Siirry suoraan sisältöön

Kliinisen hoitotyön perusteetLaajuus (7 op)

Opinnon tunnus: SH00BS78

Laajuus

7 op

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- soveltaa tutkimustietoa ja suosituksia potilaan toimintakyvyn ja peruselintoimintojen tukemisessa ja perustarpeista huolehtiessaan
- soveltaa tietojaan anatomiasta ja fysiologiasta perustellessaan potilaan peruselintoimintojen tukemisen menetelmiä
- perustella, toteuttaa ja tulkita peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat diagnostiset perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa
- kuvata eri ikä- ja kohderyhmille suunnattujen ravitsemussuositusten keskeisen sisällön ja hyödyntää suosituksia potilaan hoidossa
- kuvata vajaaravitsemusriskiin vaikuttavia tekijöitä ja sen ennaltaehkäisyn periaatteet
- kuvata potilaan kivun tunnistamisen, arvioinnin ja lääkkeettömän hoidon periaatteet ja menetelmät
- kuvata potilas- ja asiakasturvallisuuden edistämisen velvoitteet ja hyvät käytänteet
- toimia aseptisesti ja infektioiden torjunnan periaatteita soveltaen
- toimia ergonomisesti ja käyttää saatavilla olevia apuvälineitä potilaan siirtämisessä ja kaatumisten ehkäisyssä
- tunnistaa elottoman potilaan ja osaa toteuttaa peruselvytyksen
- toteuttaa kunnioittavasti vainajan laiton
- tukea ja ohjata läheisiä kuoleman jälkeen
- ottaa näytteitä ja ohjata potilasta näytteenotossa
- kirjata hoitotyön prosessi potilastietojärjestelmään sekä arvioida kirjatun tiedon ajantasaisuutta, yhdenmukaisuutta ja laatua
- antaa perusensiavun

Ilmoittautumisaika

22.05.2023 - 28.05.2023

Ajoitus

25.08.2023 - 15.11.2023

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

58 % Lähiopetus, 42 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Tikkurila, sote

Toimipiste

Laurea Tikkurila

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
  • Teija Uino
  • Ilari Ernamo
  • Annika Kallio
  • Irene Latva-Korpela
  • Sanna Kuivalainen
  • Sari Juvonen
  • Ulla Jauhiainen
  • Tanja Hakkarainen
Vastuuopettaja

Ilari Ernamo

Ryhmät
  • SHV223SN
    Sairaanhoitajakoulutus, päivätoteutus, S23, Tikkurila

Toteutus tapahtuu osin lähiopetuksena ja työpajoina kampuksella ja osin itsenäisinä verkko-opintoina (Canvas). Opetuskertojen sisällöt tarkentuvat opintojakson infossa.

Työpajoissa ryhmä on jaettu pienryhmiin. Katso tarkasti oman ryhmäsi aikataulu. Ryhmäjako tehdään opintojen alkaessa. Työpajoissa ja simulaatiossa on läsnäolovelvoite ja sinne pukeudutaan sairaanhoitajan työasuun.

Lukukauden lopussa on valtakunnallinen sairaanhoitajien tietotesti ensimmäisen lukukauden opinnoista.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Päivittäisten toimintojen (3op) osuudessa käytetään kirjaa:
Blomqvist ym. 2022. Hoitotyön perusosaaminen. SanomaPro. Helsinki

Muut oppimateriaalit näet Canvaksen verkko-oppimisalustalta.

Valtakunnallisen tietotestin lähdekirjallisuuden löydät kirjautaumalla digikampukseen HAKA-tunnuksilla. Digikampuksesta löydät lähdeaineiston valtakunnaliseen tietotestiin.

Opintojakson materiaali koostuu luentomateriaaleista, verkkomateriaaleista (Canvas) sekä muusta opintojakson lehtorin osoittamasta materiaalista, josta tiedoitetaan opintojakson infossa.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Katso lisätietoa opiskelijaintrasta.

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Tentin päivämäärän näet Pakista. Tentti on tarvittaessa mahdollista uusia kaksi kertaa. Nämä kerrat ovat kaksi seuraavaa Laurean yleistä tenttipäivää.

Tehtävien palautuspäivät näet Canvas oppimisympäristöstä.

Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Laurean tutkintosääntö.) Virtuaalitoteutuksilla voidaan edellyttää muunlaista aktiivisuuden osoitusta paikan vahvistamiseksi viikon sisällä toteutuksen alkamisesta (Opetuksesta vastavan vararehtorin päätös 7/2019). ”

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 7 opintopistettä. Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 27 tuntia opiskelijan tekemää työtä.

Yksityiskohtaisempi ajankäytön kuvaus esitetään opintojakson alussa.

Sisältö ja sen jaksotus

Bioanalytiikan teoria verkko-opinnot ja työpaja
Terveys ja toimintakyky käsitteinä (ICF, THL:nmääritelmä), toimintakyvyn fyysisen, psyykkisen ja sosiaaliset toimintakyvyn tukemisen menetelmät, Toimia-tietokanta
Infektioiden torjunta ja kontrollointi sisältäen aseptisen toiminnan hoitotyössä ja pientoimenpiteissä
Perustarpeiden ja peruselintoimintojen (hengitys, verenkierto, nestetasapaino, lämpö, enteraalinenravitsemus, erittäminen, liikkuminen, ihon hoito, uni) arviointi ja tukeminen
cABCDE-malli, NEWS -pisteytys
Liikkumisessa ja ruokailussa (sis. NML) avustaminen, apuvälineiden käyttö, ergonomia
Painevaurioiden ehkäisy
Peruselvytys (PPE+D)
Ravitsemus
Kansalliset, eri ikäryhmille kohdistetut ravitsemussuositukset ja niiden soveltaminen asiakkaan arjen ruokavalinnoissa ja ruokailutilanteissa
Painon seurantatiedot osana kokonaishoitoa.
Ravitsemustilaa mittaavat testit (MUST, NRS) sekä niiden tulosten tulkinta ja soveltaminen hoidossa, vajaaravitsemuksen tunnistaminen
Potilaan ravinnon saanti, ruuan- ja nesteenkulutuksen seuranta ja yksilöllinen tarvearvio
Kliinisen hoitotyön tavallisimmat toimenpiteet ja diagnostiset tutkimukset: katetrointi, veri- ja virtsanäytteen otto, verenpaineen, saturaation mittaus
Kivun hoito
Kivun mekanismit
Kivun tunnistamisen, arvioinnin ja lääkkeettömän hoidon periaatteet ja menetelmät sekä kivunhoidossa käytettävät kipumittarit
Kuoleman merkit, perushoitotyö kuoleman lähestyessä, vainajan laitto ja läheisten tukeminen
Hoitotyön kirjaamisen periaatteet, tiedon rakenteet, tiedon käytön roolit ja vastuut
Reaaliaikaisen tiedon tuottamisen merkitys asiakaskontaktissa
Tuotetun tiedon arviointi ja hyödyntäminen
Rakenteinen hoitokertomustieto, FinCC-luokituskokonaisuus (SHTaL, SHToL, SHTuL), hoidon eri luokitusten käyttö ja vapaan tekstin kirjaaminen
ISBAR-raportointi
Potilas- ja työturvallisuus kliinisessä hoitotyössä
Potilasturvallisuuden osa-alueet: Laiteturvallisuus, hoitoturvallisuus, hoitomenetelmien turvallisuus, lääketurvallisuus ja lääkitysturvallisuus
Henkilökohtaisten suojusten käyttö (Personal protectiveequipmentPPE)
Työtapaturmien ehkäisy: Terävien ja viiltävien instrumenttien asianmukainen käsittely, liukastumisten ehkäisy,
Vaaratapahtumien tunnistaminen, ilmoittamisvelvoite, ilmoituksen tekeminen, ilmoituksen käsittelyprosessi, Haipro

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.

Opintojakso sopii avoimen AMK:n opintoihin.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitettavaan arviointikriteeristöön (Laurean tutkintosääntö). Opintojakson kokonaisarvosana muodostuu opintojaksokohtaisen tentin sekä valtakunnallisen tietotestin yhteisarvosanasta.

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä.

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. [Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.]

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI
Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja -tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida

AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN

- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla

- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä

- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti

- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan

- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Ilmoittautumisaika

22.05.2023 - 28.05.2023

Ajoitus

21.08.2023 - 07.11.2023

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

43 % Lähiopetus, 57 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Otaniemi, sote

Toimipiste

Laurea Otaniemi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus (STG2), Laurea Otaniemi
Opettaja
  • Sari Haapa
  • Anne Kokko
  • Anna Ojala
  • Maija Aho
  • Kaisa Porkka-Toivonen
  • Pirjo Huikko
Vastuuopettaja

Anna Ojala

Ryhmät
  • STG223SA
    Terveydenhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S23, Otaniemi

Toteutus tapahtuu osin lähiopetuksena työpajaharjoituksissa ja osin itsenäisinä verkko-opintoina Canvas verkko-oppimisympäristössä.

Työpajoissa ryhmä on jaettu A ja B -ryhmiin. Katso tarkasti oman ryhmäsi aikataulu Pakista. Ryhmäjako tehdään opintojen alkaessa tuutoroinnissa. Opintojakson orientaatio on kaikille pakollinen. Orientaatiossa käydään läpi opintojakson toteutus, ryhmäjaot, pakolliset harjoitukset ja tehtävät.

Opintojakson päätyttyä on valtakunnallinen yleissairaanhoitajan (YleSH) kliinisen osaamisen osakoe 1, joka arvioidaan hyväksytty/hylätty.Tentti on valvottu yksilötentti, joka suoritetaan Otaniemen kampuksella omalla tietokoneella.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Canvasin verkko-oppimisalustalla verkkotehtävien yhteydessä on opintojakson oppimateriaalit kirjattuna.
YleSH kliinisen osaamisen osakoe 1:n ennakkomateriaali on kirjattu https://digicampus.fi -sivustolla kliinisen hoitotyön perusosaamisen -tietotestin kohdalla.

Opiskelija kirjautuu Työpaja I:ssa Haka-tunnuksilla https://digicampus.fi -sivustolle ja hyväksyy käyttöehdot. Käyttöehtojen hyväksymisen jälkeen opiskelija hakee oikean tenttialustan opettajalta saadun Kurssiavaimen avulla. Tenttialustalta opiskelijan tulee tutustua opiskelijan tenttiohjeisiin ja tentin ennakkomateriaaleihin.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Tarkemmat ohjeet annetaan opintojakson orientaatiossa.

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Opintojakson aikataulu löytyy Pakista. Hylätyn tentin voi tutkintosäännön mukaan uusia kaksi kertaa opintojakson orientaatiossa ilmoitettuina yleisinä uusintatenttiajankohtina. Yleiset uusinnat alkavat aina klo 16.

Verkkotehtävien palautuspäivät on kirjattu Canvasissa olevaan opintojakson toteutussuunnitelmaan.

Työpajaharjoituksiin osallistuminen edellyttää Canvasin verkkotehtävien tekemistä kyseisestä aihealueesta ennen harjoituksia.

Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Laurean tutkintosääntö.) Virtuaalitoteutuksilla voidaan edellyttää muunlaista aktiivisuuden osoitusta paikan vahvistamiseksi viikon sisällä toteutuksen alkamisesta (Opetuksesta vastavan vararehtorin päätös 7/2019). ”

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 7 opintopistettä. Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 26,7 tuntia opiskelijan tekemää työtä.
Opintojakson suorittaminen vastaa keskimäärin 187 tuntia opiskelijan työtä.

Yksityiskohtaisempi ajankäytön kuvaus esitetään opintojakson orientaatiossa.

Sisältö ja sen jaksotus

Aseptiikka ja infektioiden torjunta
Päivittäiset toiminnot
Potilaan peruselintoimintojen arviointi ABCDE ja NEWS
- Hentitystien avoimuuden varmistaminen
- Hengityksen tarkkailu ja hoito
- Verenkierron tarkkailu
- Tajunnan tason tarkkailu
- Lämmön seuranta ja kuumeisen potilaan hoito
- Kipu, kivun arviointi ja hoito
Hoitotyön kirjaaminen ja raportointi
Ravitsemus ja ravitsemustilan arviointi
Erittämisen seuranta ja tarkkailu
Hoitotyö kuoleman lähestyessä
Ergonomia
Potilas- ja työturvallisuus kliinisessä hoitotyössä
Toimintakyky
Bioanalytiikka
Ensiapu

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.

Opintojakso sopii avoimen AMK:n opintoihin.

Opintojaksolla toimitaan ekologisesti kestävän kehityksen mukaisesti. Tämä näkyy mm. niin, että työpajaharjoituksissa uusiokäytetään soveltuvin osin hoitovälineistöä ja opiskelijat pukeutuvat omiin vaatteisiin. Työpajaharjoituksia varten ei hankita erillistä työvaatetusta.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Laurean opetussuunnitelma on osaamisperustainen ja osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmassa esitettyihin osaamistavoitteisiin. Opintojakson arviointiperusteet kuvataan opintojakson toteutussuunnitelmassa.

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja verkkotehtäviä, harjoituksia tai tenttiä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Opintojakso arvioidaan hyväksytty/hylätty.
Osa 1 Hoitotyön päivittäiset toiminnot: Tentti YleSH osakoe 1 = Valtakunnallinen kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen osakoe 1 tietotesti. Tentin arviointi < 40 % hylätty, 40 % tai > hyväksytty. Hyväksytty suoritus edellyttää aktiivista osallistumista pakollisiin työpajaharjoituksiin ja tentin hyväksyttyä suoritusta.
Osa 2 Bioanalytiikka arvioidaan hyväksytty/hylätty. Hyväksytty suoritus edellyttää verkkotehtävien tekemistä ja bioanalytiikan työpajaharjoituksiin osallistumista.
Osa 3 Ensiapu arvioidaan hyväksytty/hylätty. Hyväksytty suoritus edellyttää verkkotehtävien ja verkkotentin tekemistä hyväksytysti ja ensiavun työpajaharjoituksiin osallistumista.
.
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI
-käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
-etsiä tietoa eri tietolähteistä
-raportoida
.
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN
- toimia ohjattuna opiskeltavia taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa
- ottaa vastaan ohjausta
.
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS (arvioidaan soveltuvin osin)
-toimia ryhmän jäsenenä
-suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
-noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Hylätty (0)

Opiskelija ei ole suorittanut hyväksytysti verkkotehtäviä, osallistunut pakollisiin harjoituksiin tai läpäissyt tenttiä hyväksytysti.

Ilmoittautumisaika

22.05.2023 - 28.05.2023

Ajoitus

21.08.2023 - 10.11.2023

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

43 % Lähiopetus, 57 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Otaniemi, sote

Toimipiste

Laurea Otaniemi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHG2), Laurea Otaniemi
Opettaja
  • Sari Haapa
  • Anne Kokko
  • Anna Ojala
  • Maija Aho
  • Kaisa Porkka-Toivonen
  • Kaija Marttila
  • Pirjo Huikko
Vastuuopettaja

Anna Ojala

Ryhmät
  • SHG223SA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S23, Otaniemi

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- soveltaa tutkimustietoa ja suosituksia potilaan toimintakyvyn ja peruselintoimintojen tukemisessa ja perustarpeista huolehtiessaan
- soveltaa tietojaan anatomiasta ja fysiologiasta perustellessaan potilaan peruselintoimintojen tukemisen menetelmiä
- perustella, toteuttaa ja tulkita peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat diagnostiset perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa
- kuvata eri ikä- ja kohderyhmille suunnattujen ravitsemussuositusten keskeisen sisällön ja hyödyntää suosituksia potilaan hoidossa
- kuvata vajaaravitsemusriskiin vaikuttavia tekijöitä ja sen ennaltaehkäisyn periaatteet
- kuvata potilaan kivun tunnistamisen, arvioinnin ja lääkkeettömän hoidon periaatteet ja menetelmät
- kuvata potilas- ja asiakasturvallisuuden edistämisen velvoitteet ja hyvät käytänteet
- toimia aseptisesti ja infektioiden torjunnan periaatteita soveltaen
- toimia ergonomisesti ja käyttää saatavilla olevia apuvälineitä potilaan siirtämisessä ja kaatumisten ehkäisyssä
- tunnistaa elottoman potilaan ja osaa toteuttaa peruselvytyksen
- toteuttaa kunnioittavasti vainajan laiton
- tukea ja ohjata läheisiä kuoleman jälkeen
- ottaa näytteitä ja ohjata potilasta näytteenotossa
- kirjata hoitotyön prosessi potilastietojärjestelmään sekä arvioida kirjatun tiedon ajantasaisuutta, yhdenmukaisuutta ja laatua
- antaa perusensiavun

Toteutustapa

Toteutus tapahtuu osin lähiopetuksena työpajaharjoituksissa ja osin itsenäisinä verkko-opintoina Canvas verkko-oppimisympäristössä.

Työpajoissa ryhmä on jaettu A ja B -ryhmiin. Katso tarkasti oman ryhmäsi aikataulu Pakista. Ryhmäjako tehdään opintojen alkaessa tuutoroinnissa. Opintojakson orientaatio on kaikille pakollinen. Orientaatiossa käydään läpi opintojakson toteutus, ryhmäjaot, pakolliset harjoitukset ja tehtävät.

Opintojakson päätyttyä on valtakunnallinen yleissairaanhoitajan (YleSH) kliinisen osaamisen osakoe 1, joka arvioidaan hyväksytty/hylätty.Tentti on valvottu yksilötentti, joka suoritetaan Otaniemen kampuksella omalla tietokoneella.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Canvasin verkko-oppimisalustalla verkkotehtävien yhteydessä on opintojakson oppimateriaalit kirjattuna.
YleSH kliinisen osaamisen osakoe 1:n ennakkomateriaali on kirjattu https://digicampus.fi -sivustolla kliinisen hoitotyön perusosaamisen -tietotestin kohdalla.

Opiskelija kirjautuu Työpaja I:ssä Haka-tunnuksilla https://digicampus.fi -sivustolle ja hyväksyä käyttöehdot. Käyttöehtojen hyväksymisen jälkeen opiskelija hakee oikean tenttialustan opettajalta saadun Kurssiavaimen avulla. Tenttialustalta opiskelijan tulee tutustua opiskelijan tenttiohjeisiin ja tentin ennakkomateriaaleihin.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Tarkemmat ohjeet annetaan opintojakson orientaatiossa.

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Opintojakson aikataulu löytyy Pakista. Hylätyn tentin voi tutkintosäännön mukaan uusia kaksi kertaa opintojakson orientaatiossa ilmoitettuina yleisinä uusintatenttiajankohtina. Yleiset uusinnat alkavat aina klo 16.

Verkkotehtävien palautuspäivät on kirjattu Canvasissa olevaan opintojakson toteutussuunnitelmaan.

Työpajaharjoituksiin osallistuminen edellyttää Canvasin verkkotehtävien tekemistä kyseisestä aihealueesta ennen harjoituksia.

Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Laurean tutkintosääntö.) Virtuaalitoteutuksilla voidaan edellyttää muunlaista aktiivisuuden osoitusta paikan vahvistamiseksi viikon sisällä toteutuksen alkamisesta (Opetuksesta vastavan vararehtorin päätös 7/2019). ”

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 7 opintopistettä. Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 26,7 tuntia opiskelijan tekemää työtä.
Opintojakson suorittaminen vastaa keskimäärin 187 tuntia opiskelijan työtä.

Yksityiskohtaisempi ajankäytön kuvaus esitetään opintojakson orientaatiossa.

Sisältö ja sen jaksotus

Aseptiikka ja infektioiden torjunta
Päivittäiset toiminnot
Potilaan peruselintoimintojen arviointi ABCDE ja NEWS
- Hentitystien avoimuuden varmistaminen
- Hengityksen tarkkailu ja hoito
- Verenkierron tarkkailu
- Tajunnan tason tarkkailu
- Lämmön seuranta ja kuumeisen potilaan hoito
- Kipu, kivun arviointi ja hoito
Hoitotyön kirjaaminen ja raportointi
Ravitsemus ja ravitsemustilan arviointi
Erittämisen seuranta ja tarkkailu
Hoitotyö kuoleman lähestyessä
Ergonomia
Potilas- ja työturvallisuus kliinisessä hoitotyössä
Toimintakyky
Bioanalytiikka
Ensiapu

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.

Opintojakso sopii avoimen AMK:n opintoihin.

Opintojaksolla toimitaan ekologisesti kestävän kehityksen mukaisesti. Tämä näkyy mm. niin, että työpajaharjoituksissa uusiokäytetään soveltuvin osin hoitovälineistöä ja opiskelijat pukeutuvat omiin vaatteisiin. Työpajaharjoituksia varten ei hankita erillistä työvaatetusta.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Laurean opetussuunnitelma on osaamisperustainen ja osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmassa esitettyihin osaamistavoitteisiin. Opintojakson arviointiperusteet kuvataan opintojakson toteutussuunnitelmassa.

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja verkkotehtäviä, harjoituksia tai tenttiä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Opintojakso arvioidaan hyväksytty/hylätty.
Osa 1 Hoitotyön päivittäiset toiminnot: Tentti YleSH osakoe 1 = Valtakunnallinen kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen osakoe 1 tietotesti. Tentin arviointi < 40 % hylätty, 40 % tai > hyväksytty. Hyväksytty suoritus edellyttää aktiivista osallistumista pakollisiin työpajaharjoituksiin ja tentin hyväksyttyä suoritusta.
Osa 2 Bioanalytiikka arvioidaan hyväksytty/hylätty. Hyväksytty suoritus edellyttää verkkotehtävien tekemistä ja bioanalytiikan työpajaharjoituksiin osallistumista.
Osa 3 Ensiapu arvioidaan hyväksytty/hylätty. Hyväksytty suoritus edellyttää verkkotehtävien ja verkkotentin tekemistä hyväksytysti ja ensiavun työpajaharjoituksiin osallistumista.
.
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI
-käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
-etsiä tietoa eri tietolähteistä
-raportoida
.
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN
- toimia ohjattuna opiskeltavia taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa
- ottaa vastaan ohjausta
.
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS (arvioidaan soveltuvin osin)
-toimia ryhmän jäsenenä
-suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
-noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Hylätty (0)

Opiskelija ei ole suorittanut hyväksytysti verkkotehtäviä, osallistunut pakollisiin harjoituksiin tai läpäissyt tenttiä hyväksytysti.

Ilmoittautumisaika

22.05.2023 - 28.05.2023

Ajoitus

18.08.2023 - 30.11.2023

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

72 % Lähiopetus, 28 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Hyvinkää, sote

Toimipiste

Laurea Hyvinkää

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHB2), Laurea Hyvinkää
Opettaja
  • Anne Laaksonen
  • Sanna Mikkola
  • Johannes Koskinen
  • Terhi Hautaviita
Vastuuopettaja

Anne Laaksonen

Ryhmät
  • SHB223SA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S23, Hyvinkää

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- soveltaa tutkimustietoa ja suosituksia potilaan toimintakyvyn ja peruselintoimintojen tukemisessa ja perustarpeista huolehtiessaan
- soveltaa tietojaan anatomiasta ja fysiologiasta perustellessaan potilaan peruselintoimintojen tukemisen menetelmiä
- perustella, toteuttaa ja tulkita peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat diagnostiset perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa
- kuvata eri ikä- ja kohderyhmille suunnattujen ravitsemussuositusten keskeisen sisällön ja hyödyntää suosituksia potilaan hoidossa
- kuvata vajaaravitsemusriskiin vaikuttavia tekijöitä ja sen ennaltaehkäisyn periaatteet
- kuvata potilaan kivun tunnistamisen, arvioinnin ja lääkkeettömän hoidon periaatteet ja menetelmät
- kuvata potilas- ja asiakasturvallisuuden edistämisen velvoitteet ja hyvät käytänteet
- toimia aseptisesti ja infektioiden torjunnan periaatteita soveltaen
- toimia ergonomisesti ja käyttää saatavilla olevia apuvälineitä potilaan siirtämisessä ja kaatumisten ehkäisyssä
- tunnistaa elottoman potilaan ja osaa toteuttaa peruselvytyksen
- toteuttaa kunnioittavasti vainajan laiton
- tukea ja ohjata läheisiä kuoleman jälkeen
- ottaa näytteitä ja ohjata potilasta näytteenotossa
- kirjata hoitotyön prosessi potilastietojärjestelmään sekä arvioida kirjatun tiedon ajantasaisuutta, yhdenmukaisuutta ja laatua
- antaa perusensiavun

Toteutustapa

Toteutus on monimuoto opetusta.

