harjoittelu hyväksytty/hylätty
Esitietovaatimukset
Opiskelijan tulee olla osallistunut aktiivisesti opintojaksolle "Lääkehoito ja lääkelaskut 1" ja läpäissyt hyväksytysti lääkelaskut ennen harjoittelun alkamista.
Ilmoittautumisaika
25.11.2024 - 01.12.2024
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
7 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Laurea Lohja, sote
Toimipiste
Laurea Lohja
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHF2), Laurea Lohja
Opettaja
- Helena Santanen
- Anja Mertanen
Vastuuopettaja
Helena Santanen
Ryhmät
-
SHF225KAMSairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K25, Lohja
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia hoitotyön arvojen ja eettisten periaatteiden mukaisesti ja arvioi niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä
- toimia kollegiaalisesti ja vastuullisesti osana työyhteisöä
- tehdä havaintoja asiakkaan perustarpeista, toimintakyvystä ja peruselintoimintojen muutoksista
- tukea potilaan toimintakykyä monipuolisesti ja vastata hänen perustarpeisiinsa
- laatia hoitosuunnitelman ja arvioida asiakkaan saamaa hoitoa huomioiden asiakkaan voimavarat
- toteuttaa peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa ja tarkentaa sen perusteella hoitosuunnitelmaa
- toteuttaa ohjattuna enteraalista, paikallista sekä injektioina annettavaa lääkehoitoa
- dokumentoida potilasasiakirjoihin ja raportoida suullisesti potilaan voinnista ja hoidosta
toimia aseptisesti
- soveltaa potilas- ja työturvallisuuteen sekä tietosuojaan liittyviä menetelmiä työskentelyssään
- toimia välittömästi vaaratapahtuman ilmetessä
- kuvata ammatillisen hoitosuhteen merkityksen
- soveltaa voimaannuttavan läsnäolon ja vuorovaikutuksen periaatteita asiakasvuorovaikutuksessa
- arvioida toimintaansa yhdessä asiakkaan kanssa ja kehittää toimintaansa asiakaskokemus huomioiden
- kantaa vastuuta oppimisestaan harjoittelun aikana
- analysoida oman osaamisensa kehittymistä ja hyödyntää aktiivisesti palautetta
- hakea ja esittää tiivistetysti tutkimustietoa potilashoidon tueksi ja kehittämiseksi
- viestiä vakuuttavasti asiantuntijuuttaan tiimi- ja työyhteisökonteksteissa
Sisältö
Teema: Potilaan perustarpeisiin vastaaminen, potilas- ja työturvallisuus.
Harjoittelun LbD-tehtävä: Näyttöön perustuva hoitotyö
- Hoitotyön ilmiöön tai ongelmaan kohdennettu tiedonhaku ja kliinisten tutkimuskysymysten muodostaminen: Esim. PICO/PICoa/PCC, käsitekartta tai muu valittu menetelmä.
- Tutkimustiedon haku ja tiivistäminen.
- Viestinnän opettajan palaute.
Toteutustapa
Ammattitaitoa edistävä 1.harjoittelu suoritetaan
hoiva- ja palvelutaloissa, terveyskeskusten/perusterveydenhuoltotasoisen sairaalan vuode- ja hoivaosastoilla sekä vammaispalveluiden yksiköissä.
Opiskelija varaa harjoittelupaikan itse Jobiili -järjestelmän kautta mahdollisimman pian opintojen alettua. Kliinisen harjoittelun vastuuopettaja Helena Santanen vahvistaa opiskelijan varauksen Jobiili -järjestelmän kautta.
Ensimmäisen harjoittelupaikan voi myös varata soittamalla kyseiseen hoivapaikkaan ja tiedustelemalla mahdollisuutta harjoitella siellä.
Opiskelijan tulee olla osallistunut aktiivisesti opintojaksoille kliinisen hoitotyön perusteet ja "Lääkehoito ja lääkelaskut 1" sekä tenttinyt lääkehoidon ja läpäissyt hyväksytysti lääkelaskut kaksi viikkoa ennen harjoittelun alkamista. Kliinisen hoitotyön perusteet -opintojakson työpajat ja simulaatiot pitää olla pääsääntöisesti käytynä.Mikäli jokin työpajoista jää käymättä, pitää opiskelijan keskustella opintojakson opettajan kanssa kyseisen työpajan tärkeyden merkityksestä suhteessa harjoitteluun menemiseen.Tietyt kliinisen hoitotyön työpajat pitää olla suoritettuna ennen harjoitteluun menemistä.
Mikäli ei pysty esimerkiksi sairastumisen vuoksi osallistumaan työpajaan, voi tiedustella muilta Laurean kampuksilta, olisiko heillä vielä kyseinen työpaja käymättä ja mahtuuko heidän ryhmiinsä suorittamaan sen.
Aika ja paikka
14.01.2025 klo 08.30 - 09.45 Harjoittelun 1.info Zoom
09.04.2025 klo 09.30 - 11.00 Harjoittelun toinen info Zoom
Harjoittelu ajoittuu n. viikoille 16-20
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Mikäli sinulla on lähihoitajan tutkinto ja työkokemus suuntautuen hoitotyön ympäristöihin, voit hakea sillä korvaavuutta 1.harjoittelusta yhdessä kirjoittamasi reflektion kanssa. Info kokoaa harkkaprosessin vaiheet ja selventää käytännettä, mikäli haet osaamisen tunnistamista. Infossa kerätään tiedot ketkä menevät harjoitteluun ja ketkä hakevat hyväksilukua.
TAI voit hakea osittaista osaamisen tunnistamista 3 op verran 1-mod harjoittelusta, kun työkokemus on muualta kuin perushoidon ympäristöstä, mutta kuitenkin hoitotyön ympäristöstä. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen (päiväkoti) ympäristöstä ei voi hakea osaamisen tunnustamista, koska se ei ole hoitotyön ympäristö, mutta mielenterveystyön tai kehitysvammapuolen asumispalveluyksikön tuomasta työkokemuksesta voi hakea osittaista osaamisen tunnistamista. Perushoitoon suuntautuvasta työkokemuksesta voi hakea koko harjoittelun osaamisen tunnistamista.
Prosessi käynnistyy omasta aloitteestasi. Vertaa osaamistasi suhteessa opintojakson osaamistavoitteisiin. Osaamisen näyttö koostuu 2-3 sivun kirjallisesta reflektiosta. Kuvaa työtehtäviesi sisällöt ja toimenkuva sekä toimintaympäristö (mm. toimintaympäristön toimintafilosofia, asiakasprofiili, henkilökuntarakenne). Reflektoi omaa osaamistasi ja sen kehittymistä suhteessa opintojakson osaamistavoitteisiin. Mitä lähihoitajan työ on esimerkiksi sinulle antanut?
Liitä reflektioon kopiot lähihoitajan tutkintotodistuksesta sekä muut mahdolliset dokumentit esim.työkokemus, joihin haluat vedota.
Toimita reflektio liitteineen Canvasiin 1. harkan työtilaan kohtaan "palauta näytön osaamisen dokumentti tänne" viimeistään syyskuun loppuun mennessä. Laita sähköposti, kun kaikki tarvittava on viety työtilaan niin opettaja Katja Laukkanen tietää käydä antamassa hyväksynnän. Tällöin osaamisesi vastaa opetussuunnitelmassa edellytettyä osaamista, jolloin saat suoritusmerkinnän 7op rekisteriisi.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Harjoittelun liittyy LbD-tehtävä: Eettiset kysymykset osana näyttöön perustuvaa hoitotyötä (LbD). Viestinnän opettaja Anna Mertanen tarkastaa tehtävän.
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu I - LbD -tehtävän tavoitteena on, että harjoittelun päätyttyä osaat:
- hakea ja esittää tiivistetysti tutkimustietoa potilashoidon tueksi ja kehittämiseksi.
- viestiä vakuuttavasti asiantuntijuuttasi tiimi- ja työyhteisökonteksteissa
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Tutkintosääntöön (2024) perustuen toteutukselle hyväksytyn opiskelijan edellytetään vahvistavan osallistumisensa osoittamalla aktiivisuutta opinnon alkaessa seuraavalla tavalla:
Aktiivisuuden osoittamiseksi opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle opintoon osallistumisensa vahvistamiseksi. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta tai poissaolon syytä ei voida pitää perusteltuna. Hänen tilalleen voidaan ottaa toinen opiskelija.
Ensimmäinen kontaktikerta on info 14.1.
Infot:
14.01.2025 klo 08.30 - 09.45 Harjoittelun 1.info Zoom
09.04.2025 klo 09.30 - 11.00 Harjoittelun toinen info Zoom
Harjoittelu ajoittuu n. viikoille 16-20
Infojen tunnit (3h) ovat osa harkkatunteja.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
-Harjoittelun info 2h (sis. infon & itsenäinen tutustuminen harjoittelun Workseed-työtilan harjoittelun yleisiin ohjeisiin)
-Harjoittelu reflektio 3h (sisältää oman itsereflektion)
-Harjoittelun tehtävä 10h, tehtävään kuuluva havainnointi tapahtuu harjoittelupaikalla koko harjoittelujakson ajan.
-Harjoittelu kliinisessä hoitotyön ympäristössä 172h (n. 5 viikkoa).
Huomioi harjoittelun ajalle sattuvat arkipyhät, jolloin yksikön toiminta voi olla rajoittunutta.
Sisältö ja sen jaksotus
Kliininen harjoittelu ja Lbd tehtävä
Harjoittelun jälkeen opiskelija osaa:
toimia hoitotyön arvojen ja eettisten periaatteiden mukaisesti ja arvioi niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä
toimia kollegiaalisesti ja vastuullisesti osana työyhteisöä
tehdä havaintoja asiakkaan perustarpeista, toimintakyvystä ja peruselintoimintojen muutoksista
tukea potilaan toimintakykyä monipuolisesti ja vastata hänen perustarpeisiinsa
laatia hoitosuunnitelman ja arvioida asiakkaan saamaa hoitoa huomioiden asiakkaan voimavarat
toteuttaa peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa ja tarkentaa sen perusteella hoitosuunnitelmaa
toteuttaa ohjattuna enteraalista, paikallista sekä injektioina annettavaa lääkehoitoa
dokumentoida potilasasiakirjoihin ja raportoida suullisesti potilaan voinnista ja hoidosta
toimia aseptisesti
soveltaa potilas- ja työturvallisuuteen sekä tietosuojaan liittyviä menetelmiä työskentelyssään
toimia välittömästi vaaratapahtuman ilmetessä
soveltaa voimaannuttavan läsnäolon ja vuorovaikutuksen periaatteita asiakasvuorovaikutuksessa
arvioida toimintaansa yhdessä asiakkaan kanssa ja kehittää toimintaansa asiakaskokemus huomioiden
kantaa vastuuta oppimisestaan harjoittelun aikana
analysoida oman osaamisensa kehittymistä ja hyödyntää aktiivisesti palautetta
hakea ja esittää tiivistetysti tutkimustietoa potilashoidon tueksi ja kehittämiseksi
viestiä vakuuttavasti asiantuntijuuttaan tiimi- ja työyhteisökonteksteissa
Lisätietoja opiskelijoille
Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.
Osallistumisen edellytyksenä on aina, että opetussuunnitelman mukaiset mahdolliset osaamisedeltävyydet (edeltävä opinto tai vastaava osaaminen) täyttyvät. Opiskelija vastaa itse edeltävyysehtojen huomioimisesta.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Lbd tehtävä hyväksytty/hylätty täydennettävä.
Harjoittelu hyväksytty/hylätty.
Ammattitaitoa edistävän harjoittelun keskeyttämistä ja hylkäämistä arvioidaan alla olevin kriteerein.