Opinnon toteutusta tukee Canvasiin rakennettu oppimisympäristö. Opinnolla on aikataulutettua opetusta tai ohjausta sekä kampuksella että etänä. Etäopetusta ei tallenneta / tallennetaan (ja tallenne on katsottavissa jälkikäteen). Opinnossa on pari- tai ryhmätyöskentelyä.

Opintojaksolla on
- luento-opetusta
- verkko-opintoja
- työpajaopetusta (läsnäolovelvollisuus)

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Perustarpeiden ja elintoimintojen tukeminen ja arviointi

Iivanainen A & Syväoja P. 2016. Hoida ja kirjaa => tenttikirja ( myös kirja Hoitotyön taidot ja toiminnat (uusin painos) käy)

Verkkotehtävät CANVAS

Bioanalytiikka
- verkkoaineisto CANVAS

Kirjaaminen:
- verkkotehtävät ja materiaalit löytyvät Canvasista

Ensiapu:
Peruselintoimintojen (sydän- ja verenkierto, hengitys, tajunnan taso) arviointi ja tukeminen, +yleisimpiä ea tilanteita,
Canvas työkirja

Elottoman potilaan tunnistaminen ja toimenpiteet
Peruselvytys,
Canvas työkirja

Työpaja
- Verkkomateriaali CANVAS

Muistahan käyttää Laurea Finna palvelua!

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Opiskelija vastaa osaamisen osoittamisesta, todistamisesta ja riittävien tietojen toimittamisesta. Katso lisätietoa tutkintosäännöstä ja opiskelijaintrasta.

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle opintoon osallistumisensa vahvistamiseksi. Vaihtoehtoisesti opettaja voi määrittää myös muun tavan, jolla opiskelija vahvistaa osallistumisensa toteutukselle. Näitä toimia voidaan edellyttää viikon sisällä toteutuksen alkamisesta. Edellä esitetyn mukaisesti toimintatavan soveltaminen edellyttää, että opettaja tiedottaa toteutukselle hyväksyttyjä opiskelijoita käytänteestä ja että käytänne on kerrottu opinnon toteutussuunnitelmassa. Mikäli opiskelija on estynyt perusteluista syistä osallistumaan ensimmäiseen kontaktikertaan tai aktivoitumaan opinnoissa opettajan asettamien edellytysten mukaisesti, hänen tulee olla yhteydessä vastuuopettajaan toteutukselle osallistumisesta sopimiseksi. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta tai poissaolon syytä ei voida pitää perusteltuna. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija”.

TYÖPAJAAN osallistuminen edellyttää annettujen verkkotehtävien hyväksyttyä suoritusta ja palauttamista annetun aikatalun mukaisesti.

6.10.2023 klo 23:59 mennessä kirjaamisen työpajan ennakkotehtävän palautus Canvasissa/Terhi Hautaviita

12.10. ja 13.10.2023 Kirjaamisen työpajat. Pienryhmäkohtaiset, ja pienryhmät muodostetaan opintojaksojen aloituksessa./Terhi Hautaviita

26.10.2023 Apotti-koulutuspäivä ryhmät 1 ja 2 Helsingissä.
2710.2023 Apotti-koulutuspäivä ryhmät 3 ja 4 Helsingissä
Pienryhmät muodostetaan opintojaksojen aloituksessa. /Terhi Hautaviita

1.11.2023 Hoitotyön päivittäiset toiminnot tentti, kirjallinen tentti kampuksella. Tentin 1. uusinta 15.11.2023 ja 2. uusinta 7.12.2023 kampuksella /Anne Laaksonen

Aseptiikka ja päivittäiset toiminnot
- verkkotehtävän palautus 26.9.2023 mennessä.
Ergonomia ja potilassiirrot
- verkkotehtävän palautus 30.10.2023 mennessä.
Ravitsemus ja erittäminen
- verkkotehtävän palautus 9.10.2023 mennessä.
Hengitys ja verenkierto
- verkkotehtävän palautus 9.10.2023 mennessä.
Bioanalytiikka
- verkkotehtävän palautus 30.10.2023 mennessä.
Potilaan elintoimintojen tarkkailu ja hoito sekä potilas- ja työturvallisuus kliinisessä hoitotyössä
- verkkotehtävän palautus 20.11.2023 mennessä
Toimintakyky, perushoitotyö kuoleman lähestyessä
- verkkotehtävien palautus 20.11.2023 mennessä

15.11.2023 Kliinisen hoitotyön perusosaaminen -tietotesti Hyvinkään kampuksella. Ota oma tietokone mukaan!/Terhi Hautaviita, Anne Laaksonen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 26,7 tuntia opiskelijan tekemää työtä

Sisältö ja sen jaksotus

Aseptiikka ja päivittäiset toiminnot
- osallistuminen työpajaan edellyttää aikataulun mukaisesti palautettua ja hyväksyttyä verkkotehtäviä. Tarkat ohjeet canvas. Palautus 26.9.2023 mennessä.
- työpaja, läsnäolovelvollisuus
- vuodepesut, petaaminen, käsien pesu ja desinfiointi, steriilit hanskat, eristyspukeutuminen

Ergonomia ja potilassiirrot
- osallistuminen työpajaan edellyttää aikataulun mukaisesti palautettua ja hyväksyttyä verkkotehtäviä. Tarkat ohjeet canvas. Palautus 30.10.2023 mennessä.
- työpaja, läsnäolovelvollisuus
- asentohoito, liikehoito, siirtosuunnitelma, apuvälineiden käyttö, hoitajan ergonomia

Ravitsemus ja erittäminen
- osallistuminen työpajaan edellyttää aikataulun mukaisesti palautettua ja hyväksyttyä verkkotehtäviä. Tarkat ohjeet canvas. Palautus 9.10.2023 mennessä.
- työpaja, läsnäolovelvollisuus
- NML; PEG-välineistön käsittely, ruokailussa avustaminen, katetrointi

Hengitys ja verenkierto
- osallistuminen työpajaan edellyttää aikataulun mukaisesti palautettua ja hyväksyttyä verkkotehtäviä. Tarkat ohjeet canvas. Palautus 9.10.2023 mennessä.
- työpaja, läsnäolovelvollisuus
- hengityksen arviointi ja hapetuksen perusteet, happisaturaatio, hapen antaminen, imu, verenpaine, pulssi

Bioanalytiikka
- verkkotehtävä, palautus ennen työpajaa 30.10.2023 mennessä. Osallistuminen työpajaan edellyttää aikataulun mukaisesti palautettua ja hyväksyttyä verkkotehtäviä. Tarkat ohjeet canvas.
- työpaja, läsnäolovelvollisuus
- ihopistonäytteet, laskimoverinäyte, virtsanäyte

Ensiapu
- Canvas tehtävät, tehtävät tehtynä ennen työpajoja
- työpaja 1xpvä, läsnäolovelvollisuus, pajat 26.-27.10.2023
Hoitotyön rakenteisen kirjaamisen työpaja: 12.10. ja 13.10. ryhmäjako lukujärjestyksessä. Kirjaamisen työpajan ennakkotehtävän palautus viimeistään 6.10.2023 Canvasiin.

Kliinisen osaamisen perusosaaminen -tietotesti:

Laurean sairaanhoitakoulutuksessa opiskelevat suorittavat ylesh-tietotestin moduulissa 1: Kliinisen hoitotyön perusosaaminen -tietotesti. Koe pidetään Hyvinkään kampuksella 15.11.2023 (ns. Ylesh-tietotesti).

Hylätyn kokeen uusinnat: Ylesh-kokeiden uusinnat tapahtuvat Hyvinkään kampuksella ja niihin ilmoittaudutaan opiskelijaintran kautta yleiseen uusintaan. Kirjaa ilmoittautumislomakkeelle: Kliinisen hoitotyön perusosaminen (moduuli1); opettaja: Terhi Hautaviita

Tietotestissä arvioidaan kliinisen hoitotyön perusosaamistasi. Tietotestin kysymykset koostuvat sekä monivalintakysymyksistä että oikein-väärin-väittämistä. Kysymykset koskevat seuraavia kliinisen hoitotyön perusosaamisen osa-alueita:

Eettisyys hoitotyössä

Päivittäiset toiminnot

Aseptiikka

Peruselintoimintojen tarkkailu ja hoito

Ergonomia

Kivun hoito

Hoitotyön prosessi ja kirjaaminen

Lääkehoidon perusteet

Ravitsemus

Edellä mainitut hoitotyön perusosaamisen alueet sisältyvät opetussuunnitelmasi osaamistavoitteisiin ja opintojaksojen toteutussuunnitelmiin. Valmistautumista tukeva oppimateriaali, joka on huomioitu opintojaksojen toteussuunnitelmissa osana sairaanhoitajan ydinosaamista:

Sairaanhoitajaliitto: cABCDE-työkalu, NEWS-pisteytys.
Iivanainen A & Syväoja P. 2016. Hoida ja kirjaa.
Mykkänen M ym. 2018. Hoitotyön rakenteisen kirjaamisen auditointi Hoitotiede 30 (3), 203-213.
Kinnunen U-M ym. 2019. FinCC-luokituskokonaisuuden käyttäjäopas FinCC 4.0, 11-47.
http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/139267/FinCC%20opas%20ver%204_0%20FINAL_20200429.pdf?sequence=3&isAllowed=y
Suomidigi. Digiturvallisuuden verkkomateriaalit. https://www.suomidigi.fi/ohjeet-ja-tuki/digitaalinen-turvallisuus/digiturvallisuuden-verkkomateriaalit
Sairaanhoitajan eettiset ohjeet: https://sairaanhoitajat.fi/wp-content/uploads/2020/01/Sairaanhoitajien-eettiset-ohjeet.pdf
Anttila V-J. ym (toim). 2018. Hoitoon liittyvien infektioiden torjunta. s. 20-102, 120-159, 410-440.
Saano S & Taam-Ukkonen M. 2018. Lääkehoidon käsikirja, Sanoma Pro.
Ahonen O, Blek-Vehkaluoto M, Buure T, Ekola S, Partamies S, Sulosaari V & Anttila S. 2019. Kliininen hoitotyö: Sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. 8., uudistettu painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy.
Hoikka A. 2013. Lääkkeetön kivunhoito. (Anestesiahoitotyön käsikirja) Saatavilla sähköisesti osoitteesta https://www.terveysportti.fi/dtk/shk/koti?p_haku=lääkkeetön%20kivun%20hoito > Terveysportti > Lääkkeetön kivunhoito > Lääkkeetön kivunhoito
Kipu. Käypä hoito –suositus 2017.
Paakkari P. 2017. Kipulääkkeet - turvallinen käyttö. Lääkärikirja Duodecim. Saatavilla sähköisesti: https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00649
Rautava-Nurmi H., Westergård A., Henttonen T., Ojala M. & Vuorinen S. 2020. Hoitotyön taidot ja toiminnot. SanomaPro Oy
Terveyskylä. Kivunhallintatalo. Miten kivun tunne syntyy? 2018. Saatavilla sähköisesti: https://www.terveyskyla.fi/kivunhallintatalo/perustietoa-kivusta/miten-kivun-tunne-syntyy

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä. Kriteerit löytyvät opiskelijaintrasta.

Osaamisen arviointi kohdistuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja osaamisen taso arvioidaan opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitetun arviointikriteeristön perusteella (Laurean tutkintosääntö).

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Ouriginalin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä:

AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja -tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida

AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Hylätty (0)

Kts. kohta arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Kts. kohta arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Kts. kohta arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Kts. kohta arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Ilmoittautumisaika

22.05.2023 - 28.05.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

43 % Lähiopetus, 57 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Porvoo, sote

Toimipiste

Laurea Porvoo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHP2), Laurea Porvoo
Opettaja
  • Taina Heinonen
  • Outi Kukkola
  • Hanna Aaltonen
Vastuuopettaja

Outi Kukkola

Ryhmät
  • SHP223SA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S23, Porvoo

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- soveltaa tutkimustietoa ja suosituksia potilaan toimintakyvyn ja peruselintoimintojen tukemisessa ja perustarpeista huolehtiessaan
- soveltaa tietojaan anatomiasta ja fysiologiasta perustellessaan potilaan peruselintoimintojen tukemisen menetelmiä
- perustella, toteuttaa ja tulkita peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat diagnostiset perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa
- kuvata eri ikä- ja kohderyhmille suunnattujen ravitsemussuositusten keskeisen sisällön ja hyödyntää suosituksia potilaan hoidossa
- kuvata vajaaravitsemusriskiin vaikuttavia tekijöitä ja sen ennaltaehkäisyn periaatteet
- kuvata potilaan kivun tunnistamisen, arvioinnin ja lääkkeettömän hoidon periaatteet ja menetelmät
- kuvata potilas- ja asiakasturvallisuuden edistämisen velvoitteet ja hyvät käytänteet
- toimia aseptisesti ja infektioiden torjunnan periaatteita soveltaen
- toimia ergonomisesti ja käyttää saatavilla olevia apuvälineitä potilaan siirtämisessä ja kaatumisten ehkäisyssä
- tunnistaa elottoman potilaan ja osaa toteuttaa peruselvytyksen
- toteuttaa kunnioittavasti vainajan laiton
- tukea ja ohjata läheisiä kuoleman jälkeen
- ottaa näytteitä ja ohjata potilasta näytteenotossa
- kirjata hoitotyön prosessi potilastietojärjestelmään sekä arvioida kirjatun tiedon ajantasaisuutta, yhdenmukaisuutta ja laatua
- antaa perusensiavun

Toteutustapa

Moduuli 1: Perustarpeiden ja elintoimintojen arviointi ja tukeminen
• Luennot lähiopetus (tai zoom), canvas verkkotehtävät
• Työpajaharjoitukset, joissa läsnäolovelvoite

Moduuli 3: Ensiapu 0,5 op
• Ensiapu (canvas verkkokurssi, verkkotentti ja harjoitukset)
- harjoituksissa läsnäolovelvoite

Aika ja paikka

Moduuli 1:
Työpajaharjoitukset Laurea Porvoo. Opetus päiväaikaan arkisin to - pe tai intensiiviviikon 44 ma - pe aikana erillisen aikataulun mukaan

Harjoituksiin osallistuminen edellyttää canvas työkirjan/verkkotehtävien tekemistä kyseisestä aihealueesta ennen harjoituksia.

Moduuli 3:
Ensiapuharjoitukset kampuksella ti B ryhmä 31.10.2023 klo: 8.15 - 16.00, ke C ryhmä 1.11.2003 ja pe A ryhmä 2.11.2023 klo: 8.30 - 15.45.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Moduuli 1: Perustarpeiden ja elintoimintojen arviointi ja tukeminen:
Blomqvist M., Rummukainen T., Sainio T., Simola T., Tyrisevä-Ryösö M.: Hoitotyön perusosaaminen. Sanoma Pro Oy, 2022.
Käy myös: Rautava-Nurmi H. ym. 2020. Hoitotyön taidot ja toiminnot. Sanoma Pro Oy. Helsinki. Saatavilla e-kirjana Laurea Finnan kautta.
Luentojen ja canvasin työkirjan sisällöt.
Työpajaharjoitusten sisällöt.

Moduuli 3: Ensiapu (0,5 op):
Korte, Myllyrinne. Ensiapu. SPR Otava Kirjapaino Oy, Keuruu 2022.
Käypähoitosuositus Elvytys 2021.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Moduuli 3: Ensiapu 0,5 op:
Niille, joilla on voimassa oleva EA2 -kortti: Hyväksiluku lehtori ETK Outi Kukkolalta. Hyväksilukuhakemuksen liitteeksi kopio voimassa olevasta EA2-kortista.
Niille, joilla on jo voimassa oleva EA1 -kortti: Osallistuvat harjoituksiin Pakin aikataulun mukaan. Työkirjan tehtävien tekeminen on vapaaehtoinen. Kopio voimassa olevasta EA1-kortista lehtori ETK Outi Kukkolalle.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Moduuli 1: Perustarpeiden ja elintoimintojen arviointi ja tukeminen
Canvas työkirjan tehtävät (lähihoitajlle vapaaehtoisia) ja tentti 3.11.2023 klo: 8.30 - 11.45 kampuksella.Tentti: K5 - T1.
Uusinnat marraskuun tai joulukuun yleisenä uusintatenttipäivänä, johon ilmoittautuminen e-lomakkeella 10 päivää ennen.

Moduuli 3: Ensiapu 0,5 op:
Canvas työkirjan tehtävät ja canvas tentti: Hyväksytty/Hylätty

Koko syyslukukauden opintojen kokoava YleSh tentti 21.12.2023 klo: 8.30 - 11.30 kampuksella. Mukaan omat läppärit.

Ilmoittautumisaika

22.05.2023 - 28.05.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

58 % Lähiopetus, 42 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Lohja, sote

Toimipiste

Laurea Lohja

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHF2), Laurea Lohja
Opettaja
  • Minna Launonen
  • Virpi Valkama
  • Anne Makkonen
  • Eliisa Kukkola
  • Kirsi Halttunen
Vastuuopettaja

Virpi Valkama

Ryhmät
  • SHF223SA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S23, Lohja

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- soveltaa tutkimustietoa ja suosituksia potilaan toimintakyvyn ja peruselintoimintojen tukemisessa ja perustarpeista huolehtiessaan
- soveltaa tietojaan anatomiasta ja fysiologiasta perustellessaan potilaan peruselintoimintojen tukemisen menetelmiä
- perustella, toteuttaa ja tulkita peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat diagnostiset perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa
- kuvata eri ikä- ja kohderyhmille suunnattujen ravitsemussuositusten keskeisen sisällön ja hyödyntää suosituksia potilaan hoidossa
- kuvata vajaaravitsemusriskiin vaikuttavia tekijöitä ja sen ennaltaehkäisyn periaatteet
- kuvata potilaan kivun tunnistamisen, arvioinnin ja lääkkeettömän hoidon periaatteet ja menetelmät
- kuvata potilas- ja asiakasturvallisuuden edistämisen velvoitteet ja hyvät käytänteet
- toimia aseptisesti ja infektioiden torjunnan periaatteita soveltaen
- toimia ergonomisesti ja käyttää saatavilla olevia apuvälineitä potilaan siirtämisessä ja kaatumisten ehkäisyssä
- tunnistaa elottoman potilaan ja osaa toteuttaa peruselvytyksen
- toteuttaa kunnioittavasti vainajan laiton
- tukea ja ohjata läheisiä kuoleman jälkeen
- ottaa näytteitä ja ohjata potilasta näytteenotossa
- kirjata hoitotyön prosessi potilastietojärjestelmään sekä arvioida kirjatun tiedon ajantasaisuutta, yhdenmukaisuutta ja laatua
- antaa perusensiavun

Toteutustapa

Monimuotototeutus:

Opinnon toteutusta tukee Canvasiin rakennettu oppimisympäristö. Opinnolla on aikataulutettua opetusta tai ohjausta sekä kampuksella että etänä. Etäopetusta ei tallenneta / tallennetaan (ja tallenne on katsottavissa jälkikäteen). Opinnossa on pari- tai ryhmätyöskentelyä. Tehtävistä annetaan henkilökohtaista palautetta opettajan toimesta sekä voidaan hyödyntää myös työelämä- ja vertaispalautteenantoa.

Toteutus tapahtuu osin lähiopetuksena ja työpajoina kampuksella ja osin itsenäisinä verkko-opintoina (Canvas)

Työpajoissa ryhmä on jaettu kahteen. Katso tarkasti oman ryhmäsi aikataulu. Ryhmäjako tehdään opintojen alkaessa. Työpajoissa on läsnäolovelvoite ja sinne pukeudutaan hoitovaatteisiin.

Lukukauden lopussa on valtakunnallinen sairaanhoitajien tietotesti ensimmäisen lukukauden opinnoista sekä saman aikaisesti opintojakson oma tentti.

Ohjaus ja viestintä tapahtuu pääasiassa Canvaksen keskustelualueen kautta. Henkilökohtaisissa ja kiireisissä asioissa lähetä opettajalle sähköpostia.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Oppimateriaalit näet Canvaksen verkko-oppimisalustalta kyseisten tehtävien kohdilta.

Valtakunnallisen tietotestin lähdekirjallisuus (viitteellinen):
Sairaanhoitajaliitto: cABCDE-työkalu, NEWS-pisteytys.
Iivanainen A & Syväoja P. 2016. Hoida ja kirjaa.
Mykkänen M ym. 2018. Hoitotyön rakenteisen kirjaamisen auditointi Hoitotiede 30 (3), 203-213.
Kinnunen U-M ym. 2019. FinCC-luokituskokonaisuuden käyttäjäopas FinCC 4.0, 11-47.
http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/139267/FinCC%20opas%20ver%204_0%20FINAL_20200429.pdf?sequence=3&isAllowed=y
Suomidigi. Digiturvallisuuden verkkomateriaalit. https://www.suomidigi.fi/ohjeet-ja-tuki/digitaalinen-turvallisuus/digiturvallisuuden-verkkomateriaalit
Sairaanhoitajan eettiset ohjeet: https://sairaanhoitajat.fi/wp-content/uploads/2020/01/Sairaanhoitajien-eettiset-ohjeet.pdf
Anttila V-J. ym (toim). 2018. Hoitoon liittyvien infektioiden torjunta. s. 20-102, 120-159, 410-440.
Saano S & Taam-Ukkonen M. 2018. Lääkehoidon käsikirja, Sanoma Pro.
Ahonen O, Blek-Vehkaluoto M, Buure T, Ekola S, Partamies S, Sulosaari V & Anttila S. 2019. Kliininen hoitotyö: Sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. 8., uudistettu painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy.
Hoikka A. 2013. Lääkkeetön kivunhoito. (Anestesiahoitotyön käsikirja) Saatavilla sähköisesti osoitteesta https://www.terveysportti.fi/dtk/shk/koti?p_haku=lääkkeetön%20kivun%20hoito > Terveysportti > Lääkkeetön kivunhoito > Lääkkeetön kivunhoito
Kipu. Käypä hoito –suositus 2017.
Paakkari P. 2017. Kipulääkkeet - turvallinen käyttö. Lääkärikirja Duodecim. Saatavilla sähköisesti: https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00649
Terveyskylä. Kivunhallintatalo. Miten kivun tunne syntyy? 2018. Saatavilla sähköisesti: https://www.terveyskyla.fi/kivunhallintatalo/perustietoa-kivusta/miten-kivun-tunne-syntyy

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti ”Kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opinnosta vastaava opettaja tai muu tehtävään nimetty henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja pääsääntöisesti samaa arviointiasteikkoa kuin vastaavalla opintojaksolla tai -kokonaisuudella. Opiskelijalla on oikeus hakea osaamisen tunnustamista riippumatta siitä, missä, miten ja milloin osaaminen on hankittu. Opiskelija voi hakea myös työssä hankittavan osaamisen tunnistamista osaksi tutkintoa (työn opinnollistaminen). ... Opiskelija vastaa osaamisen osoittamisesta, todistamisesta ja riittävien tietojen toimittamisesta. Osaamisen arvioivat opiskelija ja näytön vastaanottava ohjaaja yhdessä. ” Katso lisätietoa opiskelijaintrasta.

Työelämäyhteistyö ja/tai TKI

Amattitaitoa edistävän harjoittelun vaadittava osaaminen hankitaan tällä opintojaksollakliinisen osaamisen osalta.

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Tentin päivämäärän näet Pakista. Tentti on tarvittaessa mahdollista uusia kaksi kertaa. Nämä kerrat ovat kaksi seuraavaa Laurean yleistä tenttipäivää. Mikäli et osallistu ensimmäiseen viralliseen tenttiin, se lasketaan kuitenkin ensimmäiseksi tenttikerraksi.

Tehtävien palautuspäivät näet Canvaksen kalenterista.

Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle opintoon osallistumisensa vahvistamiseksi. Vaihtoehtoisesti opettaja voi määrittää myös muun tavan, jolla opiskelija vahvistaa osallistumisensa toteutukselle. Näitä toimia voidaan edellyttää viikon sisällä toteutuksen alkamisesta. Edellä esitetyn mukaisesti toimintatavan soveltaminen edellyttää, että opettaja tiedottaa toteutukselle hyväksyttyjä opiskelijoita käytänteestä ja että käytänne on kerrottu opinnon toteutussuunnitelmassa. Mikäli opiskelija on estynyt perusteluista syistä osallistumaan ensimmäiseen kontaktikertaan tai aktivoitumaan opinnoissa opettajan asettamien edellytysten mukaisesti, hänen tulee olla yhteydessä vastuuopettajaan toteutukselle osallistumisesta sopimiseksi. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta tai poissaolon syytä ei voida pitää perusteltuna. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija”.

Kansainvälisyys toteutuksella

Ei ole

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 7 opintopistettä. Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 27 tuntia opiskelijan tekemää työtä.

Yksityiskohtaisempi ajankäytön kuvaus esitetään opintojakson alussa.

Sisältö ja sen jaksotus

Bioanalytiikan teoria verkko-opinnot ja työpaja
Terveys ja toimintakyky käsitteinä (ICF, THL:nmääritelmä), toimintakyvyn fyysisen, psyykkisen ja sosiaaliset toimintakyvyn tukemisen menetelmät, Toimia-tietokanta
Infektioiden torjunta ja kontrollointi sisältäen aseptisen toiminnan hoitotyössä ja pientoimenpiteissä
Perustarpeiden ja peruselintoimintojen (hengitys, verenkierto, nestetasapaino, lämpö, enteraalinenravitsemus, erittäminen, liikkuminen, ihon hoito, uni) arviointi ja tukeminen
cABCDE-malli, NEWS -pisteytys
Liikkumisessa ja ruokailussa (sis. NML) avustaminen, apuvälineiden käyttö, ergonomia
Painehaavojen ehkäisy
Peruselvytys (PPE+D)
Ravitsemus
Kansalliset, eri ikäryhmille kohdistetut ravitsemussuositukset ja niiden soveltaminen asiakkaan arjen ruokavalinnoissa ja ruokailutilanteissa
Painon seurantatiedot osana kokonaishoitoa.
Ravitsemustilaa mittaavat testit (MUST, NRS) sekä niiden tulosten tulkinta ja soveltaminen hoidossa, vajaaravitsemuksen tunnistaminen
Potilaan ravinnon saanti, ruuan- ja nesteenkulutuksen seuranta ja yksilöllinen tarvearvio
Kliinisen hoitotyön tavallisimmat toimenpiteet ja diagnostiset tutkimukset: katetrointi, veri- ja virtsanäytteen otto, verenpaineen, saturaation mittaus
Kivun hoito
Kivun mekanismit
Kivun tunnistaminen, arviointi ja siinä käytettävät kipumittarit
Kivunhoidon lääkkeettömät menetelmät, kivun itsehoitovalmistee
Kuoleman merkit, perushoitotyö kuoleman lähestyessä, vainajan laitto ja läheisten tukeminen
Hoitotyön kirjaamisen periaatteet, tiedon rakenteet, tiedon käytön roolit ja vastuut
Reaaliaikaisen tiedon tuottamisen merkitys asiakaskontaktissa
Tuotetun tiedon arviointi ja hyödyntäminen
Rakenteinen hoitokertomustieto, FinCC-luokituskokonaisuus (SHTaL, SHToL, SHTuL), hoidon eri luokitusten käyttö ja vapaan tekstin kirjaaminen
ISBAR-raportointi
Potilas- ja työturvallisuus kliinisessä hoitotyössä
Potilasturvallisuuden osa-alueet: Laiteturvallisuus, hoitoturvallisuus, hoitomenetelmien turvallisuus, lääketurvallisuus ja lääkitysturvallisuus
Henkilökohtaisten suojusten käyttö (Personal protectiveequipmentPPE)
Työtapaturmien ehkäisy: Terävien ja viiltävien instrumenttien asianmukainen käsittely, liukastumisten ehkäisy,
Vaaratapahtumien tunnistaminen, ilmoittamisvelvoite, ilmoituksen tekeminen, ilmoituksen käsittelyprosessi, Haipro

Lisätietoja opiskelijoille

Työpajat ovat läsnäolovelvoitteisia.

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.

Soveltuu avoimen AMK:n opiskelijoille.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kliinisen hoitotyön perusteet osio arvioidaan asteikolla K5 - T1/ täydennettävä. Arvioinnin peruste on opintojakson tentti. Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitettavaan arviointikriteeristöön (Laurean tutkintosääntö). Lisäksi moduulin 1 lopussa on YleSH kliinisen osaamisen Hoitotyön perusteet -tietotesti, joka pitää suorittaa hyväksytysti.

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Ouriginalin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä:

AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja -tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida

AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 04.12.2022

Ajoitus

18.01.2023 - 28.04.2023

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

58 % Lähiopetus, 42 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Tikkurila, sote

Toimipiste

Laurea Tikkurila

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
  • Ilari Ernamo
  • Teija Uino
  • Annika Kallio
  • Irene Latva-Korpela
  • Sanna Kuivalainen
  • Sari Juvonen
  • Ulla Jauhiainen
  • Tanja Hakkarainen
Vastuuopettaja

Ilari Ernamo

Ryhmät
  • SHV223KN
    Sairaanhoitajakoulutus, päivätoteutus, K23, Tikkurila

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- soveltaa tutkimustietoa ja suosituksia potilaan toimintakyvyn ja peruselintoimintojen tukemisessa ja perustarpeista huolehtiessaan
- soveltaa tietojaan anatomiasta ja fysiologiasta perustellessaan potilaan peruselintoimintojen tukemisen menetelmiä
- perustella, toteuttaa ja tulkita peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat diagnostiset perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa
- kuvata eri ikä- ja kohderyhmille suunnattujen ravitsemussuositusten keskeisen sisällön ja hyödyntää suosituksia potilaan hoidossa
- kuvata vajaaravitsemusriskiin vaikuttavia tekijöitä ja sen ennaltaehkäisyn periaatteet
- kuvata potilaan kivun tunnistamisen, arvioinnin ja lääkkeettömän hoidon periaatteet ja menetelmät
- kuvata potilas- ja asiakasturvallisuuden edistämisen velvoitteet ja hyvät käytänteet
- toimia aseptisesti ja infektioiden torjunnan periaatteita soveltaen
- toimia ergonomisesti ja käyttää saatavilla olevia apuvälineitä potilaan siirtämisessä ja kaatumisten ehkäisyssä
- tunnistaa elottoman potilaan ja osaa toteuttaa peruselvytyksen
- toteuttaa kunnioittavasti vainajan laiton
- tukea ja ohjata läheisiä kuoleman jälkeen
- ottaa näytteitä ja ohjata potilasta näytteenotossa
- kirjata hoitotyön prosessi potilastietojärjestelmään sekä arvioida kirjatun tiedon ajantasaisuutta, yhdenmukaisuutta ja laatua
- antaa perusensiavun

Toteutustapa

Toteutus tapahtuu osin lähiopetuksena ja työpajoina kampuksella ja osin itsenäisinä verkko-opintoina (Canvas). Opetuskertojen sisällöt tarkentuvat opintojakson infossa.

Työpajoissa ryhmä on jaettu pienryhmiin. Katso tarkasti oman ryhmäsi aikataulu. Ryhmäjako tehdään opintojen alkaessa. Työpajoissa ja simulaatiossa on läsnäolovelvoite ja sinne pukeudutaan sairaanhoitajan työasuun.

Lukukauden lopussa on valtakunnallinen sairaanhoitajien tietotesti ensimmäisen lukukauden opinnoista.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Päivittäisten toimintojen (3op) osuudessa käytetään kirjaa:
Blomqvist ym. 2022. Hoitotyön perusosaaminen. SanomaPro. Helsinki

Muut oppimateriaalit näet Canvaksen verkko-oppimisalustalta.

Valtakunnallisen tietotestin lähdekirjallisuuden löydät kirjautaumalla digikampukseen HAKA-tunnuksilla. Digikampuksesta löydät lähdeaineiston valtakunnaliseen tietotestiin.

Opintojakson materiaali koostuu luentomateriaaleista, verkkomateriaaleista (Canvas) sekä muusta opintojakson lehtorin osoittamasta materiaalista, josta tiedoitetaan opintojakson infossa.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Katso lisätietoa opiskelijaintrasta.

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Tentin päivämäärän näet Pakista. Tentti on tarvittaessa mahdollista uusia kaksi kertaa. Nämä kerrat ovat kaksi seuraavaa Laurean yleistä tenttipäivää.

Tehtävien palautuspäivät näet Canvas oppimisympäristöstä.

Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Laurean tutkintosääntö.) Virtuaalitoteutuksilla voidaan edellyttää muunlaista aktiivisuuden osoitusta paikan vahvistamiseksi viikon sisällä toteutuksen alkamisesta (Opetuksesta vastavan vararehtorin päätös 7/2019). ”

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 7 opintopistettä. Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 27 tuntia opiskelijan tekemää työtä.

Yksityiskohtaisempi ajankäytön kuvaus esitetään opintojakson alussa.

Sisältö ja sen jaksotus

Bioanalytiikan teoria verkko-opinnot ja työpaja
Terveys ja toimintakyky käsitteinä (ICF, THL:nmääritelmä), toimintakyvyn fyysisen, psyykkisen ja sosiaaliset toimintakyvyn tukemisen menetelmät, Toimia-tietokanta
Infektioiden torjunta ja kontrollointi sisältäen aseptisen toiminnan hoitotyössä ja pientoimenpiteissä
Perustarpeiden ja peruselintoimintojen (hengitys, verenkierto, nestetasapaino, lämpö, enteraalinenravitsemus, erittäminen, liikkuminen, ihon hoito, uni) arviointi ja tukeminen
cABCDE-malli, NEWS -pisteytys
Liikkumisessa ja ruokailussa (sis. NML) avustaminen, apuvälineiden käyttö, ergonomia
Painevaurioiden ehkäisy
Peruselvytys (PPE+D)
Ravitsemus
Kansalliset, eri ikäryhmille kohdistetut ravitsemussuositukset ja niiden soveltaminen asiakkaan arjen ruokavalinnoissa ja ruokailutilanteissa
Painon seurantatiedot osana kokonaishoitoa.
Ravitsemustilaa mittaavat testit (MUST, NRS) sekä niiden tulosten tulkinta ja soveltaminen hoidossa, vajaaravitsemuksen tunnistaminen
Potilaan ravinnon saanti, ruuan- ja nesteenkulutuksen seuranta ja yksilöllinen tarvearvio
Kliinisen hoitotyön tavallisimmat toimenpiteet ja diagnostiset tutkimukset: katetrointi, veri- ja virtsanäytteen otto, verenpaineen, saturaation mittaus
Kivun hoito
Kivun mekanismit
Kivun tunnistamisen, arvioinnin ja lääkkeettömän hoidon periaatteet ja menetelmät sekä kivunhoidossa käytettävät kipumittarit
Kuoleman merkit, perushoitotyö kuoleman lähestyessä, vainajan laitto ja läheisten tukeminen
Hoitotyön kirjaamisen periaatteet, tiedon rakenteet, tiedon käytön roolit ja vastuut
Reaaliaikaisen tiedon tuottamisen merkitys asiakaskontaktissa
Tuotetun tiedon arviointi ja hyödyntäminen
Rakenteinen hoitokertomustieto, FinCC-luokituskokonaisuus (SHTaL, SHToL, SHTuL), hoidon eri luokitusten käyttö ja vapaan tekstin kirjaaminen
ISBAR-raportointi
Potilas- ja työturvallisuus kliinisessä hoitotyössä
Potilasturvallisuuden osa-alueet: Laiteturvallisuus, hoitoturvallisuus, hoitomenetelmien turvallisuus, lääketurvallisuus ja lääkitysturvallisuus
Henkilökohtaisten suojusten käyttö (Personal protectiveequipmentPPE)
Työtapaturmien ehkäisy: Terävien ja viiltävien instrumenttien asianmukainen käsittely, liukastumisten ehkäisy,
Vaaratapahtumien tunnistaminen, ilmoittamisvelvoite, ilmoituksen tekeminen, ilmoituksen käsittelyprosessi, Haipro

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.

Opintojakso sopii avoimen AMK:n opintoihin.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitettavaan arviointikriteeristöön (Laurean tutkintosääntö). Opintojakson kokonaisarvosana muodostuu opintojaksokohtaisen tentin sekä valtakunnallisen tietotestin yhteisarvosanasta.

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä:

AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja -tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida

AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. [Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.]

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 04.12.2022

Ajoitus

12.01.2023 - 25.04.2023

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

72 % Lähiopetus, 28 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Tikkurila, sote

Toimipiste

Laurea Tikkurila

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 45

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
  • Ilari Ernamo
  • Annika Kallio
  • Irene Latva-Korpela
  • Sanna Kuivalainen
  • Ulla Jauhiainen
  • Tanja Hakkarainen
Vastuuopettaja

Ilari Ernamo

Ryhmät
  • STV223KA
    Terveydenhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K23, Tikkurila

Toteutus tapahtuu verkko-opetuksena, lähiopetuksena ja työpajoina kampuksella ja osin itsenäisinä verkko-opintoina (Canvas). Opetuskertojen sisällöt tarkentuvat opintojakson infossa.

Työpajoissa ryhmä on jaettu pienryhmiin. Katso tarkasti oman ryhmäsi aikataulu. Ryhmäjako tehdään opintojen alkaessa. Työpajoissa on läsnäolovelvoite ja sinne pukeudutaan sairaanhoitajan työasuun.

01.01.2023 - 31.07.2023

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

43 % Lähiopetus, 57 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Otaniemi, sote

Toimipiste

Laurea Otaniemi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHG2), Laurea Otaniemi
Opettaja
  • Anne Kokko
  • Meri Vuorinen
  • Anna Ojala
  • Kaisa Porkka-Toivonen
  • Kaija Marttila
  • Pirjo Huikko
Vastuuopettaja

Pirjo Huikko

Ryhmät
  • SHG223KA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K23, Otaniemi

Työpajoissa ryhmä on jaettu A ja B -ryhmiin. Katso tarkasti oman ryhmäsi aikataulu Pakista. Ryhmäjako tehdään opintojen alkaessa. Opintojakson orientaatio on kaikille pakollinen. Orientaatiossa käydään läpi opintojakson toteutus, ryhmäjaot, pakolliset harjoitukset ja tehtävät.

Opintojakson päätyttyä on valtakunnallinen yleissairaanhoitajan (YleSH) kliinisen osaamisen osakoe 1, joka arvioidaan hyväksytty/hylätty.Tentti on valvottu yksilötentti, joka suoritetaan Otaniemen kampuksella omalla tietokoneella.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Canvasin verkko-oppimisalustalla verkkotehtävien yhteydessä on opintojakson oppimateriaalit kirjattuna.
YleSH kliinisen osaamisen osakoe 1:n ennakkomateriaali on kirjattu https://digicampus.fi -sivustolla kliinisen hoitotyön perusosaamisen -tietotestin kohdalla.

Opiskelijan tulee opintojakson alkaessa kirjautua Haka-tunnuksilla https://digicampus.fi -sivustolle ja hyväksyä käyttöehdot. Käyttöehtojen hyväksymisen jälkeen opiskelija hakee oikean tenttialustan opettajalta saadun Kurssiavaimen avulla. Tenttialustalta opiskelijan tulee tutustua opiskelijan tenttiohjeisiin ja tentin ennakkomateriaaleihin.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Tarkemmat ohjeet annetaan opintojakson orientaatiossa.

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Opintojakson aikataulu löytyy Pakista. Hylätyn tentin voi tutkintosäännön mukaan uusia kaksi kertaa opintojakson orientaatiossa ilmoitettuina ajankohtina.

Verkkotehtävien palautuspäivät on kirjattu Canvasissa olevaan opintojakson toteutussuunnitelmaan.

Työpajaharjoituksiin osallistuminen edellyttää Canvasin verkkotehtävien tekemistä kyseisestä aihealueesta ennen harjoituksia.

Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Laurean tutkintosääntö.) Virtuaalitoteutuksilla voidaan edellyttää muunlaista aktiivisuuden osoitusta paikan vahvistamiseksi viikon sisällä toteutuksen alkamisesta (Opetuksesta vastavan vararehtorin päätös 7/2019). ”

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 7 opintopistettä. Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 27 tuntia opiskelijan tekemää työtä.
Opintojakson suorittaminen vastaa keskimäärin 189 tuntia opiskelijan työtä.

Yksityiskohtaisempi ajankäytön kuvaus esitetään opintojakson orientaatiossa.

Sisältö ja sen jaksotus

Aseptiikka ja infektioiden torjunta
Toimintakyky
Perustarpeista huolehtiminen ja painehaavojen ehkäisy
cABCDE-malli, NEWS -pisteytys
Hengityksen tarkkailu ja hoito
Verenkierron ja lämmön seuranta
Kipu, kivun arviointi ja hoito
Ravitsemus, erittäminen ja nestehoito
Kuoleman merkit, vainajan laitto ja läheisten tukeminen
Hoitotyön kirjaaminen
ISBAR-raportointi
Ergonomia ja apuvälineiden käyttö
Potilas- ja työturvallisuus kliinisessä hoitotyössä
Bioanalytiikka
Ensiapu

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.

Opintojakso sopii avoimen AMK:n opintoihin.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Laurean opetussuunnitelma on osaamisperustainen ja osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmassa esitettyihin osaamistavoitteisiin. Opintojakson arviointiperusteet kuvataan opintojakson toteutussuunnitelmassa.

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja verkkotehtäviä, harjoituksia tai tenttiä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Opintojakso arvioidaan hyväksytty/hylätty.
Osa 1 Hoitotyön päivittäiset toiminnot: Tentti YleSH osakoe 1 = Valtakunnallinen kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen osakoe 1 tietotesti. Tentin arviointi < 40 % hylätty, 40 % tai > hyväksytty. Hyväksytty suoritus edellyttää osallistumista pakollisiin työpajaharjoituksiin ja tentin hyväksyttyä suoritusta.
Osa 2 Bioanalytiikka arvioidaan hyväksytty/hylätty. Hyväksytty suoritus edellyttää verkkotehtävien tekemistä ja bioanalytiikan työpajaharjoituksiin osallistumista.
Osa 3 Ensiapu arvioidaan hyväksytty/hylätty. Hyväksytty suoritus edellyttää verkkotehtävien ja verkkotentin tekemistä hyväksytysti ja ensiavun työpajaharjoituksiin osallistumista.
.
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI
-käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
-etsiä tietoa eri tietolähteistä
-raportoida
.
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN
- toimia ohjattuna opiskeltavia taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa
- ottaa vastaan ohjausta
.
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS (arvioidaan soveltuvin osin)
-toimia ryhmän jäsenenä
-suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
-noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Hylätty (0)

Opiskelija ei ole suorittanut hyväksytysti verkkotehtäviä, osallistunut pakollisiin harjoituksiin tai läpäissyt tenttiä hyväksytysti.

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 04.12.2022

Ajoitus

01.01.2023 - 31.07.2023

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

43 % Lähiopetus, 57 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Porvoo, sote

Toimipiste

Laurea Porvoo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHP2), Laurea Porvoo
Opettaja
  • Taina Heinonen
  • Outi Kukkola
  • Hanna Aaltonen
Vastuuopettaja

Outi Kukkola

Ryhmät
  • SHP223KA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K23, Porvoo

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- soveltaa tutkimustietoa ja suosituksia potilaan toimintakyvyn ja peruselintoimintojen tukemisessa ja perustarpeista huolehtiessaan
- soveltaa tietojaan anatomiasta ja fysiologiasta perustellessaan potilaan peruselintoimintojen tukemisen menetelmiä
- perustella, toteuttaa ja tulkita peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat diagnostiset perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa
- kuvata eri ikä- ja kohderyhmille suunnattujen ravitsemussuositusten keskeisen sisällön ja hyödyntää suosituksia potilaan hoidossa
- kuvata vajaaravitsemusriskiin vaikuttavia tekijöitä ja sen ennaltaehkäisyn periaatteet
- kuvata potilaan kivun tunnistamisen, arvioinnin ja lääkkeettömän hoidon periaatteet ja menetelmät
- kuvata potilas- ja asiakasturvallisuuden edistämisen velvoitteet ja hyvät käytänteet
- toimia aseptisesti ja infektioiden torjunnan periaatteita soveltaen
- toimia ergonomisesti ja käyttää saatavilla olevia apuvälineitä potilaan siirtämisessä ja kaatumisten ehkäisyssä
- tunnistaa elottoman potilaan ja osaa toteuttaa peruselvytyksen
- toteuttaa kunnioittavasti vainajan laiton
- tukea ja ohjata läheisiä kuoleman jälkeen
- ottaa näytteitä ja ohjata potilasta näytteenotossa
- kirjata hoitotyön prosessi potilastietojärjestelmään sekä arvioida kirjatun tiedon ajantasaisuutta, yhdenmukaisuutta ja laatua
- antaa perusensiavun

Toteutustapa

Moduuli 1: Perustarpeiden ja elintoimintojen arviointi ja tukeminen
• Luennot lähiopetus (tai zoom), canvas verkkotehtävät
• Työpajaharjoitukset, läsnäolovelvoite

Moduuli 3: Ensiapu 0,5 op
• Ensiapu (canvas verkkokurssi, verkkotentti ja harjoitukset)
- harjoituksissa läsnäolovelvoite

Aika ja paikka

Moduuli 1:
Työpajaharjoitukset Laurea Porvoo. Opetus päiväaikaan arkisin ma - ti tai intensiiviviikon ma - pe aikana erillisen aikataulun mukaan

Harjoituksiin osallistuminen edellyttää canvas työkirjan/verkkotehtävien tekemistä kyseisestä aihealueesta ennen harjoituksia.

Moduuli 3:
Ensiapuharjoitukset kampuksella ke A ryhmä 29.3.2023, to B ryhmä 30.3.2003 ja pe C ryhmä 31.3.2023 klo: 8.30 - 15.45.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Moduuli 1: Perustarpeiden ja elintoimintojen arviointi ja tukeminen:
Blomqvist M., Rummukainen T., Sainio T., Simola T., Tyrisevä-Ryösö M.: Hoitotyön perusosaaminen. Sanoma Pro Oy, 2022.
Käy myös: Rautava-Nurmi H. ym. 2020. Hoitotyön taidot ja toiminnot. Sanoma Pro Oy. Helsinki. Saatavilla e-kirjana Laurea Finnan kautta.
Luentojen ja canvasin työkirjan sisällöt.
Työpajaharjoitusten sisällöt.

Moduuli 3: Ensiapu (0,5 op):
Castren, Korte, Myllyrinne,: Toiminta ensiaputilanteessa. Ensiapuopas 2017.
Käypähoitosuositus Elvytys 2021.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Moduuli 3: Ensiapu 0,5 op:
Niille, joilla on voimassa oleva EA2 -kortti: Hyväksiluku lehtori ETK Outi Kukkolalta. Hyväksilukuhakemuksen liitteeksi kopio voimassa olevasta EA2-kortista.
Niille, joilla on jo voimassa oleva EA1 -kortti: Osallistuvat harjoituksiin Pakin aikataulun mukaan. Työkirjan tehtävien tekeminen on vapaaehtoinen. Kopio voimassa olevasta EA1-kortista lehtori ETK Outi Kukkolalle.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Moduuli 1: Perustarpeiden ja elintoimintojen arviointi ja tukeminen
Canvas työkirjan tehtävät (lähihoitajlle vapaaehtoisia) ja tentti 11.4.2023 klo: 8.30 - 11.45 kampuksella.Tentti: K5 - T1.
Uusinnat huhtikuun tai toukokuun yleisenä uusintatenttipäivänä, johon ilmoittautuminen e-lomakkeella 10 päivää ennen.