Yksikin alla olevista kriteereistä riittää jo yksinään harjoittelun keskeyttämiseen tai hylkäämiseen.
Opiskelijalla ei ole realistisia mahdollisuuksia saavuttaa harjoittelulle asetettuja tavoitteita tuesta ja ohjauksesta huolimatta esim. seuraavista syistä: sitoutumattomuus harjoitteluun, oleellisten tietojen ja taitojen puute, oppimisen tavoitteita ei ole laadittu.
Opiskelija toimii Laurea-ammattikorkeakoulun järjestyssääntöjen vastaisesti harjoittelun aikana.
Opiskelija vaarantaa toistuvasti tai vakavasti toisen henkilön terveyden tai turvallisuuden ja osoittautuu ilmeisen soveltumattomaksi toimimaan opintoihin liittyvissä käytännön tehtävissä tai harjoitteluissa(Ammattikorkeakoululaki 33 §).
On ilmeistä, ettei opiskelija terveydentilaltaan eikä toimintakyvyltään kykene opintoihin liittyviinkäytännön tehtäviin tai harjoitteluun (Ammattikorkeakoululaki 26 §). Opiskelijalla on vakavia puutteita työelämätaidoissa (muun muassa työvuorojen noudattaminen, työyhteisön sääntöjen ja normien toistuva laiminlyönti), mikä estää harjoittelun jatkumisen eikäopiskelija pyynnöistä huolimatta muuta käyttäytymistään näillä osa-alueilla
Harjoittelua ei voida kirjata hyväksytyksi, mikäli opiskelija laiminlyö harjoittelusitoumuksessa sovittuja käytänteitä tai opiskelija on jättänyt palauttamatta harjoitteluun liittyviä asiakirjoja (työvuorotaulukko, harjoittelun arviointitiedot) ja/tai tehtävän.
Esitietovaatimukset
Opiskelijan tulee olla osallistunut aktiivisesti opintojaksolle "Lääkehoito ja lääkelaskut 1" ja läpäissyt hyväksytysti lääkelaskut ennen harjoittelun alkamista.
Ilmoittautumisaika
25.11.2024 - 01.12.2024
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
7 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Laurea Porvoo, sote
Toimipiste
Laurea Porvoo
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHP2), Laurea Porvoo
Opettaja
- Hanna Aaltonen
- Anja Mertanen
Vastuuopettaja
Hanna Aaltonen
Ryhmät
-
SHP225KASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K25, Porvoo
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia hoitotyön arvojen ja eettisten periaatteiden mukaisesti ja arvioi niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä
- toimia kollegiaalisesti ja vastuullisesti osana työyhteisöä
- tehdä havaintoja asiakkaan perustarpeista, toimintakyvystä ja peruselintoimintojen muutoksista
- tukea potilaan toimintakykyä monipuolisesti ja vastata hänen perustarpeisiinsa
- laatia hoitosuunnitelman ja arvioida asiakkaan saamaa hoitoa huomioiden asiakkaan voimavarat
- toteuttaa peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa ja tarkentaa sen perusteella hoitosuunnitelmaa
- toteuttaa ohjattuna enteraalista, paikallista sekä injektioina annettavaa lääkehoitoa
- dokumentoida potilasasiakirjoihin ja raportoida suullisesti potilaan voinnista ja hoidosta
toimia aseptisesti
- soveltaa potilas- ja työturvallisuuteen sekä tietosuojaan liittyviä menetelmiä työskentelyssään
- toimia välittömästi vaaratapahtuman ilmetessä
- kuvata ammatillisen hoitosuhteen merkityksen
- soveltaa voimaannuttavan läsnäolon ja vuorovaikutuksen periaatteita asiakasvuorovaikutuksessa
- arvioida toimintaansa yhdessä asiakkaan kanssa ja kehittää toimintaansa asiakaskokemus huomioiden
- kantaa vastuuta oppimisestaan harjoittelun aikana
- analysoida oman osaamisensa kehittymistä ja hyödyntää aktiivisesti palautetta
- hakea ja esittää tiivistetysti tutkimustietoa potilashoidon tueksi ja kehittämiseksi
- viestiä vakuuttavasti asiantuntijuuttaan tiimi- ja työyhteisökonteksteissa
Sisältö
Teema: Potilaan perustarpeisiin vastaaminen, potilas- ja työturvallisuus.
Harjoittelun LbD-tehtävä: Näyttöön perustuva hoitotyö
- Hoitotyön ilmiöön tai ongelmaan kohdennettu tiedonhaku ja kliinisten tutkimuskysymysten muodostaminen: Esim. PICO/PICoa/PCC, käsitekartta tai muu valittu menetelmä.
- Tutkimustiedon haku ja tiivistäminen.
- Viestinnän opettajan palaute.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Esitietovaatimukset
Opiskelijan tulee olla osallistunut aktiivisesti opintojaksolle "Lääkehoito ja lääkelaskut 1" ja läpäissyt hyväksytysti lääkelaskut ennen harjoittelun alkamista.
Ilmoittautumisaika
25.11.2024 - 01.12.2024
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
7 op
TKI-osuus
7 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Laurea Tikkurila, sote
Toimipiste
Laurea Tikkurila
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
1 - 80
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
- Ilari Ernamo
- Irene Latva-Korpela
- Saara Laakso
Vastuuopettaja
Irene Latva-Korpela
Ryhmät
-
SHV224SN2Sairaanhoitajakoulutus, päivätoteutus, S24, Tikkurila, ryhmä 2
-
SHV225KNSairaanhoitajakoulutus, päivätoteutus, K25, Tikkurila
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia hoitotyön arvojen ja eettisten periaatteiden mukaisesti ja arvioi niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä
- toimia kollegiaalisesti ja vastuullisesti osana työyhteisöä
- tehdä havaintoja asiakkaan perustarpeista, toimintakyvystä ja peruselintoimintojen muutoksista
- tukea potilaan toimintakykyä monipuolisesti ja vastata hänen perustarpeisiinsa
- laatia hoitosuunnitelman ja arvioida asiakkaan saamaa hoitoa huomioiden asiakkaan voimavarat
- toteuttaa peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa ja tarkentaa sen perusteella hoitosuunnitelmaa
- toteuttaa ohjattuna enteraalista, paikallista sekä injektioina annettavaa lääkehoitoa
- dokumentoida potilasasiakirjoihin ja raportoida suullisesti potilaan voinnista ja hoidosta
toimia aseptisesti
- soveltaa potilas- ja työturvallisuuteen sekä tietosuojaan liittyviä menetelmiä työskentelyssään
- toimia välittömästi vaaratapahtuman ilmetessä
- kuvata ammatillisen hoitosuhteen merkityksen
- soveltaa voimaannuttavan läsnäolon ja vuorovaikutuksen periaatteita asiakasvuorovaikutuksessa
- arvioida toimintaansa yhdessä asiakkaan kanssa ja kehittää toimintaansa asiakaskokemus huomioiden
- kantaa vastuuta oppimisestaan harjoittelun aikana
- analysoida oman osaamisensa kehittymistä ja hyödyntää aktiivisesti palautetta
- hakea ja esittää tiivistetysti tutkimustietoa potilashoidon tueksi ja kehittämiseksi
- viestiä vakuuttavasti asiantuntijuuttaan tiimi- ja työyhteisökonteksteissa
Sisältö
Teema: Potilaan perustarpeisiin vastaaminen, potilas- ja työturvallisuus.
Harjoittelun LbD-tehtävä: Näyttöön perustuva hoitotyö
- Hoitotyön ilmiöön tai ongelmaan kohdennettu tiedonhaku ja kliinisten tutkimuskysymysten muodostaminen: Esim. PICO/PICoa/PCC, käsitekartta tai muu valittu menetelmä.
- Tutkimustiedon haku ja tiivistäminen.
- Viestinnän opettajan palaute.
Toteutustapa
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu 1.
Kesto 5 viikkoa ja harjoittelupaikkoja voivat olla palvelutalot, asumispalveluyksiköt ja hoitokodit, terveyskeskusten tai perusterveydenhuoltotasoisten sairaaloiden vuode- ja hoivaosastot, vammaispalveluiden yksiköt.
Harjoitteluinfoon osallistuminen on pakollista.
Toteutus soveltuu avoimen amk:n opiskelijoille.
Aika ja paikka
Harjoitteluviikot:
SHV224SN2 viikot 5-9
SHV225SN viikot 18-22
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Mikäli opiskelija on saavuttanut harjoittelun 1 osaamistavoitteet aiemmissa työtehtävissä (esim. lähihoitaja, sosionomi), hänellä on mahdollisuus hakea harjoittelun tunnistamista osaamisen näyttönä. Hakuohjeet osaamisen näyttöön löydät opiskelijaintrasta.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu 1 - Eettiset kysymykset osana näyttöön perustuvaa hoitotyötä (LbD)
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Opintojakson orientaatiot/infot ovat pakollisia. Tarkista aikataulu Pakista.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Harjoittelun kokonaistuntimäärä on 7x26,7 h =187 h
Harjoittelun info 2h (sis. infon & itsenäisen tutustumisen Workseedissa harjoittelun yleisiin ohjeisiin)
Harjoittelu reflektio 3 h (sisältää oman itsereflektion)
Harjoittelun tehtävän kirjallinen osuus 10 h, tehtävään kuuluva havainnointi tapahtuu harjoittelupaikalla koko harjoittelujakson ajan.
Harjoittelu työyksikössä 172 h.
Sisältö ja sen jaksotus
Edeltävät opinnot ennen harjoittelua; Ammattitaitoa edistävä harjoittelu 1:
- Ennen ensimmäistä harjoittelua, opiskelijan tulee olla osallistunut kaikkiin Moduuli I teoriaopintoihin ja harjoituksiin.
Opiskelija on suorittanut moduulin 1 teoriaopinnot pääosin ja lääkelaskut on hyväksytty.
Lisätietoja opiskelijoille
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu 1:
• Opiskelija varaa harjoittelupaikan itse Jobiili -järjestelmän kautta mahdollisimman pian opintojen alettua. Kliinisen harjoittelun vastuuopettaja vahvistaa opiskelijan varauksen Jobiili -järjestelmän kautta tai tse varatun paikan sähköpostilla.
• Opiskelija kirjaa Workseedin arviointilomakkeelle harjoittelupaikan ja harjoittelun ajankohdan, sekä lyhyen kuvauksen harjoittelupaikasta.
• Opiskelija vastaa siitä, että hän on huolehtinut henkilökortin, terveydentilan selvityksen ja tarvittavat rokotukset sekä vaadittavat opinnot on suoritettu
• Harjoittelun ohje, tehtävä ja oppimissopimus- ja arviointilomake löytyvät Workseedista, perehdy niihin huolellisesti.
• Harjoittelua ohjaavan opettajan nimi kirjataan oppimissopimus- ja arviointilomakkeelle viimeistään viikkoa ennen harjoittelun alkua. Jos sinulta puuttuu ohjaava opettaja, ole yhteydessä vastuuopettajaan, irene.latva-korpela@laurea.fi
• Opiskelija täyttää ja palauttaa Workseediin myös Harjoittelusitoumuksen allekirjoitettuna ennen ensimmäistä harjoitteluaan Laureassa.
• Harjoitteluinfoon osallistuminen on pakollista.
Osallistu harjoitteluun liittyviin infoihin, vaikka sinulla on harjoittelusta 1 osaamisen näyttö hyväksytty, koska näissä ohjeistetaan myös Laurean yleisiä harjoittelukäytänteitä.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Osaamisen arviointi kohdistuu tavoitekuvauksiin ja osaamisen taso arvioidaan opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitetun arviointikriteeristön perusteella (Tutkintosääntö 2024).