Moduuli 3: Ensiapu 0,5 op:
Canvas työkirjan tehtävät ja tentti: Hyväksytty/Hylätty

Koko kevätlukukauden opintojen kokoava YleSh tentti x.1x.2023 klo: 9.00 - 11.00 kampuksella. Mukaan omat läppärit.

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 22.01.2023

Ajoitus

01.01.2023 - 31.07.2023

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

58 % Lähiopetus, 42 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Lohja, sote

Toimipiste

Laurea Lohja

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHF2), Laurea Lohja
Opettaja
  • Minna Launonen
  • Virpi Valkama
  • Anne Makkonen
  • Eliisa Kukkola
  • Kirsi Halttunen
Vastuuopettaja

Anne Makkonen

Ryhmät
  • SHF223KA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K23, Lohja

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- soveltaa tutkimustietoa ja suosituksia potilaan toimintakyvyn ja peruselintoimintojen tukemisessa ja perustarpeista huolehtiessaan
- soveltaa tietojaan anatomiasta ja fysiologiasta perustellessaan potilaan peruselintoimintojen tukemisen menetelmiä
- perustella, toteuttaa ja tulkita peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat diagnostiset perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa
- kuvata eri ikä- ja kohderyhmille suunnattujen ravitsemussuositusten keskeisen sisällön ja hyödyntää suosituksia potilaan hoidossa
- kuvata vajaaravitsemusriskiin vaikuttavia tekijöitä ja sen ennaltaehkäisyn periaatteet
- kuvata potilaan kivun tunnistamisen, arvioinnin ja lääkkeettömän hoidon periaatteet ja menetelmät
- kuvata potilas- ja asiakasturvallisuuden edistämisen velvoitteet ja hyvät käytänteet
- toimia aseptisesti ja infektioiden torjunnan periaatteita soveltaen
- toimia ergonomisesti ja käyttää saatavilla olevia apuvälineitä potilaan siirtämisessä ja kaatumisten ehkäisyssä
- tunnistaa elottoman potilaan ja osaa toteuttaa peruselvytyksen
- toteuttaa kunnioittavasti vainajan laiton
- tukea ja ohjata läheisiä kuoleman jälkeen
- ottaa näytteitä ja ohjata potilasta näytteenotossa
- kirjata hoitotyön prosessi potilastietojärjestelmään sekä arvioida kirjatun tiedon ajantasaisuutta, yhdenmukaisuutta ja laatua
- antaa perusensiavun

Toteutustapa

Monimuotototeutus:

Opinnon toteutusta tukee Canvasiin rakennettu oppimisympäristö. Opinnolla on aikataulutettua opetusta tai ohjausta sekä kampuksella että etänä. Etäopetusta ei tallenneta / tallennetaan (ja tallenne on katsottavissa jälkikäteen). Opinnossa on pari- tai ryhmätyöskentelyä. Tehtävistä annetaan henkilökohtaista palautetta opettajan toimesta sekä voidaan hyödyntää myös työelämä- ja vertaispalautteenantoa.

Toteutus tapahtuu osin lähiopetuksena ja työpajoina kampuksella ja osin itsenäisinä verkko-opintoina (Canvas)

Työpajoissa ryhmä on jaettu kahteen. Katso tarkasti oman ryhmäsi aikataulu. Ryhmäjako tehdään opintojen alkaessa. Työpajoissa on läsnäolovelvoite ja sinne pukeudutaan hoitovaatteisiin.

Lukukauden lopussa on valtakunnallinen sairaanhoitajien tietotesti ensimmäisen lukukauden opinnoista sekä saman aikaisesti opintojakson oma tentti.

Ohjaus ja viestintä tapahtuu pääasiassa Canvaksen keskustelualueen kautta. Henkilökohtaisissa ja kiireisissä asioissa lähetä opettajalle sähköpostia.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Oppimateriaalit näet Canvaksen verkko-oppimisalustalta kyseisten tehtävien kohdilta.

Valtakunnallisen tietotestin lähdekirjallisuus (viitteellinen):
Sairaanhoitajaliitto: cABCDE-työkalu, NEWS-pisteytys.
Iivanainen A & Syväoja P. 2016. Hoida ja kirjaa.
Mykkänen M ym. 2018. Hoitotyön rakenteisen kirjaamisen auditointi Hoitotiede 30 (3), 203-213.
Kinnunen U-M ym. 2019. FinCC-luokituskokonaisuuden käyttäjäopas FinCC 4.0, 11-47.
http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/139267/FinCC%20opas%20ver%204_0%20FINAL_20200429.pdf?sequence=3&isAllowed=y
Suomidigi. Digiturvallisuuden verkkomateriaalit. https://www.suomidigi.fi/ohjeet-ja-tuki/digitaalinen-turvallisuus/digiturvallisuuden-verkkomateriaalit
Sairaanhoitajan eettiset ohjeet: https://sairaanhoitajat.fi/wp-content/uploads/2020/01/Sairaanhoitajien-eettiset-ohjeet.pdf
Anttila V-J. ym (toim). 2018. Hoitoon liittyvien infektioiden torjunta. s. 20-102, 120-159, 410-440.
Saano S & Taam-Ukkonen M. 2018. Lääkehoidon käsikirja, Sanoma Pro.
Ahonen O, Blek-Vehkaluoto M, Buure T, Ekola S, Partamies S, Sulosaari V & Anttila S. 2019. Kliininen hoitotyö: Sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. 8., uudistettu painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy.
Hoikka A. 2013. Lääkkeetön kivunhoito. (Anestesiahoitotyön käsikirja) Saatavilla sähköisesti osoitteesta https://www.terveysportti.fi/dtk/shk/koti?p_haku=lääkkeetön%20kivun%20hoito > Terveysportti > Lääkkeetön kivunhoito > Lääkkeetön kivunhoito
Kipu. Käypä hoito –suositus 2017.
Paakkari P. 2017. Kipulääkkeet - turvallinen käyttö. Lääkärikirja Duodecim. Saatavilla sähköisesti: https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00649
Terveyskylä. Kivunhallintatalo. Miten kivun tunne syntyy? 2018. Saatavilla sähköisesti: https://www.terveyskyla.fi/kivunhallintatalo/perustietoa-kivusta/miten-kivun-tunne-syntyy

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti ”Kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opinnosta vastaava opettaja tai muu tehtävään nimetty henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja pääsääntöisesti samaa arviointiasteikkoa kuin vastaavalla opintojaksolla tai -kokonaisuudella. Opiskelijalla on oikeus hakea osaamisen tunnustamista riippumatta siitä, missä, miten ja milloin osaaminen on hankittu. Opiskelija voi hakea myös työssä hankittavan osaamisen tunnistamista osaksi tutkintoa (työn opinnollistaminen). ... Opiskelija vastaa osaamisen osoittamisesta, todistamisesta ja riittävien tietojen toimittamisesta. Osaamisen arvioivat opiskelija ja näytön vastaanottava ohjaaja yhdessä. ” Katso lisätietoa opiskelijaintrasta.

Työelämäyhteistyö ja/tai TKI

Amattitaitoa edistävän harjoittelun vaadittava osaaminen hankitaan tällä opintojaksollakliinisen osaamisen osalta.

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Tentin päivämäärän näet Pakista. Tentti on tarvittaessa mahdollista uusia kaksi kertaa. Nämä kerrat ovat kaksi seuraavaa Laurean yleistä tenttipäivää. Mikäli et osallistu ensimmäiseen viralliseen tenttiin, se lasketaan kuitenkin ensimmäiseksi tenttikerraksi.

Tehtävien palautuspäivät näet Canvaksen kalenterista.

Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle opintoon osallistumisensa vahvistamiseksi. Vaihtoehtoisesti opettaja voi määrittää myös muun tavan, jolla opiskelija vahvistaa osallistumisensa toteutukselle. Näitä toimia voidaan edellyttää viikon sisällä toteutuksen alkamisesta. Edellä esitetyn mukaisesti toimintatavan soveltaminen edellyttää, että opettaja tiedottaa toteutukselle hyväksyttyjä opiskelijoita käytänteestä ja että käytänne on kerrottu opinnon toteutussuunnitelmassa. Mikäli opiskelija on estynyt perusteluista syistä osallistumaan ensimmäiseen kontaktikertaan tai aktivoitumaan opinnoissa opettajan asettamien edellytysten mukaisesti, hänen tulee olla yhteydessä vastuuopettajaan toteutukselle osallistumisesta sopimiseksi. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta tai poissaolon syytä ei voida pitää perusteltuna. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija”.

Kansainvälisyys toteutuksella

Ei ole

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 7 opintopistettä. Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 27 tuntia opiskelijan tekemää työtä.

Yksityiskohtaisempi ajankäytön kuvaus esitetään opintojakson alussa.

Sisältö ja sen jaksotus

Bioanalytiikan teoria verkko-opinnot ja työpaja
Terveys ja toimintakyky käsitteinä (ICF, THL:nmääritelmä), toimintakyvyn fyysisen, psyykkisen ja sosiaaliset toimintakyvyn tukemisen menetelmät, Toimia-tietokanta
Infektioiden torjunta ja kontrollointi sisältäen aseptisen toiminnan hoitotyössä ja pientoimenpiteissä
Perustarpeiden ja peruselintoimintojen (hengitys, verenkierto, nestetasapaino, lämpö, enteraalinenravitsemus, erittäminen, liikkuminen, ihon hoito, uni) arviointi ja tukeminen
cABCDE-malli, NEWS -pisteytys
Liikkumisessa ja ruokailussa (sis. NML) avustaminen, apuvälineiden käyttö, ergonomia
Painehaavojen ehkäisy
Peruselvytys (PPE+D)
Ravitsemus
Kansalliset, eri ikäryhmille kohdistetut ravitsemussuositukset ja niiden soveltaminen asiakkaan arjen ruokavalinnoissa ja ruokailutilanteissa
Painon seurantatiedot osana kokonaishoitoa.
Ravitsemustilaa mittaavat testit (MUST, NRS) sekä niiden tulosten tulkinta ja soveltaminen hoidossa, vajaaravitsemuksen tunnistaminen
Potilaan ravinnon saanti, ruuan- ja nesteenkulutuksen seuranta ja yksilöllinen tarvearvio
Kliinisen hoitotyön tavallisimmat toimenpiteet ja diagnostiset tutkimukset: katetrointi, veri- ja virtsanäytteen otto, verenpaineen, saturaation mittaus
Kivun hoito
Kivun mekanismit
Kivun tunnistaminen, arviointi ja siinä käytettävät kipumittarit
Kivunhoidon lääkkeettömät menetelmät, kivun itsehoitovalmistee
Kuoleman merkit, perushoitotyö kuoleman lähestyessä, vainajan laitto ja läheisten tukeminen
Hoitotyön kirjaamisen periaatteet, tiedon rakenteet, tiedon käytön roolit ja vastuut
Reaaliaikaisen tiedon tuottamisen merkitys asiakaskontaktissa
Tuotetun tiedon arviointi ja hyödyntäminen
Rakenteinen hoitokertomustieto, FinCC-luokituskokonaisuus (SHTaL, SHToL, SHTuL), hoidon eri luokitusten käyttö ja vapaan tekstin kirjaaminen
ISBAR-raportointi
Potilas- ja työturvallisuus kliinisessä hoitotyössä
Potilasturvallisuuden osa-alueet: Laiteturvallisuus, hoitoturvallisuus, hoitomenetelmien turvallisuus, lääketurvallisuus ja lääkitysturvallisuus
Henkilökohtaisten suojusten käyttö (Personal protectiveequipmentPPE)
Työtapaturmien ehkäisy: Terävien ja viiltävien instrumenttien asianmukainen käsittely, liukastumisten ehkäisy,
Vaaratapahtumien tunnistaminen, ilmoittamisvelvoite, ilmoituksen tekeminen, ilmoituksen käsittelyprosessi, Haipro

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.

Soveltuu avoimen AMK:n opiskelijoille.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kliinisen hoitotyön perusteet osio arvioidaan asteikolla K5 - T1/ täydennettävä. Arvioinnin peruste on opintojakson tentti. Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitettavaan arviointikriteeristöön (Laurean tutkintosääntö). Lisäksi moduulin 1 lopussa on YleSH kliinisen osaamisen Hoitotyön perusteet -tietotesti, joka pitää suorittaa hyväksytysti.

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Ouriginalin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä:

AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja -tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida

AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Ilmoittautumisaika

28.11.2022 - 04.12.2022

Ajoitus

01.01.2023 - 08.06.2023

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

72 % Lähiopetus, 28 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Hyvinkää, sote

Toimipiste

Laurea Hyvinkää

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHB2), Laurea Hyvinkää
Opettaja
  • Anne Laaksonen
  • Johannes Koskinen
  • Terhi Hautaviita
Vastuuopettaja

Anne Laaksonen

Ryhmät
  • SHB223KA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuototeutus, K23, Hyvinkää

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- soveltaa tutkimustietoa ja suosituksia potilaan toimintakyvyn ja peruselintoimintojen tukemisessa ja perustarpeista huolehtiessaan
- soveltaa tietojaan anatomiasta ja fysiologiasta perustellessaan potilaan peruselintoimintojen tukemisen menetelmiä
- perustella, toteuttaa ja tulkita peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat diagnostiset perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa
- kuvata eri ikä- ja kohderyhmille suunnattujen ravitsemussuositusten keskeisen sisällön ja hyödyntää suosituksia potilaan hoidossa
- kuvata vajaaravitsemusriskiin vaikuttavia tekijöitä ja sen ennaltaehkäisyn periaatteet
- kuvata potilaan kivun tunnistamisen, arvioinnin ja lääkkeettömän hoidon periaatteet ja menetelmät
- kuvata potilas- ja asiakasturvallisuuden edistämisen velvoitteet ja hyvät käytänteet
- toimia aseptisesti ja infektioiden torjunnan periaatteita soveltaen
- toimia ergonomisesti ja käyttää saatavilla olevia apuvälineitä potilaan siirtämisessä ja kaatumisten ehkäisyssä
- tunnistaa elottoman potilaan ja osaa toteuttaa peruselvytyksen
- toteuttaa kunnioittavasti vainajan laiton
- tukea ja ohjata läheisiä kuoleman jälkeen
- ottaa näytteitä ja ohjata potilasta näytteenotossa
- kirjata hoitotyön prosessi potilastietojärjestelmään sekä arvioida kirjatun tiedon ajantasaisuutta, yhdenmukaisuutta ja laatua
- antaa perusensiavun

Toteutustapa

Toteutus on monimuoto opetusta.

Opinnon toteutusta tukee Canvasiin rakennettu oppimisympäristö. Opinnolla on aikataulutettua opetusta tai ohjausta sekä kampuksella että etänä. Etäopetusta ei tallenneta / tallennetaan (ja tallenne on katsottavissa jälkikäteen). Opinnossa on pari- tai ryhmätyöskentelyä.

Opintojaksolla on
- luento-opetusta
- verkko-opintoja
- työpajaopetusta

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Perustarpeiden ja elintoimintojen tukeminen ja arviointi

Iivanainen A & Syväoja P. 2016. Hoida ja kirjaa => tenttikirja

Verkkotehtävät CANVAS
Hoikka A. 2013. Lääkkeetön kivunhoito. (Anestesiahoitotyön käsikirja) Saatavilla sähköisesti osoitteesta https://www.terveysportti.fi/dtk/shk/koti?p_haku=lääkkeetön%20 kivun%20hoito > Terveysportti > Lääkkeetön kivunhoito > Lääkkeetön kivunhoito
Kipu. Käypä hoito –suositus 2017
Terveyskylä. Kivunhallintatalo. Miten kivun tunne syntyy? 2018.
Saatavilla sähköisesti: https://www.terveyskyla.fi/kivunhallintatalo/perustietoakivusta/miten-kivun-tunne-syntyy

Bioalaytiikka
- verkkoaineisto CANVAS

Kirjaaminen:
- verkkotehtävät ja materiaalit löytyvät Canvasista

Ensiapu:
Peruselintoimintojen (sydän- ja verenkierto, hengitys, tajunnan taso) arviointi ja tukeminen
Ensiavun toimenpiteet, traumat
Canvas työkirja

Elottoman potilaan tunnistaminen ja toimenpiteet
Peruselvytys
Canvas työkirja

Työpaja
- Verkkomateriaali CANVAS

Bioanalytiikan työpaja
- verkkomateriaali CANVAS bioanalytiikka tulee olla suoritettuna xxxx mennessä

Muistahan käyttää Laurea Finna palvelua!

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Opiskelija vastaa osaamisen osoittamisesta, todistamisesta ja riittävien tietojen toimittamisesta. Katso lisätietoa tutkintosäännöstä ja opiskelijaintrasta.

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle opintoon osallistumisensa vahvistamiseksi. Vaihtoehtoisesti opettaja voi määrittää myös muun tavan, jolla opiskelija vahvistaa osallistumisensa toteutukselle. Näitä toimia voidaan edellyttää viikon sisällä toteutuksen alkamisesta. Edellä esitetyn mukaisesti toimintatavan soveltaminen edellyttää, että opettaja tiedottaa toteutukselle hyväksyttyjä opiskelijoita käytänteestä ja että käytänne on kerrottu opinnon toteutussuunnitelmassa. Mikäli opiskelija on estynyt perusteluista syistä osallistumaan ensimmäiseen kontaktikertaan tai aktivoitumaan opinnoissa opettajan asettamien edellytysten mukaisesti, hänen tulee olla yhteydessä vastuuopettajaan toteutukselle osallistumisesta sopimiseksi. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta tai poissaolon syytä ei voida pitää perusteltuna. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija”.

17.3.2023 klo 16 mennessä Kirjaamista ohjaava lainsäädäntö -verkkotehtävän palautus Canvasissa./Terhi Hautaviita

3.4.2023 ja 4.4.2023 Kirjaamisen työpaja. Pienryhmäkohtaiset, ja pienryhmät muodostetaan opintojaksojen aloituksessa./Terhi Hautaviita

27.2.2023 mennessä Bioanalytiikan verkkotehtävät palautus/Anne Laaksonen

29.3.2023 Apotti-koulutuspäivä ryhmät 1 ja 2 Helsingissä.
12.4.2023 Apotti-koulutuspäivä ryhmät 3 ja 4 Helsingissä
Pienryhmät muodostetaan opintojaksojen aloituksessa. /Terhi Hautaviita

xxxx Hoitotyön päivittäiset toiminnot tentti, kirjallinen tentti kampuksella/Anne Laaksonen

11.4.2023 Kliinisen hoitotyön perusosaaminen -tietotesti Hyvinkään kampuksella. Ota oma tietokone mukaan!/Terhi Hautaviita, Anne Laaksonen

Hoitotyön päivittäiset toiminnot verkkotehtävät palautus => kts. canvas/Anne Laaksonen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 26,7 tuntia opiskelijan tekemää työtä

Sisältö ja sen jaksotus

Perustarpeiden ja elintoimintojen tukeminen ja arviointi
- kirjaaminen
- työpaja (aseptiikka ja perushoito, hengitys ja verenkierto, ravitsemus ja erittäinen, ergonomia ja potilassiirrot)

Bioanalytiikka
- verkkotehtävä, palautus ennen työpajaa 27.2.2023 mennessä. Osallistuminen työpajaan edellyttää aikataulun mukaisesti palautettua ja hyväksyttyä verkkotehtäviä. Tarkat ohjeet canvas.
- työpaja, läsnäolovelvollisuus

Aseptiikka ja perushoitotyö
- osallistuminen työpajaan edellyttää aikataulun mukaisesti palautettua ja hyväksyttyä verkkotehtäviä. Tarkat ohjeet canvas. Palautus 3.3.2023 mennessä.

- Canvas tehtävät
- työpaja, läsnäolovelvollisuus

Kliinisen osaamisen perusosaaminen -tietotesti:

Laurean sairaanhoitakoulutuksessa opiskelevat suorittavat kevätlukukaudella 2022 ylesh-tietotestin moduulissa 1: Kliinisen hoitotyön perusosaaminen -tietotesti. Koe pidetään Hyvinkään kampuksella 11.4.2023 (ns. Ylesh-tietotesti).

Tietotesti on pakollinen kaikille opiskelijoille, ja arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty. Hyväksytty tulos edellyttää, että saat testistä vähintään 40 % oikein. Tietotestin maksimipisteet ovat 100. Kysymyksistä, joissa on kaksi vastausvaihtoehtoa, saat oikeasta vastauksesta + 1 pistettä ja väärästä - 1 pistettä. Kysymyksistä, joissa on yksi tai useita oikeita tai vääriä vaihtoehtoja, voit saada maksimissaan +1 pistettä ja minimissään 0 pistettä. Vastaamatta jättämisestä saat 0 pistettä. Hyväksytty suoritus edellyttää 50 % kokonaispistemäärästä. Tietotestiin vastaamiseen on varattu aikaa yksi tunti.

Hylätyn kokeen uusinnat: Ylesh-kokeiden uusinnat tapahtuvat Hyvinkään kampuksella ja niihin ilmoittaudutaan opiskelijaintran kautta yleiseen uusintaan. Kirjaa ilmoittautumislomakkeelle: Kliinisen hoitotyön perusosaminen (moduuli1); opettaja: Terhi Hautaviita

Tietotestissä arvioidaan kliinisen hoitotyön perusosaamistasi. Tietotestin kysymykset koostuvat sekä monivalintakysymyksistä että oikein-väärin-väittämistä. Kysymykset koskevat seuraavia kliinisen hoitotyön perusosaamisen osa-alueita:

Eettisyys hoitotyössä

Päivittäiset toiminnot

Aseptiikka

Peruselintoimintojen tarkkailu ja hoito

Ergonomia

Kivun hoito

Hoitotyön prosessi ja kirjaaminen

Lääkehoidon perusteet

Ravitsemus

Edellä mainitut hoitotyön perusosaamisen alueet sisältyvät opetussuunnitelmasi osaamistavoitteisiin ja opintojaksojen toteutussuunnitelmiin. Valmistautumista tukeva oppimateriaali, joka on huomioitu opintojaksojen toteussuunnitelmissa osana sairaanhoitajan ydinosaamista:

Sairaanhoitajaliitto: cABCDE-työkalu, NEWS-pisteytys.
Iivanainen A & Syväoja P. 2016. Hoida ja kirjaa.
Mykkänen M ym. 2018. Hoitotyön rakenteisen kirjaamisen auditointi Hoitotiede 30 (3), 203-213.
Kinnunen U-M ym. 2019. FinCC-luokituskokonaisuuden käyttäjäopas FinCC 4.0, 11-47.
http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/139267/FinCC%20opas%20ver%204_0%20FINAL_20200429.pdf?sequence=3&isAllowed=y
Suomidigi. Digiturvallisuuden verkkomateriaalit. https://www.suomidigi.fi/ohjeet-ja-tuki/digitaalinen-turvallisuus/digiturvallisuuden-verkkomateriaalit
Sairaanhoitajan eettiset ohjeet: https://sairaanhoitajat.fi/wp-content/uploads/2020/01/Sairaanhoitajien-eettiset-ohjeet.pdf
Anttila V-J. ym (toim). 2018. Hoitoon liittyvien infektioiden torjunta. s. 20-102, 120-159, 410-440.
Saano S & Taam-Ukkonen M. 2018. Lääkehoidon käsikirja, Sanoma Pro.
Ahonen O, Blek-Vehkaluoto M, Buure T, Ekola S, Partamies S, Sulosaari V & Anttila S. 2019. Kliininen hoitotyö: Sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. 8., uudistettu painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy.
Hoikka A. 2013. Lääkkeetön kivunhoito. (Anestesiahoitotyön käsikirja) Saatavilla sähköisesti osoitteesta https://www.terveysportti.fi/dtk/shk/koti?p_haku=lääkkeetön%20kivun%20hoito > Terveysportti > Lääkkeetön kivunhoito > Lääkkeetön kivunhoito
Kipu. Käypä hoito –suositus 2017.
Paakkari P. 2017. Kipulääkkeet - turvallinen käyttö. Lääkärikirja Duodecim. Saatavilla sähköisesti: https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00649
Rautava-Nurmi H., Westergård A., Henttonen T., Ojala M. & Vuorinen S. 2020. Hoitotyön taidot ja toiminnot. SanomaPro Oy
Terveyskylä. Kivunhallintatalo. Miten kivun tunne syntyy? 2018. Saatavilla sähköisesti: https://www.terveyskyla.fi/kivunhallintatalo/perustietoa-kivusta/miten-kivun-tunne-syntyy

Työpaja

Työpaja-aiheet:

- hengitys (arviointi, tukeminen)
- henitysäänet, hengitysfrekvenssi, spo2
- asentohoito, o-2 hoito, imun käyttö

- verenkierto (arviointi, tukeminen)
- manuaalinen verenpaineen mittaaminen, pulssin mittaaminen
- asentohoito

- aseptiikka
- käsienpesu, käsien desinfektio, steriili pöytä (yksin/avustettuna), suojapukeutuminen

- katetrointi
- naisen ja miehen kertakatetrointi, kestokatetrointi
- aseptinen työskentely työparin kanssa

- nenämahaletkun laittaminen, peg välineistö

- painehaavan ennaltaehkäisy.