Laadi harjoittelun henkilökohtaiset tavoitteet ensimmäisen harjoitteluviikon aikana Workseediissa. Harjoittelua ohjaava hoitaja ja opettaja tukevat sinua tavoitteiden laadinnassa.
Laita ohjaavalle opettajalle viestiä ja kuulumisia harjoittelun alussa sekä kun olet saanut tavoitteet valmiiksi.
Sovi ohjaavan opettajan sekä harjoittelun ohjaajan kanssa keskusteluaika noin harjoittelun puolessa välissä (väliarviointi). Keskustelu toteutetaan yleensä Teamsin välityksellä.
Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaativuustason I mukaisia kriteereitä, jotka on kuvattu alla.
Ammatillinen tietoperusta, tiedonhaku ja raportointi:
Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti
Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla
Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida
Ammatillinen toiminta ja työelämän kehittäminen:
Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan
Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä
Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa
- toimia ohjattuna opiskeltavia taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa
- ottaa vastaan ohjausta
Ryhmätyötaidot, johtaminen ja vastuullisuus:
Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden
Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä
[Jätä soveltuvilta osin:] ”Opiskelijan, joka ei ole osoittanut osaamistaan arviointikriteeristön edellyttämällä hyväksytyllä tasolla, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Mikäli opiskelija ei suorituksensa täydentämismahdollisuudesta huolimatta saa hyväksyttyä arviointia, hänen tulee suorittaa opintojakso uudelleen opettajan kanssa sovitulla tavalla.” (Tutkintosääntö 2024.)
Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Plagioinnin tarkistuksen käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.
Esitietovaatimukset
Opiskelijan tulee olla osallistunut aktiivisesti opintojaksolle "Lääkehoito ja lääkelaskut 1" ja läpäissyt hyväksytysti lääkelaskut ennen harjoittelun alkamista.
Ilmoittautumisaika
20.05.2024 - 26.05.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
7 op
TKI-osuus
7 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Laurea Tikkurila, sote
Toimipiste
Laurea Tikkurila
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
1 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
- Saara Helander
- Ilari Ernamo
- Kirsi Ronkainen
- Irene Latva-Korpela
- Eija Okker-Tikkunen
- Ulla Jauhiainen
Vastuuopettaja
Ilari Ernamo
Ryhmät
-
SHV224SASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S24, Tikkurila
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia hoitotyön arvojen ja eettisten periaatteiden mukaisesti ja arvioi niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä
- toimia kollegiaalisesti ja vastuullisesti osana työyhteisöä
- tehdä havaintoja asiakkaan perustarpeista, toimintakyvystä ja peruselintoimintojen muutoksista
- tukea potilaan toimintakykyä monipuolisesti ja vastata hänen perustarpeisiinsa
- laatia hoitosuunnitelman ja arvioida asiakkaan saamaa hoitoa huomioiden asiakkaan voimavarat
- toteuttaa peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa ja tarkentaa sen perusteella hoitosuunnitelmaa
- toteuttaa ohjattuna enteraalista, paikallista sekä injektioina annettavaa lääkehoitoa
- dokumentoida potilasasiakirjoihin ja raportoida suullisesti potilaan voinnista ja hoidosta
toimia aseptisesti
- soveltaa potilas- ja työturvallisuuteen sekä tietosuojaan liittyviä menetelmiä työskentelyssään
- toimia välittömästi vaaratapahtuman ilmetessä
- kuvata ammatillisen hoitosuhteen merkityksen
- soveltaa voimaannuttavan läsnäolon ja vuorovaikutuksen periaatteita asiakasvuorovaikutuksessa
- arvioida toimintaansa yhdessä asiakkaan kanssa ja kehittää toimintaansa asiakaskokemus huomioiden
- kantaa vastuuta oppimisestaan harjoittelun aikana
- analysoida oman osaamisensa kehittymistä ja hyödyntää aktiivisesti palautetta
- hakea ja esittää tiivistetysti tutkimustietoa potilashoidon tueksi ja kehittämiseksi
- viestiä vakuuttavasti asiantuntijuuttaan tiimi- ja työyhteisökonteksteissa
Sisältö
Teema: Potilaan perustarpeisiin vastaaminen, potilas- ja työturvallisuus.
Harjoittelun LbD-tehtävä: Näyttöön perustuva hoitotyö
- Hoitotyön ilmiöön tai ongelmaan kohdennettu tiedonhaku ja kliinisten tutkimuskysymysten muodostaminen: Esim. PICO/PICoa/PCC, käsitekartta tai muu valittu menetelmä.
- Tutkimustiedon haku ja tiivistäminen.
- Viestinnän opettajan palaute.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Esitietovaatimukset
Opiskelijan tulee olla osallistunut aktiivisesti opintojaksolle "Lääkehoito ja lääkelaskut 1" ja läpäissyt hyväksytysti lääkelaskut ennen harjoittelun alkamista.
Ilmoittautumisaika
20.05.2024 - 26.05.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
7 op
TKI-osuus
1 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Laurea Otaniemi, sote
Toimipiste
Laurea Otaniemi
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
1 - 100
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHG2), Laurea Otaniemi
Opettaja
- Heidi Jokinen
- Kirsi Leinonen
- Meri Punkari
Vastuuopettaja
Kirsi Leinonen
Ryhmät
-
SHG224SASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S24, Otaniemi

- Terveydenhoitajakoulutus (STG2), Laurea Otaniemi
Opettaja
- Heidi Jokinen
- Kirsi Leinonen
- Meri Punkari
Vastuuopettaja
Heidi Jokinen
Ryhmät
-
STG224SATerveydenhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S24, Otaniemi

- Taina Heinonen
- Outi Kukkola
- Anja Mertanen
Vastuuopettaja
Outi Kukkola
Ryhmät
-
SHP224SASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S24, Porvoo

Ammattitaitoa edistävän harjoittelun 1 ympäristöksi sopivat (yleislääketiede ja lääketieteen erikoisalat, ikääntyneiden hoitotyö):
Terveyskeskusten tai perusterveydenhuoltotasoisen sairaalan vuode- ja hoivaosastot
Palvelutalot ja hoitokodit
Vammaispalveluiden yksiköt
Harjoittelun 1 aikaiset kokoavat teemat:
asiakaslähtöisyys
potilaan perustarpeisiin vastaaminen
potilas- ja työturvallisuus hoitotyössä
Edeltävät opinnot ennen harjoittelua:
Moduulin 1 teoriaopinnot pääosin suoritettu
Lääkelaskut hyväksytysti suoritettu
Aika ja paikka
HARJOITTELUVIIKOT OVAT 46 - 50 SYKSYLLÄ 2024.
22.8.2024 klo: 13.00 - 14.30 ZOOM Info tulevasta harjoittelusta, jobiilin käytöstä ja cv:n tekemisestä. Info on kaikille läsnäolovelvoitteinen.
8.11.2024 klo: 11.30 - 13.00 Harjoitteluun 1 lähtijöille harjoittelun info. Läsnäolovelvoite. Tila 2424 kampuksella.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Blomqvist M., Rummukainen T., Sainio T., Simola T., Tyrisevä-Ryösö M.: Hoitotyön perusosaaminen. Sanoma Pro Oy, 2022.
Rautava-Nurmi H. ym. 2020. Hoitotyön taidot ja toiminnot. Sanoma Pro Oy. Helsinki. Saatavilla e-kirjana Laurea Finnan kautta.
Luentojen ja canvasin työkirjan sisällöt.
Työpajaharjoitusten sisällöt.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Laurean tutkintosäännön mukaisesti ”Kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opinnosta vastaava opettaja tai muu tehtävään nimetty henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja pääsääntöisesti samaa arviointiasteikkoa kuin vastaavalla opintojaksolla tai -kokonaisuudella. Opiskelijalla on oikeus hakea osaamisen tunnustamista riippumatta siitä, missä, miten ja milloin osaaminen on hankittu. Opiskelija voi hakea myös työssä hankittavan osaamisen tunnistamista osaksi tutkintoa (työn opinnollistaminen). Opiskelija vastaa osaamisen osoittamisesta, todistamisesta ja riittävien tietojen toimittamisesta. Osaamisen arvioivat opiskelija ja näytön vastaanottava ohjaaja yhdessä. ” Katso lisätietoa opiskelijaintrasta sekä Terveysalan harjoittelu kansiosta.
Opiskelijat, joilla on lähihoitajan tutkintotodistus ja työkokemusta voivat näyttää osaamisensa Kliinisen hoitotyön perusteet 7 op sekä hakea hyväksilukua ensimmäisestä työharjoittelusta 7 op.
Näyttökoe ja harjoittelun hyväksiluku info järjestetään 13.8.2024 klo: 14.00 - 15.45 tilassa 2424.
Näyttökokeet järjestetään 26.8.24 klo: 8.00 - 16.00 ja 27.8.2024 klo: 8.30 - 15.45.
26.8.2024 klo: 8.00 - 10.00 on ensin Ylesh tentti tilassa 2403, tähän koneet mukaan
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Harjoittelun infot 3h (sis. infon & itsenäinen tutustuminen harjoittelun työtilan harjoittelun yleisiin ohjeisiin)
Harjoittelu reflektio 2 h (sisältää oman itsereflektion)
Harjoittelun tehtävän kirjallinen osuus 10 h, tehtävään kuuluva havainnointi tapahtuu harjoittelupaikalla koko harjoittelujakson ajan.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Harjoittelun kokonaistuntimäärä on 187 h.
Harjoittelun info 2h (sis. infon & itsenäinen tutustuminen harjoittelun Workseed-työtilan harjoittelun yleisiin ohjeisiin)
Harjoittelu reflektio 3h (sisältää oman itsereflektion)
Harjoittelun tehtävä 10h, tehtävään kuuluva havainnointi tapahtuu harjoittelupaikalla koko harjoittelujakson ajan.
Harjoittelu kliinisessä hoitotyön ympäristössä 172h (n. 5 viikkoa)
Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 26,7 tuntia opiskelijan tekemää työtä.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
”Osaamisen arviointi kohdistuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja osaamisen taso arvioidaan opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitetun arviointikriteeristön perusteella. ” (Laurean tutkintosääntö).
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty
Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä:
Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. [Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.]
Arviointikriteerit - hyväksytty/hylätty
Hylätty (0)
Opiskelijan, joka ei ole osoittanut osaamistaan arviointikriteeristön edellyttämällä hyväksytyllä tasolla, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn suorituksen voi uusia kaksi kertaa.(Laurean tutkintosääntö.)
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI
Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN
Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN
Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS
Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN
Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS
Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden
Esitietovaatimukset
Opiskelijan tulee olla osallistunut aktiivisesti opintojaksolle "Lääkehoito ja lääkelaskut 1" ja läpäissyt hyväksytysti lääkelaskut ennen harjoittelun alkamista.