- potilaan perushoito

- ergonomia

- bioanalytiikka: verensokeri, laskimoverinäyte, keskeiset laboratoriotutkimukset valmistautuminen. Huom! Osallistuminen työpajaan edellyttää aikataulun mukaisesti palautettuja ja hyväksyttyjä verkkotehtäviä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä. Kriteerit löytyvät opiskelijaintrasta.

Osaamisen arviointi kohdistuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja osaamisen taso arvioidaan opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitetun arviointikriteeristön perusteella (Laurean tutkintosääntö).

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Ouriginalin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä:

AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja -tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida

AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Perustarpeiden ja elintoimintojen tukeminen ja arviointi

- tentti , ajankohta kts. lukujärjestys. Arviointi numeraalinen. Kaksi uusintamahdollisuutta, päivämäärät ovat 1.uusinta ja 2. uusinta . Tenttiaineistona Hoida ja kirjaa - kirja (tarkemmat tiedot aiemmin), luennot ja verkkotehtävät. Tarkka kuvaus tenttiaineistosta löytyy CANVAS.

- YleSh-tietotesti , ajankohta kts. lukujärjestys. Arviointi hyväksytty/hylätty. Uusinta yleisenä tenttipäivänä.

Kirjaaminen:
- Kirjaamista ohjaava lainsäädäntö -verkkotehtävä. Arviointi hyväksytty – hylätty (täydennettävä). Palautus 17.3.2023 klo 16 mennessä.
- Kirjaaminen työpajapäivä 3.-4.4.2023. (3.4.. ryhmät 1 ja 2; 4.4.2023. ryhmät 3 ja 4). Arviointi hyväksytty – hylätty. Hyväksytyn suorituksen kriteeri osallistuminen työpajaan.

Apotti-tietojärjestelmäkoulutus Helsingissä:
29.3.2023 ryhmät 1 & 2
12.4.2023 ryhmät 3 & 4
Pienryhmäjaot opintojaksojen aloituksessa. Arviointi hyväksytty - hylätty. Hyväksytyn suorituksen kriteeri osallistuminen koulutukseen.

Ensiapu
työpajoissa läsnäolovelvollisuus, korvattava syksyllä 2023, jos suoritus puuttuu keväältä 2023.
Canvas tehtävät ensiapu: hyväksytty-hylätty

Bioanalytiikka
- verkkotehtävä, palautus ennen työpajaa 27.2.2023 mennessä. Osallistuminen työpajaan edellyttää aikataulun mukaisesti palautettua ja hyväksyttyä verkkotehtäviä. Tarkat ohjeet canvas.
- työpaja, läsnäolovelvollisuus

Aseptiikka ja perushoitotyö
- osallistuminen työpajaan edellyttää aikataulun mukaisesti palautettua ja hyväksyttyä verkkotehtäviä. Tarkat ohjeet canvas. Palautus 3.3.2023 mennessä.
- työpaja, läsnäolovelvollisuus

Ravitsemus ja erittäminen
- osallistuminen työpajaan edellyttää aikataulun mukaisesti palautettua ja hyväksyttyä verkkotehtäviä. Tarkat ohjeet canvas. Palautus 3.3.2023 mennessä.
- työpaja, läsnäolovelvollisuus

Hengitys ja verenkierto
- osallistuminen työpajaan edellyttää aikataulun mukaisesti palautettua ja hyväksyttyä verkkotehtäviä. Tarkat ohjeet canvas. Palautus 3.3.2023 mennessä.
- työpaja, läsnäolovelvollisuus

Ergonomia
- osallistuminen työpajaan edellyttää aikataulun mukaisesti palautettua ja hyväksyttyä verkkotehtäviä. Tarkat ohjeet canvas. Palautus 3.3.2023 mennessä.
- työpaja, läsnäolovelvollisuus

Hylätty (0)

Kts. kohta arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Kts. kohta arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Kts. kohta arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Kts. kohta arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Ilmoittautumisaika

23.05.2022 - 29.05.2022

Ajoitus

26.08.2022 - 22.12.2022

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

58 % Lähiopetus, 42 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Tikkurila, sote

Toimipiste

Laurea Tikkurila

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
  • Teija Uino
  • Ilari Ernamo
  • Annika Kallio
  • Sanna Kuivalainen
  • Sari Juvonen
  • Ulla Jauhiainen
  • Tanja Hakkarainen
Vastuuopettaja

Ilari Ernamo

Ryhmät
  • SHV222SN
    Sairaanhoitajakoulutus, päivätoteutus, S22, Tikkurila

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- soveltaa tutkimustietoa ja suosituksia potilaan toimintakyvyn ja peruselintoimintojen tukemisessa ja perustarpeista huolehtiessaan
- soveltaa tietojaan anatomiasta ja fysiologiasta perustellessaan potilaan peruselintoimintojen tukemisen menetelmiä
- perustella, toteuttaa ja tulkita peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat diagnostiset perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa
- kuvata eri ikä- ja kohderyhmille suunnattujen ravitsemussuositusten keskeisen sisällön ja hyödyntää suosituksia potilaan hoidossa
- kuvata vajaaravitsemusriskiin vaikuttavia tekijöitä ja sen ennaltaehkäisyn periaatteet
- kuvata potilaan kivun tunnistamisen, arvioinnin ja lääkkeettömän hoidon periaatteet ja menetelmät
- kuvata potilas- ja asiakasturvallisuuden edistämisen velvoitteet ja hyvät käytänteet
- toimia aseptisesti ja infektioiden torjunnan periaatteita soveltaen
- toimia ergonomisesti ja käyttää saatavilla olevia apuvälineitä potilaan siirtämisessä ja kaatumisten ehkäisyssä
- tunnistaa elottoman potilaan ja osaa toteuttaa peruselvytyksen
- toteuttaa kunnioittavasti vainajan laiton
- tukea ja ohjata läheisiä kuoleman jälkeen
- ottaa näytteitä ja ohjata potilasta näytteenotossa
- kirjata hoitotyön prosessi potilastietojärjestelmään sekä arvioida kirjatun tiedon ajantasaisuutta, yhdenmukaisuutta ja laatua
- antaa perusensiavun

Toteutustapa

Toteutus tapahtuu osin lähiopetuksena ja työpajoina kampuksella ja osin itsenäisinä verkko-opintoina (Canvas). Opetuskertojen sisällöt tarkentuvat opintojakson infossa.

Työpajoissa ryhmä on jaettu pienryhmiin. Katso tarkasti oman ryhmäsi aikataulu. Ryhmäjako tehdään opintojen alkaessa. Työpajoissa ja simulaatiossa on läsnäolovelvoite ja sinne pukeudutaan sairaanhoitajan työasuun.

Lukukauden lopussa on valtakunnallinen sairaanhoitajien tietotesti ensimmäisen lukukauden opinnoista.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Oppimateriaalit näet Canvaksen verkko-oppimisalustalta.

Valtakunnallisen tietotestin lähdekirjallisuuden löydät kirjautaumalla digikampukseen HAKA-tunnuksilla. Digikampuksesta löydät lähdeaineiston valtakunnaliseen tietotestiin.

Opintojakson materiaali koostuu luentomateriaaleista, verkkomateriaaleista (Canvas) sekä muusta opintojakson lehtorin osoittamasta materiaalista, josta tiedoitetaan opintojakson infossa.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Katso lisätietoa opiskelijaintrasta.

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Tentin päivämäärän näet Pakista. Tentti on tarvittaessa mahdollista uusia kaksi kertaa. Nämä kerrat ovat kaksi seuraavaa Laurean yleistä tenttipäivää.

Tehtävien palautuspäivät näet Canvas oppimisympäristöstä.

Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Laurean tutkintosääntö.) Virtuaalitoteutuksilla voidaan edellyttää muunlaista aktiivisuuden osoitusta paikan vahvistamiseksi viikon sisällä toteutuksen alkamisesta (Opetuksesta vastavan vararehtorin päätös 7/2019). ”

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 7 opintopistettä. Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 27 tuntia opiskelijan tekemää työtä.

Yksityiskohtaisempi ajankäytön kuvaus esitetään opintojakson alussa.

Sisältö ja sen jaksotus

Bioanalytiikan teoria verkko-opinnot ja työpaja
Terveys ja toimintakyky käsitteinä (ICF, THL:nmääritelmä), toimintakyvyn fyysisen, psyykkisen ja sosiaaliset toimintakyvyn tukemisen menetelmät, Toimia-tietokanta
Infektioiden torjunta ja kontrollointi sisältäen aseptisen toiminnan hoitotyössä ja pientoimenpiteissä
Perustarpeiden ja peruselintoimintojen (hengitys, verenkierto, nestetasapaino, lämpö, enteraalinenravitsemus, erittäminen, liikkuminen, ihon hoito, uni) arviointi ja tukeminen
cABCDE-malli, NEWS -pisteytys
Liikkumisessa ja ruokailussa (sis. NML) avustaminen, apuvälineiden käyttö, ergonomia
Painevaurioiden ehkäisy
Peruselvytys (PPE+D)
Ravitsemus
Kansalliset, eri ikäryhmille kohdistetut ravitsemussuositukset ja niiden soveltaminen asiakkaan arjen ruokavalinnoissa ja ruokailutilanteissa
Painon seurantatiedot osana kokonaishoitoa.
Ravitsemustilaa mittaavat testit (MUST, NRS) sekä niiden tulosten tulkinta ja soveltaminen hoidossa, vajaaravitsemuksen tunnistaminen
Potilaan ravinnon saanti, ruuan- ja nesteenkulutuksen seuranta ja yksilöllinen tarvearvio
Kliinisen hoitotyön tavallisimmat toimenpiteet ja diagnostiset tutkimukset: katetrointi, veri- ja virtsanäytteen otto, verenpaineen, saturaation mittaus
Kivun hoito
Kivun mekanismit
Kivun tunnistamisen, arvioinnin ja lääkkeettömän hoidon periaatteet ja menetelmät sekä kivunhoidossa käytettävät kipumittarit
Kuoleman merkit, perushoitotyö kuoleman lähestyessä, vainajan laitto ja läheisten tukeminen
Hoitotyön kirjaamisen periaatteet, tiedon rakenteet, tiedon käytön roolit ja vastuut
Reaaliaikaisen tiedon tuottamisen merkitys asiakaskontaktissa
Tuotetun tiedon arviointi ja hyödyntäminen
Rakenteinen hoitokertomustieto, FinCC-luokituskokonaisuus (SHTaL, SHToL, SHTuL), hoidon eri luokitusten käyttö ja vapaan tekstin kirjaaminen
ISBAR-raportointi
Potilas- ja työturvallisuus kliinisessä hoitotyössä
Potilasturvallisuuden osa-alueet: Laiteturvallisuus, hoitoturvallisuus, hoitomenetelmien turvallisuus, lääketurvallisuus ja lääkitysturvallisuus
Henkilökohtaisten suojusten käyttö (Personal protectiveequipmentPPE)
Työtapaturmien ehkäisy: Terävien ja viiltävien instrumenttien asianmukainen käsittely, liukastumisten ehkäisy,
Vaaratapahtumien tunnistaminen, ilmoittamisvelvoite, ilmoituksen tekeminen, ilmoituksen käsittelyprosessi, Haipro

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.

Opintojakso sopii avoimen AMK:n opintoihin.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitettavaan arviointikriteeristöön (Laurean tutkintosääntö). Opintojakson kokonaisarvosana muodostuu opintojaksokohtaisen tentin sekä valtakunnallisen tietotestin yhteisarvosanasta.

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä:

AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja -tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida

AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. [Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.]

Ilmoittautumisaika

23.05.2022 - 29.05.2022

Ajoitus

24.08.2022 - 22.12.2022

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

43 % Lähiopetus, 57 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Tikkurila, sote

Toimipiste

Laurea Tikkurila

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
  • Ilari Ernamo
  • Annika Kallio
  • Sanna Kuivalainen
  • Annikki Päällysaho
  • Ulla Jauhiainen
  • Tanja Hakkarainen
Vastuuopettaja

Ilari Ernamo

Ryhmät
  • SHV222SA2
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S22, Tikkurila, ryhmä 2

24.08.2022 - 18.12.2022

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

58 % Lähiopetus, 42 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Lohja, sote

Toimipiste

Laurea Lohja

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHF2), Laurea Lohja
Opettaja
  • Minna Launonen
  • Anne Makkonen
  • Eliisa Kukkola
Vastuuopettaja

Anne Makkonen

Ajoitusryhmät
  • Avoin AMK (Koko: 5. Avoin AMK: 5.)
Ryhmät
  • SHF222SA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S22, Lohja
Pienryhmät
  • Avoin AMK

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- soveltaa tutkimustietoa ja suosituksia potilaan toimintakyvyn ja peruselintoimintojen tukemisessa ja perustarpeista huolehtiessaan
- soveltaa tietojaan anatomiasta ja fysiologiasta perustellessaan potilaan peruselintoimintojen tukemisen menetelmiä
- perustella, toteuttaa ja tulkita peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat diagnostiset perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa
- kuvata eri ikä- ja kohderyhmille suunnattujen ravitsemussuositusten keskeisen sisällön ja hyödyntää suosituksia potilaan hoidossa
- kuvata vajaaravitsemusriskiin vaikuttavia tekijöitä ja sen ennaltaehkäisyn periaatteet
- kuvata potilaan kivun tunnistamisen, arvioinnin ja lääkkeettömän hoidon periaatteet ja menetelmät
- kuvata potilas- ja asiakasturvallisuuden edistämisen velvoitteet ja hyvät käytänteet
- toimia aseptisesti ja infektioiden torjunnan periaatteita soveltaen
- toimia ergonomisesti ja käyttää saatavilla olevia apuvälineitä potilaan siirtämisessä ja kaatumisten ehkäisyssä
- tunnistaa elottoman potilaan ja osaa toteuttaa peruselvytyksen
- toteuttaa kunnioittavasti vainajan laiton
- tukea ja ohjata läheisiä kuoleman jälkeen
- ottaa näytteitä ja ohjata potilasta näytteenotossa
- kirjata hoitotyön prosessi potilastietojärjestelmään sekä arvioida kirjatun tiedon ajantasaisuutta, yhdenmukaisuutta ja laatua
- antaa perusensiavun

Toteutustapa

Toteutus tapahtuu osin lähiopetuksena ja työpajoina kampuksella ja osin itsenäisinä verkko-opintoina (Canvas)

Työpajoissa ryhmä on jaettu kahteen. Katso tarkasti oman ryhmäsi aikataulu. Ryhmäjako tehdään opintojen alkaessa. Työpajoissa on läsnäolovelvoite ja sinne pukeudutaan hoitovaatteisiin.

Lukukauden lopussa on valtakunnallinen sairaanhoitajien tietotesti ensimmäisen lukukauden opinnoista sekä saman aikaisesti opintojakson oma tentti.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Oppimateriaalit näet Canvaksen verkko-oppimisalustalta kyseisten tehtävien kohdilta.

Valtakunnallisen tietotestin lähdekirjallisuus (viitteellinen):
Sairaanhoitajaliitto: cABCDE-työkalu, NEWS-pisteytys.
Iivanainen A & Syväoja P. 2016. Hoida ja kirjaa.
Mykkänen M ym. 2018. Hoitotyön rakenteisen kirjaamisen auditointi Hoitotiede 30 (3), 203-213.
Kinnunen U-M ym. 2019. FinCC-luokituskokonaisuuden käyttäjäopas FinCC 4.0, 11-47.
http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/139267/FinCC%20opas%20ver%204_0%20FINAL_20200429.pdf?sequence=3&isAllowed=y
Suomidigi. Digiturvallisuuden verkkomateriaalit. https://www.suomidigi.fi/ohjeet-ja-tuki/digitaalinen-turvallisuus/digiturvallisuuden-verkkomateriaalit
Sairaanhoitajan eettiset ohjeet: https://sairaanhoitajat.fi/wp-content/uploads/2020/01/Sairaanhoitajien-eettiset-ohjeet.pdf
Anttila V-J. ym (toim). 2018. Hoitoon liittyvien infektioiden torjunta. s. 20-102, 120-159, 410-440.
Saano S & Taam-Ukkonen M. 2018. Lääkehoidon käsikirja, Sanoma Pro.
Ahonen O, Blek-Vehkaluoto M, Buure T, Ekola S, Partamies S, Sulosaari V & Anttila S. 2019. Kliininen hoitotyö: Sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. 8., uudistettu painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy.
Hoikka A. 2013. Lääkkeetön kivunhoito. (Anestesiahoitotyön käsikirja) Saatavilla sähköisesti osoitteesta https://www.terveysportti.fi/dtk/shk/koti?p_haku=lääkkeetön%20kivun%20hoito > Terveysportti > Lääkkeetön kivunhoito > Lääkkeetön kivunhoito
Kipu. Käypä hoito –suositus 2017.
Paakkari P. 2017. Kipulääkkeet - turvallinen käyttö. Lääkärikirja Duodecim. Saatavilla sähköisesti: https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00649
Terveyskylä. Kivunhallintatalo. Miten kivun tunne syntyy? 2018. Saatavilla sähköisesti: https://www.terveyskyla.fi/kivunhallintatalo/perustietoa-kivusta/miten-kivun-tunne-syntyy

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Katso lisätietoa opiskelijaintrasta

Kliinisen hoitotyön perusteet osio arvioidaan asteikolla K5 - T1/ täydennettävä. Arvioinnin peruste on opintojakson tentti. Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitettavaan arviointikriteeristöön (Laurean tutkintosääntö).

Opintojakson Laurea-tasoiset arviointiperusteet tarkentuvat marraskuun aikana ja tieto täydentyy Peppiin joulukuun ensimmäisellä viikolla.

[Jätä soveltuvilta osin:] Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. [Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.]

Ilmoittautumisaika

23.05.2022 - 29.05.2022

Ajoitus

23.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

58 % Lähiopetus, 42 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Otaniemi, sote

Toimipiste

Laurea Otaniemi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHG2), Laurea Otaniemi
Opettaja
  • Anne Maijala
  • Heidi Jokinen
  • Meri Vuorinen
  • Anna Ojala
  • Kaija Marttila
  • Pirjo Huikko
  • Laura Kaarna
Vastuuopettaja

Anna Ojala

Ryhmät
  • SHG222SA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S22, Otaniemi

Työpajoissa ryhmä on jaettu A ja B -ryhmiin. Katso tarkasti oman ryhmäsi aikataulu Pakista. Ryhmäjako tehdään opintojen alkaessa. Opintojakson orientaatio on kaikille pakollinen. Orientaatiossa käydään läpi opintojakson toteutus, ryhmäjaot ja pakolliset harjoitukset.

Opintojakson päätyttyä on valtakunnallinen yleissairaanhoitajan (YleSH) kliinisen osaamisen osakoe 1, joka arvioidaan hyväksytty/hylätty.Tentti on valvottu yksilötentti, joka suoritetaan Otaniemen kampuksella omalla tietokoneella.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Canvasin verkko-oppimisalustalla verkkotehtävien yhteydessä on opintojakson oppimateriaalit kirjattuna.
YleSH kliinisen osaamisen osakoe 1:n materiaali on kirjattu https://digicampus.fi -sivustolla kliinisen hoitotyön perusosaamisen -tietotestin kohdalla.

Opiskelijan tulee opintojakson alkaessa kirjautua Haka-tunnuksilla https://digicampus.fi -sivustolle ja hyväksyä käyttöehdot. Käyttöehtojen hyväksymisen jälkeen opiskelija hakee oikean tenttialustan opettajalta saadun Kurssiavaimen avulla. Tenttialustalta opiskelijan tulee tutustua opiskelijan tenttiohjeisiin ja -tenttimateriaaleihin.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Tarkemmat ohjeet annetaan opintojakson orientaatiossa.

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Opintojakson aikataulu löytyy Pakista. Hylätyn tentin voi tutkintosäännön mukaan uusia kaksi kertaa opintojakson orientaatiossa ilmoitettuina ajankohtina.

Verkkotehtävien palautuspäivät on kirjattu Canvasissa olevaan opintojakson toteutussuunnitelmaan.

Työpajaharjoituksiin osallistuminen edellyttää Canvasin verkkotehtävien tekemistä kyseisestä aihealueesta ennen harjoituksia.

Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Laurean tutkintosääntö.) Virtuaalitoteutuksilla voidaan edellyttää muunlaista aktiivisuuden osoitusta paikan vahvistamiseksi viikon sisällä toteutuksen alkamisesta (Opetuksesta vastavan vararehtorin päätös 7/2019). ”

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 7 opintopistettä. Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 27 tuntia opiskelijan tekemää työtä.
Opintojakson suorittaminen vastaa keskimäärin 189 tuntia opiskelijan työtä.

Yksityiskohtaisempi ajankäytön kuvaus esitetään opintojakson orientaatiossa.

Sisältö ja sen jaksotus

Aseptiikka ja infektioiden torjunta
Toimintakyky
Perustarpeista huolehtiminen ja painehaavojen ehkäisy
cABCDE-malli, NEWS -pisteytys
Hengityksen tarkkailu ja hoito
Verenkierron ja lämmön seuranta
Kipu, kivun arviointi ja hoito
Ravitsemus, erittäminen ja nestehoito
Kuoleman merkit, vainajan laitto ja läheisten tukeminen
Hoitotyön kirjaaminen
ISBAR-raportointi
Ergonomia ja apuvälineiden käyttö
Potilas- ja työturvallisuus kliinisessä hoitotyössä
Bioanalytiikka
Ensiapu

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.

Opintojakso sopii avoimen AMK:n opintoihin.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Laurean opetussuunnitelma on osaamisperustainen ja osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmassa esitettyihin osaamistavoitteisiin. Opintojakson arviointiperusteet kuvataan opintojakson toteutussuunnitelmassa.