Ilmoittautumisaika
20.05.2024 - 26.05.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
7 op
TKI-osuus
7 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Laurea Tikkurila, sote
Toimipiste
Laurea Tikkurila
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
1 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
- Ilari Ernamo
- Kirsi Ronkainen
- Irene Latva-Korpela
- Saara Laakso
- Eija Okker-Tikkunen
- Ulla Jauhiainen
Vastuuopettaja
Tanja Hakkarainen
Ryhmät
-
SHV224SNSairaanhoitajakoulutus, päivätoteutus, S24, Tikkurila
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia hoitotyön arvojen ja eettisten periaatteiden mukaisesti ja arvioi niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä
- toimia kollegiaalisesti ja vastuullisesti osana työyhteisöä
- tehdä havaintoja asiakkaan perustarpeista, toimintakyvystä ja peruselintoimintojen muutoksista
- tukea potilaan toimintakykyä monipuolisesti ja vastata hänen perustarpeisiinsa
- laatia hoitosuunnitelman ja arvioida asiakkaan saamaa hoitoa huomioiden asiakkaan voimavarat
- toteuttaa peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa ja tarkentaa sen perusteella hoitosuunnitelmaa
- toteuttaa ohjattuna enteraalista, paikallista sekä injektioina annettavaa lääkehoitoa
- dokumentoida potilasasiakirjoihin ja raportoida suullisesti potilaan voinnista ja hoidosta
toimia aseptisesti
- soveltaa potilas- ja työturvallisuuteen sekä tietosuojaan liittyviä menetelmiä työskentelyssään
- toimia välittömästi vaaratapahtuman ilmetessä
- kuvata ammatillisen hoitosuhteen merkityksen
- soveltaa voimaannuttavan läsnäolon ja vuorovaikutuksen periaatteita asiakasvuorovaikutuksessa
- arvioida toimintaansa yhdessä asiakkaan kanssa ja kehittää toimintaansa asiakaskokemus huomioiden
- kantaa vastuuta oppimisestaan harjoittelun aikana
- analysoida oman osaamisensa kehittymistä ja hyödyntää aktiivisesti palautetta
- hakea ja esittää tiivistetysti tutkimustietoa potilashoidon tueksi ja kehittämiseksi
- viestiä vakuuttavasti asiantuntijuuttaan tiimi- ja työyhteisökonteksteissa
Sisältö
Teema: Potilaan perustarpeisiin vastaaminen, potilas- ja työturvallisuus.
Harjoittelun LbD-tehtävä: Näyttöön perustuva hoitotyö
- Hoitotyön ilmiöön tai ongelmaan kohdennettu tiedonhaku ja kliinisten tutkimuskysymysten muodostaminen: Esim. PICO/PICoa/PCC, käsitekartta tai muu valittu menetelmä.
- Tutkimustiedon haku ja tiivistäminen.
- Viestinnän opettajan palaute.
Toteutustapa
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu 1.
Kesto 5 viikkoa ja harjoittelupaikkoja voivat olla palvelutalot, asumispalveluyksiköt ja hoitokodit, terveyskeskusten tai perusterveydenhuoltotasoisten sairaaloiden vuode- ja hoivaosastot, vammaispalveluiden yksiköt.
Harjoitteluinfoon osallistuminen on pakollista.
Toteutus soveltuu avoimen amk:n opiskelijoille.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Mikäli opiskelija on saavuttanut harjoittelun I osaamistavoitteet aiemmissa työtehtävissä (esim. lähihoitaja, sosionomi), hänellä on mahdollisuus hakea harjoittelun tunnistamista osaamisen näyttönä. Hakuojeet osaamisen näyttöön löydät opiskelijaintrasta.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu I - Eettiset kysymykset osana näyttöön perustuvaa hoitotyötä (LbD)
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Opintojakson orientaatiot/infot ovat pakollisia. Tarkista aikataulu Pakista.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Harjoittelun kokonaistuntimäärä on 7X26,7h =187h
Harjoittelun info 2h (sis. infon & itsenäinen tutustuminen harjoittelun Workseedissa harjoittelun yleisiin ohjeisiin)
Harjoittelu reflektio 3 h (sisältää oman itsereflektion)
Harjoittelun tehtävän kirjallinen osuus 10 h, tehtävään kuuluva havainnointi tapahtuu harjoittelupaikalla koko harjoittelujakson ajan.
Harjoittelu työyksikössä 172 h.
Sisältö ja sen jaksotus
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu 1:
•Ennen ensimmäistä harjoittelua, opiskelijan tulee olla osallistunut kaikkiin Moduuli I teoriaopintoihin ja harjoituksiin
•Suositellaan, että hyväksytysti suoritettuna tulee olla kliinisen hoitotyön perusteet sekä Lääkehoito ja lääkelaskenta ennen 1. harjoittelun alkua
Lisätietoja opiskelijoille
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu 1:
•Opiskelija varaa harjoittelupaikan itse Jobiili -järjestelmän kautta mahdollisimman pian opintojen alettua. Kliinisen harjoittelun vastuuopettaja vahvistaa opiskelijan varauksen Jobiili -järjestelmän kautta.
•Harjoittelun ohje, tehtävä ja oppimissopimus löytyvät Workseedista.
•Harjoitteluinfoon osallistuminen on pakollista
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Hyväksytty Ammattitaitoa edistävä harjoittelu 1 edellyttää:
Opetussuunnitelman osaamistavoitteiden täyttyminen
Henkilökohtaisten osaamistavoitteiden laatiminen hyväksytysti
Henkilökohtaisten osaamistavoitteiden täyttyminen
Harjoitteluun liittyvän LBD-tehtävän tekeminen hyväksytysti
Vaaditun tuntimäärän täyttyminen
Harjoitteluun liittyvien dokumenttien palauttaminen ajallaan hyväksytysti
Esitietovaatimukset
Opiskelijan tulee olla osallistunut aktiivisesti opintojaksolle "Lääkehoito ja lääkelaskut 1" ja läpäissyt hyväksytysti lääkelaskut ennen harjoittelun alkamista.
Ilmoittautumisaika
20.05.2024 - 26.05.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
7 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Laurea Hyvinkää, sote
Toimipiste
Laurea Hyvinkää
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 80
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHB2), Laurea Hyvinkää
Opettaja
- Anne Maijala
- Henna Mäkinen
- Helena Santanen
- Katja Laukkanen
- Anja Mertanen
Vastuuopettaja
Katja Laukkanen
Ryhmät
-
SHB224SASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S24, Hyvinkää
-
SHB224SA2Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S24, Hyvinkää, ryhmä 2
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia hoitotyön arvojen ja eettisten periaatteiden mukaisesti ja arvioi niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä
- toimia kollegiaalisesti ja vastuullisesti osana työyhteisöä
- tehdä havaintoja asiakkaan perustarpeista, toimintakyvystä ja peruselintoimintojen muutoksista
- tukea potilaan toimintakykyä monipuolisesti ja vastata hänen perustarpeisiinsa
- laatia hoitosuunnitelman ja arvioida asiakkaan saamaa hoitoa huomioiden asiakkaan voimavarat
- toteuttaa peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa ja tarkentaa sen perusteella hoitosuunnitelmaa
- toteuttaa ohjattuna enteraalista, paikallista sekä injektioina annettavaa lääkehoitoa
- dokumentoida potilasasiakirjoihin ja raportoida suullisesti potilaan voinnista ja hoidosta
toimia aseptisesti
- soveltaa potilas- ja työturvallisuuteen sekä tietosuojaan liittyviä menetelmiä työskentelyssään
- toimia välittömästi vaaratapahtuman ilmetessä
- kuvata ammatillisen hoitosuhteen merkityksen
- soveltaa voimaannuttavan läsnäolon ja vuorovaikutuksen periaatteita asiakasvuorovaikutuksessa
- arvioida toimintaansa yhdessä asiakkaan kanssa ja kehittää toimintaansa asiakaskokemus huomioiden
- kantaa vastuuta oppimisestaan harjoittelun aikana
- analysoida oman osaamisensa kehittymistä ja hyödyntää aktiivisesti palautetta
- hakea ja esittää tiivistetysti tutkimustietoa potilashoidon tueksi ja kehittämiseksi
- viestiä vakuuttavasti asiantuntijuuttaan tiimi- ja työyhteisökonteksteissa
Sisältö
Teema: Potilaan perustarpeisiin vastaaminen, potilas- ja työturvallisuus.
Harjoittelun LbD-tehtävä: Näyttöön perustuva hoitotyö
- Hoitotyön ilmiöön tai ongelmaan kohdennettu tiedonhaku ja kliinisten tutkimuskysymysten muodostaminen: Esim. PICO/PICoa/PCC, käsitekartta tai muu valittu menetelmä.
- Tutkimustiedon haku ja tiivistäminen.
- Viestinnän opettajan palaute.
Toteutustapa
Ammattitaitoa edistävä 1.harjoittelu suoritetaan
hoiva- ja palvelutaloissa, terveyskeskusten/perusterveydenhuoltotasoisen sairaalan vuode- ja hoivaosastoilla sekä vammaispalveluiden yksiköissä.
Opiskelija varaa harjoittelupaikan itse Jobiili -järjestelmän kautta mahdollisimman pian opintojen alettua. Kliinisen harjoittelun vastuuopettaja Katja Laukkanen vahvistaa opiskelijan varauksen Jobiili -järjestelmän kautta.
Ensimmäisen harjoittelupaikan voi myös varata soittamalla kyseiseen hoivapaikkaan ja tiedustelemalla mahdollisuutta harjoitella siellä.
Opiskelijan tulee olla osallistunut aktiivisesti opintojaksoille kliinisen hoitotyön perusteet ja "Lääkehoito ja lääkelaskut 1" sekä tenttinyt lääkehoidon ja läpäissyt hyväksytysti lääkelaskut kaksi viikkoa ennen harjoittelun alkamista. Kliinisen hoitotyön perusteet -opintojakson työpajat ja simulaatiot pitää olla pääsääntöisesti käytynä.Mikäli jokin työpajoista jää käymättä, pitää opiskelijan keskustella opintojakson opettajan kanssa kyseisen työpajan tärkeyden merkityksestä suhteessa harjoitteluun menemiseen.Tietyt kliinisen hoitotyön työpajat pitää olla suoritettuna ennen harjoitteluun menemistä.
Mikäli ei pysty esimerkiksi sairastumisen vuoksi osallistumaan työpajaan, voi tiedustella muilta Laurean kampuksilta, olisiko heillä vielä kyseinen työpaja käymättä ja mahtuuko heidän ryhmiinsä suorittamaan sen.
Harjoittelun opiskelijat jaetaan harjoitteluinfon jälkeen ohjaavien opettajien: Anne Maijala & __________kanssa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Mikäli sinulla on lähihoitajan tutkinto ja työkokemus suuntautuen hoitotyön ympäristöihin, on se korvannut 1.harjoittelun yhdessä kirjoittamasi reflektion kanssa. Info kokoaa harkkaprosessin vaiheet ja selventää käytännettä, mikäli haet osaamisen tunnistamista. Infossa kerätään tiedot ketkä menevät harjoitteluun ja ketkä hakevat hyväksilukua.
TAI voit hakea osittaista osaamisen tunnistamista 3 op verran 1-mod harjoittelusta, kun työkokemus on muualta kuin perushoidon ympäristöstä, mutta kuitenkin hoitotyön ympäristöstä. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen (päiväkoti) ympäristöstä ei voi hakea osaamisen tunnustamista, koska se ei ole hoitotyön ympäristö, mutta mielenterveystyön tai kehitysvammapuolen asumispalveluyksikön tuomasta työkokemuksesta voi hakea osittaista osaamisen tunnistamista. Perushoitoon suuntautuvasta työkokemuksesta voi hakea koko harjoittelun osaamisen tunnistamista.
Prosessi käynnistyy omasta aloitteestasi. Vertaa osaamistasi suhteessa opintojakson osaamistavoitteisiin. Osaamisen näyttö koostuu 2-3 sivun kirjallisesta reflektiosta. Kuvaa työtehtäviesi sisällöt ja toimenkuva sekä toimintaympäristö (mm. toimintaympäristön toimintafilosofia, asiakasprofiili, henkilökuntarakenne). Reflektoi omaa osaamistasi ja sen kehittymistä suhteessa opintojakson osaamistavoitteisiin. Mitä lähihoitajan työ on esimerkiksi sinulle antanut?