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja verkkotehtäviä, harjoituksia tai tenttiä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Opintojakso arvioidaan hyväksytty/hylätty.
Osa 1 Hoitotyön päivittäiset toiminnot: Tentti YleSH osakoe 1 = Valtakunnallinen kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen osakoe 1 tietotesti. Tentin arviointi < 50 % hylätty, 50 % tai > hyväksytty.Hyväkstty suoritus edellyttää osallistumista pakollisiin työpajaharjoituksiin ja tentin hyväksyttyä suoritusta.
Osa 2 Bioanalytiikka arvioidaan hyväksytty/hylätty. Hyväksytty suoritus edellyttää verkkotehtävien tekemistä ja bioanalytiikan työpajaharjoituksiin osallistumista.
Osa 3 Ensiapu arvioidaan hyväksytty/hylätty. Hyväksytty suoritus edellyttää verkkotehtävien ja verkkotentin tekemistä hyväksytysti ja ensiavun työpajaharjoituksiin osallistumista.
.
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI
-käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
-etsiä tietoa eri tietolähteistä
-raportoida
.
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN
- toimia ohjattuna opiskeltavia taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa
- ottaa vastaan ohjausta
.
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS (arvioidaan soveltuvin osin)
-toimia ryhmän jäsenenä
-suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
-noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Hylätty (0)

Opiskelija ei ole suorittanut hyväksytysti verkkotehtäviä, osallistunut pakollisiin harjoituksiin tai läpäissyt tenttiä hyväksytysti.

Ilmoittautumisaika

23.05.2022 - 29.05.2022

Ajoitus

23.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

58 % Lähiopetus, 42 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Otaniemi, sote

Toimipiste

Laurea Otaniemi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHG2), Laurea Otaniemi
Opettaja
  • Sari Haapa
  • Anne Maijala
  • Heidi Jokinen
  • Anne Kokko
  • Meri Vuorinen
  • Anna Ojala
  • Pirjo Huikko
  • Laura Kaarna
Vastuuopettaja

Anna Ojala

Ryhmät
  • SHG222SA2
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S22, Otaniemi, ryhmä 2

Osa 1 Hoitotyön päivittäiset toiminnot: Tentti YleSH osakoe 1 = Valtakunnallinen kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen osakoe 1 tietotesti. Tentin arviointi < 50 % hylätty, 50 % > hyväksytty.Hyväkstty suoritus edellyttää osallistumista pakollisiin työpajaharjoituksiin ja tentin hyväksyttyä suoritusta.
Osa 2 Bioanalytiikka arvioidaan hyväksytty/hylätty. Hyväksytty suoritus edellyttää verkkotehtävien tekemistä ja bioanalytiikan työpajaharjoituksiin osallistumista.
Osa 3 Ensiapu arvioidaan hyväksytty/hylätty. Hyväksytty suoritus edellyttää verkkotehtävien ja verkkotentin tekemistä hyväksytysti ja ensiavun työpajaharjoituksiin osallistumista.
.
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI
-käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
-etsiä tietoa eri tietolähteistä
-raportoida
.
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN
- toimia ohjattuna opiskeltavia taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa
- ottaa vastaan ohjausta
.
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS (arvioidaan soveltuvin osin)
-toimia ryhmän jäsenenä
-suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
-noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Hylätty (0)

Opiskelija ei ole suorittanut hyväksytysti verkkotehtäviä, osallistunut pakollisiin harjoituksiin tai läpäissyt tenttiä hyväksytysti.

Ilmoittautumisaika

23.05.2022 - 29.05.2022

Ajoitus

23.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

58 % Lähiopetus, 42 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Otaniemi, sote

Toimipiste

Laurea Otaniemi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus (STG2), Laurea Otaniemi
Opettaja
  • Sari Haapa
  • Anne Maijala
  • Anne Kokko
  • Meri Vuorinen
  • Anna Ojala
  • Pirjo Huikko
  • Laura Kaarna
Vastuuopettaja

Anna Ojala

Ryhmät
  • STG222SA
    Terveydenhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S22, Otaniemi

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- soveltaa tutkimustietoa ja suosituksia potilaan toimintakyvyn ja peruselintoimintojen tukemisessa ja perustarpeista huolehtiessaan
- soveltaa tietojaan anatomiasta ja fysiologiasta perustellessaan potilaan peruselintoimintojen tukemisen menetelmiä
- perustella, toteuttaa ja tulkita peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat diagnostiset perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa
- kuvata eri ikä- ja kohderyhmille suunnattujen ravitsemussuositusten keskeisen sisällön ja hyödyntää suosituksia potilaan hoidossa
- kuvata vajaaravitsemusriskiin vaikuttavia tekijöitä ja sen ennaltaehkäisyn periaatteet
- kuvata potilaan kivun tunnistamisen, arvioinnin ja lääkkeettömän hoidon periaatteet ja menetelmät
- kuvata potilas- ja asiakasturvallisuuden edistämisen velvoitteet ja hyvät käytänteet
- toimia aseptisesti ja infektioiden torjunnan periaatteita soveltaen
- toimia ergonomisesti ja käyttää saatavilla olevia apuvälineitä potilaan siirtämisessä ja kaatumisten ehkäisyssä
- tunnistaa elottoman potilaan ja osaa toteuttaa peruselvytyksen
- toteuttaa kunnioittavasti vainajan laiton
- tukea ja ohjata läheisiä kuoleman jälkeen
- ottaa näytteitä ja ohjata potilasta näytteenotossa
- kirjata hoitotyön prosessi potilastietojärjestelmään sekä arvioida kirjatun tiedon ajantasaisuutta, yhdenmukaisuutta ja laatua
- antaa perusensiavun

Toteutustapa

Toteutus tapahtuu osin lähiopetuksena työpajaharjoituksissa ja osin itsenäisinä verkko-opintoina Canvas verkko-oppimisympäristössä.

Työpajoissa ryhmä on jaettu A ja B -ryhmiin. Katso tarkasti oman ryhmäsi aikataulu Pakista. Ryhmäjako tehdään opintojen alkaessa. Opintojakson orientaatio on kaikille pakollinen. Orientaatiossa käydään läpi opintojakson toteutus, ryhmäjaot ja pakolliset harjoitukset.

Opintojakson päätyttyä on valtakunnallinen yleissairaanhoitajan (YleSH) kliinisen osaamisen osakoe 1, joka arvioidaan hyväksytty/hylätty. Tentti on valvottu yksilötentti, joka suoritetaan Otaniemen kampuksella omalla tietokoneella.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Canvasin verkko-oppimisalustalla verkkotehtävien yhteydessä on opintojakson oppimateriaalit kirjattuna.
YleSH kliinisen osaamisen osakoe 1:n materiaali on kirjattu https://digicampus.fi -sivustolla kliinisen hoitotyön perusosaamisen -tietotestin kohdalla.

Opiskelijan tulee opintojakson alkaessa kirjautua Haka-tunnuksilla https://digicampus.fi -sivustolle ja hyväksyä käyttöehdot. Käyttöehtojen hyväksymisen jälkeen opiskelija hakee oikean tenttialustan opettajalta saadun Kurssiavaimen avulla. Tenttialustalta opiskelijan tulee tutustua opiskelijan tenttiohjeisiin ja -tenttimateriaaleihin.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Tarkemmat ohjeet annetaan opintojakson orientaatiossa.

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Opintojakson aikataulu löytyy Pakista. Hylätyn tentin voi tutkintosäännön mukaan uusia kaksi kertaa opintojakson orientaatiossa ilmoitettuina ajankohtina.

Verkkotehtävien palautuspäivät on kirjattu Canvasissa olevaan opintojakson toteutussuunnitelmaan.

Työpajaharjoituksiin osallistuminen edellyttää Canvasin verkkotehtävien tekemistä kyseisestä aihealueesta ennen harjoituksia.

Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Laurean tutkintosääntö.) Virtuaalitoteutuksilla voidaan edellyttää muunlaista aktiivisuuden osoitusta paikan vahvistamiseksi viikon sisällä toteutuksen alkamisesta (Opetuksesta vastavan vararehtorin päätös 7/2019). ”

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 7 opintopistettä. Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 27 tuntia opiskelijan tekemää työtä.
Opintojakson suorittaminen vastaa keskimäärin 189 tuntia opiskelijan työtä.

Yksityiskohtaisempi ajankäytön kuvaus esitetään opintojakson orientaatiossa.

Sisältö ja sen jaksotus

Aseptiikka ja infektioiden torjunta
Toimintakyky
Perustarpeista huolehtiminen ja painehaavojen ehkäisy
cABCDE-malli, NEWS -pisteytys
Hengityksen tarkkailu ja hoito
Verenkierron ja lämmön seuranta
Kipu, kivun arviointi ja hoito
Ravitsemus, erittäminen ja nestehoito
Kuoleman merkit, vainajan laitto ja läheisten tukeminen
Hoitotyön kirjaaminen
ISBAR-raportointi
Ergonomia ja apuvälineiden käyttö
Potilas- ja työturvallisuus kliinisessä hoitotyössä
Bioanalytiikka
Ensiapu

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.

Opintojakso sopii avoimen AMK:n opintoihin.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Laurean opetussuunnitelma on osaamisperustainen ja osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmassa esitettyihin osaamistavoitteisiin. Opintojakson arviointiperusteet kuvataan opintojakson toteutussuunnitelmassa.

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja verkkotehtäviä, harjoituksia tai tenttiä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Opintojakso arvioidaan hyväksytty/hylätty.
Osa 1 Hoitotyön päivittäiset toiminnot: Tentti YleSH osakoe 1 = Valtakunnallinen kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen osakoe 1 tietotesti. Tentin arviointi <49,99 % hylätty, 50 % > hyväksytty.Hyväksytty suoritus edellyttää osallistumista pakollisiin työpajaharjoituksiin ja tentin hyväksyttyä suoritusta.
Osa 2 Bioanalytiikka arvioidaan hyväksytty/hylätty. Hyväksytty suoritus edellyttää verkkotehtävien tekemistä ja bioanalytiikan työpajaharjoituksiin osallistumista.
Osa 3 Ensiapu arvioidaan hyväksytty/hylätty. Hyväksytty suoritus edellyttää verkkotehtävien ja verkkotentin tekemistä hyväksytysti ja ensiavun työpajaharjoituksiin osallistumista.
.
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI
-käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
-etsiä tietoa eri tietolähteistä
-raportoida
.
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN
- toimia ohjattuna opiskeltavia taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa
- ottaa vastaan ohjausta
.
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS (arvioidaan soveltuvin osin)
-toimia ryhmän jäsenenä
-suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
-noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Hylätty (0)

Opiskelija ei ole suorittanut hyväksytysti verkkotehtäviä, osallistunut pakollisiin harjoituksiin tai läpäissyt tenttiä hyväksytysti.

Ilmoittautumisaika

23.05.2022 - 29.05.2022

Ajoitus

23.08.2022 - 22.12.2022

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

58 % Lähiopetus, 42 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Tikkurila, sote

Toimipiste

Laurea Tikkurila

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
  • Ilari Ernamo
  • Annika Kallio
  • Tiina Leino
  • Sanna Kuivalainen
  • Annikki Päällysaho
  • Ulla Jauhiainen
  • Tanja Hakkarainen
Vastuuopettaja

Tanja Hakkarainen

Ryhmät
  • SHV222SA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S22, Tikkurila

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- soveltaa tutkimustietoa ja suosituksia potilaan toimintakyvyn ja peruselintoimintojen tukemisessa ja perustarpeista huolehtiessaan
- soveltaa tietojaan anatomiasta ja fysiologiasta perustellessaan potilaan peruselintoimintojen tukemisen menetelmiä
- perustella, toteuttaa ja tulkita peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat diagnostiset perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa
- kuvata eri ikä- ja kohderyhmille suunnattujen ravitsemussuositusten keskeisen sisällön ja hyödyntää suosituksia potilaan hoidossa
- kuvata vajaaravitsemusriskiin vaikuttavia tekijöitä ja sen ennaltaehkäisyn periaatteet
- kuvata potilaan kivun tunnistamisen, arvioinnin ja lääkkeettömän hoidon periaatteet ja menetelmät
- kuvata potilas- ja asiakasturvallisuuden edistämisen velvoitteet ja hyvät käytänteet
- toimia aseptisesti ja infektioiden torjunnan periaatteita soveltaen
- toimia ergonomisesti ja käyttää saatavilla olevia apuvälineitä potilaan siirtämisessä ja kaatumisten ehkäisyssä
- tunnistaa elottoman potilaan ja osaa toteuttaa peruselvytyksen
- toteuttaa kunnioittavasti vainajan laiton
- tukea ja ohjata läheisiä kuoleman jälkeen
- ottaa näytteitä ja ohjata potilasta näytteenotossa
- kirjata hoitotyön prosessi potilastietojärjestelmään sekä arvioida kirjatun tiedon ajantasaisuutta, yhdenmukaisuutta ja laatua
- antaa perusensiavun

Toteutustapa

Toteutus tapahtuu verkko-opetuksena, lähiopetuksena ja työpajoina kampuksella ja osin itsenäisinä verkko-opintoina (Canvas). Opetuskertojen sisällöt tarkentuvat opintojakson infossa.

Työpajoissa ryhmä on jaettu pienryhmiin. Katso tarkasti oman ryhmäsi aikataulu. Ryhmäjako tehdään opintojen alkaessa. Työpajoissa on läsnäolovelvoite ja sinne pukeudutaan sairaanhoitajan työasuun.

Lukukauden lopussa on valtakunnallinen sairaanhoitajien tietotesti ensimmäisen lukukauden opinnoista.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Oppimateriaalit näet Canvaksen verkko-oppimisalustalta.

Valtakunnallisen tietotestin lähdekirjallisuuden löydät kirjautaumalla digikampukseen HAKA-tunnuksilla. Digikampuksesta löydät lähdeaineiston valtakunnaliseen tietotestiin.

Opintojakson materiaali koostuu luentomateriaaleista, verkkomateriaaleista (Canvas) sekä muusta opintojakson lehtorin osoittamasta materiaalista, josta tiedoitetaan opintojakson infossa.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Katso lisätietoa opiskelijaintrasta.

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Tentin päivämäärän näet Pakista. Tentti on tarvittaessa mahdollista uusia kaksi kertaa. Nämä kerrat ovat kaksi seuraavaa Laurean yleistä tenttipäivää.

Tehtävien palautuspäivät näet Canvas oppimisympäristöstä.

Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Laurean tutkintosääntö.) Virtuaalitoteutuksilla voidaan edellyttää muunlaista aktiivisuuden osoitusta paikan vahvistamiseksi viikon sisällä toteutuksen alkamisesta (Opetuksesta vastavan vararehtorin päätös 7/2019). ”

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 7 opintopistettä. Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 27 tuntia opiskelijan tekemää työtä.

Yksityiskohtaisempi ajankäytön kuvaus esitetään opintojakson alussa.

Sisältö ja sen jaksotus

Bioanalytiikan teoria verkko-opinnot ja työpaja
Terveys ja toimintakyky käsitteinä (ICF, THL:nmääritelmä), toimintakyvyn fyysisen, psyykkisen ja sosiaaliset toimintakyvyn tukemisen menetelmät, Toimia-tietokanta
Infektioiden torjunta ja kontrollointi sisältäen aseptisen toiminnan hoitotyössä ja pientoimenpiteissä
Perustarpeiden ja peruselintoimintojen (hengitys, verenkierto, nestetasapaino, lämpö, enteraalinenravitsemus, erittäminen, liikkuminen, ihon hoito, uni) arviointi ja tukeminen
cABCDE-malli, NEWS -pisteytys
Liikkumisessa ja ruokailussa (sis. NML) avustaminen, apuvälineiden käyttö, ergonomia
Painevaurioiden ehkäisy
Peruselvytys (PPE+D)
Ravitsemus
Kansalliset, eri ikäryhmille kohdistetut ravitsemussuositukset ja niiden soveltaminen asiakkaan arjen ruokavalinnoissa ja ruokailutilanteissa
Painon seurantatiedot osana kokonaishoitoa.
Ravitsemustilaa mittaavat testit (MUST, NRS) sekä niiden tulosten tulkinta ja soveltaminen hoidossa, vajaaravitsemuksen tunnistaminen
Potilaan ravinnon saanti, ruuan- ja nesteenkulutuksen seuranta ja yksilöllinen tarvearvio
Kliinisen hoitotyön tavallisimmat toimenpiteet ja diagnostiset tutkimukset: katetrointi, veri- ja virtsanäytteen otto, verenpaineen, saturaation mittaus
Kivun hoito
Kivun mekanismit
Kivun tunnistamisen, arvioinnin ja lääkkeettömän hoidon periaatteet ja menetelmät sekä kivunhoidossa käytettävät kipumittarit
Kuoleman merkit, perushoitotyö kuoleman lähestyessä, vainajan laitto ja läheisten tukeminen
Hoitotyön kirjaamisen periaatteet, tiedon rakenteet, tiedon käytön roolit ja vastuut
Reaaliaikaisen tiedon tuottamisen merkitys asiakaskontaktissa
Tuotetun tiedon arviointi ja hyödyntäminen
Rakenteinen hoitokertomustieto, FinCC-luokituskokonaisuus (SHTaL, SHToL, SHTuL), hoidon eri luokitusten käyttö ja vapaan tekstin kirjaaminen
ISBAR-raportointi
Potilas- ja työturvallisuus kliinisessä hoitotyössä
Potilasturvallisuuden osa-alueet: Laiteturvallisuus, hoitoturvallisuus, hoitomenetelmien turvallisuus, lääketurvallisuus ja lääkitysturvallisuus
Henkilökohtaisten suojusten käyttö (Personal protectiveequipmentPPE)
Työtapaturmien ehkäisy: Terävien ja viiltävien instrumenttien asianmukainen käsittely, liukastumisten ehkäisy,
Vaaratapahtumien tunnistaminen, ilmoittamisvelvoite, ilmoituksen tekeminen, ilmoituksen käsittelyprosessi, Haipro

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.

Opintojakso sopii avoimen AMK:n opintoihin.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitettavaan arviointikriteeristöön (Laurean tutkintosääntö). Opintojakson kokonaisarvosana muodostuu opintojaksokohtaisen tentin sekä valtakunnallisen tietotestin yhteisarvosanasta.

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä:

AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja -tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida

AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. [Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.]

Ilmoittautumisaika

23.05.2022 - 29.05.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 12.01.2023

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

58 % Lähiopetus, 42 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Porvoo, sote

Toimipiste

Laurea Porvoo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHP2), Laurea Porvoo
Opettaja
  • SH Virtuaali
  • Taina Heinonen
  • Tiina Himmelroos
  • Outi Kukkola
  • Hanna Aaltonen
Vastuuopettaja

Outi Kukkola

Ryhmät
  • SHP222SA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S22, Porvoo

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- soveltaa tutkimustietoa ja suosituksia potilaan toimintakyvyn ja peruselintoimintojen tukemisessa ja perustarpeista huolehtiessaan
- soveltaa tietojaan anatomiasta ja fysiologiasta perustellessaan potilaan peruselintoimintojen tukemisen menetelmiä
- perustella, toteuttaa ja tulkita peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat diagnostiset perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa
- kuvata eri ikä- ja kohderyhmille suunnattujen ravitsemussuositusten keskeisen sisällön ja hyödyntää suosituksia potilaan hoidossa
- kuvata vajaaravitsemusriskiin vaikuttavia tekijöitä ja sen ennaltaehkäisyn periaatteet
- kuvata potilaan kivun tunnistamisen, arvioinnin ja lääkkeettömän hoidon periaatteet ja menetelmät
- kuvata potilas- ja asiakasturvallisuuden edistämisen velvoitteet ja hyvät käytänteet
- toimia aseptisesti ja infektioiden torjunnan periaatteita soveltaen
- toimia ergonomisesti ja käyttää saatavilla olevia apuvälineitä potilaan siirtämisessä ja kaatumisten ehkäisyssä
- tunnistaa elottoman potilaan ja osaa toteuttaa peruselvytyksen
- toteuttaa kunnioittavasti vainajan laiton
- tukea ja ohjata läheisiä kuoleman jälkeen
- ottaa näytteitä ja ohjata potilasta näytteenotossa
- kirjata hoitotyön prosessi potilastietojärjestelmään sekä arvioida kirjatun tiedon ajantasaisuutta, yhdenmukaisuutta ja laatua
- antaa perusensiavun

Toteutustapa

Moduuli 1: Perustarpeiden ja elintoimintojen arviointi ja tukeminen
• Luennot lähiopetus (tai zoom), canvas verkkotehtävät
• Työpajaharjoitukset, läsnäolovelvoite

Moduuli 3: Ensiapu 0,5 op
• Ensiapu (canvas verkkokurssi, verkkotentti ja harjoitukset)
- harjoituksissa läsnäolovelvoite

Aika ja paikka

Moduuli 1:
Työpajaharjoitukset Laurea Porvoo. Opetus päiväaikaan arkisin to - pe erillisen aikataulun mukaan

Harjoituksiin osallistuminen edellyttää canvas työkirjan/verkkotehtävien tekemistä kyseisestä aihealueesta ennen harjoituksia.

Moduuli 3:
Ensiapuharjoitukset kampuksella ke 9.11.2022 tai to 10.11.2022 klo: 8.30 - 15.45.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Moduuli 1: Perustarpeiden ja elintoimintojen arviointi ja tukeminen:
Blomqvist M., Rummukainen T., Sainio T., Simola T., Tyrisevä-Ryösö M.: Hoitotyön perusosaaminen. Sanoma Pro Oy, 2022.
(Käy myös: Rautava-Nurmi H. ym. 2020. Hoitotyön taidot ja toiminnot. Sanoma Pro Oy. Helsinki. Saatavilla e-kirjana Laurea Finnan kautta.)
Luentojen ja canvasin työkirjan sisällöt.
Työpajaharjoitusten sisällöt.

Moduuli 3: Ensiapu (0,5 op):
Castren, Korte, Myllyrinne,: Toiminta ensiaputilanteessa. Ensiapuopas 2017.
Käypähoitosuositus Elvytys 2021.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Moduuli 3: Ensiapu 0,5 op:
Niille, joilla on jo voimassa oleva EA2 -kortti: Hyväksiluku lehtori ETK Outi Kukkolalta. Hyväksilukuhakemuksen liitteeksi kopio voimassa olevasta EA2-kortista.
Niille, joilla on jo voimassa oleva EA1 -kortti: Osallistuvat harjoituksiin Pakin aikataulun mukaan. Työkirjan tehtävien tekeminen on vapaaehtoinen. Kopio voimassa olevasta EA1-kortista lehtori ETK Outi Kukkolalle.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Moduuli 1: Perustarpeiden ja elintoimintojen arviointi ja tukeminen
Canvas työkirjan tehtävät (lähihoitajlle vapaaehtoisia) ja tentti 11.11.2022 klo: 8.30 - 11.45 kampuksella.Tentti: K5 - T1.

Moduuli 3: Ensiapu 0,5 op:
Canvas työkirjan tehtävät ja tentti: Hyväksytty/Hylätty

Koko syyslukukauden opintojen kokoava YleSh tentti 16.12.2022 klo: 9.00 - 11.00 kampuksella. Mukaan omat läppärit.

Ilmoittautumisaika

23.05.2022 - 29.05.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 31.12.2022

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

86 % Lähiopetus, 14 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Hyvinkää, sote

Toimipiste

Laurea Hyvinkää

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHB2), Laurea Hyvinkää
Opettaja
  • Anne Laaksonen
  • Johannes Koskinen
  • Katja Laukkanen
  • Terhi Hautaviita
Vastuuopettaja

Anne Laaksonen

Ryhmät
  • SHB222SA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, S22, Hyvinkää

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- soveltaa tutkimustietoa ja suosituksia potilaan toimintakyvyn ja peruselintoimintojen tukemisessa ja perustarpeista huolehtiessaan
- soveltaa tietojaan anatomiasta ja fysiologiasta perustellessaan potilaan peruselintoimintojen tukemisen menetelmiä
- perustella, toteuttaa ja tulkita peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat diagnostiset perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa
- kuvata eri ikä- ja kohderyhmille suunnattujen ravitsemussuositusten keskeisen sisällön ja hyödyntää suosituksia potilaan hoidossa
- kuvata vajaaravitsemusriskiin vaikuttavia tekijöitä ja sen ennaltaehkäisyn periaatteet
- kuvata potilaan kivun tunnistamisen, arvioinnin ja lääkkeettömän hoidon periaatteet ja menetelmät
- kuvata potilas- ja asiakasturvallisuuden edistämisen velvoitteet ja hyvät käytänteet
- toimia aseptisesti ja infektioiden torjunnan periaatteita soveltaen
- toimia ergonomisesti ja käyttää saatavilla olevia apuvälineitä potilaan siirtämisessä ja kaatumisten ehkäisyssä
- tunnistaa elottoman potilaan ja osaa toteuttaa peruselvytyksen
- toteuttaa kunnioittavasti vainajan laiton
- tukea ja ohjata läheisiä kuoleman jälkeen
- ottaa näytteitä ja ohjata potilasta näytteenotossa
- kirjata hoitotyön prosessi potilastietojärjestelmään sekä arvioida kirjatun tiedon ajantasaisuutta, yhdenmukaisuutta ja laatua
- antaa perusensiavun

Toteutustapa

Toteutus on monimuoto opetusta.

Opintojaksolla on
- luento-opetusta
- verkko-opintoja
- työpajaopetusta
- simulaatio-opetusta

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Perustarpeiden ja elintoimintojen tukeminen ja arviointi

Iivanainen A & Syväoja P. 2016. Hoida ja kirjaa => tenttikirja

Verkkotehtävät CANVAS
Hoikka A. 2013. Lääkkeetön kivunhoito. (Anestesiahoitotyön käsikirja) Saatavilla sähköisesti osoitteesta https://www.terveysportti.fi/dtk/shk/koti?p_haku=lääkkeetön%20 kivun%20hoito > Terveysportti > Lääkkeetön kivunhoito > Lääkkeetön kivunhoito
Kipu. Käypä hoito –suositus 2017
Terveyskylä. Kivunhallintatalo. Miten kivun tunne syntyy? 2018.
Saatavilla sähköisesti: https://www.terveyskyla.fi/kivunhallintatalo/perustietoakivusta/miten-kivun-tunne-syntyy

Bionalaytiikka
- verkkoaineisto CANVAS

Kirjaaminen:
- verkkotehtävät ja materiaalit löytyvät Canvasista

Ensiapu:
Peruselintoimintojen (sydän- ja verenkierto, hengitys, tajunnan taso) arviointi ja tukeminen
Ensiavun toimenpiteet, traumat
Canvas työkirja

Elottoman potilaan tunnistaminen ja toimenpiteet
Peruselvytys
Canvas työkirja

Työpaja
- Verkkomateriaali CANVAS:
Simulaatio ja bioanalytiikan työpaja
- verkkomateriaali CANVAS bioanalytiikka tulee olla suoritettuna 17.10.2022 mennessä

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

3.10.2022 klo 16 mennessä Kirjaamista ohjaava lainsäädäntö -verkkotehtävän palautus Canvasissa./Terhi Hautaviita

13.-14.10.2022 Kirjaamisen työpaja. Pienryhmäkohtaiset, ja pienryhmät muodostetaan opintojaksojen aloituksessa./Terhi Hautaviita

17.10.2022 Bioanalytiikan verkkotehtävät palautus/Anne Laaksonen

20.-21.10.2022 Apotti-koulutuspäivä Helsingissä. Pienryhmäkohtaiset, ja pienryhmät muodostetaan opintojaksojen aloituksessa. /Terhi Hautaviita

4.11.2022 Hoitotyön päivittäiset toiminnot tentti, kirjallinen tentti kampuksella/Anne Laaksonen

18.11.2022 Kliinisen hoitotyön perusosaaminen -tietotesti Hyvinkään kampuksella. Ota oma tietokone mukaan!/Terhi Hautaviita, Anne Laaksonen

18.11.2022 Hoitotyön päivittäiset toiminnot verkkotehtävät palautus/Anne Laaksonen

Sisältö ja sen jaksotus

Perustarpeiden ja elintoimintojen tukeminen ja arviointi
- kirjaaminen
- työpaja
- simulaatio

Bioanalytiikka

Ensiapu

Kliinisen osaamisen perusosaaminen -tietotesti:

Laurean sairaanhoitakoulutuksessa opiskelevat suorittavat kevätlukukaudella 2022 ylesh-tietotestin moduulissa 1: Kliinisen hoitotyön perusosaaminen -tietotesti. Koe pidetään Hyvinkään kampuksella 18.11.2022 (ns. Ylesh-tietotesti).

Tietotesti on pakollinen kaikille opiskelijoille, ja arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty. Hyväksytty tulos edellyttää, että saat testistä vähintään 50 % oikein. Tietotestin maksimipisteet ovat 100. Kysymyksistä, joissa on kaksi vastausvaihtoehtoa, saat oikeasta vastauksesta + 1 pistettä ja väärästä - 1 pistettä. Kysymyksistä, joissa on yksi tai useita oikeita tai vääriä vaihtoehtoja, voit saada maksimissaan +1 pistettä ja minimissään 0 pistettä. Vastaamatta jättämisestä saat 0 pistettä. Hyväksytty suoritus edellyttää 50 % kokonaispistemäärästä. Tietotestiin vastaamiseen on varattu aikaa yksi tunti.

Hylätyn kokeen uusinnat: Ylesh-kokeiden uusinnat tapahtuvat Hyvinkään kampuksella ja niihin ilmoittaudutaan opiskelijaintran kautta yleiseen uusintaan. Kirjaa ilmoittautumislomakkeelle: Kliinisen hoitotyön perusosaminen (moduuli1); opettaja: Terhi Hautaviita

Tietotestissä arvioidaan kliinisen hoitotyön perusosaamistasi. Tietotestin kysymykset koostuvat sekä monivalintakysymyksistä että oikein-väärin-väittämistä. Kysymykset koskevat seuraavia kliinisen hoitotyön perusosaamisen osa-alueita:

Eettisyys hoitotyössä

Päivittäiset toiminnot

Aseptiikka

Peruselintoimintojen tarkkailu ja hoito

Ergonomia

Kivun hoito

Hoitotyön prosessi ja kirjaaminen

Lääkehoidon perusteet

Ravitsemus

Edellä mainitut hoitotyön perusosaamisen alueet sisältyvät opetussuunnitelmasi osaamistavoitteisiin ja opintojaksojen toteutussuunnitelmiin. Valmistautumista tukeva oppimateriaali, joka on huomioitu opintojaksojen toteussuunnitelmissa osana sairaanhoitajan ydinosaamista:

Sairaanhoitajaliitto: cABCDE-työkalu, NEWS-pisteytys.
Iivanainen A & Syväoja P. 2016. Hoida ja kirjaa.
Mykkänen M ym. 2018. Hoitotyön rakenteisen kirjaamisen auditointi Hoitotiede 30 (3), 203-213.
Kinnunen U-M ym. 2019. FinCC-luokituskokonaisuuden käyttäjäopas FinCC 4.0, 11-47.
http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/139267/FinCC%20opas%20ver%204_0%20FINAL_20200429.pdf?sequence=3&isAllowed=y
Suomidigi. Digiturvallisuuden verkkomateriaalit. https://www.suomidigi.fi/ohjeet-ja-tuki/digitaalinen-turvallisuus/digiturvallisuuden-verkkomateriaalit
Sairaanhoitajan eettiset ohjeet: https://sairaanhoitajat.fi/wp-content/uploads/2020/01/Sairaanhoitajien-eettiset-ohjeet.pdf
Anttila V-J. ym (toim). 2018. Hoitoon liittyvien infektioiden torjunta. s. 20-102, 120-159, 410-440.
Saano S & Taam-Ukkonen M. 2018. Lääkehoidon käsikirja, Sanoma Pro.
Ahonen O, Blek-Vehkaluoto M, Buure T, Ekola S, Partamies S, Sulosaari V & Anttila S. 2019. Kliininen hoitotyö: Sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. 8., uudistettu painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy.
Hoikka A. 2013. Lääkkeetön kivunhoito. (Anestesiahoitotyön käsikirja) Saatavilla sähköisesti osoitteesta https://www.terveysportti.fi/dtk/shk/koti?p_haku=lääkkeetön%20kivun%20hoito > Terveysportti > Lääkkeetön kivunhoito > Lääkkeetön kivunhoito
Kipu. Käypä hoito –suositus 2017.
Paakkari P. 2017. Kipulääkkeet - turvallinen käyttö. Lääkärikirja Duodecim. Saatavilla sähköisesti: https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00649
Rautava-Nurmi H., Westergård A., Henttonen T., Ojala M. & Vuorinen S. 2020. Hoitotyön taidot ja toiminnot. SanomaPro Oy
Terveyskylä. Kivunhallintatalo. Miten kivun tunne syntyy? 2018. Saatavilla sähköisesti: https://www.terveyskyla.fi/kivunhallintatalo/perustietoa-kivusta/miten-kivun-tunne-syntyy

Työpaja ja simulaatio

Ota mukaan tietokone.

Työpaja-aiheet:

- hengitys (arviointi, tukeminen)

- asentohoito, o-2 hoito, imun käyttö, trakeostomia, pef

- verenkierto (arviointi, tukeminen)

- manuaalinen verenpaineen mittaaminen, pulssin mittaaminen

- asentohoito

- aseptiikka

- käsienpesu, käsien desinfektio, steriili pöytä (yksin)

- katetrointi

- naisen ja miehen kertakatetrointi, kestokatetrointi

- aseptinen työskentely työparin kanssa

- nenämahaletkun laittaminen, peg välineistö

- verensokerin mittaaminen

- Pef-puhallus, tekniikka, ohjaaminen, kirjaaminen ja tuloksen arviointi

- painehaavan ennaltaehkäisy.

- ergonomia I: ergonomia huomioiminen työskentelyssä, potilasturvallisuus, työturvallisuus ja laiteturvallisuus

Simulaatio

Ota mukaan tietokone.

- simulaatiot: potilaan hoitotyössä sovelletaan kaikkea moduuli I opintojen sisältöjä

- ergonomia II: siirtosuunnitelman laatiminen, siirtosuunnitelman toteuttaminen ja ohjaaminen

- bioanalytiikka: laskimoverinäyte, keskeiset laboratoriotutkimukset valmistautuminen. Huom! Osallistuminen työpajaan edellyttää aikataulun mukaisesti palautettuja ja hyväksyttyjä verkkotehtäviä.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Perustarpeiden ja elintoimintojen tukeminen ja arviointi

- tentti 4.11.2022, ajankohta kts. lukujärjestys. Arviointi numeraalinen. Kaksi uusintamahdollisuutta, päivämäärät ovat 1.uusinta ja 2. uusinta . Tenttiaineistona Hoida ja kirjaa - kirja (tarkemmat tiedot aiemmin), luennot ja verkkotehtävät. Tarkka kuvaus tenttiaineistosta löytyy CANVAS.

- verkotehtävät hyväksytty-hylätty, täydennettävä. Suoritus annetun aikataulun mukaisesti CANVAS

- YleSh-tietotesti 18.11.2022, ajankohta kts. lukujärjestys. Arviointi hyväksytty/hylätty. Uusinta yleisenä tenttipäivänä.

Bioanalytiikka
- verkkotehtävät hyväksytty-hylätty. Tehtävät tulee suorittaa canvas olevan aikataulun mukaisesti
- osallistuminen työpajaan edelleyttää hyväksytysti suoritettuja verkkotehtäviä

Kirjaaminen:
- Kirjaamista ohjaava lainsäädäntö -verkkotehtävä. Arviointi hyväksytty – hylätty (täydennettävä). Palautus 3.10.2022 klo 16 mennessä.
- Kirjaaminen työpajapäivä 13.-14.10.2022. (13.10. ryhmät 3 ja 4; 14.10. ryhmät 1 ja 2). Arviointi hyväksytty – hylätty. Hyväksytyn suorituksen kriteeri osallistuminen työpajaan.

Apotti-tietojärjestelmäkoulutus Helsingissä 20.- 21.10.2022 (20.10. ryhmät 1 ja 2; 21.10. ryhmät 3 ja 4). Pienryhmäjaot opintojaksojen aloituksessa. Arviointi hyväksytty - hylätty. Hyväksytyn suorituksen kriteeri osallistuminen koulutukseen.

Ensiapu
työpajoissa läsnäolovelvollisuus, korvattava keväällä 2023 jos suoritus puuttuu
Canvas tehtävät: hyväksytty-hylätty

Työpaja hoitotyön kliiniset toiminnot
- läsnäolovelvollisuus

Simulaatio (sis. bioanalytiikan työpajan)
- läsnäolovelvollisuus

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä. Kriteerit löytyvät opiskelijaintrasta.

Ilmoittautumisaika

29.11.2021 - 05.12.2021

Ajoitus

01.01.2022 - 31.07.2022

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

72 % Lähiopetus, 28 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Porvoo, sote

Toimipiste

Laurea Porvoo

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHP2), Laurea Porvoo
Opettaja
  • Maija Aho
  • Outi Kukkola
  • Salla Rinne
Vastuuopettaja

Outi Kukkola

Ryhmät
  • SHP222KA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K22, Porvoo

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- soveltaa tutkimustietoa ja suosituksia potilaan toimintakyvyn ja peruselintoimintojen tukemisessa ja perustarpeista huolehtiessaan
- soveltaa tietojaan anatomiasta ja fysiologiasta perustellessaan potilaan peruselintoimintojen tukemisen menetelmiä
- perustella, toteuttaa ja tulkita peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat diagnostiset perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa
- kuvata eri ikä- ja kohderyhmille suunnattujen ravitsemussuositusten keskeisen sisällön ja hyödyntää suosituksia potilaan hoidossa
- kuvata vajaaravitsemusriskiin vaikuttavia tekijöitä ja sen ennaltaehkäisyn periaatteet
- kuvata potilaan kivun tunnistamisen, arvioinnin ja lääkkeettömän hoidon periaatteet ja menetelmät
- kuvata potilas- ja asiakasturvallisuuden edistämisen velvoitteet ja hyvät käytänteet
- toimia aseptisesti ja infektioiden torjunnan periaatteita soveltaen
- toimia ergonomisesti ja käyttää saatavilla olevia apuvälineitä potilaan siirtämisessä ja kaatumisten ehkäisyssä
- tunnistaa elottoman potilaan ja osaa toteuttaa peruselvytyksen
- toteuttaa kunnioittavasti vainajan laiton
- tukea ja ohjata läheisiä kuoleman jälkeen
- ottaa näytteitä ja ohjata potilasta näytteenotossa
- kirjata hoitotyön prosessi potilastietojärjestelmään sekä arvioida kirjatun tiedon ajantasaisuutta, yhdenmukaisuutta ja laatua
- antaa perusensiavun

Toteutustapa

Moduuli 1: Perustarpeiden ja elintoimintojen arviointi ja tukeminen
• Luennot lähiopetus (tai zoom), canvas verkkotehtävät
• Työpajaharjoitukset, läsnäolovelvoite

Moduuli 3: Ensiapu 0,5 op
• Ensiapu (canvas verkkokurssi, verkkotentti ja harjoitukset)
- harjoituksissa läsnäolovelvoite

Aika ja paikka

Moduuli 1:
Työpajaharjoitukset Laurea Porvoo. Opetus päiväaikaan arkisin ma - ti erillisen aikataulun mukaan

Harjoituksiin osallistuminen edellyttää canvas työkirjan/verkkotehtävien tekemistä kyseisestä aihealueesta ennen harjoituksia.

Moduuli 3:
Ensiapuharjoitukset kampuksella to 7.4. tai pe 8.4.2022 klo: 8.30 - 15.45.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Moduuli 1: Perustarpeiden ja elintoimintojen arviointi ja tukeminen:
Rautava-Nurmi H. ym. 2020. Hoitotyön taidot ja toiminnot. SanomaPro Oy. Helsinki. Saatavilla e-kirjana Laurea Finnan kautta.
Luentojen ja canvasin työkirjan sisällöt.
Työpajaharjoitusten sisällöt.

Moduuli 3: Ensiapu (0,5 op):
Castren, Korte, Myllyrinne,: Toiminta ensiaputilanteessa. Ensiapuopas 2017.
Käypähoitosuositus Elvytys 2016.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Moduuli 3: Ensiapu 0,5 op:
Niille, joilla on jo voimassa oleva EA2 -kortti: Hyväksiluku lehtori ETK Outi Kukkolalta. Hyväksilukuhakemuksen liitteeksi kopio voimassa olevasta EA2-kortista.
Niille, joilla on jo voimassa oleva EA1 -kortti: Osallistuvat harjoituksiin Pakin aikataulun mukaan. Työkirjan tehtävien tekeminen on vapaaehtoinen. Kopio voimassa olevasta EA1-kortista lehtori ETK Outi Kukkolalle.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Moduuli 3: Ensiapu 0,5 op:
Canvas työkirjan tehtävät ja tentti: Hyväksytty/Hylätty

Ilmoittautumisaika

29.11.2021 - 05.12.2021

Ajoitus

01.01.2022 - 31.07.2022

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

58 % Lähiopetus, 42 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Otaniemi, sote

Toimipiste

Laurea Otaniemi

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHG2), Laurea Otaniemi
Opettaja
  • Anne Kokko
  • Anna Ojala
  • Irene Pylkkänen
  • Jonna Suominen
  • Kaija Marttila
  • Pirjo Huikko
  • Laura Kaarna
Vastuuopettaja

Pirjo Huikko

Ryhmät
  • SHG222KA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K22, Otaniemi

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- soveltaa tutkimustietoa ja suosituksia potilaan toimintakyvyn ja peruselintoimintojen tukemisessa ja perustarpeista huolehtiessaan
- soveltaa tietojaan anatomiasta ja fysiologiasta perustellessaan potilaan peruselintoimintojen tukemisen menetelmiä
- perustella, toteuttaa ja tulkita peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat diagnostiset perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa
- kuvata eri ikä- ja kohderyhmille suunnattujen ravitsemussuositusten keskeisen sisällön ja hyödyntää suosituksia potilaan hoidossa
- kuvata vajaaravitsemusriskiin vaikuttavia tekijöitä ja sen ennaltaehkäisyn periaatteet
- kuvata potilaan kivun tunnistamisen, arvioinnin ja lääkkeettömän hoidon periaatteet ja menetelmät
- kuvata potilas- ja asiakasturvallisuuden edistämisen velvoitteet ja hyvät käytänteet
- toimia aseptisesti ja infektioiden torjunnan periaatteita soveltaen
- toimia ergonomisesti ja käyttää saatavilla olevia apuvälineitä potilaan siirtämisessä ja kaatumisten ehkäisyssä
- tunnistaa elottoman potilaan ja osaa toteuttaa peruselvytyksen
- toteuttaa kunnioittavasti vainajan laiton
- tukea ja ohjata läheisiä kuoleman jälkeen
- ottaa näytteitä ja ohjata potilasta näytteenotossa
- kirjata hoitotyön prosessi potilastietojärjestelmään sekä arvioida kirjatun tiedon ajantasaisuutta, yhdenmukaisuutta ja laatua
- antaa perusensiavun

Toteutustapa

Toteutus tapahtuu osin lähiopetuksena työpajaharjoituksissa ja osin itsenäisinä verkko-opintoina Canvas verkko-oppimisympäristössä.

Työpajoissa ryhmä on jaettu A ja B -ryhmiin. Katso tarkasti oman ryhmäsi aikataulu Pakista. Ryhmäjako tehdään opintojen alkaessa. Opintojakson orientaatio on kaikille pakollinen. Orientaatiossa käydään läpi opintojakson toteutus, ryhmäjaot ja pakolliset harjoitukset.

Opintojakson päätyttyä on valtakunnallinen yleissairaanhoitajan (YleSH) kliinisen osaamisen osakoe 1, joka arvioidaan hyväksytty/hylätty. Tentti on valvottu yksilötentti, joka suoritetaan Otaniemen kampuksella omalla tietokoneella.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Canvasin verkko-oppimisalustalla verkkotehtävien yhteydessä on opintojakson oppimateriaalit kirjattuna.
YleSH kliinisen osaamisen osakoe 1:n materiaali on kirjattu https://digicampus.fi -sivustolla kliinisen hoitotyön perusosaamisen -tietotestin kohdalla.

Opiskelijan tulee opintojakson alkaessa kirjautua Haka-tunnuksilla https://digicampus.fi -sivustolle ja hyväksyä käyttöehdot. Käyttöehtojen hyväksymisen jälkeen opiskelija hakee oikean tenttialustan opettajalta saadun Kurssiavaimen avulla. Tenttialustalta opiskelijan tulee tutustua opiskelijan tenttiohjeisiin ja -tenttimateriaaleihin.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Tarkemmat ohjeet annetaan opintojakson orientaatiossa.

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Opintojakson aikataulu löytyy Pakista. Hylätyn tentin voi tutkintosäännön mukaan uusia kaksi kertaa opintojakson orientaatiossa ilmoitettuina ajankohtina.

Verkkotehtävien palautuspäivät on kirjattu Canvasissa olevaan opintojakson toteutussuunnitelmaan.

Työpajaharjoituksiin osallistuminen edellyttää Canvasin verkkotehtävien tekemistä kyseisestä aihealueesta ennen harjoituksia.

Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Laurean tutkintosääntö.) Virtuaalitoteutuksilla voidaan edellyttää muunlaista aktiivisuuden osoitusta paikan vahvistamiseksi viikon sisällä toteutuksen alkamisesta (Opetuksesta vastavan vararehtorin päätös 7/2019). ”

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 7 opintopistettä. Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 27 tuntia opiskelijan tekemää työtä.
Opintojakson suorittaminen vastaa keskimäärin 189 tuntia opiskelijan työtä.

Yksityiskohtaisempi ajankäytön kuvaus esitetään opintojakson orientaatiossa.

Sisältö ja sen jaksotus

Aseptiikka ja infektioiden torjunta
Toimintakyky
Perustarpeista huolehtiminen ja painehaavojen ehkäisy
cABCDE-malli, NEWS -pisteytys
Hengityksen tarkkailu ja hoito
Verenkierron ja lämmön seuranta
Kipu, kivun arviointi ja hoito
Ravitsemus, erittäminen ja nestehoito
Kuoleman merkit, vainajan laitto ja läheisten tukeminen
Hoitotyön kirjaaminen
ISBAR-raportointi
Ergonomia ja apuvälineiden käyttö
Potilas- ja työturvallisuus kliinisessä hoitotyössä
Bioanalytiikka
Ensiapu

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.

Opintojakso sopii avoimen AMK:n opintoihin.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/Hylätty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Laurean opetussuunnitelma on osaamisperustainen ja osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmassa esitettyihin osaamistavoitteisiin. Opintojakson arviointiperusteet kuvataan opintojakson toteutussuunnitelmassa.

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja verkkotehtäviä, harjoituksia tai tenttiä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Opintojakso arvioidaan hyväksytty/hylätty.
Osa 1 Hoitotyön päivittäiset toiminnot: Tentti YleSH osakoe 1 = Valtakunnallinen kliinisen hoitotyön perusteiden osaaminen osakoe 1 tietotesti. Tentin arviointi < 50 % hylätty, 50 % tai > hyväksytty. .Hyväkstty suoritus edellyttää osallistumista pakollisiin työpajaharjoituksiin ja tentin hyväksyttyä suoritusta.
Osa 2 Bioanalytiikka arvioidaan hyväksytty/hylätty. Hyväksytty suoritus edellyttää verkkotehtävien tekemistä ja bioanalytiikan työpajaharjoituksiin osallistumista.
Osa 3 Ensiapu arvioidaan hyväksytty/hylätty. Hyväksytty suoritus edellyttää verkkotehtävien ja verkkotentin tekemistä hyväksytysti ja ensiavun työpajaharjoituksiin osallistumista.
.
AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI
-käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja –tilanteita selittäessään
-etsiä tietoa eri tietolähteistä
-raportoida
.
AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN
- toimia ohjattuna opiskeltavia taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa
- ottaa vastaan ohjausta
.
RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS (arvioidaan soveltuvin osin)
-toimia ryhmän jäsenenä
-suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
-noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Hylätty (0)

Opiskelija ei ole suorittanut hyväksytysti verkkotehtäviä, osallistunut pakollisiin harjoituksiin tai läpäissyt tenttiä hyväksytysti.