Liitä reflektioon kopiot lähihoitajan tutkintotodistuksesta sekä muut mahdolliset dokumentit esim.työkokemus, joihin haluat vedota.
Toimita reflektio liitteineen Canvasiin 1. harkan työtilaan kohtaan "palauta näytön osaamisen dokumentti tänne" viimeistään syyskuun loppuun mennessä. Laita sähköposti, kun kaikki tarvittava on viety työtilaan niin opettaja Katja Laukkanen tietää käydä antamassa hyväksynnän. Tällöin osaamisesi vastaa opetussuunnitelmassa edellytettyä osaamista, jolloin saat suoritusmerkinnän 7op rekisteriisi.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Harjoittelun liittyy LbD-tehtävä: Eettiset kysymykset osana näyttöön perustuvaa hoitotyötä (LbD). Viestinnän opettaja Anna Mertanen tarkastaa tehtävän.
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu I - LbD -tehtävän tavoitteena on, että harjoittelun päätyttyä osaat:
- hakea ja esittää tiivistetysti tutkimustietoa potilashoidon tueksi ja kehittämiseksi.
- viestiä vakuuttavasti asiantuntijuuttasi tiimi- ja työyhteisökonteksteissa
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Info 1. 15.8 Zoomissa (linkki lukujärjestyksessä)
Info 2. 6.11 Zoomissa (linkki lukujärjestyksessä)
Infojen tunnit (3h) ovat osa harkkatunteja. Ensimmäisellä infokerralla hyvä olla paikalla tai vaihtoehtoisesti ilmoittaa esteestä ja ottaa paikan vastaan. Tällöin infojen sisältö jää itseopiskelun varaan.
Harjoittelu ajoittuu n. 18.11-20.12 aikavälille.
Kansainvälisyys toteutuksella
-
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
-Harjoittelun info 2h (sis. infon & itsenäinen tutustuminen harjoittelun Workseed-työtilan harjoittelun yleisiin ohjeisiin)
-Harjoittelu reflektio 3h (sisältää oman itsereflektion)
-Harjoittelun tehtävä 10h, tehtävään kuuluva havainnointi tapahtuu harjoittelupaikalla koko harjoittelujakson ajan.
-Harjoittelu kliinisessä hoitotyön ympäristössä 172h (n. 5 viikkoa).
Huomioi harjoittelun ajalle sattuvat arkipyhät, jolloin yksikön toiminta voi olla rajoittunutta.
Sisältö ja sen jaksotus
Kliininen harjoittelu ja Lbd tehtävä
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Lbd tehtävä hyväksytty/hylätty täydennettävä.
Harjoittelu hyväksytty/hylätty.
Esitietovaatimukset
Opiskelijan tulee olla osallistunut aktiivisesti opintojaksolle "Lääkehoito ja lääkelaskut 1" ja läpäissyt hyväksytysti lääkelaskut ennen harjoittelun alkamista.
Ilmoittautumisaika
20.05.2024 - 26.05.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
7 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Laurea Lohja, sote
Toimipiste
Laurea Lohja
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHF2), Laurea Lohja
Opettaja
- Anne Maijala
- Anja Mertanen
Vastuuopettaja
Anne Maijala
Ryhmät
-
SHF224SASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S24, Lohja
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia hoitotyön arvojen ja eettisten periaatteiden mukaisesti ja arvioi niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä
- toimia kollegiaalisesti ja vastuullisesti osana työyhteisöä
- tehdä havaintoja asiakkaan perustarpeista, toimintakyvystä ja peruselintoimintojen muutoksista
- tukea potilaan toimintakykyä monipuolisesti ja vastata hänen perustarpeisiinsa
- laatia hoitosuunnitelman ja arvioida asiakkaan saamaa hoitoa huomioiden asiakkaan voimavarat
- toteuttaa peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa ja tarkentaa sen perusteella hoitosuunnitelmaa
- toteuttaa ohjattuna enteraalista, paikallista sekä injektioina annettavaa lääkehoitoa
- dokumentoida potilasasiakirjoihin ja raportoida suullisesti potilaan voinnista ja hoidosta
toimia aseptisesti
- soveltaa potilas- ja työturvallisuuteen sekä tietosuojaan liittyviä menetelmiä työskentelyssään
- toimia välittömästi vaaratapahtuman ilmetessä
- kuvata ammatillisen hoitosuhteen merkityksen
- soveltaa voimaannuttavan läsnäolon ja vuorovaikutuksen periaatteita asiakasvuorovaikutuksessa
- arvioida toimintaansa yhdessä asiakkaan kanssa ja kehittää toimintaansa asiakaskokemus huomioiden
- kantaa vastuuta oppimisestaan harjoittelun aikana
- analysoida oman osaamisensa kehittymistä ja hyödyntää aktiivisesti palautetta
- hakea ja esittää tiivistetysti tutkimustietoa potilashoidon tueksi ja kehittämiseksi
- viestiä vakuuttavasti asiantuntijuuttaan tiimi- ja työyhteisökonteksteissa
Sisältö
Teema: Potilaan perustarpeisiin vastaaminen, potilas- ja työturvallisuus.
Harjoittelun LbD-tehtävä: Näyttöön perustuva hoitotyö
- Hoitotyön ilmiöön tai ongelmaan kohdennettu tiedonhaku ja kliinisten tutkimuskysymysten muodostaminen: Esim. PICO/PICoa/PCC, käsitekartta tai muu valittu menetelmä.
- Tutkimustiedon haku ja tiivistäminen.
- Viestinnän opettajan palaute.
Toteutustapa
Ammattitaitoa edistävä 1.harjoittelu suoritetaan
hoiva- ja palvelutaloissa, terveyskeskusten/perusterveydenhuoltotasoisen sairaalan vuode- ja hoivaosastoilla sekä vammaispalveluiden yksiköissä.
Opiskelija varaa harjoittelupaikan itse Jobiili -järjestelmän kautta mahdollisimman pian opintojen alettua. Kliinisen harjoittelun vastuuopettaja Anne Maijala vahvistaa opiskelijan varauksen Jobiili -järjestelmän kautta.
Ensimmäisen harjoittelupaikan voi myös varata soittamalla kyseiseen hoivapaikkaan ja tiedustelemalla mahdollisuutta harjoitella siellä. Näissä tilanteissa ole sähköpostitse yhteydessä Anne Maijalaan.
Opiskelijan tulee olla osallistunut aktiivisesti opintojaksoille "Kliinisen hoitotyön perusteet" ja "Lääkehoito ja lääkelaskut 1" sekä tenttinyt lääkehoidon ja läpäissyt hyväksytysti lääkelaskut ennen harjoittelun alkamista.
Kliinisen hoitotyön perusteet -opintojakson työpajat ja simulaatiot pitää olla pääsääntöisesti käytynä ennen harjoitteluun menoa.Mikäli jokin työpajoista jää käymättä, pitää opiskelijan keskustella opintojakson opettajan kanssa kyseisen työpajan tärkeyden merkityksestä suhteessa harjoitteluun menemiseen.Tietyt kliinisen hoitotyön työpajat pitää olla suoritettuna ennen harjoitteluun menemistä.
Mikäli ei pysty esimerkiksi sairastumisen vuoksi osallistumaan työpajaan, voi tiedustella muilta Laurean kampuksilta, olisiko heillä vielä kyseinen työpaja käymättä ja mahtuuko heidän ryhmiinsä suorittamaan sen.
Harjoittelun opiskelijat jaetaan harjoitteluinfon jälkeen ohjaavien opettajien Anne Maijala & Elina Pajakosken kesken.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Mikäli sinulla on lähihoitajan tutkinto ja työkokemus suuntautuen hoitotyön ympäristöihin, on se korvannut 1.harjoittelun yhdessä kirjoittamasi reflektion kanssa. Info kokoaa harkkaprosessin vaiheet ja selventää käytännettä, mikäli haet osaamisen tunnistamista. Infossa kerätään tiedot ketkä menevät harjoitteluun ja ketkä hakevat hyväksilukua.
TAI voit hakea osittaista osaamisen tunnistamista 3 op verran 1-mod harjoittelusta, kun työkokemus on muualta kuin perushoidon ympäristöstä, mutta kuitenkin hoitotyön ympäristöstä. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen (päiväkoti) ympäristöstä ei voi hakea osaamisen tunnustamista, koska se ei ole hoitotyön ympäristö, mutta mielenterveystyön tai kehitysvammapuolen asumispalveluyksikön tuomasta työkokemuksesta voi hakea osittaista osaamisen tunnistamista. Perushoitoon suuntautuvasta työkokemuksesta voi hakea koko harjoittelun osaamisen tunnistamista.
Prosessi käynnistyy omasta aloitteestasi. Vertaa osaamistasi suhteessa opintojakson osaamistavoitteisiin. Osaamisen näyttö koostuu 2-3 sivun kirjallisesta reflektiosta. Kuvaa työtehtäviesi sisällöt ja toimenkuva sekä toimintaympäristö (mm. toimintaympäristön toimintafilosofia, asiakasprofiili, henkilökuntarakenne). Reflektoi omaa osaamistasi ja sen kehittymistä suhteessa opintojakson osaamistavoitteisiin. Mitä lähihoitajan työ on esimerkiksi sinulle antanut?
Liitä reflektioon kopiot lähihoitajan tutkintotodistuksesta sekä muut mahdolliset dokumentit esim.työkokemus, joihin haluat vedota.
Toimita reflektio liitteineen Canvasiin Kliinisen hoitotyön perusteet työtilaan "palauta näytön osaamisen dokumentti tänne" viimeistään syyskuun loppuun mennessä. Tällöin osaamisesi vastaa opetussuunnitelmassa edellytettyä osaamista, jolloin saat suoritusmerkinnän 7op rekisteriisi.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Harjoittelun liittyy LbD-tehtävä: Eettiset kysymykset osana näyttöön perustuvaa hoitotyötä (LbD). Viestinnän lehtori Anja Mertanen tarkastaa tehtävän.
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu I - LbD -tehtävän tavoitteena on, että harjoittelun päätyttyä osaat:
- hakea ja esittää tiivistetysti tutkimustietoa potilashoidon tueksi ja kehittämiseksi.
- viestiä vakuuttavasti asiantuntijuuttasi tiimi- ja työyhteisökonteksteissa
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Info 1. 22.8 Lohjan kampuksella
Info 2. 6.11 zoomissa (linkki tulee lukujärjestykseen)
Infojen tunnit (2) ovat osa harkkatunteja. Ensimmäisellä infokerralla hyvä olla paikalla tai vaihtoehtoisesti ilmoittaa esteestä ja ottaa paikan vastaan. Tällöin infojen sisältö jää itseopiskelun varaan.
Harjoittelu ajoittuu noin ajalle: 11.11.-13.12.2024.
Reflektiokeskustelu: 16.12 Lohjan kampuksella
Kansainvälisyys toteutuksella
-
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
-Harjoittelun info 2h (sis. infon & itsenäinen tutustuminen harjoittelun Workseed-työtilan harjoittelun yleisiin ohjeisiin)
-Harjoittelu reflektio 3h (sisältää oman itsereflektion)
-Harjoittelun tehtävä 10h, tehtävään kuuluva havainnointi tapahtuu harjoittelupaikalla koko harjoittelujakson ajan.
-Harjoittelu kliinisessä hoitotyön ympäristössä 172h (n. 5 viikkoa).
Huomioi harjoittelun ajalle sattuvat arkipyhät, jolloin yksikön toiminta voi olla rajoittunutta.
Sisältö ja sen jaksotus
Kliininen harjoittelu ja Lbd tehtävä
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Lbd tehtävä hyväksytty/hylätty täydennettävä.