Ilmoittautumisaika

29.11.2021 - 05.12.2021

Ajoitus

01.01.2022 - 31.07.2022

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

86 % Lähiopetus, 14 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Hyvinkää, sote

Toimipiste

Laurea Hyvinkää

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHB2), Laurea Hyvinkää
Opettaja
  • Melisa Heiskanen
  • Anne Laaksonen
  • Johanna Lehti
  • Peppi Ylläpito
  • Johannes Koskinen
  • Mikko Harju
  • Terhi Hautaviita
Vastuuopettaja

Anne Laaksonen

Ryhmät
  • SHB222KA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuototeutus, K22, Hyvinkää

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- soveltaa tutkimustietoa ja suosituksia potilaan toimintakyvyn ja peruselintoimintojen tukemisessa ja perustarpeista huolehtiessaan
- soveltaa tietojaan anatomiasta ja fysiologiasta perustellessaan potilaan peruselintoimintojen tukemisen menetelmiä
- perustella, toteuttaa ja tulkita peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat diagnostiset perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa
- kuvata eri ikä- ja kohderyhmille suunnattujen ravitsemussuositusten keskeisen sisällön ja hyödyntää suosituksia potilaan hoidossa
- kuvata vajaaravitsemusriskiin vaikuttavia tekijöitä ja sen ennaltaehkäisyn periaatteet
- kuvata potilaan kivun tunnistamisen, arvioinnin ja lääkkeettömän hoidon periaatteet ja menetelmät
- kuvata potilas- ja asiakasturvallisuuden edistämisen velvoitteet ja hyvät käytänteet
- toimia aseptisesti ja infektioiden torjunnan periaatteita soveltaen
- toimia ergonomisesti ja käyttää saatavilla olevia apuvälineitä potilaan siirtämisessä ja kaatumisten ehkäisyssä
- tunnistaa elottoman potilaan ja osaa toteuttaa peruselvytyksen
- toteuttaa kunnioittavasti vainajan laiton
- tukea ja ohjata läheisiä kuoleman jälkeen
- ottaa näytteitä ja ohjata potilasta näytteenotossa
- kirjata hoitotyön prosessi potilastietojärjestelmään sekä arvioida kirjatun tiedon ajantasaisuutta, yhdenmukaisuutta ja laatua
- antaa perusensiavun

Toteutustapa

Toteutus on monimuoto opetusta.

Opintojaksolla on
- luento-opetusta
- verkko-opintoja
- työpajaopetusta
- simulaatio-opetusta

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Perustarpeiden ja elintoimintojen tukeminen ja arviointi

Iivanainen A & Syväoja P. 2016. Hoida ja kirjaa => tenttikirja

Verkkotehtävät CANVAS
Hoikka A. 2013. Lääkkeetön kivunhoito. (Anestesiahoitotyön käsikirja) Saatavilla sähköisesti osoitteesta https://www.terveysportti.fi/dtk/shk/koti?p_haku=lääkkeetön%20 kivun%20hoito > Terveysportti > Lääkkeetön kivunhoito > Lääkkeetön kivunhoito
Kipu. Käypä hoito –suositus 2017
Terveyskylä. Kivunhallintatalo. Miten kivun tunne syntyy? 2018.
Saatavilla sähköisesti: https://www.terveyskyla.fi/kivunhallintatalo/perustietoakivusta/miten-kivun-tunne-syntyy

Bionalaytiikka
- verkkoaineisto CANVAS

Kirjaaminen

Ensiapu:
Peruselintoimintojen (sydän- ja verenkierto, hengitys, tajunnan taso) arviointi ja tukeminen
Ensiavun toimenpiteet, traumat
Canvas työkirja

Elottoman potilaan tunnistaminen ja toimenpiteet
Peruselvytys
Canvas työkirja

Työpaja
- Verkkomateriaali CANVAS:
Simulaatio ja bioanalytiikan työpaja
- verkkomateriaali CANVAS bioanalytiikka tulee olla suoritettuna 17.10.2022 mennessä

Sisältö ja sen jaksotus

Perustarpeiden ja elintoimintojen tukeminen ja arviointi 6 op
- kirjaaminen
- työpaja
- simulaatio

Bioanalytiikka 0,5 op

Ensiapu 0,5 op

Kliinisen osaamisen perusosaaminen -tietotesti:

Laurean sairaanhoitakoulutuksessa opiskelevat suorittavat kevätlukukaudella 2022 ylesh-tietotestin moduulissa 1: Kliinisen hoitotyön perusosaaminen -tietotesti. Koe pidetään Hyvinkään kampuksella 19.4.2022 klo 8.30- 10.15 välillä. (ns. Ylesh-tietotesti).

Tietotesti on pakollinen kaikille opiskelijoille, ja arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty. Hyväksytty tulos edellyttää, että saat testistä vähintään 50 % oikein. Tietotestin maksimipisteet ovat 100. Kysymyksistä, joissa on kaksi vastausvaihtoehtoa, saat oikeasta vastauksesta + 1 pistettä ja väärästä - 1 pistettä. Kysymyksistä, joissa on yksi tai useita oikeita tai vääriä vaihtoehtoja, voit saada maksimissaan +1 pistettä ja minimissään 0 pistettä. Vastaamatta jättämisestä saat 0 pistettä. Hyväksytty suoritus edellyttää 50 % kokonaispistemäärästä. Tietotestiin vastaamiseen on varattu aikaa yksi tunti.

Hylätyn kokeen uusinnat: Ylesh-kokeiden uusinnat tapahtuvat Hyvinkään kampuksella ja niihin ilmoittaudutaan opiskelijaintran kautta yleiseen uusintaan. Kirjaa ilmoittautumislomakkeelle: Kliinisen hoitotyön perusosaminen (moduuli1); opettaja: Terhi Hautaviita

Tietotestissä arvioidaan kliinisen hoitotyön perusosaamistasi. Tietotestin kysymykset koostuvat sekä monivalintakysymyksistä että oikein-väärin-väittämistä. Kysymykset koskevat seuraavia kliinisen hoitotyön perusosaamisen osa-alueita:

Eettisyys hoitotyössä

Päivittäiset toiminnot

Aseptiikka

Peruselintoimintojen tarkkailu ja hoito

Ergonomia

Kivun hoito

Hoitotyön prosessi ja kirjaaminen

Lääkehoidon perusteet

Ravitsemus

Edellä mainitut hoitotyön perusosaamisen alueet sisältyvät opetussuunnitelmasi osaamistavoitteisiin ja opintojaksojen toteutussuunnitelmiin. Valmistautumista tukeva oppimateriaali, joka on huomioitu opintojaksojen toteussuunnitelmissa osana sairaanhoitajan ydinosaamista:

Sairaanhoitajaliitto: cABCDE-työkalu, NEWS-pisteytys.
Iivanainen A & Syväoja P. 2016. Hoida ja kirjaa.
Mykkänen M ym. 2018. Hoitotyön rakenteisen kirjaamisen auditointi Hoitotiede 30 (3), 203-213.
Kinnunen U-M ym. 2019. FinCC-luokituskokonaisuuden käyttäjäopas FinCC 4.0, 11-47.
http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/139267/FinCC%20opas%20ver%204_0%20FINAL_20200429.pdf?sequence=3&isAllowed=y
Suomidigi. Digiturvallisuuden verkkomateriaalit. https://www.suomidigi.fi/ohjeet-ja-tuki/digitaalinen-turvallisuus/digiturvallisuuden-verkkomateriaalit
Sairaanhoitajan eettiset ohjeet: https://sairaanhoitajat.fi/wp-content/uploads/2020/01/Sairaanhoitajien-eettiset-ohjeet.pdf
Anttila V-J. ym (toim). 2018. Hoitoon liittyvien infektioiden torjunta. s. 20-102, 120-159, 410-440.
Saano S & Taam-Ukkonen M. 2018. Lääkehoidon käsikirja, Sanoma Pro.
Ahonen O, Blek-Vehkaluoto M, Buure T, Ekola S, Partamies S, Sulosaari V & Anttila S. 2019. Kliininen hoitotyö: Sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoito. 8., uudistettu painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy.
Hoikka A. 2013. Lääkkeetön kivunhoito. (Anestesiahoitotyön käsikirja) Saatavilla sähköisesti osoitteesta https://www.terveysportti.fi/dtk/shk/koti?p_haku=lääkkeetön%20kivun%20hoito > Terveysportti > Lääkkeetön kivunhoito > Lääkkeetön kivunhoito
Kipu. Käypä hoito –suositus 2017.
Paakkari P. 2017. Kipulääkkeet - turvallinen käyttö. Lääkärikirja Duodecim. Saatavilla sähköisesti: https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00649
Rautava-Nurmi H., Westergård A., Henttonen T., Ojala M. & Vuorinen S. 2020. Hoitotyön taidot ja toiminnot. SanomaPro Oy
Terveyskylä. Kivunhallintatalo. Miten kivun tunne syntyy? 2018. Saatavilla sähköisesti: https://www.terveyskyla.fi/kivunhallintatalo/perustietoa-kivusta/miten-kivun-tunne-syntyy

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Perustarpeiden ja elintoimintojen tukeminen ja arviointi

- tentti 14.3.2022, ajankohta kts. lukujärjestys. Arviointi numeraalinen. Kaksi uusintamahdollisuutta, päivämäärät ovat 1.uusinta 19.4.2021 ja 2. uusinta 19.5. Tenttiaineistona Hoida ja kirjaa - kirja (tarkemmat tiedot aiemmin), luennot ja verkkotehtävät. Tarkka kuvaus tenttiaineistosta löytyy CANVAS.

- verkotehtävät hyväksytty-hylätty, täydennettävä. Suoritus annetun aikataulun mukaisesti CANVAS

- YleSh-tietotesti 19.4.2022, ajankohta kts. lukujärjestys. Arviointi hyväksytty/hylätty. Uusinta yleisenä tenttipäivänä.

Bioanalytiikka
- verkkotehtävät hyväksytty-hylätty. Tehtävät tulee suorittaa canvas olevan aikataulun mukaisesti
- osallistuminen työpajaan edelleyttää hyväksytysti suoritettuja verkkotehtäviä

Kirjaaminen

Ensiapu
työpajoissa läsnäolovelvollisuus
Canvas tentti: hyväksytty-hylätty

Työpaja hoitotyön kliiniset toiminnot
- läsnäolovelvollisuus

Simulaatio (sis. bioanalytiikan työpajan)
- läsnäolovelvollisuus

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä. Kriteerit löytyvät opiskelijaintrasta.

Ilmoittautumisaika

29.11.2021 - 05.12.2021

Ajoitus

01.01.2022 - 31.07.2022

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

72 % Lähiopetus, 28 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Tikkurila, sote

Toimipiste

Laurea Tikkurila

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
  • Ilari Ernamo
  • Eija Okker-Tikkunen
  • Sari Juvonen
  • Ulla Jauhiainen
  • Tanja Hakkarainen
  • Kati Saarinen
Vastuuopettaja

Ilari Ernamo

Ryhmät
  • STV222KN
    Terveydenhoitajakoulutus, päivätoteutus, K22, Tikkurila

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- soveltaa tutkimustietoa ja suosituksia potilaan toimintakyvyn ja peruselintoimintojen tukemisessa ja perustarpeista huolehtiessaan
- soveltaa tietojaan anatomiasta ja fysiologiasta perustellessaan potilaan peruselintoimintojen tukemisen menetelmiä
- perustella, toteuttaa ja tulkita peruselintoimintojen tarkkailussa tarvittavat diagnostiset perustutkimukset ja toimenpiteet osana potilaan hoitoa
- kuvata eri ikä- ja kohderyhmille suunnattujen ravitsemussuositusten keskeisen sisällön ja hyödyntää suosituksia potilaan hoidossa
- kuvata vajaaravitsemusriskiin vaikuttavia tekijöitä ja sen ennaltaehkäisyn periaatteet
- kuvata potilaan kivun tunnistamisen, arvioinnin ja lääkkeettömän hoidon periaatteet ja menetelmät
- kuvata potilas- ja asiakasturvallisuuden edistämisen velvoitteet ja hyvät käytänteet
- toimia aseptisesti ja infektioiden torjunnan periaatteita soveltaen
- toimia ergonomisesti ja käyttää saatavilla olevia apuvälineitä potilaan siirtämisessä ja kaatumisten ehkäisyssä
- tunnistaa elottoman potilaan ja osaa toteuttaa peruselvytyksen
- toteuttaa kunnioittavasti vainajan laiton
- tukea ja ohjata läheisiä kuoleman jälkeen
- ottaa näytteitä ja ohjata potilasta näytteenotossa
- kirjata hoitotyön prosessi potilastietojärjestelmään sekä arvioida kirjatun tiedon ajantasaisuutta, yhdenmukaisuutta ja laatua
- antaa perusensiavun

Toteutustapa

Toteutus tapahtuu osin lähiopetuksena ja työpajoina kampuksella ja osin itsenäisinä verkko-opintoina (Canvas). Opetuskertojen sisällöt tarkentuvat opintojakson infossa.

Työpajoissa ryhmä on jaettu pienryhmiin. Katso tarkasti oman ryhmäsi aikataulu. Ryhmäjako tehdään opintojen alkaessa. Työpajoissa on läsnäolovelvoite ja sinne pukeudutaan sairaanhoitajan työasuun.

Lukukauden lopussa on valtakunnallinen sairaanhoitajien tietotesti ensimmäisen lukukauden opinnoista.

Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus

Oppimateriaalit näet Canvaksen verkko-oppimisalustalta.

Valtakunnallisen tietotestin lähdekirjallisuuden löydät kirjautaumalla digikampukseen HAKA-tunnuksilla. Digikampuksesta löydät lähdeaineiston valtakunnaliseen tietotestiin.

Opintojakson materiaali koostuu luentomateriaaleista, verkkomateriaaleista (Canvas) sekä muusta opintojakson lehtorin osoittamasta materiaalista, josta tiedoitetaan opintojakson infossa.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Laurean tutkintosäännön mukaisesti kaikilla opiskelijoilla on oikeus osaamisensa näyttämiseen. Aloitteen hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta tekee opiskelija. Osaamisen tunnistaa ja tunnustaa opintototeutuksesta vastaava opettaja tai muu korkeakouluyksikön johtajan nimeämä henkilö. Arvioinnissa noudatetaan samaa arviointikriteeristöä ja arviointiasteikkoa kuin opintojaksolla. Katso lisätietoa opiskelijaintrasta.

Toteutuksen tärkeät päivämäärät

Tentin päivämäärän näet Pakista. Tentti on tarvittaessa mahdollista uusia kaksi kertaa. Nämä kerrat ovat kaksi seuraavaa Laurean yleistä tenttipäivää.

Tehtävien palautuspäivät näet Canvas oppimisympäristöstä.

Tutkintosäännön 18§ mukaisesti ”opiskelijan on oltava ensimmäisellä kontaktikerralla läsnä tai ilmoitettava poissaolostaan vastuuopettajalle. Ilmoittautuminen hylätään, mikäli opiskelija ei ilmoita poissaolostaan opinnon aloituskerralta. Hänen tilalleen voidaan ottaa jonossa oleva seuraava opiskelija. (Laurean tutkintosääntö.) Virtuaalitoteutuksilla voidaan edellyttää muunlaista aktiivisuuden osoitusta paikan vahvistamiseksi viikon sisällä toteutuksen alkamisesta (Opetuksesta vastavan vararehtorin päätös 7/2019). ”

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 7 opintopistettä. Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 27 tuntia opiskelijan tekemää työtä.

Yksityiskohtaisempi ajankäytön kuvaus esitetään opintojakson alussa.

Sisältö ja sen jaksotus

Bioanalytiikan teoria verkko-opinnot ja työpaja
Terveys ja toimintakyky käsitteinä (ICF, THL:nmääritelmä), toimintakyvyn fyysisen, psyykkisen ja sosiaaliset toimintakyvyn tukemisen menetelmät, Toimia-tietokanta
Infektioiden torjunta ja kontrollointi sisältäen aseptisen toiminnan hoitotyössä ja pientoimenpiteissä
Perustarpeiden ja peruselintoimintojen (hengitys, verenkierto, nestetasapaino, lämpö, enteraalinenravitsemus, erittäminen, liikkuminen, ihon hoito, uni) arviointi ja tukeminen
cABCDE-malli, NEWS -pisteytys
Liikkumisessa ja ruokailussa (sis. NML) avustaminen, apuvälineiden käyttö, ergonomia
Painevaurioiden ehkäisy
Peruselvytys (PPE+D)
Ravitsemus
Kansalliset, eri ikäryhmille kohdistetut ravitsemussuositukset ja niiden soveltaminen asiakkaan arjen ruokavalinnoissa ja ruokailutilanteissa
Painon seurantatiedot osana kokonaishoitoa.
Ravitsemustilaa mittaavat testit (MUST, NRS) sekä niiden tulosten tulkinta ja soveltaminen hoidossa, vajaaravitsemuksen tunnistaminen
Potilaan ravinnon saanti, ruuan- ja nesteenkulutuksen seuranta ja yksilöllinen tarvearvio
Kliinisen hoitotyön tavallisimmat toimenpiteet ja diagnostiset tutkimukset: katetrointi, veri- ja virtsanäytteen otto, verenpaineen, saturaation mittaus
Kivun hoito
Kivun mekanismit
Kivun tunnistamisen, arvioinnin ja lääkkeettömän hoidon periaatteet ja menetelmät sekä kivunhoidossa käytettävät kipumittarit
Kuoleman merkit, perushoitotyö kuoleman lähestyessä, vainajan laitto ja läheisten tukeminen
Hoitotyön kirjaamisen periaatteet, tiedon rakenteet, tiedon käytön roolit ja vastuut
Reaaliaikaisen tiedon tuottamisen merkitys asiakaskontaktissa
Tuotetun tiedon arviointi ja hyödyntäminen
Rakenteinen hoitokertomustieto, FinCC-luokituskokonaisuus (SHTaL, SHToL, SHTuL), hoidon eri luokitusten käyttö ja vapaan tekstin kirjaaminen
ISBAR-raportointi
Potilas- ja työturvallisuus kliinisessä hoitotyössä
Potilasturvallisuuden osa-alueet: Laiteturvallisuus, hoitoturvallisuus, hoitomenetelmien turvallisuus, lääketurvallisuus ja lääkitysturvallisuus
Henkilökohtaisten suojusten käyttö (Personal protectiveequipmentPPE)
Työtapaturmien ehkäisy: Terävien ja viiltävien instrumenttien asianmukainen käsittely, liukastumisten ehkäisy,
Vaaratapahtumien tunnistaminen, ilmoittamisvelvoite, ilmoituksen tekeminen, ilmoituksen käsittelyprosessi, Haipro

Lisätietoja opiskelijoille

Opinto on vaatimuksiltaan amk-tutkintoon johtavan koulutuksen tasoa.

Opintojakso sopii avoimen AMK:n opintoihin.

Arviointiasteikko

H-5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaamisen arviointi perustuu opetussuunnitelmien tavoitekuvauksiin ja opinnon toteutussuunnitelmalla ilmoitettavaan arviointikriteeristöön (Laurean tutkintosääntö).

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.

Opinnon arvioinnissa käytetään amk-tutkinto-opiskelijan osaamisen arviointikehikon vaatimustason I mukaisia kriteereitä:

AMMATILLINEN TIETOPERUSTA, TIEDONHAKU JA RAPORTOINTI

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää monipuolisesti ammattikäsitteitä
- vertailla ja valita tarkoituksenmukaista tietoa
- raportoida ja viestiä ammattimaisesti

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- käyttää johdonmukaisesti ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja tilanteita selittäessään
- koota tietoa ja hyödyntää tietoperustaansa
- raportoida sovitulla tavalla

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- käyttää keskeisiä ammattikäsitteitä eri työkäytänteitä ja -tilanteita selittäessään
- etsiä tietoa eri tietolähteistä
- raportoida

AMMATILLINEN TOIMINTA JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMINEN

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- toimia itsenäisesti opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- ottaa vastuuta asiakkaan ja /tai yhteistyötahojen kanssa toimimisesta ja heidän tarpeisiinsa vastaamisesta
- ennakoida ohjaustarpeitaan

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia opittuja taitoja ja menetelmiä käyttäen
- toimia ammatillisesti asiakkaiden ja/tai yhteistyötahojen kanssa ja tunnistaa heidän tarpeensa
- osallistua ohjaukseen ja hyödyntää sitä

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

RYHMÄTYÖTAIDOT, JOHTAMINEN JA VASTUULLISUUS

Arvosanan 5 tasolla opiskelija osaa:
- edistää toiminnallaan ryhmän toimintaa ja ilmapiiriä
- hallita ajankäyttöään tehden sovitut tehtävät työssä vaadittavalla laatutasolla
- toimia vastuullisesti ja soveltaa opittuja taitoja ja menetelmiä
- suunnitella ja arvioida toimintaansa turvallisuus ja/tai eettiset näkökulmat huomioiden

Arvosanan 3 tasolla opiskelija osaa:
- toimia tavoitteellisesti ryhmässä
- suunnitella ja hallita oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- havaita turvallisuuteen liittyviä riskejä
- perustella toimintaansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arvosanan 1 (H) tasolla opiskelija osaa:
- toimia ryhmän jäsenenä
- suunnitella ohjatusti oman työn etenemistä ja ajankäyttöä
- toimia turvallisesti ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä

Opiskelijan, joka ei ole suorittanut hyväksytyksi opintojakson läpäisemiseksi asetettuja tehtäviä tai tenttejä, tulee täydentää tai uusia suorituksensa opintojakson opettajan määrittelemällä tavalla ja opettajan määrittelemässä ajassa. Hylätyn tentin tai muun suorituksen voi uusia kaksi kertaa. Varsinaiseen tenttiin osallistumatta jättäminen lasketaan yhdeksi suorituskerraksi. (Laurean tutkintosääntö.)

Kaikkien Laurean toimijoiden odotetaan noudattavan hyviä tieteellisiä käytänteitä, joihin kuuluu asianmukainen lähteisiin viittaaminen. Perehdy ja kysy käytänteistä tarvittaessa. Kaikki opintotehtävät tehdään yksilötyönä, jollei tehtävässä ole muuta ohjeistettu. [Urkundin käytöstä tehtävien tarkistuksen yhteydessä opettaja kertoo erikseen.]

Ilmoittautumisaika

29.11.2021 - 05.12.2021

Ajoitus

01.01.2022 - 31.07.2022

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

72 % Lähiopetus, 28 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Tikkurila, sote

Toimipiste

Laurea Tikkurila

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHV2), Laurea Tikkurila
Opettaja
  • Ilari Ernamo
  • Pamela Jokisalo
  • Irene Latva-Korpela
  • Sari Juvonen
  • Ulla Jauhiainen
  • Kati Saarinen
  • Tanja Hakkarainen
Vastuuopettaja

Tanja Hakkarainen

Ryhmät
  • SHV222KN
    Sairaanhoitajakoulutus, päivätoteutus, K22, Tikkurila

01.01.2022 - 24.05.2022

Opintopistemäärä

7 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

58 % Lähiopetus, 42 % Etäopetus

Yksikkö

Laurea Lohja, sote

Toimipiste

Laurea Lohja

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus (SHF2), Laurea Lohja
Opettaja
  • Anne Makkonen
  • Salla Rinne
  • Eliisa Kukkola
Vastuuopettaja

Anne Makkonen

Ryhmät
  • SHF222KA
    Sairaanhoitajakoulutus, monimuotototeutus, K22, Lohja