Harjoittelu hyväksytty/hylätty.
Esitietovaatimukset
Opiskelijan tulee olla osallistunut aktiivisesti opintojaksolle "Lääkehoito ja lääkelaskut 1" ja läpäissyt hyväksytysti lääkelaskut ennen harjoittelun alkamista.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 03.12.2023
Ajoitus
01.01.2024 - 31.07.2024
Opintopistemäärä
7 op
TKI-osuus
1 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Laurea Otaniemi, sote
Toimipiste
Laurea Otaniemi
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHG2), Laurea Otaniemi
Opettaja
- Sari Haapa
- Meri Punkari
- Kirsi Leinonen
Vastuuopettaja
Sari Haapa
Ryhmät
-
SHG224KASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K24, Otaniemi
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia hoitotyön arvojen ja eettisten periaatteiden mukaisesti ja arvioi niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä
- toimia kollegiaalisesti ja vastuullisesti osana työyhteisöä
- tehdä havaintoja asiakkaan perustarpeista, toimintakyvystä ja peruselintoimintojen muutoksista
- tukea potilaan toimintakykyä monipuolisesti ja vastata hänen perustarpeisiinsa
- laatia hoitosuunnitelman ja arvioida asiakkaan saamaa hoitoa huomioiden asiakkaan voimavarat
- toteuttaa peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa ja tarkentaa sen perusteella hoitosuunnitelmaa
- toteuttaa ohjattuna enteraalista, paikallista sekä injektioina annettavaa lääkehoitoa
- dokumentoida potilasasiakirjoihin ja raportoida suullisesti potilaan voinnista ja hoidosta
toimia aseptisesti
- soveltaa potilas- ja työturvallisuuteen sekä tietosuojaan liittyviä menetelmiä työskentelyssään
- toimia välittömästi vaaratapahtuman ilmetessä
- kuvata ammatillisen hoitosuhteen merkityksen
- soveltaa voimaannuttavan läsnäolon ja vuorovaikutuksen periaatteita asiakasvuorovaikutuksessa
- arvioida toimintaansa yhdessä asiakkaan kanssa ja kehittää toimintaansa asiakaskokemus huomioiden
- kantaa vastuuta oppimisestaan harjoittelun aikana
- analysoida oman osaamisensa kehittymistä ja hyödyntää aktiivisesti palautetta
- hakea ja esittää tiivistetysti tutkimustietoa potilashoidon tueksi ja kehittämiseksi
- viestiä vakuuttavasti asiantuntijuuttaan tiimi- ja työyhteisökonteksteissa
Sisältö
Teema: Potilaan perustarpeisiin vastaaminen, potilas- ja työturvallisuus.
Harjoittelun LbD-tehtävä: Näyttöön perustuva hoitotyö
- Hoitotyön ilmiöön tai ongelmaan kohdennettu tiedonhaku ja kliinisten tutkimuskysymysten muodostaminen: Esim. PICO/PICoa/PCC, käsitekartta tai muu valittu menetelmä.
- Tutkimustiedon haku ja tiivistäminen.
- Viestinnän opettajan palaute.
Toteutustapa
Harjoittelu viikot 15-19.
Opiskelija etsii itse harjoittelupaikan Jobiilista tuutoroinnissa saamiensa ohjeiden mukaan.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Laurean tutkintosäännön mukaisesti ”Kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opinnosta vastaava opettaja tai muu tehtävään nimetty henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja pääsääntöisesti samaa arviointiasteikkoa kuin vastaavalla opintojaksolla tai -kokonaisuudella. Opiskelijalla on oikeus hakea osaamisen tunnustamista riippumatta siitä, missä, miten ja milloin osaaminen on hankittu. Opiskelija voi hakea myös työssä hankittavan osaamisen tunnistamista osaksi tutkintoa (työn opinnollistaminen). ... Opiskelija vastaa osaamisen osoittamisesta, todistamisesta ja riittävien tietojen toimittamisesta. Osaamisen arvioivat opiskelija ja näytön vastaanottava ohjaaja yhdessä. ” Katso lisätietoa opiskelijaintrasta.
Jos sinulla on työkokemusta esim.sairaalan osastolta, pitkäaikaishoidon yksiköistä, kotihoidostsa tai muusta soveltuvasta hoitotyöstä, sinulla on mahdollisuus antaa osaamisestasi kirjallinen näyttö. Ensimmäisen harjoittelun näytön perustaksi sopii esim. lähihoitajan työ, jossa myös hoitotyön dokumentointi on osa päivittäistä työtä. Keskiössä on 1. harjoittelun tavoitteet, joiden täyttyminen tulee osoittaa kirjallisesti.
Näytöstä tarkempi info ensimmäisinä orientaatiopäivinä kampuksella.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Harjoittelutehtävä tuotetaan harjoitteluyksikölle.
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Harjoittelun info 27.3 klo 11.45-12.45 Zoomissa.
Harjoittelun ajankohta viikot 15-19.
Harjoittelun reflektio 15.5 klo 8.30-11.45
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Harjoittelun kokonaistuntimäärä on 7 x 27h=189h (sis. harjoittelun tehtävän, infon ja reflektion). Harjoittelu kirjataan Peppiin 7 op = hyväksytty/hylätty.
• Harjoittelun info 2h (sis. infon & itsenäinen tutustuminen harjoittelun Canvas-työtilan harjoittelun yleisiin ohjeisiin)
• Harjoittelu reflektio 3 h (sisältää oman itsereflektion)
• Harjoittelun tehtävän kirjallinen osuus 10 h, tehtävään kuuluva havainnointi tapahtuu harjoittelupaikalla koko harjoittelujakson ajan.
• Harjoittelu kliinisessä hoitotyön ympäristössä 174 h.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
”Osaamisen arviointi kohdistuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja osaamisen taso arvioidaan opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitetun arviointikriteeristön perusteella. ” (Laurean tutkintosääntö).
Opiskelija laatii opetussuunnitelman oppimistavoitteiden pohjalta harjoittelun omat yksityiskohtaisemmat tavoitteet, jotka ohjaaja ja opettaja hyväksyvät. Nämä tavoitteet ovat jakson arviointikriteerit, joiden pohjalta harjoittelujakso arvioidaan Hyväksytty/Hylätty. Hyväksytty harjoittelu edellyttää sisällöllisten osaamistavoitteiden saavuttamisen lisäksi harjoittelun tuntimäärän saavuttamista.
Workseedissa on dokumentoitu harjoittelujakson hylkäämisen yleiset kriteerit.
Esitietovaatimukset
Opiskelijan tulee olla osallistunut aktiivisesti opintojaksolle "Lääkehoito ja lääkelaskut 1" ja läpäissyt hyväksytysti lääkelaskut ennen harjoittelun alkamista.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 03.12.2023
Ajoitus
01.01.2024 - 31.07.2024
Opintopistemäärä
7 op
TKI-osuus
7 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Laurea Tikkurila, sote
Toimipiste
Laurea Tikkurila
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
1 - 50
Koulutus
- Terveydenhoitajakoulutus (STV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
- Ilari Ernamo
- Irene Latva-Korpela
- Saara Laakso
- Eija Okker-Tikkunen
- Tanja Hakkarainen
Vastuuopettaja
Tanja Hakkarainen
Ryhmät
-
STV224KNTerveydenhoitajakoulutus, päivätoteutus, K24, Tikkurila
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia hoitotyön arvojen ja eettisten periaatteiden mukaisesti ja arvioi niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä
- toimia kollegiaalisesti ja vastuullisesti osana työyhteisöä
- tehdä havaintoja asiakkaan perustarpeista, toimintakyvystä ja peruselintoimintojen muutoksista
- tukea potilaan toimintakykyä monipuolisesti ja vastata hänen perustarpeisiinsa
- laatia hoitosuunnitelman ja arvioida asiakkaan saamaa hoitoa huomioiden asiakkaan voimavarat
- toteuttaa peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa ja tarkentaa sen perusteella hoitosuunnitelmaa
- toteuttaa ohjattuna enteraalista, paikallista sekä injektioina annettavaa lääkehoitoa
- dokumentoida potilasasiakirjoihin ja raportoida suullisesti potilaan voinnista ja hoidosta
toimia aseptisesti
- soveltaa potilas- ja työturvallisuuteen sekä tietosuojaan liittyviä menetelmiä työskentelyssään
- toimia välittömästi vaaratapahtuman ilmetessä
- kuvata ammatillisen hoitosuhteen merkityksen
- soveltaa voimaannuttavan läsnäolon ja vuorovaikutuksen periaatteita asiakasvuorovaikutuksessa
- arvioida toimintaansa yhdessä asiakkaan kanssa ja kehittää toimintaansa asiakaskokemus huomioiden
- kantaa vastuuta oppimisestaan harjoittelun aikana
- analysoida oman osaamisensa kehittymistä ja hyödyntää aktiivisesti palautetta
- hakea ja esittää tiivistetysti tutkimustietoa potilashoidon tueksi ja kehittämiseksi
- viestiä vakuuttavasti asiantuntijuuttaan tiimi- ja työyhteisökonteksteissa
Sisältö
Teema: Potilaan perustarpeisiin vastaaminen, potilas- ja työturvallisuus.
Harjoittelun LbD-tehtävä: Näyttöön perustuva hoitotyö
- Hoitotyön ilmiöön tai ongelmaan kohdennettu tiedonhaku ja kliinisten tutkimuskysymysten muodostaminen: Esim. PICO/PICoa/PCC, käsitekartta tai muu valittu menetelmä.
- Tutkimustiedon haku ja tiivistäminen.
- Viestinnän opettajan palaute.
Toteutustapa
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu 1.
Kesto 5 viikkoa ja harjoittelupaikkoja voivat olla palvelutalot, asumispalveluyksiköt ja hoitokodit, terveyskeskusten tai perusterveydenhuoltotasoisten sairaaloiden vuode- ja hoivaosastot, vammaispalveluiden yksiköt.
Harjoitteluinfoon osallistuminen on pakollista.
Toteutus soveltuu avoimen amk:n opiskelijoille.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Mikäli opiskelija on saavuttanut harjoittelun I osaamistavoitteet aiemmissa työtehtävissä (esim. lähihoitaja, sosionomi), hänellä on mahdollisuus hakea harjoittelun tunnistamista osaamisen näyttönä. Hakuojeet osaamisen näyttöön löydät opiskelijaintrasta.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu I - Eettiset kysymykset osana näyttöön perustuvaa hoitotyötä (LbD)
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Opintojakson orientaatiot/infot ovat pakollisia. Tarkista aikataulu Pakista.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Harjoittelun kokonaistuntimäärä on 7X27h =189h
Harjoittelun info 2h (sis. infon & itsenäinen tutustuminen harjoittelun Workseedissa harjoittelun yleisiin ohjeisiin)
Harjoittelu reflektio 3 h (sisältää oman itsereflektion)
Harjoittelun tehtävän kirjallinen osuus 10 h, tehtävään kuuluva havainnointi tapahtuu harjoittelupaikalla koko harjoittelujakson ajan.
Harjoittelu työyksikössä 174 h.
Sisältö ja sen jaksotus
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu 1:
•Ennen ensimmäistä harjoittelua, opiskelijan tulee olla osallistunut kaikkiin Moduuli I teoriaopintoihin ja harjoituksiin
•Suositellaan, että hyväksytysti suoritettuna tulee olla kliinisen hoitotyön perusteet sekä Lääkehoito ja lääkelaskenta ennen 1. harjoittelun alkua
Lisätietoja opiskelijoille
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu 1:
•Opiskelija varaa harjoittelupaikan itse Jobiili -järjestelmän kautta mahdollisimman pian opintojen alettua. Kliinisen harjoittelun vastuuopettaja vahvistaa opiskelijan varauksen Jobiili -järjestelmän kautta.
•Harjoittelun ohje, tehtävä ja oppimissopimus löytyvät Workseedista.
•Harjoitteluinfoon osallistuminen on pakollista
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Hyväksytty Ammattitaitoa edistävä harjoittelu 1 edellyttää:
Opetussuunnitelman osaamistavoitteiden täyttyminen
Henkilökohtaisten osaamistavoitteiden laatiminen hyväksytysti
Henkilökohtaisten osaamistavoitteiden täyttyminen
Harjoitteluun liittyvän LBD-tehtävän tekeminen hyväksytysti
Vaaditun tuntimäärän täyttyminen
Harjoitteluun liittyvien dokumenttien palauttaminen ajallaan hyväksytysti
Esitietovaatimukset
Opiskelijan tulee olla osallistunut aktiivisesti opintojaksolle "Lääkehoito ja lääkelaskut 1" ja läpäissyt hyväksytysti lääkelaskut ennen harjoittelun alkamista.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 03.12.2023
Ajoitus
01.01.2024 - 31.07.2024
Opintopistemäärä
7 op
TKI-osuus
7 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Laurea Tikkurila, sote
Toimipiste
Laurea Tikkurila
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
1 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
- Ilari Ernamo
- Kirsi Ronkainen
- Irene Latva-Korpela
- Saara Laakso
- Eija Okker-Tikkunen
- Eija Söderlund
- Ulla Jauhiainen
Vastuuopettaja
Ilari Ernamo
Ryhmät
-
SHV224KNSairaanhoitajakoulutus, päivätoteutus, K24, Tikkurila

27.11.2023 - 31.12.2023
Ajoitus
01.01.2024 - 26.05.2024
Opintopistemäärä
7 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Laurea Hyvinkää, sote
Toimipiste
Laurea Hyvinkää
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHB2), Laurea Hyvinkää
Opettaja
- Anne Maijala
- Katja Laukkanen
- Anja Mertanen
Vastuuopettaja
Katja Laukkanen
Ryhmät
-
SHB224KASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K24, Hyvinkää

Opiskelija varaa harjoittelupaikan itse Jobiili -järjestelmän kautta mahdollisimman pian opintojen alettua (Jobiilista erillinen info). Kliinisen harjoittelun vastuuopettaja Katja Laukkanen vahvistaa opiskelijan varauksen Jobiili -järjestelmän kautta.
Ensimmäisen harjoittelupaikan voi myös varata soittamalla kyseiseen hoivapaikkaan ja tiedustelemalla mahdollisuutta harjoitella siellä.
Opiskelijan tulee olla osallistunut aktiivisesti opintojaksoille kliinisen hoitotyön perusteet ja "Lääkehoito ja lääkelaskut 1" sekä tenttinyt lääkehoidon ja läpäissyt hyväksytysti lääkelaskut ennen harjoittelun alkamista. Kliinisen hoitotyön perusteet -opintojakson työpajat ja simulaatiot pitää olla pääsääntöisesti käytynä.Mikäli jokin työpajoista jää käymättä, pitää opiskelijan keskustella opintojakson opettajan kanssa kyseisen työpajan tärkeyden merkityksestä suhteessa harjoitteluun menemiseen.Tietyt työpajat pitää olla suoritettuna ennen harjoitteluun menemistä.
Mikäli ei pysty esimerkiksi sairastumisen vuoksi osallistumaan työpajaan, voi tiedustella muilta Laurean kampuksilta, olisiko heillä vielä kyseinen työpaja käymättä ja mahtuuko heidän ryhmiinsä suorittamaan sen.
Harjoittelun opiskelijat jaetaan harjoitteluinfon jälkeen ohjaavien opettajien:
Katja Laukkanen katja.laukkanen@laurea.fi ja toisen opettajan kesken (nimi selviää lähempänä).
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Mikäli sinulla on lähihoitajan tutkinto ja työkokemus suuntautuen hoitotyön ympäristöihin, on se korvannut 1.harjoittelun yhdessä kirjoittamasi reflektion kanssa. Info kokoaa harkkaprosessin vaiheet ja selventää käytännettä, mikäli haet osaamisen tunnistamista. Infossa kerätään tiedot ketkä menevät harjoitteluun ja ketkä hakevat hyväksilukua.
TAI voit hakea osittaista osaamisen tunnistamista 3 op verran 1-mod harjoittelusta, kun työkokemus on muualta kuin perushoidon ympäristöstä, mutta kuitenkin hoitotyön ympäristöstä. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen (päiväkoti) ympäristöstä ei voi hakea osaamisen tunnustamista, koska se ei ole hoitotyön ympäristö, mutta mielenterveystyön tai kehitysvammapuolen asumispalveluyksikön tuomasta työkokemuksesta voi hakea osittaista osaamisen tunnistamista. Perushoitoon suuntautuvasta työkokemuksesta voi hakea koko harjoittelun osaamisen tunnistamista.
Prosessi käynnistyy omasta aloitteestasi. Vertaa osaamistasi suhteessa opintojakson osaamistavoitteisiin. Osaamisen näyttö koostuu 2-3 sivun kirjallisesta reflektiosta. Kuvaa työtehtäviesi sisällöt ja toimenkuva sekä toimintaympäristö (mm. toimintaympäristön toimintafilosofia, asiakasprofiili, henkilökuntarakenne). Reflektoi omaa osaamistasi ja sen kehittymistä suhteessa opintojakson osaamistavoitteisiin. Mitä lähihoitajan työ on esimerkiksi sinulle antanut?
Liitä reflektioon kopiot lähihoitajan tutkintotodistuksesta sekä muut mahdolliset dokumentit esim.työkokemus, joihin haluat vedota.
Toimita reflektio liitteineen Canvasiin 1. harkan työtilaan kohtaan "palauta näytön osaamisen dokumentti tänne" viimeistään helmikuun loppuun mennessä. Laita sähköposti, kun kaikki tarvittava on viety työtilaan niin opettaja Katja Laukkanen tietää käydä antamassa hyväksynnän. Tällöin osaamisesi vastaa opetussuunnitelmassa edellytettyä osaamista, jolloin saat suoritusmerkinnän 7op rekisteriisi.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Harjoittelun liittyy LbD-tehtävä: Eettiset kysymykset osana näyttöön perustuvaa hoitotyötä (LbD)
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu I - LbD -tehtävän tavoitteena on, että harjoittelun päätyttyä osaat:
- hakea ja esittää tiivistetysti tutkimustietoa potilashoidon tueksi ja kehittämiseksi.
- viestiä vakuuttavasti asiantuntijuuttasi tiimi- ja työyhteisökonteksteissa.
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Harjoittelun info 17.1 Zoom & 10.4 Hyvinkään Rauhala salissa. Huom infot ovat osa harjoitteluntuntejasi.
Harjoittelu (5vkoa) sijoittuu suunnilleen ajalle 22.4-25.5.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Harjoittelun kokonaistuntimäärä on 7 x 27h =189h=7op (sis. harjoittelun tehtävän, infon ja reflektion).
Harjoittelun info 2h (sis. infon & itsenäinen tutustuminen harjoittelun Canvas-työtilan harjoittelun yleisiin ohjeisiin)
Harjoittelu reflektio 3 h (sisältää oman itsereflektion)
Harjoittelun tehtävän kirjallinen osuus 10 h, tehtävään kuuluva havainnointi tapahtuu harjoittelupaikalla koko harjoittelujakson ajan.
Harjoittelutunteja työyksikössä on 174 h.
Sisältö ja sen jaksotus
Kliininen harjoittelu ja Lbd tehtävä.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Lbd tehtävä hyväksytty/hylätty täydennettävä.
Harjoittelu hyväksytty/hylätty.
Esitietovaatimukset
Opiskelijan tulee olla osallistunut aktiivisesti opintojaksolle "Lääkehoito ja lääkelaskut 1" ja läpäissyt hyväksytysti lääkelaskut ennen harjoittelun alkamista.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 31.12.2023
Ajoitus
01.01.2024 - 22.05.2024
Opintopistemäärä
7 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Laurea Lohja, sote
Toimipiste
Laurea Lohja
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHF2), Laurea Lohja
Opettaja
- Anne Maijala
- Katja Laukkanen
- Anja Mertanen
Vastuuopettaja
Katja Laukkanen
Ryhmät
-
SHF224KASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K24, Lohja
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia hoitotyön arvojen ja eettisten periaatteiden mukaisesti ja arvioi niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä
- toimia kollegiaalisesti ja vastuullisesti osana työyhteisöä
- tehdä havaintoja asiakkaan perustarpeista, toimintakyvystä ja peruselintoimintojen muutoksista
- tukea potilaan toimintakykyä monipuolisesti ja vastata hänen perustarpeisiinsa
- laatia hoitosuunnitelman ja arvioida asiakkaan saamaa hoitoa huomioiden asiakkaan voimavarat
- toteuttaa peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa ja tarkentaa sen perusteella hoitosuunnitelmaa
- toteuttaa ohjattuna enteraalista, paikallista sekä injektioina annettavaa lääkehoitoa
- dokumentoida potilasasiakirjoihin ja raportoida suullisesti potilaan voinnista ja hoidosta
toimia aseptisesti
- soveltaa potilas- ja työturvallisuuteen sekä tietosuojaan liittyviä menetelmiä työskentelyssään
- toimia välittömästi vaaratapahtuman ilmetessä
- kuvata ammatillisen hoitosuhteen merkityksen
- soveltaa voimaannuttavan läsnäolon ja vuorovaikutuksen periaatteita asiakasvuorovaikutuksessa
- arvioida toimintaansa yhdessä asiakkaan kanssa ja kehittää toimintaansa asiakaskokemus huomioiden
- kantaa vastuuta oppimisestaan harjoittelun aikana
- analysoida oman osaamisensa kehittymistä ja hyödyntää aktiivisesti palautetta
- hakea ja esittää tiivistetysti tutkimustietoa potilashoidon tueksi ja kehittämiseksi
- viestiä vakuuttavasti asiantuntijuuttaan tiimi- ja työyhteisökonteksteissa
Sisältö
Teema: Potilaan perustarpeisiin vastaaminen, potilas- ja työturvallisuus.
Harjoittelun LbD-tehtävä: Näyttöön perustuva hoitotyö
- Hoitotyön ilmiöön tai ongelmaan kohdennettu tiedonhaku ja kliinisten tutkimuskysymysten muodostaminen: Esim. PICO/PICoa/PCC, käsitekartta tai muu valittu menetelmä.
- Tutkimustiedon haku ja tiivistäminen.
- Viestinnän opettajan palaute.
Toteutustapa
Ammattitaitoa edistävä 1.harjoittelu suoritetaan
hoiva- ja palvelutaloissa, terveyskeskusten/perusterveydenhuoltotasoisen sairaalan vuode- ja hoivaosastoilla sekä vammaispalveluiden yksiköissä.
Opiskelija varaa harjoittelupaikan itse Jobiili -järjestelmän kautta mahdollisimman pian opintojen alettua. Kliinisen harjoittelun vastuuopettaja Katja Laukkanen vahvistaa opiskelijan varauksen Jobiili -järjestelmän kautta.
Ensimmäisen harjoittelupaikan voi myös varata soittamalla kyseiseen hoivapaikkaan ja tiedustelemalla mahdollisuutta harjoitella siellä.
Opiskelijan tulee olla osallistunut aktiivisesti opintojaksoille kliinisen hoitotyön perusteet ja "Lääkehoito ja lääkelaskut 1" sekä tenttinyt lääkehoidon ja läpäissyt hyväksytysti lääkelaskut ennen harjoittelun alkamista. Kliinisen hoitotyön perusteet -opintojakson työpajat ja simulaatiot pitää olla pääsääntöisesti käytynä.Mikäli jokin työpajoista jää käymättä, pitää opiskelijan keskustella opintojakson opettajan kanssa kyseisen työpajan tärkeyden merkityksestä suhteessa harjoitteluun menemiseen.Tietyt työpajat pitää olla suoritettuna ennen harjoitteluun menemistä.
Mikäli ei pysty esimerkiksi sairastumisen vuoksi osallistumaan työpajaan, voi tiedustella muilta Laurean kampuksilta, olisiko heillä vielä kyseinen työpaja käymättä ja mahtuuko heidän ryhmiinsä suorittamaan sen.
Harjoittelun opiskelijat jaetaan harjoitteluinfon jälkeen ohjaavien opettajien:
Katja Laukkanen katja.laukkanen@laurea.fi
Kirsi Halttunen kirsi.halttunen@laurea.fi kesken
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Mikäli sinulla on lähihoitajan tutkinto ja työkokemus suuntautuen hoitotyön ympäristöihin, on se korvannut 1.harjoittelun yhdessä kirjoittamasi reflektion kanssa. Info kokoaa harkkaprosessin vaiheet ja selventää käytännettä, mikäli haet osaamisen tunnistamista. Infossa kerätään tiedot ketkä menevät harjoitteluun ja ketkä hakevat hyväksilukua.
TAI voit hakea osittaista osaamisen tunnistamista 3 op verran 1-mod harjoittelusta, kun työkokemus on muualta kuin perushoidon ympäristöstä, mutta kuitenkin hoitotyön ympäristöstä. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen (päiväkoti) ympäristöstä ei voi hakea osaamisen tunnustamista, koska se ei ole hoitotyön ympäristö, mutta mielenterveystyön tai kehitysvammapuolen asumispalveluyksikön tuomasta työkokemuksesta voi hakea osittaista osaamisen tunnistamista. Perushoitoon suuntautuvasta työkokemuksesta voi hakea koko harjoittelun osaamisen tunnistamista.
Prosessi käynnistyy omasta aloitteestasi. Vertaa osaamistasi suhteessa opintojakson osaamistavoitteisiin. Osaamisen näyttö koostuu 2-3 sivun kirjallisesta reflektiosta. Kuvaa työtehtäviesi sisällöt ja toimenkuva sekä toimintaympäristö (mm. toimintaympäristön toimintafilosofia, asiakasprofiili, henkilökuntarakenne). Reflektoi omaa osaamistasi ja sen kehittymistä suhteessa opintojakson osaamistavoitteisiin. Mitä lähihoitajan työ on esimerkiksi sinulle antanut?
Liitä reflektioon kopiot lähihoitajan tutkintotodistuksesta sekä muut mahdolliset dokumentit esim.työkokemus, joihin haluat vedota.
Toimita reflektio liitteineen Canvasiin 1. harkan työtilaan kohtaan "palauta näytön osaamisen dokumentti tänne" viimeistään helmikuun loppuun mennessä. Laita sähköposti, kun kaikki tarvittava on viety työtilaan niin opettaja Katja Laukkanen tietää käydä antamassa hyväksynnän. Tällöin osaamisesi vastaa opetussuunnitelmassa edellytettyä osaamista, jolloin saat suoritusmerkinnän 7op rekisteriisi.
Työelämäyhteistyö ja/tai TKI
Harjoittelun liittyy LbD-tehtävä: Eettiset kysymykset osana näyttöön perustuvaa hoitotyötä (LbD)
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu I - LbD -tehtävän tavoitteena on, että harjoittelun päätyttyä osaat:
- hakea ja esittää tiivistetysti tutkimustietoa potilashoidon tueksi ja kehittämiseksi.
- viestiä vakuuttavasti asiantuntijuuttasi tiimi- ja työyhteisökonteksteissa.
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Harjoittelun info 16.1 Zoom & 22.3 Zoom. Huom infot ovat osa harjoitteluntuntejasi.
Harjoittelu (5vkoa) sijoittuu suunnilleen 15.4-19.5.23 ajalle.
22.5 Zoom reflektiokeskustelu harjoittelusta
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Harjoittelun kokonaistuntimäärä on 7 x 27h =189h=7op (sis. harjoittelun tehtävän, infon ja reflektion).
Harjoittelun info 2h (sis. infon & itsenäinen tutustuminen harjoittelun Canvas-työtilan harjoittelun yleisiin ohjeisiin)
Harjoittelu reflektio 3 h (sisältää oman itsereflektion)
Harjoittelun tehtävän kirjallinen osuus 10 h, tehtävään kuuluva havainnointi tapahtuu harjoittelupaikalla koko harjoittelujakson ajan.
Harjoittelutunteja työyksikössä on 174 h.
Sisältö ja sen jaksotus
Kliininen harjoittelu ja Lbd tehtävä.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/Hylätty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Lbd tehtävä hyväksytty/hylätty täydennettävä.
Harjoittelu hyväksytty/hylätty.
Esitietovaatimukset
Opiskelijan tulee olla osallistunut aktiivisesti opintojaksolle "Lääkehoito ja lääkelaskut 1" ja läpäissyt hyväksytysti lääkelaskut ennen harjoittelun alkamista.
Ilmoittautumisaika
27.11.2023 - 03.12.2023
Ajoitus
01.01.2024 - 31.07.2024
Opintopistemäärä
7 op
TKI-osuus
7 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Laurea Porvoo, sote
Toimipiste
Laurea Porvoo
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajakoulutus (SHP2), Laurea Porvoo
Opettaja
- Taina Heinonen
- Outi Kukkola
- Anja Mertanen
Vastuuopettaja
Outi Kukkola
Ryhmät
-
SHP224KASairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K24, Porvoo
Osaamistavoitteet
Opiskelija osaa
- toimia hoitotyön arvojen ja eettisten periaatteiden mukaisesti ja arvioi niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä
- toimia kollegiaalisesti ja vastuullisesti osana työyhteisöä
- tehdä havaintoja asiakkaan perustarpeista, toimintakyvystä ja peruselintoimintojen muutoksista
- tukea potilaan toimintakykyä monipuolisesti ja vastata hänen perustarpeisiinsa
- laatia hoitosuunnitelman ja arvioida asiakkaan saamaa hoitoa huomioiden asiakkaan voimavarat
- toteuttaa peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa ja tarkentaa sen perusteella hoitosuunnitelmaa
- toteuttaa ohjattuna enteraalista, paikallista sekä injektioina annettavaa lääkehoitoa
- dokumentoida potilasasiakirjoihin ja raportoida suullisesti potilaan voinnista ja hoidosta
toimia aseptisesti
- soveltaa potilas- ja työturvallisuuteen sekä tietosuojaan liittyviä menetelmiä työskentelyssään
- toimia välittömästi vaaratapahtuman ilmetessä
- kuvata ammatillisen hoitosuhteen merkityksen
- soveltaa voimaannuttavan läsnäolon ja vuorovaikutuksen periaatteita asiakasvuorovaikutuksessa
- arvioida toimintaansa yhdessä asiakkaan kanssa ja kehittää toimintaansa asiakaskokemus huomioiden
- kantaa vastuuta oppimisestaan harjoittelun aikana
- analysoida oman osaamisensa kehittymistä ja hyödyntää aktiivisesti palautetta
- hakea ja esittää tiivistetysti tutkimustietoa potilashoidon tueksi ja kehittämiseksi
- viestiä vakuuttavasti asiantuntijuuttaan tiimi- ja työyhteisökonteksteissa
Sisältö
Teema: Potilaan perustarpeisiin vastaaminen, potilas- ja työturvallisuus.
Harjoittelun LbD-tehtävä: Näyttöön perustuva hoitotyö
- Hoitotyön ilmiöön tai ongelmaan kohdennettu tiedonhaku ja kliinisten tutkimuskysymysten muodostaminen: Esim. PICO/PICoa/PCC, käsitekartta tai muu valittu menetelmä.
- Tutkimustiedon haku ja tiivistäminen.
- Viestinnän opettajan palaute.
Toteutustapa
Ammattitaitoa edistävän harjoittelun 1 ympäristöksi sopivat (yleislääketiede ja lääketieteen erikoisalat, ikääntyneiden hoitotyö):
Terveyskeskusten tai perusterveydenhuoltotasoisen sairaalan vuode- ja hoivaosastot
Palvelutalot ja hoitokodit
Vammaispalveluiden yksiköt
Harjoittelun 1 aikaiset kokoavat teemat:
asiakaslähtöisyys
potilaan perustarpeisiin vastaaminen
potilas- ja työturvallisuus hoitotyössä
Edeltävät opinnot ennen harjoittelua:
Moduulin 1 teoriaopinnot pääosin suoritettu
Lääkelaskut hyväksytysti suoritettu
Aika ja paikka
HARJOITTELUVIIKOT OVAT 17 - 21 KEVÄÄLLÄ 2024.
24.1.2024 klo: 14.15 - 15.45 ZOOM Info tulevasta harjoittelusta, harjoittelun 1 hyväksiluvusta, jobiilin käytöstä ja cv:n tekemisestä. Info on kaikille läsnäolovelvoitteinen.
19.4.2024 klo: 12.30 - 14.00 Harjoitteluun 1 lähtijöille harjoittelun info. Läsnäolovelvoite. Tila 2424 kampuksella.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Blomqvist M., Rummukainen T., Sainio T., Simola T., Tyrisevä-Ryösö M.: Hoitotyön perusosaaminen. Sanoma Pro Oy, 2022.
Rautava-Nurmi H. ym. 2020. Hoitotyön taidot ja toiminnot. Sanoma Pro Oy. Helsinki. Saatavilla e-kirjana Laurea Finnan kautta.
Luentojen ja canvasin työkirjan sisällöt.
Työpajaharjoitusten sisällöt.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Laurean tutkintosäännön mukaisesti ”Kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opinnosta vastaava opettaja tai muu tehtävään nimetty henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja pääsääntöisesti samaa arviointiasteikkoa kuin vastaavalla opintojaksolla tai -kokonaisuudella. Opiskelijalla on oikeus hakea osaamisen tunnustamista riippumatta siitä, missä, miten ja milloin osaaminen on hankittu. Opiskelija voi hakea myös työssä hankittavan osaamisen tunnistamista osaksi tutkintoa (työn opinnollistaminen). Opiskelija vastaa osaamisen osoittamisesta, todistamisesta ja riittävien tietojen toimittamisesta. Osaamisen arvioivat opiskelija ja näytön vastaanottava ohjaaja yhdessä. ” Katso lisätietoa opiskelijaintrasta sekä Terveysalan harjoittelu kansiosta.
Toteutuksen tärkeät päivämäärät
Harjoittelun infot 3h (sis. infon & itsenäinen tutustuminen harjoittelun työtilan harjoittelun yleisiin ohjeisiin)
Harjoittelu reflektio 2 h (sisältää oman itsereflektion)
Harjoittelun tehtävän kirjallinen osuus 10 h, tehtävään kuuluva havainnointi tapahtuu harjoittelupaikalla koko harjoittelujakson ajan.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Harjoittelun kokonaistuntimäärä on 7X27h =189h (sis. harjoittelun tehtävän, infon ja reflektion). Harjoittelu kirjataan Peppiin 7 op = hyväksytty/hylätty.
Infotunnit 3 h sekä Reflektointitunnit 2 h, yht. 5 h sisältyy harjoittelun tuntimäärään.
Harjoittelu työyksikössä 175 h